Pikkuvikoja

Lähiaikoina muutamilla lenkeilläni on ilmaantunut vatsaongelmia. Tuntuu siltä kuin suolisto kramppaisi ja sen jälkeen ei juoksu enää onnistu. Torstaina olin vetolenkillä ja onneksi ehdin tehdä kaikki vedot hyväkuntoisena, kunnes kramppi taas iski kunnolla päälle. Kotona lueskelin lenkin jälkeen täysin sattumalta uusimman Juoksija-lehden juttua urheilujuomista. Sieltä ilmenikin yksi mahdollinen vatsaongelmien lähde, tuoremehu. Olen ennen muutamaa lenkkiä juonut lasillisen omenamehua verensokerin nostamiseksi.
Tuoremehut kuuluvat hypertonisiin juomiin, jotka ovat hitaammin imeytyviä ja saattavat aiheuttaa herkkävatsaisille suolisto-ongelmia. Itse en ole juurikaan käyttänyt urheilujuomia. Meillä on kotona kahta erimerkkistä juomaa ja molemmat kuuluvat jutun mukaan myös noihin hypertonisiin juomiin. Sunnuntain pitkällä lenkillä mulla oli mukana toista noista urheilujuomista ja se saattaa selittää lenkin loppuvaiheessa ilmenneen orastavan suolistokrampin. Ajattelin silloin, että se oli vain yleistä väsymystä, mutta nyt kun aiheeseen perehdyin niin tajusin, että join aika loppuvaiheessa kerralla reilumman annoksen tuota urheilujuomaa. Herkkävatsaisille sopivampi vaihtoehto olisi hypotoniset juomat. Hypotonisissa juomissa neste imeytyy nopeammin eikä jää suolistoon vellomaan. Hypotonisia urheilujuomia on ainakin Maximilla ja Guzylla. Tarvinnee testata tätä teoriaa. Lisäksi on olemassa Isotonisia urheilujuomia, mutta niistä ei jutussa ollut mainittu mitään. Ovat ilmeisesti koostumukseltaan jotain näiden kahden väliltä.
Ideapark-juoksussa tarjoillaan tuota Guzyn juomaa. Tosin puolimaraton on sellainen matka, että luulisin sen menevän tarvittaessa pelkällä vedelläkin.

Ideapark-juoksun jälkeen on edessä lenkkareiden päivitys. Nykyiset toimii periaatteessa vielä ihan hyvin, mutta lenkin jälkeen huomaan kantapään olevan tömähdysherkkä. Ilmeisesti alkaa kenkien vaimennukset oleen loppuunajettu. Ennen puolimaratonia en ota enää riskiä jalkojen kipeytymisestä uusilla kengillä, mutta heti sen jälkeen suuntaan ostoksille.

Pitkällä lenkillä tuli omituinen hiertymäkin. Ilmeisesti sykemittarin vyö ja rintsikat oli jotenkin huonosti aseteltu ja nyt on oikeassa rinnassa pitkä palovammaa muistuttava haavauma. En huomannut sitä lenkkeillessäni ja koska se on tuolla alapuolella, en nähnytkään sitä, mutta suihkussa totesin, että nyt on jotain omituista. Meinasin kattoon hypätä, kun se kastuessaan alkoi kirvellä ja polttaa. Se ei haittaa menoa, kun muistaa asetella kaikki vermeet huolella paikoilleen. Torstaina lenkille lähtiessäni unohdin sen ja siitähän se taas ärtyi. Ai että voi olla inhottava. Varsinkin siellä suihkussa tekisi mieli huutaa ja hyppiä. No, josko nyt sen sitten muistaisin. Toivottavasti paranee pian ettei vaivaa pitkään.

Juoksuaika

On juostu on. Neljä kertaa viikossa lenkki, joista pari on peruslenkkiä, yksi vauhdikkaampi esimerkiksi vedoilla ja yksi pitempi. Viime sunnuntaina juoksin reilu parituntisen lenkin ja oli kiva huomata kuinka hyvin se sujui. Kahden tunnin ajan teki koko ajan mieli juosta vähän vauhdikkaammin. Tarkoituksella pidin kuitenkin vauhdin ja sykkeen matalammalla. Viimeiset viisitoista minuuttia olikin tuskaiset ja tuntui, että joka paikkaan sattui. Luulenpa, että vika oli vain korvieni välissä, kun olin jo melkein kotona niin aivot asennoitui lopettamiseen. Jäi kuitenkin ihan tyytyväinen fiilis ajatellen tuon Ideapark-juoksun läpijuoksemista.

Sunnuntai meni vähän kohkaamiseksi tuon liikunnan kanssa. Lenkin jälkeen kävin pikasuihkussa, vaihdoin vaatteet ja sitten lähdettiinkin kaveriporukalla perinteiselle kevätkaudenavajaispolkupyöräilylle kalamarkkinoille. Markkinoilla syötiin herkulliset kalalautaset ja tietty jätskit. Siitä onkin jäänyt kevään jäätelöhimo päälle. Kotiin päästyämme vaihdettiin taas pikapikaa vaatteet, otettiin lentopallo kainaloon ja lähdettin pelaan. Parin tunnin lentopallopelit kruunasi päivän niin, että loppuillaksi lösähdin nojatuoliin ja ruokailun jälkeen ei mennyt montaakaan minuuttia, kun silmien auki pitäminenkin kävi urheilusta.

Päätin muuten jättää tuon Pirkan pyöräilyn väliin. En ehdi sitä ennen paljoa polkemaan ja keskityn mielummin tuohon Venlojen viestiin.

Mitäs sulle...?

Maanantaina aloitin suunnistuskauteni. Iltarastit oli Soppeenharjulla ja kunnianhimoisesti valitsin heti vitosen lenkin. Eka rasti löytyi oikein mukavasti ja sinne mennessä tein vielä mieltä kirkastavan havainnon, ettei kannatakaan seurata aikomaani polkua vaan lähteä etenemään käyrän mukaan. Päädyin suoraan rastille. Siihen se sitten jäikin. Heti seuraavalla välillä sekosin poluista. Metsässä juoksemiseni muistutti vaihdellen enemmän balettitanssia tai jänöjussin loikkimista kuin juoksua. Luotto omaan taitoon oli nollissa. Vaikka olin täysin varma rastin sijainnista, muiden suunnistajien meno sai pääni sekaisin. En havainnut kartalta asioita, kuten hakkuuaukiota. Lähdin etenemään suoraan ja kesken kaiken päätinkin siirtyä läheiselle polulle. Ei ole ajankäytöllisesti erityisen kannattavaa poukkoilla edestakaisin ja muuttaa mieltään moneen kertaan. Lopputuloksena toiseksi viimeinen sija. Suunta ei siis oikeastaan voi olla kuin ylöspäin. Ainakaan kovin paljon alemmas ei voi tippua. Olipa se hämmästyttävän tökkivää puolen vuoden tauon jälkeen.

Keskiviikkona juoksulenkillä tuntui alusta asti, että nyt kulkee hyvin. Syke pysy koko lenkin ajan hyvällä tasolla, askel oli kevyt ja vauhtikin oli reipasta. Olisikohan jotain kehitystä kunnossa tapahtunut? Toivotaan. Lenkillä sattui myös erikoisin asia ikinä. Olin kääntynyt muutama sata metriä aikaisemmin ison tien vierestä pienemmälle, asutusalueen läpi menevälle tielle, kun viereeni ajoi auto, jonka kuljettaja morjesteli ja kysyi voisiko hetken häiritä. Kuljettaja oli suurinpiirtein omaa ikäluokkaani oleva mieshenkilö. Pysähdyin kuuntelemaan mikä miehellä oli ongelmana. Vaivautuneesti ja sanoja haeskellen hän totesi, että näytin söpöltä (!) juostessani ja tiedusteli olenko pitkällä lenkillä ja mitäs sen jälkeen? MITÄ?? Iskyritys hikisenä lenkkeillessäni?? Tuotin miehelle pettymyksen toteamalla olevani jo varattu, jonka jälkeen hän käänsi autonsa ympäri ja lähti takasin siihen suuntaan mistä tulikin. Siis oliko se vielä kääntynyt jostain mun perään? Loppulenkki menikin hihitellessä tapahtuneelle.
Kotona kerroin äijälle tapahtumasta. Hän lupasi heti ostaa meille juoksumaton ja minä kuulemma juoksen tästä lähtien autotallissa. :)

Kesäfiilis alkaa ottaan mielestä valtaa ja kaukomaillekin olisi taas kova kaipuu. Eipä taida vaan tänä vuonna reissaaminen onnistua. Fiilistellään siis alla olevilla vanhoilla kuvilla pitkältä reissulta. Aurinkoista kesän odottelua kaikille, jotka siitä tykkää!

Ajankohtainen aihe, tämä tulivuori Costa Ricassa

Tällänen karkki mulla joskus oli kesämenopelinä.

Ylläshiihto

Loma meni nopeasti kuten aina. Ylläksellä oli vielä huippuhiihtokelit.

Lauantaina ajelimme Ylläkselle ja olimme perillä kuuden aikaan illalla. Pitkän ajomatkan jälkeen olo oli sen verran väsähtänyt, että kävimme vain lyhyellä verryttelykävelyllä ja katsastamassa lyhyimmän reitin mökiltä hiihtoladulle. Poiketessamme lähikaupassa, joku kotiinlähtijä valitteli, ettei ollut koko yhdeksän päivän lomansa aikana nähnyt vilaustakaan auringosta. Huolestuttavaa.

Sunnuntaina heräilimme perinteisestä lappalaisesta kelomökistä ja yhdentoista aikaan olimme suksien päällä. Päivän mittaan totesimme lähtöajan olleen aivan liian myöhäinen. Öisin lämpötila oli hieman pakkasen puolella ja päivisin se humpsahti reilusti plussalle. Ladut ajettiin pääosin öisin, eli aikaisin aamusta oli latujen kunnon kannalta paras hiihtoaika. Puolen päivän jälkeen lämpö ja auringon paiste pehmensivät baanat niin, että hiihto muistutti enemmän tarpomista ja sukset suorastaan imeytyivät kiinni latuun. Tällä ensimmäisellä lenkillä kropalla meni aikansa muistellessa mikä laji nyt onkaan kyseessä. Etelässä kun ei enää muutamaan viikkoon hiihdetty. Liekö edellispäivän ajomatkalla ollut myös joku vaikutus, koska molemmilla syke oli parikymmentä pykälää normaalia korkeammalla. Jopa lepotilassa. Kävimme munkki-kaakaolla Velhon kodalla ja kilometrejä kertyi 30.

Maanantaille teimme hiihtosuunnitelman edellisiltana. Kilometrejä oli tarkoitus tulla kolmisenkymmentä. Aamupalaa syödessä tutkimme latukarttaa ja totesimme pienen laskuvirheen, matkaa tulisikin 40 kilometriä. Päätimme kuitenkin toteuttaa suunnitelman, koska reitti olisi tasaista. Kymmenen aikaan suuntasimme Lainion krouville, jossa pidimme ensimmäisen tauon. Siitä matka jatkui toiselle taukopaikalle Latvamajalle. Ennen sitä viimeiset kuusi kilometriä oli yhtä suurta tuskaa. Ruisleipä ja kaakao antoi sen verran lisäpotkua, että jaksoin lykkiä itseni vielä rinteiden juurelle Taigaan ansaitulle loppuhuurteiselle. Sen jälkeen ei tarvinnut kuin lasketella alas mäkeä mökille.

Tiistaina edellisen päivän tuskakilometrit olivat vielä niin tuoreessa muistissa, että päätimme pitää kevyemmän hiihtopäivän. Kävimme Luosujärven latukahvilassa. Edestakainen matka oli noin 15 kilometriä.

Keskiviikkona aikaistimme lähtöä ja yhdeksältä olimme jo hyvää vauhtia menossa Ylläksen ympärikierrokselle. Enpä muista lomaa jolloin olisin laittanut herätyskellon soittamaan seitsemältä aamulla! Aamulla olikin oikein kunnon lentokeli. Alkumatkasta latu kipusi tunturin yläosiin asti. Juuri ajettu ja luistava latupohja antoi potkua niin ettei ylämäki tuntunut missään. Sitten olikin edessä 1,5 kilometrin laskeutuminen tunturin toiselle puolelle keskivaikeaksi merkittyä latua pitkin. Otettuani lähikontaktia latuun jo helpolla osuudella, päätin lähteä laskuun auraillen. Mäen alla olin tyytyväinen valintaani. Vauhti olisi kasvanut muuten niin kovaksi, että ensimmäisessä mutkassa olisin löytynyt keloon kietoutuneena. Alhaalla huokaillessamme mäen haasteellisuutta, ylöspäin lähti pillit soiden ambulanssikelkka. Toivottavasti ketään ei tarvinnut irrotella männyn oksista. Loppumatkan reitti pysyttelikin lähinnä tunturin juurella ja välillä poikettiin Kesängin Keitaalle lätty-kaakaolle. Päätimme lopuksi tehdä vielä pienen lisäkiepin edessä olevan pitkän ja loivan alamäen houkuttelemina. Aluksi menikin kivasti, mutta viimeisellä kolmella kilometrillä hiihto menetti merkityksensä kahdentoista tien ylityksen vuoksi. Kaksi ylitystä uskaltauduttiin köpöttään sukset jalassa, mutta lopuilla kymmenellä ei ollut lumen hippusiakaan jäljellä. Ei siis muuta kuin sukset pois, sukset jalkaan, sukset pois, sukset jalkaan... Tässä siis keväthankien heikko kohta. Kumma kyllä kaikki ylitykset osuivat tälle yhdelle reitille. Muina päivinä niistä ei ollut haittaa. Päivän hiihtokilometreiksi kirjattiin 37.

 Minä, ruuhka ja osa Yllästä Äkäslompolon puolelta tutkailtuna

Torstain hiihtolenkin aloitimme autoilulla. Siirryimme ensin Äkäslompolon puolelle Navettagallerian pihaan ja lähdimme sieltä hiihteleen. Uusia maisemia nähkääs. Latu oli liukas ja itsestäni tuntui kuin en olisi ikinä suksilla ollutkaan. Tasapaino heitteli ja kroppa oli aivan unessa. Ei mennyt kuin 15 kilometriä heräilyyn ja hiihdon sujumiseen. Hangaskurun laavun ja Karhunkodan kautta kiersimme Lainion tunturin päätyen Kotamajalle ensimmäiselle tauolle. Hieman ennen Kotamajaa ladun varressa pörhisteli metso! Hetken seisahtumisen jälkeen totesin ukon olevan sen verran ärhentelevällä tuulella, etten uskaltanut jäädä syvempää tuttavuutta tekemään. Äijä uskaltautui vielä palaamaan ottamaan kaverista muutaman kuvan. Tauon jälkeen kroppakin alkoi lopulta toimia ja kiepsautimme lenkin Peurakallion kautta. Matkalle osui komeat Äkässaivon kanjonimaisemat seitakiven kera. Viimeiset viisikilometriä wassuttelimme järven jäällä vastatuulen. Sen jälkeen tiesi ja tunsi taas hiihtäneensä. Kilometrejä karttui 35.

Sellainen pörhistelijä

Torstai-iltana kävimme ihmisten ilmoilla katsomassa Virve Rostia, Freemania ja Menneisyyden vankeja. Sehän tietysti otti veronsa perjantaiaamuna. Rauhakseen heräilimme lumisateeseen. Siinä aamupalan mittaan pohdiskelimme miten päivä vietettäisiin ja katselimme kuinka lumisade muuttui rännän kautta vedeksi. Alkuperäinen suunnitelma oli lähteä tutustumaan rinteisiin, mutta sade ja kova tuuli sekä noin sadan euron aloituskulu ennenkuin olisimme rinteessä ei saanut suurta innostusta aikaiseksi. Kumpikaan ei ole enää nykyään kovin innokas laskettelija, joten kahden kiinnostavan rinteen ja gondolihissin takia jätimme rinteisiin tutustumiseen tuleville vuosille. Päädyimme siis vielä kerran ladulle. Sadekin loppui pukeutuessamme ja aurinko aloitti paistelun. Kevyttä krapulahiihtelyä Luosujärvelle ja takaisin, matkana taas noin 15 kilometriä. Ladulta tähyilimme tunturiin ja huomasimme gondolihissin olevan pois pelistä. Olisiko ollut liian kova tuuli. Hyvä ettemme pelkästään sen takia lähtenyt rinteeseen.

Viikon aikana latuja kierrettiin reilun 170 kilometrin verran. Sää oli enemmän kuin suosiollinen. Vaikka välillä satoi jopa vettä, niin aina siinä vaiheessa, kun me kömmimme mökistä ladulle, aurinko ilmestyi jostain. Tuloksena nenän kesiminen, heh. Onnistunut loma oli ja nyt voin hyvillä mielin siirtää sukset kesäsäilytykseen.

Koko talvena hiihdin 730 kilometriä. Aika huimasti, kun vertaa edellistalven 300 kilometriin ja sitä edeltävien 15 vuoden hiihtoinhoon. :)

 Ylläsjärven puolelta

Talven loppu ja kevään alku

On tullut talven päättäjäisten aika. Lauantaiaamuna lähdemme viikon lomalle Ylläkselle. Lapin keväthangille on hyvä päättää tämän talven hiihtokausi. Ja loma on tarpeen.

Täällä etelässä kevät on jo potkaistu käyntiin. Pesin ja puunasin molemmat fillarini. Maasturi odottelee vielä takavaihtajan kiristystä. Pari pientä persuksen totuttamislenkkiäkin olen jo tehnyt. Lukkopolkimia en uskaltanut vielä käyttää. Josko loman jälkeen olisi irtohiekat putsailtu, pahimmat routavauriot hieman tasottunut ja jalankulkijat tottuneet ohi suihkiviin fillareihin. Tulisi vähemmän yllättäviä tilanteita ja voisin keskittyä paremmin noiden klossien käyttöön.

Juoksulenkit on säännöllistynyt ja jonkinlaista harjoitusohjelmaakin yritän noudattaa. Hurjan pian edessä on tuo Ideapark-juoksu. Hirvittää. Olisi kannattanut valita sittenkin se kymppi. Jää juoksuaika vähäiseksi ennen puolikasta. Tavoitteena on juosten läpi. Se riittää tällä kertaa. Tulevaisuudessa voin sitten miettiä niitä aikoja. Tuo tulee olemaan muuten elämäni ensimmäinen osallistuminen juoksutapahtumaan.

Pääsiäispuuhastelua

Pääsiäislauantaina äijä ja muutama kaveri aloittivat pihatyöt takapihallamme kaatamalla paljon puita. Itse olen toiminut varsinaisena emäntänä leipoen heille ensin välipalaksi mustikkamuffinseja ja myöhemmin tarjosin lounaaksi makaronilaatikkoa, vastapaistettujen sämpylöiden ja tuoreen salaatin kera. Namskis.

 Mustikkamuffinseja, ohje täältä.

Kauralesesämpylöitä. Höyryävän lämpöisinä tekivät hyvin kauppansa.

Tulppaanit tuovat pääsiäisen tunnelman. Unohtamatta suklaamunia.

Lumikuningatar

Maanantaina olimme katsomassa Koo-Veen Lumikuningatar -taitoluistelunäytöstä, jossa myös kummityttömme esiintyi. Erittäin taitavia ovat pienetkin ihmiset luistimien kanssa. Enpä olisi itse perässä pysynyt.