Kiitos ja näkemiin

Kiinnostuksen kohteeni ovat nyt jossain muualla, joten tämä blogi hiljenee pöytälaatikkoon. Kiitos niille jotka vielä ovat hörinöitäni jaksaneet seurailla.

HYVÄÄ JATKOA!

Jälkipuinti - Jämi21 - XC Run

Kisaa edeltävän viikon olin masentuneissa ja epätoivoisissa tunnelmissa. Pätkääkään ei epäilyttänyt ettenkö jaksaisi tuollaista matkaa juosta, mutta se vauhti. Ihmettelin kuinka kaikki muut juoksee heti lenkkeilyn alottaessaan hirveetä vauhtia ja itse vain junnaantunnaan samaa hissuttelua. En minä vain pääse lujempaa! Miksi kaikki muut pääsee, mutta minä en?! Äijä siinä yritti jotain tyynnytellä, mutta eipä se tähän kalloon uponnut. Kun ei se voi tietää kuinka onneton juoksija minä olen! Ni!

No, perjantai-iltana tyhjensin sykemittarin muistia ja etsiskelin sen käyttöohjeesta muutamia juttuja. Sattumalta siinä lueskellessani kiinnitin huomioni aiheeseen Polar-juoksuindeksi. Sykemittarini arvioi jokaiselta juoksulenkiltä juoksuindeksin (olenkin ihmetellyt että mikähän indeksi se on minkä mittari aina kertoo...), jonka avulla voi seurata suoritustason kehitystä ym. Näin lyhyesti sanottuna. Käyttöohjeessa on juoksuindeksitaulukko, johon on kerätty arvioita siitä kauanko eri matkojen juoksemiseen menee tietyn indeksin mukaan. Tosi sekava selostus, mutta pääpointti on se, että löysin tälläisen taulukon. Selasin omien juoksulenkkieni indeksejä ja vertasin niitä sekä Cooperin testini tulosta tähän taulukkoon. Taulukon mukaan minun pitäisi juosta puolimaraton suunnilleen aikaan 2:05. WTF?! Omissa ajatuksissani pyörittelin jotain reilusti yli 2,5 tunnin aikaa. Saati sitten kun edessä oli asteen haastavampi mäkinen maastopuolikas. Taulukon nähtyäni tein kuitenkin kaikki-tai-ei-mitään -päätöksen. Lähden lauantain juoksuun reipasta helpolta tuntuvaa juoksuvauhtia. Ei mitään hissuttelua vaan nyt mennään niin pitkälle kun menee ja sitten lopetetaan jos ei enää mee.

Ilmeisesti tämä nyt oli se oleellinen naksahdus tuolla korvien välissä.

Lauantaiaamuna olimme paikalla hyvissä ajoin ihmettelemässä 7 asteen lämpötilaa ja tutustumassa pelipaikkoihin. Kevyttä lämmittelyä ja vaatteiden vaihtoa ja eikös taivaalta alkanu vihmoa vielä vettäkin juuri kun olimme siirtymässä lähtöalueelle. Lähtölaukaus pamahti tällä kertaa HEP -huutona ja kenialaisten johdattamina matka alkoi. 5,5 kilometriä meni paikkaa hakiessa ja kun sopivaa juoksuseuraa ei tuntunut löytyvän, taivalsin matkaa itsekseni. Juoksu tuntui tosi hyvältä ja nautiskelin menosta mukavassa kangasmaastossa. Eka vitonen oli suht tasasta, mutta sen jälkeen mentiin harjua ylös alas ja toki loppua kohden mäkiä tuli aina vaan enemmän. Sää oli maaston mukainen. Välillä aurinko porotti suorastaan kuumottaen ja yhtäkkiä vettä tuli kaatamalla kunnon vastatuulen. Huoltopisteitä oli ripoltetu 4-5 kilometrin välein ja jokaisella nappasin mukillisen urheilujuomaa. Kolme kilometriä ennen maalia horisontissa alkoi siintää muiden selkiä. Yksi pinkkipaita meni aika kaukana, mutta mietin josko vielä sen saisin kiinni. Kun matkaa oli enää kaksi kilometriä jäljellä, pinkkipaita näkyi jo sen verran lähempänä, että päätin vielä puristaa hänet kiinni. Viimeisen kilometrikyltin kohdalla olin rinnalla ja eikun viimeisen ylämäen jälkeen ohi. Ennen maalisuoraa vilkaisin ensimmäisen kerran kelloa ja hämmästys nosti väkisin suupielet hymyyn. Loppuaika 2:17:04.

Kuva: www.jami147.fi

Olen suoritukseeni aivan supertyytyväinen. Toki moni juoksee vielä minua paaaaaljon lujempaa, mutta tämä oli jotain aivan mahtavaa, koska en olisi uskonut pääseväni lähellekään tälläiseen aikaan. Koko matkan aikana en katsonut kertaakaan sykemittaria tai kelloa vaan annoin mennä pelkän fiiliksen mukaan. Kannatti. Hyvin meni eikä kertaakaan tuntunut edes erityisen pahalta. Energia riitti hyvin eikä matkan aikana nauttimani urheilujouma aiheuttanut mitään vatsanväänteitä tai muita kummastuksia. Nautiskelin vaan juoksusta.

Tapahtuma oli hieno ja hyvin hoidettu, siitä Kiitos järjestäjille. Maasto on edelleenkin hieno, huoltopisteitä sopivasti ja toimivat hyvin. Huoltopisteillä järjestäjät jaksoivat kannustaa meitä loppupään menijöitäkin. Suosittelen ehdottomasti tätä tapahtumaa mikäli maastojuoksu kiinnostaa. Kerrankin olin muuten maalissa niin aikasin, että sain vielä ruokaa, suihkusta tuli lämmintä vettä ja näin palkintojen jaon! :) Ainoan negatiivisen palautteen saa tarjolla ollut lihakeitto; suolaa oli lorautettu liian suurella kauhalla.

Eläinelämää

Kesälomalla käytiin vierailulla Ranuan eläinpuistossa. Tässä muutamat terveiset sieltä.

 Löydätkö kuvasta korvat?

Kompastellen

Edellisestä suunnistusreenistä on vierähtänyt jo tovi, mutta maanantaina innostuin taas iltarasteille. Tällä kertaa rastit oli levitelty Ylöjärvelle Mustalammen ympärille. Yleensä valitsen radaksi joko 4 kilometriä haastava tai 5 kilometriä helppo. Isoa eroa niillä ei eilen ollut, kun molemmissa oli yhtä monta rastia ja ihannereittiä mukaillen matkaan oli saatu vain 600 metrin ero. Juoksutreenaus mielessäni päädyin vitoseen.

Ekalle rastille tulin pienen epäröinnin ja mutkan kautta, mutta siitä eteenpäin aina kutoselle asti matka sujui suunnitelmien mukaan ja kohtuullisella tahdilla. Kutosrastilla mielen ilmeisesti valtasi liiallinen itsevarmuus ja lähdin turhan hepposesti kohti seuraavaa rastia. Pieleenhän se meni. Ei pahasti mutta jonnin verran veti reitti oikeelle. Kutosesta eteenpäin (oikeestaan jo vitosesta) matkan teko siirtyi poluilta ja helpoista maastoista vähän syvempään metsään. Seiskan jälkeen aina loppuun asti löysin rasteille aikalailla suoraan, mutta eteneminen oli kuin etanalla. Mä en vaan ymmärrä miten en niin sanotussa umpimettässä pääse yhtään mihinkään. Kaikki vaan viuhtoo ohi kovaa kyytiä ja minä tarvon sen minkä jalat vie etenemättä kuitekaan mihinkään. Ärsyttävää.

Periaatteessa maalissa oli hyvä mieli kun suunnistus sujui, mutta umpimetsähitaus vaan ottaa päähän. Kai tää mun yltiöpäinen varovaisuus hillitsee sitten sielläkin menoa. Matkan varrella muuten komeat mustikan möllykät ja kantarellit odotteli poimijaansa. Tarvinnee siis silläkin mielellä suunnata metsään lähipäivinä. Maalissa joku suunnistaja näytti malttaneen pysähtyä poimiin pussillisen kantarelleja.

Lähi- vai kaukolenkkeilyä?

Kun ajatuksena on osallistua erinäisiin juoksutapahtumiin, pitäisi ymmärtääkseni käydä juoksulenkeillä. Tarpeen plussatekijöiksi voinen laskea sen, että mielikin halajaa lenkille eli tiedossa ei ole mitään pakkopullaa. Ja miksi sitä tekisinkään jos näin olisi?! Äkkiseltään juoksu tuntui myös kulkevan eikä mihinkään sattunut. Mitä nyt nivuset oudokseltaan vähän jumittaa, mutta se on ohimenevää. Tavoittelemani juoksutapahtumat ovat maastojuoksuja sillä metsässähän minä viihdyn ja haluan liikkua.

Mikäs tässä sitten mättää? Se, että olen ääriäni myöten täynnä - ja hieman yli - näitä lähimaastoja. Samaa metsää on tullut pyörittyä ees taas filarilla ja lenkkareilla riittävästi. Kotoa lähimpään metsänreunaan on rontti kilometri, joten suunta on lähtiessä aina sama, ettei lenkki veny liian pitkäksi pelkästään metsää etsiessä. Siitä samasta reunasta ei tietenkään kovin moneen suuntaan pääse. Tulevien tapahtumien maastot ovat hyvin mäkisiä, joten vastaavia näin harjotteluvaiheessa olisi tarpeen juoksennella. Kotiovelta lähtevien lenkkipolkujen varrelle ei liian montaa kukkulaa osu, jotka nekin jo tympii. Pelkäänpä että näitä samoja reittejä palloillessa tympääntyminen juoksuun voi iskeä yllättävän nopeasti. Vaihtoehtona on ottaa auto alle ja suunnata muualle mäkisempiin metsiin. Lenkkeily vaan jotenkin edustaa minulle sitä helppoa kuntoilua kotiovelta lähtien. Kynnys siirtyä ensin autolla johonkin on valtava. Toisaalta viitsin hiihtolatujen perässä autoilla niin miksi en juoksumaastojen?

Kolmatta vaihtoehtoratkaisua tähän ei taida olla? Miten voisi elävöittää lenkkeilyä tutuissa lähimaastoissa?

Lentokenttä keskellä ei mitään. Poroilta pääsy kielletty.

Kuulakuumeessa

Torstaina hikoilin taas Härmälässä kuulan kahvassa. Elokuun kunniaksi vaihdettiin uuteen ohjelmaan, joka toi mukanaan muutamia ihan uusia liikkeitä ja vanhoista uusia versioita. Treenin rakennekin on nyt erilainen. Neljän liikkeen sarja tehdään kaksi kertaa peräkkäin, pidetään pieni tauko ja sama uudestaan. Ohjelmassa taisi olla näitä neljän liikkeen pattereita kuusi erilaista. Lisäksi toki alku- ja loppulämmittelyt. Erilaisia kyykkyjä uudessa ohjelmassa on paljon, mutta sehän ei haittaa, jalkoihin on hyvä saada lisää jerkkua.

Tempauksesta ja "rinnalle veto-työntö" -yhdistelmästä opeteltiin uudistetut versiot. Ennen näihin on lähdetty heilautuksen kautta, mutta nyt vedetään lähtö raakana maasta. Himppusen erilainen ja oudokseltaan rankempi liike.

Edelleen olen aika koukussa tähän kuulailuun. Juuri minulle sopiva tapa lihaskuntoiluun. Hiki lentää, koko ajan on tekemisen meininki ja saa olla ulkona. Mainiota että tälläiset tunnit löytyy kaksi kertaa viikossa vielä läheltä kotiakin. Härmälän ja Loukonlahden tunneilla tehdään eri ohjelmalla, joten ei käy yksitoikkoiseksi käydä molemmissa viikon aikana. Ohjelmia vaihdetaan kahdeksan viikon välein niin lihakset saa sopivasti erilaista ärsytystä. Ei pääse tottuun liikaa. Ensimmäinen kuulakoitoksenihan oli tuossa viime vuodenvaihteen tienoilla. Silloin heiluttelin kuuden kilon kuulaa ja jälkeenpäin koko kroppa oli jäykkä kuin ratakisko. Tuskinpa olisin uskonut, jos silloin joku olisi sanonut, että elokuussa 12 kilon kuula tuntuu muutamissa liikkeissä liian kevyeltä! Aika huikeeta. Torstain treeneissä olisin joihinkin kyykkyihin kaivannut jo hieman lisää vastusta. Tuon kuuden kilon kuulan ajattelin nyt jättää unholaan. Hauiskäännööt olen vielä tähän asti sillä joutunut tekemään, mutta nyt tuskailin nekin kasilla läpi. Siitähän nekin sit kehittyy kun vaan siirtyy isompaan. Kaikki muut liikkeet teinkin torstaina kympillä ja kahdellatoista. Toki nuo kuulien koot riippuu tulevaisuudessakin aina liikkeestä. Tavoite on pikkuhiljaa ylöspäin joka liikkeessä.

Syysjuoksut

Keskiviikkona kävin hölkkäillen koittamassa joko kroppa olisi toipunut pyöräilystä ja ihmettelemässä, että miltäs se juoksu pitkästä aikaa tuntuu. Yllättävän kevyesti meni. En toki tehnyt kuin 45 minuutin kevyen peruslenkin, mutta jalat ei tuntunut raskailta, hengitys kulki ja sykekin pysyi hyvin aisoissa. Juokseminen oli kivaa! Tästä onkin hyvä startata tulevaan syksyyn.

"Kisa"kalenteriini tuli jonkinmoisia muutoksia. Tiimi ei olekaan vielä henkisesti - saati fyysisesti - valmis valloittamaan Kolin Vaarojen Maratonia, joten mietitään sitä sitten tulevina vuosina. Juoksupainotteiseltahan tuo syksy näyttää. Mahdollisia juoksutapahtumia mitkä itseäni kiinnostaisi ovat Hämeen Hölkkä, Jämi21 - XC Run sekä Pirkan Hölkkä. Ajallisesti Hämeen Hölkkä ja Jämi ovat kovin lähellä toisiaan, joten jos Jämille meinaan mennä niin Hämeen Hölkässä maksimimatka on 9 kilometriä. Jos taas Jämi jää väliin niin Hämeessä voi vetää kakskymppiäkin. Lisäksi viikonloppuina on muutakin siviilimenoa, joten tarvinnee näitä osallistumisia vielä haudutella myssyssä. Tietenkin lähimuistissa on edelleen nuo maastopyöräkinkerit, joten mihinkään en ilmottaudu ennen kuin tiedän käyneeni lenkillä!

Pakasaivo

 

Lokakuun lopulla järjestetään mini-rogaining, jonne mieli halajaa kovasti. Eiköhän se muukin joukkue matkaan ole lähdössä. Tapahtuma on leppoisa ja mielenkiintoinen kisamuoto suunnistuksesta. Kisakeskus on vaihtunut tälle vuodelle Jämiltä Kuninkaanlähteelle, joten samoissa maastoissa rasteja haetaan, mutta hieman eri suunnassa. Viime vuonna itseltäni jäi Kiinan reissun vuoksi tämä väliin.

 

Fillarin kanssa gondolissa matkalla Ylläksen huipulle

 

Aika Jämi-painotteiselta näyttää tämä vuosi, kun Pirkan Hiihtokin hurahti siitä läpi. Mikäs siinä mukavia maastoja koluta!

 

 

Jälkipuinti - Jämi84 MTB

Blogi on viettänyt kesälomaa, mutta nyt palaudutaan takaisin toimintaan Jämin maastopyöräilyraportilla.

Kolmen viikon kesälomani siis huipentui lauantaina Jämillä poljettuun 84 kilometrin maastopyöräkisaan. Aamulla kisapaikalla en ollut vielä minkäänlaisissa kisafiiliksissä. Autot parkkeerattiin vähän kauemmaksi kisakeskuksena toimivasta Areenasta, joten ensimmäisenä laitoimme fillarit kasaan (eli eturengas ja satula paikalleen) ja polkasimme keskukseen hakeen numerolaput ja muut tarpeet. Sieltä takaisin autolle vaatteiden vaihtoon ja muuhun säätämiseen, johon kaikki käytettävissä oleva aika menikin ja suuntasimme suoraan lentokentän päässä olevalle lähtöalueelle. Edelleen tunne oli jotenkin vaisu. Maaliin pääsyn lisäksi ajatuksena oli, että jos alle kuuden tunnin menee niin matka on mennyt aikalailla nappiin.

Lähdössä oli porukkaa varsin mukavasti ja ensimmäinen suora lentokentän päästä toiseen toimi hyvin porukan hajauttajana. Ainakin sieltä peräpäästä katseltuna. ;) Aloitimme matkan teon yhdessä porukassa äijän ja yhden kaverin kanssa. Lentokentän jälkeen ajeltiin joku viitisen kilometriä nopeita ja tasaisia metsäautoteitä / latupohjia. Mitä nyt välillä oli pehmeitä hiekkadyynejä aiheuttamassa hämmennystä. Välillä matka jatkui varsin pienilläkin poluilla. Mielestäni ne olivat kuitenkin parhaita osuuksia, kun maasto oli suht tasaista kangasmetsää ilman isompia kivikoita ja juurakoita. Ensimmäinen huoltopiste tuli vastaan jossain 13-14 kilometrin paikkeilla. Juomaa kurkusta alas ja matka jatkui kohti Jämiä. Maasto jatkui edelleen varsin tasaisena ja 21 kilometrin jälkeen olimme palanneet Jämille, jossa oli kirimaali ja seuraava huoltopiste. Kirimaalin palkinnot oli tosin jaettu jo aika paljon ennen meitä, vaikka mekin olimme hyvässä reilun 5 tunnin vauhdissa tässä kohtaa.

Juomisten jälkeen se varsinainen ilo vasta alkoikin ja maasto vaihtui huomattavasti mäkisemmäksi. Harjua mentiin ylös ja alas. Edelleen jatkuvat yllättävät hiekkadyynit keskellä hyvää baanaa aiheuttivat itselleni vähän liikaa päänvaivaa ja sitä kautta energiankulutusta, kun korvien väli ei antanut periksi painaa vauhdilla yli, mikä olisi ollut kaikelta kannalta katsottuna järkevin vaihtoehto. Kolmannella huoltopisteellä eli reilun kolmenkymmenen kilometrin polkemisen jälkeen alkoi itselläni väsymys jo selkeästi tuntua ja huoltopisteen toimitsijoiden huumori tulevan matkan kestosta ei oikein uponnut. Jälkiviisaana voin todeta, että tässä vaiheessa olisi kannattanut pistää jotain energiapatukkaa poskeen muutaman banaaninpalan ja urheilujuoman lisäksi. Jotenkin vaan ei mikään maistunut ja takaraivoa ahdisti, että olen muiden jarruna. Vaikka kuinka oltiin sovittu, että joka haluaa mennä lujempaa, saa sen tehdä heti kun siltä tuntuu.

Matka seuraavalle huoltopisteelle olikin sitten varsinainen tuskien taival. Energia loppui täysin ja reitti meni välillä pientä hieman kivikkoisempaa polkua, jossa vauhtia ei ollut huimaavasti ja jotkut pienet kärpäset kävi kuin hyeenat kimppuun tunkien suuhun ja nenään. Tällä pätkällä kaveri onneksi hävisi horisonttiin jatkaen omaa hyvää suoritustaan, kun minä rämmin tuskissani. Äijä jäi tsemppaamaan minua ja täytyy myöntää, että ilman häntä olisin hyvin todennäköisesti tullut autokyydillä maaliin. Reilun neljänkympin jälkeen Vatulan huoltopisteellä tankkasin kunnolla energiapatukkaa, banaania ja urheilujuomaa ja seuraavan etapin aikana olo kohenikin huomattavasti. Toki olin jo onnistunut polkemaan reiteni aika loppuun ja polveni kipeäksi.

Vatulasta noustiin taas johonkin harjulle ja nousun jälkeen oli hieno pätkä. Pienempää polkua kangasmaastossa harjumaisemissa. Seuraava huoltopiste oli jossain 53 kilometrin nurkilla ja sieltä reitti kääntyi takaisin kohti Vatulaa. Koko väli tultiin isompaa hiekkatietä ja lopuksi jopa asfalttia. Aika tylsä väli ja taas tuli energiavaje. Mikä siinä on ettei ymmärrä joka pisteellä tankata kunnolla?? Ei sillä pelkällä juomalla vaan näemmä pitkälle mennä. Pienetkin ylämäkinyppylät tuottivat tuskaa. 64 kilometrin paikkeilla oltiin taas Vatulassa ja eikun suklaapatukkaa, banaania ja juomaa kurkusta alas.

Matka jatkui edelleen hiekkateitä pitkin ja tässä vaiheessa olin oikeastaan ihan tyytyväinen ettei reitti mennyt pienemmällä polulla. Matkan taittaminen oli niin tuskaista, että pienemmällä polulla se olisi kestänyt ikuisuuden. Hyvin olimme ennen kuutta viimeisellä huoltopisteellä vaikka menomatkalla toimitsijat sitä hieman epäilivätkin.

Viimeinen kymppi matkattiin taas latupohjilla, metsäautoteillä ja poluilla. Viimeisille kilometreille järjestäjät olivat löytäneet vielä miellyttäviä nousuja, jotka itselläni meni fillarin tuuppaamiseksi. Veltot reidet ja pistävän kipeä polvi eivät enää suostuneet polkimien pyörittämiseen. Tuskaisen matkan olin jotenkin kummasti kuitenkin vääntäytynyt läpi ja maaliin tultiin äijän kanssa ajassa 6 tuntia 45 minuuttia. Eikä kumpikaan edes sarjojemme viimeisinä.

Matkan aikana ja sen jälkeen on mielessä käynyt monenmoisia ajatuksia. Ensinnäkin kun tälläisiin leikkeihin päättää ryhtyä niin treenaamisesta tuskin olisi haittaa. Mukava pyöräily sillon tällön ja päälle pieni kesälomatissuttelu eivät isommin edesauta matkantekoa. Ainakin treenaamisella suorituksesta voisi tehdä mielekkäämmän. Polven kipeytyminen hieman jopa ihmetyttää. Kesäloman pyöräretkillä pohjosessa siinä oli pieniä tuntemuksia, mutta nyt se tuli jo aika alkumatkasta ihan kunnolla kipeäksi. Reisien väsähtäminen varmasti aiheutti osan tästä kipeytymisestä. Kunnollinen energian tankkaus tasaisesti koko matkan ajan ja joka huoltopisteellä teki mieli tai ei! Olen tehnyt tämän saman virheen kerran Ideapark-juoksussa ja kerran Pirkan Hiihdossa ja aina tulos on ollu samanlainen. Jokohan kolmannesta menisi tähänkin kaaliin? Kalusto toimi muuten hyvin, mutta fillarini satulaa jouduin nostaan kymmenkunta kertaa matkan aikana, kun se vähitellen valui alemmaksi. Alkuaikoina minulla oli pyörän kanssa juuri tämä ongelma, mutta nyt se on pitkän aikaa pysynyt hyvin paikallaan. Olisiko tämä johtunut siitä, että kisaa edeltävällä lenkillä testasin maasturiini toisen pyöräni satulaa. Tämä toinen satula on jotenkin "jousitettu" ja ilmeisesti jossain välissä on öljyä, koska nyt maasturini satulan putki oli ihan öljyssä. Öljy varmaan liukasti putken niin ettei pikakiinnitys pitänyt sitä paikallaan. Korvien väliin pitää tätä lajia varten saada lisää rohkeutta. Ehkä se sieltä ajamalla tulee, onhan sitä hiihtoonkin tullut huomattavasti.

Järjestelyjen ja maastojen puolesta tapahtuma on todella mukava ja toimiva. Tänä kesänä on ollut niin kosteaa, että ilmaisia kilometrejä ei maastossa ollut tarjolla, kun fillarit ei liikoja rullannut ja hiekkadyynejä oli aika paljon. Jos jotain parannettavaa tapahtumaan pitäisi keksiä niin huoltopisteiden tarjontaa voisi monipuolistaa. Kun ne banaanit ei maistunut niin tarjonta jäi aika vähäiseksi. Pullaa olisi ollut, mikä sekin oli mielestäni erikoinen vaihtoehto. Voin suositella kaikille maastossa pyöräilystä kiinnostuneille! Ilman maastopyörääkin pärjää, muutamat näytti lähtevän matkaan retkipyörillä. Ja erikoisin kulkuneuvo minkä itse näin oli maasto-tandem!

Kuvassa ei ole Jämin maastot vaan minä matkalla alas Ylläksen huipulta

Juhannushöntsyt

Juhannusviikolta ei tule virallista urheiluraporttia, koska lähes koko viikko meni epävirallisesti höntsäillessä ilman sykemittaria.

Jukolasta toipumiseen meni yllättävän paljon aikaa, liekö valvomisella oma vaikutuksensa. Maanantai ja tiistai meni ihan muissa puuhissa. Keskiviikkona lähdin juoksulenkille ja heti sadan metrin jälkeen epäilytti, että tuleeko siitä yhtään mitään, kun pohkeet tuntuivat olevan ihan tukossa. Kyllä ne hölkkäillessä siitä verty ja sellasen pikkasen vajaan 10 kilometrin lenkin juoksentelin. Kotona kun lössähdin sohvalle niin johan puolen tunnin jälkeen oli taas pohkeet kireenä. Omituista.

Torstaina lähdettiin kaverin mökille juhannuksen viettoon ja tietenkin heti illalla pelailtiin jokunen tunti lentopalloa. Mukavasti tuntu pehmeällä hiekalla paljain jaloin pelaaminen jalkapohjien lihaksissa.

Perjantaina oli komea aurinkoinen ja lämmin päivä, joka käytettiin lähes kokonaan biitsikentällä. En edes uskalla arvata montako tuntia pelailua tuli. Kivaa, rentoa höntsäilyä.

Roudattiin mökille mukaan läjä fillareita ja lauantaina olikin sitten vuorossa pyörälenkki. Pääasiassa metsäauto- ja hiekkateitä matkaa kertyi lopulta 42 km. Sen verran pyörälenkki vei porukalta energiat, että iltapäivän lentopallo vaihtui mölkkyyn.

Sunnuntai pyhitettiin kotiin siirtymiselle, pyykin pesulle ja toipumiselle.eikä nekään oo ollu kokonaisia

Viikko 24

Ma: Suunnistus 5,2 km, 1h 34 min. ja päälle venyttelyä 30 min.
Ti: Maastopyöräily 21 km, 1h 11 min.
Ke: Juoksu 6,3 km, 44 min.
To: Kahvakuula 1h, kuulat: 8, 10 ja 12 kg
Pe: Lepo
La: Suunnistus, Venlojen Viesti, 7,1 km, 1h 19 min.
Su: Lepo

Maanantaina suunnistusradat oli MM-katsauksien jälkimainingeissa Pinsiön metsissä. Ja sen sitten huomas ratojen haastavuudesta. Satuttiin kaverin kanssa näkemään toisemme ykkösrastilla, jota molemmat oli hakenut vartin verran niin päädyttiin sitten jatkamaan hommaa parisuunnistuksena. Tuloksesta ei ookaan sitten sen enempää kerrottavaa. Mutta eikös sitä sanota, että huono kenraali takaa hyvä suorituksen, tai jotain... Luottavaisin mielin tästä siis kohti Venlojen Viestiä. Pitkästä aikaa sain taivuteltua itseni myös venytyksiin. Useammin pitäisi, kun ne on taas jäänyt.

Tiistaina painelin maastopyörällä Pirkkalan metsäautoteitä ja latupohjia. Reipas reeni enkä edes kastunut vaikka pilvet uhittelikin.

Keskiviikkona tarkoituksenani oli vetää viikon rääkkivetotreeni. Heti ensimmäinen veto loppui kesken kun jalat oli ihan pökkelöt, niistä ei siis irronnut yhtään mitään. Muutenkin olo tuntui jotenkin kovin huteralta, joten päädyin vain perusjuoksulenkkiin. Tossa tilassa rankasta vetotreenistä ei olisi ollut kuin haittaa.

Kuulajussi on aloittanut kahvakuulatunnit myös Härmälän koulun vieressä olevassa pienessä puistossa torstaisin. Ohjelma on hieman eri kuin sunnuntain Loukonlahden tunneilla, joten nythän näistä saa hyvän monipuolisen lihaskuntotreenin, kun vaan ehtii viikolla molempiin. Tulkaapa kaikki kokeilemaan torstaina kello 18.30, ensimmäinen kerta on ilmainen.

Perjantaina lepuuttelin sukulaisten muuttamisen ja Jukolatavaroiden pakkaamisen merkeissä.

Huono kenraali näytti toimivan oikein hyvin ja Venlojen Viesti meni ihan nappiin. Tarkempi selostus reissusta täällä.

Sunnuntaina vajaan kolmen tunnin yöunien jälkeen reenit jäi väliin ja päivä meni Jukolasta kotiutuessa ja pidellessä silmiä auki. 

Jälkipuinti - Venlojen Viesti

Yksi mahtava Jukola-viikonloppu taas takana. Kisaa edeltävällä viikolla pyöräytettiin meidän joukkueen oletettu juoksujärjestys vielä täysin ympäri ja lähdinkin vetämään kolmososuutta. Aikaisemmilla kerroilla olen ollut aina avaajana, joten oli kiva päästä koittamaan jotain muutakin. Vaikkakin matkaa tuli noin 1,5 kilometriä lisää. Kolmas osuus oli siis ratamestarin suunnittelemaa reittiä pitkin 7,1 - 7,2 km. Tiedä sitten montako kilometriä sitä ite tuli mentyä.

Sää oli lauantaina Vantaalla lähes helteinen ja matka parkkipaikalta telttapaikalle pitkä ja hikinen. Pieni miinus täytyy antaa järjestäjille opasteista. Parkkipaikalla ei mistään nähnyt mille alueelle meidät on ohjattu eikä löydetty yhtään opastetta oikean teltta-alueen suuntaan. Lopulta koko joukkue oli saapunut paikalle, teltat pystytetty ja lähdimme kisakeskukseen virittäytymään tunnelmaan.

 Venlojen Viestin lähtö

Kahdelta kajahti Venlojen lähtölaukaus ja suuri joukko naisia säntäsi matkaan. Itse olin tässä vaiheessa jo niin jännittyneessä tilassa, että keskittyminen yhtään mihinkään oli aika haastavaa. Ilmeisesti tuo uusi osuus aiheutti ylimääräistä tärinää. Avausosuutemme vetäjä tuli suunnitellussa aikataulussa vaihtoon ja seuraava lähti matkaan. Kakkososuudella mentiinkin sitten vauhdilla ja napsaistiin pari sataa sijaa kiinni. Itse tärisin jännityksestä vaihtoalueella ja odottelin koska viestin viejä tulee. Välillä olin jo aivan varma, että en ole nähnyt hänen menevän ja minua odotellaan vaihtopuomilla. Ajoissa kuitenkin näin meidän viestin tuojan, ehdin huudella hänelle kannustukset ja sitten kipaisin vaihtopuomille odottamaan karttaa. Ja eikun menoksi.

 Meitsi keskellä sinivalkoisissa lähdössä matkaan

Heti alussa oli kilometrin verran viitoitettua reittiä ennen kuin varsinainen suunnistus alkoi. Oli siis hyvin aikaa lueskella karttaa ja tehdä suunnitelmaa. Mitenkähän sitä suunnistusfiilistä sitten kuvailisi sanoin? Aikamoisessa flowssa taisin pääasiassa mennä. Rastilla vain suunta kohti seuraavaa ja menoksi ja sieltähän se seuraava tuli eteen. Maasto oli hienoa kallioilla juoksua ja jotenkin kummasti pysyin koko ajan kartalla. Välillä tosin upposin polvia myöten suohon, mutta niistä ylös kammettuani matka jatkui. Ainoat pummit tuli kun lähdin muutaman epävarman suunnistajan matkaan. Lauantaisessa mielentilassa ja itsevarmuudessa olisi kannattanut pysyä vain omassa tahdissa ja suorituksessa. Onneksi tajusin sen kahden rastin jälkeen ja jatkoin omaa matkaani. Hieman ennen loppusuoraa vilkaisin kelloani, että nyt taisin tulla hyvällä tahdilla. Loppusuoran vedin tietenkin vielä sen minkä kintuista irtosi ja lähetin ankkurin matkaan. Reilut viisikymmentä sijaa olin meidän joukkuetta nostanut ja osuusaikani oli 1:19:13. Pakko olla tyytyväinen omaankin tekemiseen.

Enää silta alas ja loppusuora vaihtoon

Ankkurina meillä oli kunnon tykki, joten heti alkoi jännitys siitä, josko tästä tulisi joukkueemme kaikkien aikojen tulos. Tuijotimme kännykästä tulospalvelua, kun ankkuri napsi joka väliajalla sijoitusta paremmaksi. Sitten tulospalvelu tyssähti ja jännitimme tekikö ankkurimme jonkun megalomaanisen pummin vai onko vika tulospalvelussa. Kunnes tiimipaitamme ilmestyi metsästä ja totesimme tulospalvelun jymähtäneen. Hurjat kannustushuudot vielä loppusuoralle ja lopullinen sijoituksemme loistava 395. Nostimme siis yli 300 sijaa viime vuodesta. Huikeeta! Fiilis oli aivan mahtava. Nyt tosin ruvetaan oleen sellasilla sijoilla, että tässähän pitää alkaa treenata ihan tosissaan. Ehkä ne oli uudet "maajoukkue"-tiimiasut, jotka meidät siivitti vauhtiin. ;)

Illalla alkoikin sitten Jukolan-viestin seuraaminen. Äijä osallistui siihen joukueensa kanssa. Heidän joukkue oli koottu erilaisista tuttavan tuttavista, joten etukäteen monikaan ei tuntenut toisiaan. Hyvin rentoa ja huumorilla höystettyä porukkaa tuntui koko sakki olevan. Ainoastaan yksi porukasta oli aiemmin juossut Jukolassa. Heidänkin joukkueessa kaikki ylsivät vähintään omaan tavoitteeseensa ja moni jopa sen yli. Hyvin siis meni ja kaikille jäi hyvä fiilis, mikä on mielestäni tämän tapahtuman oleellisin juttu.

 Jukolan lamppumeri lähdössä matkaan

Oli aivan huippuhieno viikonloppu vaikka sunnuntain kaatosade yrittikin latistaa tunnelmaa. Ensi vuodelle esittäisin järjestävälle taholle toiveen siitä, että ruokaa olisi riittävästi. Oli ikävää kun kisan jälkeen nälkäisenä olisi kaivannut palauttavaa kunnon ruoka-annosta niin tarjolla ei ollut kun makkaraa. Onneksi ruokaa tuli myöhemmin lisää, joskin aika pieniä annoksia ja esim. leivät puuttui kokonaan.

Suunnistusviikko 23

Ma: Suunnistus 4,9 km, 1h 2 min.
Ti: Lepo
Ke: Lepo
To: Suunnistus 4,1 km, 1h 34 min.
Pe: Sprinttisuunnistus 2,0 km, 13 min. 43 sek.
La: Juoksu, vetotreeni 1h 7 min.
Su: Maastopyöräilyä 1h 30 min. ja kahvakuula 1h, kuulat: 6, 8, 10 ja 12 kg

Yhteensä noin 6,5 tuntia. Enemmänkin voisi olla, nyt on pitkät reenit jääny tekemättä.

Aika suunnistuspainotteinen näyttää tuo arkiviikko olleen. Saa kyllä ollakin, koska tulevana lauantaina on Venlojen Viesti.

Maanantain suunnistus oli aikalailla peruskauraa. Ei mitään tykistystä, mutta hyvä suoritus. Maltoin suunnistaa omien valintojen ja kartan luvun mukaan, enkä lähtenyt hötkyilemään muiden perässä pitkin poikin. Maasto oli kohtuullisen helppoa juostavaa, ei kuitenkaan pelkkiä isoja ulkoilureittejä tai polkuja.

Lepopäivät näyttää nyt aina kertyvän samaan läjään, ei hyvä. Tosin nyt olin kyllä kahvakuulan jäljiltä niin jumissa, että oli pakko pitää tiistai vapaata. Vaikka olikin vahva epäilys, että keskiviikon kampaajan jälkeen ei tule lenkille lähdettyä. Niinhän siinä sitten kävikin.

Torstain suunnistus oli jotain aivan kamalaa. Lähtö oli Paaarentieltä Lempäälästä ja voi morjes millanen rata sinne oli kyhätty. Pelkkää kivikkoista, soista ja puunkaatomettää. Ei polun polkua missä edes välillä olis päässy vähän kirmaileen. Seurana ehkä miljardeja hyttysiä, kesän ensimmäisillä paarmoilla vahvistettuna. Meinas kuulkaas mennä herne nenään vaikka äijän kanssa yhdessä (onneks!) päädyttiin matkaan lähtee. Jotenkin sieltä kuitenkin kaikkien rastien kautta pois päästiin.

Perjantain suunnistus oli täysi vastakohta torstaille. Siitä enemmän tarinaa täällä. Aika monenlaisessa ympäristössä tuli tällä viikolla suunnistettua. Sanoisinko että monipuolinen laji sekin.

Lauantaina tein taas rääkkivetoreenin samalla mallilla kuin viimeksi. Hyvältä tuntu - jälkikäteen. Viime viikon cooperi tuuppasi näitä vetoreenejä viikolla eteenpäin, kun en kahta niin rankkaa reeniä halunnut tehdä ihan putkeen. Nyt olis vielä kaksi tälläistä jäljellä.

Sunnuntaina kävin päivällä maastopyörällä etsiskelemässä uusia mukavia polkuja, mutta mitään kunnon löytöjä en tehnyt. Kevyttä pyörittelyä pitkin poikin siis.
Kahvakuulailu meinasi jäädä väliin. Tunti alkaa kuudelta ja viideltä meillä alkoi sataa reippaanlaisesti. Puoli kuudesta varttia vaille kuuteen tuijotin ikkunasta ulos ja kelloa, että laantuuko sade. Ei laantunut, joten varttia vaille tein päätöksen etten lähde niin rankkaan sateeseen (sokerista...). Menin tietokoneelle ja katselin ikkunasta ulos, kun sade rupesi hellittämään otettaan ja taivaskin ehkä kirkastui. Kymmentä vaille kuusi päätin repäistä kamppeet niskaan ja kurvasin autolla kuulatunnille. ONNEKSI! Koko tunnin aikana ei juurikaan satanut ja tuli tehtyä kunnon treeni. Kuulajussi oli muokannut viime viikolla aloitettua ohjelmaa niin, että yhtä liikettä tehtiin hieman pidempään (36 sekuntia) ja taukoja oli lyhennetty 45 sekuntiin. Sykettä siis riitti.

Tampere rastilta rastille

Tampereen Pyrinnön suunnistusjaosto järjesti syntymäpäiväni (vai oliko se heidän 80-vuotisjuhla?) kunniaksi kaupungin ytimessä sprinttisuunnistuksen. Kisa oli samalla MM-katsaus, joten huippunimiäkin oli paikalla. Eliittisarjat starttasivat viideltä näyttämään mallia ja kuuden jälkeen päästettiin kuntoilijatkin radalle testamaan kaupunkisuunnistusta. Olihan se koettava, kun tälläinen tilaisuus tuli eteen.

Lähtö oli Nääshallin kupeesta ja ensimmäiset rastit tietenkin Näsinpuistossa. En tunne puistoa alueena kovin hyvin, joten siellä jouduin keskittymään tarkkaan, mutta ihan mukavasti yhdellä ylimääräsellä kartanlukupysähdyksellä rastit löytyi. Puistosta matka jatkui Tallipihalle, jossa rasteja oli melkein joka mökin kulmalla. Oman rastin poimin helposti.

Rasti Tallipihan mökin takana piilossa. 

Tallipihalta juostiin Finlaysonin Palatsin kautta puikkelehtimaan Finlaysonin vanhan tehdasalueen sisäpihoille. Sisäpihalla rasteja oli tarjolla lähes joka nurkassa ja niistä piti osata napata omansa. Hyvin onnistuin.

Toiset suuntasivat tehdasalueelle kerrostaloalueen kautta.

 Kärkipään suunnistaja Finlaysonilla, tehdasalueen nurkalla.

Tehdasalueen sisäpihalla oli paljon hyviä nurkkauksia, mihin piilotella rasteja.

Tehdasalueelta poistuttiin sisäkautta! Kaikki suunnistajat ohjattiin viitoituksella Media 54:n sisälle ja sieltä tunnelia pitkin vilkkaan Satakunnankadun toiselle puolelle. Hienosti keksitty mahdollisuus! 

Sisälle! 

Rauhallisempien katujen ylitys oli hyvin hoidettu kymmenien vapaaehtoisten avustuksella. 

 

Kiire Rodeo-yökerhoon?

Tehdasmiljöössä suunnistaminen jatkui Frenckellin alueella. Rasteja oli mm. kesäisin tutuksi tulleella viinikylän alueella, joten suunnistaminen jatkui liitäen rasteille kuin telkkä pönttöön. Viimeiset mutkat tehtiin vielä puistossa Vanhan kirjastotalon ja Vanhan kirkon kulmilla.

 Rasti Vanhan kirjastotalon suojissa.

 Naisten sarjan voittaja Venla Niemi näyttää mallia Vanhan kirkon kulmalla.

Saila Kinni

Viimeinen rasti oli kaikille yhteinen Tampereen Teatterin edessä ja siitä juostiin suoran pätkä maaliin Keskustorilla. 

 Aurinkoiselta terassilta oli aitiopaikat viimeisen rastin leimaukseen ja maalisuoralle.

Loppuaikani kahden kilometrin kuntoradalla oli 13.46. Menin jopa nopeammin kuin naisten sarjan voittaja, tosin ratani oli 1,1 km lyhyempi. ;)

Oli hauska kokemus ja hienoa päästä suunnistamaan tälläiseen paikkaan. Järjestäjille pitää ehdottomasti antaa kassikaupalla kiitoksia! Hyvin järjestetty tapahtuma ja uskomattoman hienon radan olivat saaneet tehtyä. Ei itselle tulisi edes mieleen kuinka monenlaisia alueita noinkin lyhyelle matkalle kaupungin keskustassa mahtuu.

Sunnistuksellisesti oli kiva päästä tekemään suoritusta, jossa voi tykittää sen minkä jaloista irtoo, kun koko ajan oli varmuus omista reitinvalinnoista ja seuraavan rastin sijainnista. 25,5 vuotta tamperelaisena ja loput 5,5 vuotta elämästäni kilometrin verran rajan toisella puolella eläneenä kun kulmat ja kujat olivat pääosin aikas tuttuja. Sprinttikartan lukemisessa oli omat haasteensa ja luulenkin, että oudossa paikassa olisin ollut pihalla kuin lumiukko.

Kokonaisuutena erittäin kiva tapahtuma!

Plörinäviikko 22

Ma: Suunnistus 5,1 km, 59 min.
Ti: Maastopyöräily 33,5 km, 2h 1 min.
Ke: Lepo
To: 2 kilometrin hyvin kevyen alkulämmittelyhölkän jälkeen Cooperin testi tuloksena 2440 metriä 12 minuutin aikana. Loppuverryttelyksi 1,9 kilometrin suunnistusrata aikaan 30 minuuttia.
Pe: Lepo
La: Lepo
Su: Kahvakuula 1h, kuulat: 6,8,10 ja 12 kg.

Maanantaina suunnistettiin Julkujärven maastoissa. Suunnistuksellisesti tuli muutamia pieniä pummeja, mutta ei mitään isompia hazardeja. Juoksemisen kannalta tällä retkellä sain ahaa-elämyksen. Tää mun kone taitaa olla diesel-mallia eli lämpeneminen ottaa aikansa. Rasteja oli yhteensä kolmetoista ja vasta ysirastin paikkeilla, eli noin 40 minuutin juoksemisen jälkeen, tuli tunne, että juoksu lähti sujumaan ja muuttui kevyemmäksi. Siihen asti oli aika puurtamista. Tämä näkyy myös rastivälien ajoissa, kun vertailee suhteellisen samantasoisen kaverin kanssa aikoja.

Tiistain maastopyöräily sisälsi monenlaista maastoa kuntoilubaanoista aina keskustan mukulakiviin. Maastopyöräilynimitys tulee siis lähinnä kulkuvälineestä. Rentoo pyörittelyä pitkin poikin Tamperetta.

Torstaina oli sitten se odotettu Cooperin testi. Suoritin testin työterveyshuollon järjestämässä liikuntailtapäivässä Ratinan stadionilla. Työkaveri osallistui kahden kilometrin kävelytestiin, jonka lähtö oli puoli tuntia ennen cooperin alkua. Alkulämmittelynä tsemppasin häntä hölkkäilemällä vieressä tuon kaksi kilometriä. Etukäteen mietin, että onko kahden kilometrin lämmittely liian pitkä, mutta tuo maanantain suunnistuksen hidas käynnistyminen vakuutti, että kunnollinen lämmittely on tarpeen. Ja onnistuneesta lopputuloksesta päätellen se ei ollut liian pitkä. Itse Cooperin testistä ja tuloksesta lisää täällä. Loppuverryttelynä lähdin vielä Säijän koululle torstairasteille. Mentiin äijän kanssa sen verran myöhään paikalle, että osa kartoista oli jo loppunut. Jäljellä oli vaihtoehdot 1.9 kilometriä ja 5,5 kilometriä. Cooperin päälle tuo yli viiden kilometrin rämpiminen metsässä tuntui turhan rankalle, joten päädyttiin hyvin lyhyeen 1,9 kilometriin. Rata oli kiva ja suunnistus sujui hyvällä mielellä kevyesti hölkkäillen. Mitä nyt viimeistä rastia hain - omaa tyhmyyttäni - kahdesta paikasta ennen kuin lopulta olin riittävän pitkällä oikeassa paikassa.

Loppuviikko menikin ihan plörinäksi. Perjantaina olin yksinkertaisesti laiska ja saamaton. Lauantaina päivä hurahti äijän kanssa vaateostoksilla ja keskustorin ilmaiskonserttia kuunnellen.

Sunnuntaina sentäs lapioin kasvimaan pohjaa ja kahvakuulailin. Kuulajussi oli muuttanut ohjelmaa reilummin. Nyt tehtiin kahden liikkeen pattereita niin, että ensin toista liikettä 30 sekuntia, sitten toista liikettä saman verran ja tämä kuvio neljä kertaa läpi. Välissä minuutin tauko ja uusia liikkeitä kehiin. Oli aika rankka setti, lihaksissa tuntuu kunnolla. Vaikka yhtä liikettä ei tulekaan kuin muutama sekunti enemmän kuin edellisessä ohjelmassa. Tässä ohjelmassa samalla lihaksella on patterin aikana vähemmän aikaa palautua, kun viimeksi liikkeitä oli kolme samassa setissä. Eiköhän tääkin ala sujuun ja välillä vähän erilainen ärsyke tekee varmasti hyvää lihaksistolle. Tiiviit toistot ja osittain uudet liikkeet aiheutti sen, että nyt tuli käytettyä neljää eri kokosta kuulaa aikaisempien kahden sijaan. Onnistuu sillon kun kuulatunnilla ei ole paljon osallistujia. Muuten tarvinnee tehdä kompromisseja tai ruveta osteleen omia kuulia.

Ens viikolla on kyllä taas aika ottaa niskasta kiinni näiden urheilujen suhteen.

60 metriä

Nysse cooperin testi on sit käyty. Ja tulos jäi kuulkaas tuon vaivaisen 60 metriä vajaaksi erinomaisesta. Kyllä se hyväkin mulle kelpaa, koska kaikkeni annoin.

Vauhdikkaasti lähdin matkaan ja ensimmäinen kierros menikin aika haipakkaa 1:45. Siitä vauhti sitten laski sinne 2 min. / kierros tienoille. Viimeisellä kierroksella kiihdytin vielä minkä irti sain, saaden lopulliseksi tulokseksi siis 2440 metriä.

Sykkeidenkin perusteella juoksu oli kyllä onnistunut, koska aikalailla kaiken sain irti mitä koneesta lähtee. Keskisyke oli 177 ja maksimina irtosi 189.

Lämmittelin kevyttä hölkkää pari kilometriä ja luulenpa, että kunnon lämmittelyllä oli osuutensa onnistuneeseen suoritukseen. Tää kroppa kun taitaa olla aikamoinen diesel ja ottaa aikansa, että lämpenee.

Olen Tyytyväinen! Ja nyt on lähtökohta mistä parantaa.

Viikon 21 muisteluita

Ma: Suunnistus 4,7 km, 1h 2 min.
Ti: Maastopyöräily 1h 19 min.
Ke: Juoksu 1h 10 min.
To: Suunnistus 4,4 km, 1h 27 min.
Pe: Lepo
La: Lepo
Su: Lentopallo 1h 38 min.

Yhteensä 6h 38 min.

Pääsi taas vierähtämään viikko niin pitkälle, että katsotaan mitä menneen viikon reeneistä muistuu mieleen.

Maanantaina iltarastit oli piilotettu Vehoniemen soraharjulle. Suurin ongelma taisi olla nimenomaan harjulla juoksentelemisessa. Kun ei vaan jaksa edetä vauhdilla rankkaa mäkistä maastoo määräänsä enempää niin ei jaksa. Suunnistuksen kannalta ihan ok suoritus.

Tiistaina pyörittelin kevyesti maastopyörällä lähimetsissä. Vaikeammat paikat jäi hinkkaamatta, kun hyttyset kävi heti kimppuun, kun vauhti hidastu.

Keskiviikon reenistä enemmän täällä.

Torstaina suunnistus oli tuskaista rämpimistä. Rastit lähti Kangasalan Kisapirtiltä ja ne oli viety keskelle pusikkoa. Oikeastaan rastivälit 2-4 oli pelkkää sokkona umpimettässä menemistä. Metsikkö oli niin tiivistä, että näkyvyys oli joku viisi metriä, mikä teki etenemisestä haasteellista, koska maaston muotoja ei käytännössä nähnyt ollenkaan. Polkuja tai muita helpottavia elementtejä oli turha toivoakaan. Vaikeeta oli, mutta pois sieltäkin lopulta selvisin ja kaikki rastit löysin. Näistä ei tosin jää mitenkään erityisen onnistunut tunne.

Perjantaina oli pakko pitää lepopäivä, vaikka pelkona olikin, että taas tulee kaksi lepopäivää putkeen. Jalat olivat yksinkertaisesti niin tukkoiset ettei tullut mieleen niitä enempää rääkätä. Ja tulihan niitä lepopäiviä kaksi putkeen. Lauantai meni aamusta iltaan touhutessa ja istutellessa raja-aitaa naapureiden kanssa.

Sunnuntaina istutusprojekti jatkui oman pihan puolella ja sen verran tiukille meni aikataulu, että kahvakuulaan en ehtinyt. Onneks lapion kanssa tuli viikonloppuna reenattua kunnolla. Lentopallon kanssa höntsättiin vielä kevään viimeinen kerta ja nyt on siitä kesätauon aika. Vähiin porukka alkoi jo käydä. Aurinkoiset sunnuntai-illat ei houkuttele väkeä sisäsaliin.

Ihana rääkki

Keskiviikkona tein juosten vetotreenin. Etukäteen mittailin Kansalaisen Karttapaikasta sopivan mittaisen pätkän suht tasaisessa maastossa ja rauhallisella paikalla. Alkulämmitellyksi hölkkäilin parin kilometrin matkan paikan päälle.

Veto alkoi 200 metrin juoksulla maksimivauhtia. Sitten pyrin laskemaan vauhdin VK2 -tasolle, jolla jatkettiin vielä 400 metriä. Palautuksena kävelin takaisin vetojen lähtöpaikalle. Tälläisiä vetoja tein neljä, jonka jälkeen hölkkäilin takaisin kotiin.

Ensimmäinen veto oli aika tuskainen ja taisin juosta tuon jälkimmäisen 400 metriä hieman liian kovalla vauhdilla. Ekan vedon jälkeen teki jo mieli luovuttaa ja ainakin epäilin suuresti etten kaikkia neljää vetoa, jotka olivat treeniohjelman tavoitteena, pysty tekeen. Päätin kuitenkin ainakin toisen vedon tehdä, kun kerran olin leikkiin ryhtynyt. Toinen veto menikin jo paljon paremmin ja vauhdit olivat ilmeisesti paremmin kohdallaan. Sain kuin sainkin siis tehtyä kaikki neljä vetoa.

Ja johan oli aivan ihana itsensä rääkkäys treeni! Tälläisiin ryhtyminen on aina jotenkin hankalaa ja vaatii paljon itsensä motivointia, ainakin minulta, vaikka jälkikäteen tunne on mahtava. Treeniohjelmassa olisi sama vauhtitreeni vielä seuraaville kolmelle viikolle. Nyt vaan pitää ottaa itseään niskasta kiinni ja tehdä ne. Vauhti on nimittäin juuri se, mikä minulta puuttuu täysin. Kestävyyttä alkaa löytyyn ja rauhallisella tahdilla jaksan vaikka kuinka ja pitkään, mutta vauhti on aivan onnetonta. Eikä sitä vauhtia taida muuten tulla kuin tekemällä vauhdikkaita treenejä?

Vauhtia pääsen testamaan myös viikon päästä työterveyshuollon järjestämässä Cooperin testissä, kuinkahan akan käy?! En ole ikinä elämässäni juossut Cooperin testiä. Joskus kouluaikoina yläasteella niitä on järjestetty, mutta silloin luovutin jo etukäteen ja kävelin koko ajan (jopa on mieli muuttunu siitä). En oikein edes osaa arvioida, että minkälaista vauhtia sitä lähtisin juoksemaan. Vinkkejä?

Maastoviikko 20

Ma: Suunnistus 5 km, 56 min.
Ti: Maastopyöräily 1h 33 min.
Ke: Lepo
To: Lepo
Pe: Juoksu 8,3 km, 54 min.
La: Maastopyöräily 38 km, 3h
Su: Kahvakuula 1h ja lentopallo 1h 35 min.

Yhteensä hieman reilu 9 tuntia

Maanantain suunnistus lähti Soppeenharjun koululta, joten luvassa oli mäkistä maastoa kovassa tuulessa. Rastit oli kohtuullisen helpoissa paikoissa eli suunnistuksen osalta homma meni lähes kuin se kuuluisa telkkä pönttöön. Heti ensimmäisillä sadoilla metreillä vatsa alkoi kiukuttelemaan juostessa, liekö iltapäivällä syömäni ISO pingviinituutti ollut liian iso. Juoksu meni varsinkin alkumatkasta siis enemmän lönköttelyksi. Siihen nähden lopputulokseen olen erittäin tyytyväinen. Tällä hetkellä tavoitteenani on suunnistusmaastossa päästä 10 min./km vauhtiin ja nyt olin jo lähellä sitä.

Tiistaina kävin haeskelemassa maastopyörällä Pirkkalan metsistä mukavia polkuja. Eipä niitä oikein löytynyt. Edelleen ovat minun taidoilleni pääosin liian kivikkoisia. Ajaminen ei ole mukavaa, kun kymmenen metrin välein meno tyssää liian vaikeaan paikkaan.

Hassu puu löyty maastopyörälenkillä

Keskiviikon ja torstain ei pitänyt molempien olla lepopäiviä, mutta niin siinä vaan erinäisten asioiden summana kävi.

Perjantaina pidin töistä vapaapäivää, joten aloitin päivän aamulenkillä. Ja olipa se taas pitkästä aikaa mukavaa. Tykkään juosta aamulla, kun päivä ei vielä paina kropassa. Valitettavasti niin aamuvirkkua minusta ei saa, että työpäivinä siihen pystyisin. Lenkki oli ihan perushölkkää ulkoilureiteillä. Torstaisen sateen jäljiltä ilmakin oli ihanan raikas ja onnistuin ajoittaan lenkkini sattumalta niin, etten kastunut pisaraakaan, vaikka perjantainakin vettä tuli taivaalta vähän väliä.

Lauantaina lähdettin äijän ja kaverin kanssa pidempikestoiselle maasturilenkille. Kierrettiin Nirvan, Suolijärven, Särkijärven, Vuoreksen ja Sääksjärven maastoissa. Suurin osa ajasta paineltiin ulkoilubaanoja, jotta päästiin etenemäänkin, mutta välillä polut kävi hieman turhankin pieniksi ja haastaviksi ja risukoissa rämpimiseksi. Ajatellen elokuista Jämin kisaa, pitänee ohjelmaan ottaa useampia ylämäkitreenejä. Sen verran totaalisesti hyydyin noihin ulkoilubaanojen ylämäkiin. Kiva lenkki kuitenkin kaikenkaikkiaan.

  Haasteellinen polku Särkijärven rannassa (kuvasta poistettu pyöräilijä)

Sunnuntain perinteistä ei luovuta. Tosin säännöllinen lentopallokausi alkaa oleen lopuillaan, kun kesä tulee. Kahvakuula jatkunee kesänkin yli. Se on kyllä mukavaa puuhaa porukassa. Hiki virtaa oikein kunnolla ja koko ajan on täysi tekemisen meiniki. Juuri sellaista lihaskuntoilua minä kaipaan. Salilla yksin ähkiessäni en vaan saa itseäni ruoskittua kunnon suorituksiin.

Mielekäs sunnuntai

Perjantain kotiin paluu Hampurista ei mennyt ihan niinkuin elokuvissa vaan venähti mojovasti lauantai-iltapäivän puolelle, joten lauantai-ilta meni uupuneessa tunnelmassa hereillä pysytellessä.

Sunnuntaina heräsinkin pirteänä kymmenen tunnin (!) yhtäjaksoisen unen jälkeen. Aloitin aurinkoisen päivän rauhassa aamupalaa nauttien ja Aamulehteä lueskellen, jonka jälkeen järjestelin kotona paikkoja ja starttasin pesukoneen pyöritysrumban. Kaikki pipot, hanskat ja huivit pääsi pesuun, joten mikäli tällä viikolla tulee taivaalta räntää ja ilma on hyytävän kylmä, voi syyttävän sormen osoittaa tähän suuntaan.

Päivällä lähdin testaamaan huollosta tullutta maasturiani. On se kumma kuinka hidas tekninen pyörittäminen pienillä poluillakin saa hien pintaan. Taitaa tosin enemmän olla tuskanhikeä  vielä tässä vaiheessa. Maasto oli sateiden jäljiltä sen verran kosteeta, että pahimmat kallio- ja juuristopaikat olivat jo turhankin haastavia. Mukava 50 minuutin setti ja huolletut vaihteet toimi hienosti.

Päivällistankkaus hoidettiin äitienpäiväkemuilla piirakoilla, tortuilla ja kakuilla. Sulatteluksi sitten tehokasta kahvakuulaa. Ai että kun oli mukavaa ähkiä ja puhkua kaikki irti itsestäni. Taas sain hieman enemmän liikkeitä tehtyä isommalla eli 12 kilon kuulalla. Ei kai se ihan turhaa hommaa voi olla kun kehitystäkin tuntuu tulevan. Ja Kuulajussi keksii aina mukavia lisähaasteita liikkeisiin ettei pääse tylsistymään. Lähes kaksi tuntia lentopallohöntsäilyä toimi hyvin kuulatunnin loppuverryttelynä.

Rentouttavan päivän kruunasi ruoka, sauna ja lasillinen kylmää valkkaria! Tälläisistä päivistä minä tykkään.

Kevät

Nyt kyllä huomaa, että kevät on tullut, kun menoo ja meininkiä riittää. Työreissuissa olen käynyt Lontoossa ja Hampurissa ja pari flunssaakin tässä vajaan kuukauden sisällä ehtinyt kärsiin. Pihassakin kaikenlaiset touhut odottavat tekijäänsä. Kuntoiluillehan nämä eivät tiedä hyvää. Aina välillä olen lenkkeillyt, pyöräillyt tai suunnistanut, mutta mitään tarkempaa raportointia näistä ei kannata tehdä.

Mainitsemisen arvoista on alkanut suunnistuskausi. Vuoden ensimmäiset rastini kävin pari viikkoa sitten Lamminpäässä. Silloin metsässä oli vielä lunta, paikoitellen polveen asti. Aika raskas reissu oli kiivetä Horhan harjua puolelta toiselle lumihangessa kahlaten. Nyt metsät onneksi alkavat olla sulia niin päästään paremmin lajin makuun. On se meno taas talvitauon jälkeen jotenkin tökkivää, mutta ehkä se siitä.

Maastopyöräilystä olen nyt innostunut ihan täysillä. Kaikkein lähimmästä pienen pienestä metsästä löytyi hyviä polkuja, kallioita, kiviä, nousuja ja juurakoita, joilla harjoitella tekniikkaa. Hauskaa, kun korvien välissä vaan rohkeus riittäis. Latupohjilta haetaan sitten vauhtia, nousuja ja kestävyyttä. Kivaakivaakivaa. Maastopyöräily - varsinkin teknisillä poluilla - kuulunee lajina samaan sarjaan suunnistuksen kanssa; koko ajan tarvii käyttää myös tuota pääkoppaa ja ajatella mitä tekee, niin kaikki muu unohtuu todella tehokkaasti.

Välillä työt meinaavat haitata harrastamista, mutta koitetaan sopeutua.

Kummallisia nämä Hampurin lähiön puistot, joissa olisi ollut kiva lenkkeillä, mutta kaikki olivat aidattuja ja portit kiinni?!

Pää kovilla

Tämän viikon urheilut jäi maanantain 10 kilometrin hiihtolenkkiin Nokialla Koukun majan ympäristössä. Tiistaina olin niin väsynyt, että pidin lepopäivän ja keskiviikkona väsymyksen syy selvisi. Kurkku tuli oikein kunnolla kipeäksi, illalla ei tullut ääntä ja nieleminen oli tuskaista. Räkätauti aaltoilevan lämmön kera siitä iski ja loppuviikko on mennyt näissä merkeissä:

Vaikka mitään ei jaksaisi oiken tehdä niin toinen päivä tekemättä mitään alkoi jo ahdistamaan, saati sitten nyt kun mennään jo neljännessä päivässä. Pää ei kestä. Haluan jaksaa touhuta, mennä, juosta, pyöräillä ja kaikkee. Suunnistuskausikin alkaisi maanantaina, mutta taitaa jäädä haaveeksi. Kuinkahan tästä olisi järkevää taas kuntoilu aloittaa ja missä vaiheessa? En haluaisi tautia ehdontahdoin pitkittää, mutta kun ahistaa. Räkää tuntuu olevan joka paikka keuhkoista pääkoppaan asti täynnä. Lämpö on seilannut 37 ja 37,8 asteen välillä eli ei kunnon kuumetta, mutta väsyttävää lämpöilyä. Ärsyttävää. Mä sitten inhoon flunssaa. Keinoja millä tästä pääsee eroon?

Ehdin jo ilakoida, että onnistuin välttään kevättalven sitkeän flunssa-aallon, mutta näin se sitten kostautui, huoh!

Hulinaa

Pääsiäisen alusviikko oli niin vauhdikas, että jäi kuntoilutkin tänne laittamatta, muista jutuista puhumattakaan. Ja pääsiäinen sujahti kuntoillessa, mutta nyt näitä julkaistaan...

Viikko 13
Ma: Lepo
Ti: Juoksu 8,8 km sisältäen 200 metrin vetoja, 1h 8 min. ja päälle tunnin venyttelyt
Ke: Lepo
To: Hiihto 8 km, hiihtoaika noin 1h, ilman sykemittaria
Pe: Juoksu 5,8 km, 39 min.
La: Maastopyöräily 33 km, 2h 34 min. ja heti perään juoksu 5,8 km, 41 min.
Su: Niin kuin sunnuntaina kuuluukin kahvakuulaa 1h 8 ja 12 kilon kuulilla ja lentopalloa 1h 35 min.

Yhteensä 7h 41 min. + tiistain venyttelyt ja torstain hiihto

Tiistain juoksulenkillä alkulämmittelyn jälkeen juoksin reilut 3 km pk2-tasolla, sitten vedin kaksi 200 metrin vetoa vk2-tasolla, joiden välissä palauttelin 200 metriä pk2-tasolla ja lopuksi juoksin reilut 3 km vk1-tasolla sekä loppulämmittelyt.
Torstain hiihtolenkki oli hyvin rauhallista menoa. Olimme nimittäin kummitytön kanssa Pyrinnön mehuretkellä Kaupista Niihamaan ja takasin. On siinä aika tyttö, kun haimme hänet suoraan parin tunnin taitoluistelutreeneistä tälle hiihtolenkille! Hyvin hän jaksoi. Kaksi kertaa olen lopettanut hiihdon tänä keväänä ja taas olin hiihtämässä. Ja taas lopetin tältä keväältä...
Perjantaina juoksin "omatahtoisen" peruslenkin tehden välillä muutamia kiihdytyksiä.
Lauantaina ohjelmassa oli yhdistelmätreeni ja nyt sen totetutus jopa onnistui, tosin juoksu jäi aiottua lyhyemmäksi, mutta oli kiva koittaa tälläistä lajinvaihtotreeniä.
Sunnuntaina oli taas jokaviikkoiset lajit. Kahvakuulatunnilla mukana oli uusia mukavia ja tuntuvia liikkeitä. Lentopallossa porukkaa oli hieman normaalia vähemmän, joten sielläkin sai juosta enemmän. Tämä sunnuntain meni siis hieman normaalia korkeammilla sykkeillä.

Viikko 14
Ma: Lepo
Ti: Lepo
Ke: Juoksu 15,2 km, 1h 50 min.
To: Juoksu 12,5 km, 1h 34 min.
Pe: Hiihto 25 km, 2h 48 min.
La: Maastopyöräily 28 km, 1h 40 min.
Su: Hiihto 8 km, 39 min. ja illalla lentopalloa 1h 50 min.

Yhteensä 10h 22 min.

Alkuviikko meni pakkolevossa, kun olin työreisussa Lontoossa.
Keskiviikon juoksulenkki oli verryttelyjen lisäksi tasavauhtista pk2- ja vk1-tasoilla. Jotenkin raskaalta tuntui.
Torstain lenkillä alkulämmittelyjen jälkeen tein kolme sarjaa seuraavia vetoja: 30 sek. maksimivauhtia, 30 sek. vk2-tasolla, 30 sek. vk1-tasolla, 30 sek. pk2-tasolla ja joka välissä minuutin palauttelu. Kolmen sarjan jälkeen hölkkäilin pk2-tasolla noin 7 km. Vedot oli kivoja, mutta perushölkkäily tuntui tänäänkin raskaalta, vauhti oli hidasta ja syke korkealla. Johtuikohan nopean kesälenkkarikäynnin jälkeisestä paluusta takaisin raskaisiin talvilenkkareihin? Toki jonkinmoista stressaantumistakin on ollut liikenteessä joka saattaa osaltaan vaikuttaa.
Perjantaina hiihtelimme kaveriporukalla Koukun majalle munkeille. Mukavaa ja lepposaa hiihtoa. Enää en lopeta hiihtokautta ennen kuin maassa ei ole senttiäkään lunta...
Lauantain "maasto"pyöräily päättyi lähipubin terassille! ;)
Sunnuntaina oli aivan mahtava sää ja ladut oli huippukunnossa, minkä kävimme toteamassa Kauppi - Niihama välillä. Olisin viihtynyt ladulla pidempäänkin, mutta kummilapsien synttärikemut ja -kakut kutsuivat. Illalla läiskittiin lentopalloa ja taas tuli juostua paljon pallon perässä. Pääsiäispyhien vuoksi kahvakuulatuntia ei pidetty.

Ihania tälläiset Pääsiäislomat kun ei ole mitään painetta suorittaa, vaan voi vaan nauttia kuntoilusta ja sosiaalisesta kanssakäymisestä kavereiden kanssa. Tuli tarpeeseen ja teki hyvää.

Pääsiäisen valoilmiö kylppärin seinällä; aurinko paistoi naapurin lasikaiteen ja kylppärin ikkunan sälekaihtimien läpi tehden seinälle sateenkaaren värit.

Viikko 12

Ma: Lepo
Ti: Hiihto 10 km, josta 8 km aikaan 43 min.
Ke: Maastopyöräily 25,5 km, 2h 8 min. ja venyttelyt 45 min.
To: Juoksu vedoin 7 km, 53 min. päälle hieman keskivartalon lihaskuntoliikkeitä.
Pe: Lepo
La: Juoksu 12,5 km, 1h 25 min.
Su: Normisetti eli kahvakuulaa 1h 8 kg:n ja 12 kg:n kuulilla ja päälle lentopalloilua 1h 40 min.

Ei se hiihtokausi ihan vielä loppunutkaan. Tiistaina olimme katselemassa ja kannustamassa kummityttöä Kaupissa hiihtokisoissa. On se hiihto vaan sujuvan näköistä, kun tekniikka on hallussa. Kisojen jälkeen hiihtelimme äijän kanssa Niihaman majalle ja takaisin. Latupohja oli kovin jäinen ja möykkyinen. En tykännyt yhtään. Roskia ei sentäs ollut.

Keskiviikkona lähdin kaverin kanssa ulkoiluttamaan maastopyöriä vielä kun nastarenkaille oli edes jotain käyttöä. Alkuperäisenä ajatuksena oli suunnata hieman metsäisemmille reiteille, mutta lumisohjossa ajaminen oli sen verran haastavaa, että päädyimme peruspyöräteille. Ihan riittävästi haastetta oli niilläkin aina välillä. Kävimme katsastamassa ensi kesän asuntomessualueen Vuoreksessa. Värikkäältä näyttää.

Torstain lenkillä alkulämmittelyn jälkeen tein vetoja, jotka ensin kerta kerralta kovenivat ja ajallisesti lyhenivät. Maksimin jälkeen vaihdoin toiseen suuntaan eli vähitellen vauhti hidastui, mutta aika piteni. Vetojen väleissä tietysti palauttelua. Mukava harjoitus meni ihan huomaamatta. Päälle vinoja ja suoria vatsalihasliikkeitä sekä pitoja.

Perjantaina oli varsinaisesta kuntoilusta lapopäivä, mutta eiköhän koko päivän siivoaminenkin jonkinlaisesta harjoituksesta käy.

Lauantaina ohjelmassa olisi ollut mielenkiintoinen yhdistelmäharjoitus pyöräilyä ja juoksua, mutta muiden menojen takia supistin sen lopulta pelkkään juoksuun. Tein kuitenkin lenkin ohjelman mukaisen juoksuosuuden mukaan lisäten alku- ja loppuverryttelyt. Lenkki kulki metodilla 15 min. vk1 tasolla, 2 min. pk2 tasolla, taas 15 min. vk1 tasolla ja 2 min. pk2 tasolla ja niin ees päin. Kivasti juoksentelu kulkee tällä hetkellä ja uudet kengät on todella hyvät!

Sunnuntaina olikin vuorossa perinteinen kahvakuula-lentopallo -yhdistelmä. Taas tuli hiukan enemmän heiluteltua 12 kilon kuulaa, joten jotain edistymistä siinäkin on havaittavissa. Tykkään kuulajussin intensiivisistä kuulatunneista, joissa koko ajan tapahtuu ja sykettä piisaa.

Kuraa

Keskiviikkona kävin parin tunnin maastopyörälenkillä ja tässä lopputulos.

Hauskaa oli vaikka kura lensikin. Sohjomössössä ajaminen on vaan kovin hankalaa. Vauhti korjaisi virheet, mutta ei meinaa korvien välissä pito riittää.

Viikko 11

Ma: Lepo
Ti: Hölkkä + juoksutekniikkaa, yhteensä 9,2 km ajassa 1h 20 min.
Ke: Lepo
To: Hiihto 8 km, 36 min., roskaisen ladun takia jatkoin kotona puolen tunnin kuntopiirillä ja lopuksi 45 min. venyttelyt
Pe: Hölkkä 12,5 km, 1h 30 min.
La: Hiihto 16 km, 1h 12 min.
Su: Kahvakuula 1h, 8 kg:n ja 12 kg:n kuulilla ja lentopalloa 1h 30 min.

Tiistain lenkki alkoi erilaisilla juoksutekniikkaharjotteilla. Menin läheiselle metsäisemmälle kävelytien pätkälle, joka oli sopivan mittainen ja hieman syrjemmässä ettei ole liikaa yleisöä. Sadan metrin suoraa menin edestakaisin niin, että toiseen suuntaan aina tekniikkaharjotteella ja takaisin kevyttä hölkkää. Harjoitukseen kuului polvennostojuoksu, kantapäät-takapuoleen-juoksu, polvennostohyppy ja ristiaskeljuoksu. Kaikkia näitä kaksi kertaa. Tekniikkatreenin jälkeen kevyttä hölkkää / kävelyä ensin 20 min. pk1-tasolla, sitten 35 min. pk2-tasolla ja loppuun viiden minuutin loppuverryttely.

Pari lepopäivää heti alkuviikkoon tuli tarpeeseen, koska lihakseni - erityisesti takareidet - olivat vielä aika jumissa supersunnuntain jäljiltä. Torstaina menin Pirkkalaan hiihtämään. Hiihto oli muuten kivaa, luistavaa ja sujuvaa, mutta paikoitellen todella roskainen latu häiritsi sen verran, että lopetin yhden lenkin jälkeen. Lyhyeksi jääneen lenkin vaivaamana jatkoin kotona kuntopiirillä. Puolen tunnin kuntopiiri koostui 16:sta eri liikkeestä, joita jokaista tein 45 sekunnin ajan ja kaksi tälläistä kierrosta. Loppuun vielä 1,5 minuutin vatsalankku ja 45 sekunnin kylkilankut. Illalla sain taivuteltua itseni vielä jopa jonkinlaisiin venyttelyihin.

Perjantain lenkki oli huikea hyvänmielentuottaja! Aloitin 10 minuutin lämmittelyllä, jonka jälkeen hölkkäsin noin 10 kilometriä pk2-tasolla ja lopetin 10 minuutin loppuverryttelyyn. Parasta tässä oli tuon varsinaisen juoksuosuuden vauhti, pk-tasolla 6,8 min./km ja koko ajan meno tuntui kevyeltä. Jee! Enpä muista näin hyvää lenkkiä hetkeen kokeneeni.

Lauantaina lähdettiin katsomaan Kauppiin, josko siellä ladut olis vähemmän roskaisia ja ainakin Kauppi - Atala väli olikin. Kyllä sielläkin siis roskia jo oli, mutta ei niin paljoa eikä niin isoja, että olisivat menoa haitanneet. Hiihto oli taas kivaa. Suksi toimi loistavasti ja kaikki meni nappiin. Voi olla, että kauden hiihdot olivat tässä. Toisaalta harmittaa jo lopettaa, mutta toisaalta mielummin lopetan hyvään hiihtoon kuin onnettomaan räpellykseen roskaisilla ja lumettomilla laduilla. Mutta katotaan nyt.

Kahvakuulassa huomaan selkeän eron omassa jaksamisessa riippuen siitä onko samana päivänä alla hiihtolenkki vai ei. Hyvin levänneenä jaksan paljon enemmän heilutella 12 kilon kuulaa. Nyt taisi jo suurin osa liikkeistä mennä sillä, jopa ojentajat, jota en olisi ikinä uskonut todeksi. Lentopalloilu oli taas mukavaa sosiaalista sunnuntai-illan höntsäilyä.
 

Vielä kun jaksaisi kääntää sen 12 kilon kuulan niin, ettei kädet olisi joka viikko näillä mustelmilla.