Jonoon järjesty!

Kävin eilen ystäväni kanssa naapurikaupungin uimahallissa vesijuoksemassa. Valitsimme kyseisen hallin sillä perusteella, että siellä on yleensä hieman rauhallisempaa kuin tuon ison naapurikaupungin isoissa uimahalleissa. Pientä karttamista yhtä hallia kohtaan aiheuttaa myös sukeltajatuttavien kertomukset altaan pohjan kasvillisuudesta sekä siitä yhdestä viikosta toiseen paikallaan pysyvästä terveyssiteestä. Yök. Kyllä tietämätön on vaan onnellinen.

Yritin olla ajattelematta näitä, kun laskeuduimme altaaseen ja aloitimme polkemisen. Altaan reunaan oli kiinnitetty sopivasti silmänkorkeudelle kyltti, jossa kehotettiin juoksemaan ja uimaan jonossa. Reilun kierroksen verran pohdimme tätä kehotusta. Hallissa oli aika rauhallista ja vieressä oli lähes tyhjä rata uimareita varten. Päätimme siis uhmata kieltoa ja juosta rinnakkain. Eipä ehditty olla pahiksia kuin 1,5 kierroksen ajan, kunnes uimavalvoja tuli ilmoittamaan, että voisitte juosta jonossa.

Niille tiedoksi, jotka eivät vesijuoksua ole koskaan koittaneet, se on yksi maailmankaikkeuden tylsimmistä urheilulajeista ilman juoruseuraa. Etanakin etenee nopeammin ja kello jauhaa paikallaan. Siinä sitä yrittää kuluttaa tunnin treenin omien ajatusten kanssa tuijottaen edessä sätkivän selkänäppyjä. Ei tuu mitään.

Ymmärrän toki tuon ajatuksen, että hitaampien ohittelu on helpompaa, kun edessä ei ole rivissä laumaa kälättäviä akkoja. Mutta. Eikö tässäkin voisi olla joku joustovara käyttäjämäärään nähden? Nykyään tuo vesijuoksu on niin suosittua, että eikö yksi rata voisi olla varattu juoksijoille ja se toinen uimareille? Jotenkin on outoa, että samassa karsinassa juostaan ja uidaan jonossa ja vieressä on uimareille tarkoitettu karsina tyhjänä. Ainoastaan sen vuoksi, että radan päässä lukee nopeat uimarit. Kai sinne joku hitaampikin voi mennä, jos siellä ei nopeita ole? Hmmm... vai olisiko kaiken takana kuitenkin se perisuomalaisuus; se vaan ärsyttää niin paljon, jos muut ihmiset kertoilee yleisellä paikalla toisilleen omia asioitaan. Siinähän saattaa sivussa vaikka kuulla jotain. Tai niillähän voi olla jopa hauskaa ja erehtyvät nauramaan julkisesti. Eihän sellaista mekkalaa kukaan kestä. Parempi siis mennä jonossa. Hiljaa, suut supussa, talouden taantumaa ja työpaikan ilkeätä pomoa muistellen.

Tunti juostiin limittäin, toisella niska nurinperin ja välillä vetäjän paikkaa vaihdellen. Ja laitettiin tämä halli boikottiin.

Seuraavan vesijuoksutreenin paikanvalinta onkin hankalampi. Boikotin ja terveyssiteen jälkeen lähiseudulle jää (tietääkseni) kaksi vaihtoehtoa. Toinen on syvällä maan alla pommisuojassa. Tämän hallin hissiin olen aikoinani jäänyt jumiin ja rankasta ahtaan paikan kammosta kärsivänä muistot eivät ole kovin positiiviset. Tietenkään syy ei ole hallissa eikä edes sen hississä vaan vanhan mallisessa hississä yhdistettynä yli-innokkaasti sieltä poistuviin koululaisiin. Silti. Vaaka kallistunee siis tuohon yhteen jäljelle jääneeseen, jossa en ole ikinä edes käynyt. Tuleepa sekin testattua.