Ihana rääkki

Keskiviikkona tein juosten vetotreenin. Etukäteen mittailin Kansalaisen Karttapaikasta sopivan mittaisen pätkän suht tasaisessa maastossa ja rauhallisella paikalla. Alkulämmitellyksi hölkkäilin parin kilometrin matkan paikan päälle.

Veto alkoi 200 metrin juoksulla maksimivauhtia. Sitten pyrin laskemaan vauhdin VK2 -tasolle, jolla jatkettiin vielä 400 metriä. Palautuksena kävelin takaisin vetojen lähtöpaikalle. Tälläisiä vetoja tein neljä, jonka jälkeen hölkkäilin takaisin kotiin.

Ensimmäinen veto oli aika tuskainen ja taisin juosta tuon jälkimmäisen 400 metriä hieman liian kovalla vauhdilla. Ekan vedon jälkeen teki jo mieli luovuttaa ja ainakin epäilin suuresti etten kaikkia neljää vetoa, jotka olivat treeniohjelman tavoitteena, pysty tekeen. Päätin kuitenkin ainakin toisen vedon tehdä, kun kerran olin leikkiin ryhtynyt. Toinen veto menikin jo paljon paremmin ja vauhdit olivat ilmeisesti paremmin kohdallaan. Sain kuin sainkin siis tehtyä kaikki neljä vetoa.

Ja johan oli aivan ihana itsensä rääkkäys treeni! Tälläisiin ryhtyminen on aina jotenkin hankalaa ja vaatii paljon itsensä motivointia, ainakin minulta, vaikka jälkikäteen tunne on mahtava. Treeniohjelmassa olisi sama vauhtitreeni vielä seuraaville kolmelle viikolle. Nyt vaan pitää ottaa itseään niskasta kiinni ja tehdä ne. Vauhti on nimittäin juuri se, mikä minulta puuttuu täysin. Kestävyyttä alkaa löytyyn ja rauhallisella tahdilla jaksan vaikka kuinka ja pitkään, mutta vauhti on aivan onnetonta. Eikä sitä vauhtia taida muuten tulla kuin tekemällä vauhdikkaita treenejä?

Vauhtia pääsen testamaan myös viikon päästä työterveyshuollon järjestämässä Cooperin testissä, kuinkahan akan käy?! En ole ikinä elämässäni juossut Cooperin testiä. Joskus kouluaikoina yläasteella niitä on järjestetty, mutta silloin luovutin jo etukäteen ja kävelin koko ajan (jopa on mieli muuttunu siitä). En oikein edes osaa arvioida, että minkälaista vauhtia sitä lähtisin juoksemaan. Vinkkejä?