Jännitystä elämään

Nyt on YT:t ohi. Seitsemän irtisanottiin ja kymmenen joutui pitkälle lomalle. Itse en kuulunut näihin, eli työt jatkuu normaalisti. Huh. Oli aika spektaakkeli täällä töissä, kun ilmoitettiin, että puoli kahdeltatoista alkaa tulla puhelimella pyyntöjä neuvotteluhuoneeseen. Siinä sitten odotettiin kauhusta kankeina, että kenen puhelin pirahtaa ja tuijotettiin käytävää, että ketkä kävelee neukkariin. Oli aikamoinen hautajaistunnelma ja voitte vaan kuvitella niiden turhien säikähdysten määrän, kun jonkun puhelin pirahtikin muissa merkeissä. Nyt on kaikilla aikamoinen yt-krapula. Jotenkin höntti olo eikä oikein osaa keskittyä mihinkään. On varmaan ihan hyvä väli pitää pari viikkoa lomaa ja aloittaa työt sitten ensi vuonna uudella motivaatiolla.

Kuulemma joulu tulossa

Enpä vaan jotenkin oo sisäistänyt tuota ajatusta.

Yleensä lumen tulo ja valkoinen maa saa aikaan jonkinlaista joulun tunnelmaa. Tänä(kään) vuonna tuo lumi ei ole käynyt kuin nopeasti kylässä. Eli siitä ei ole juuri ollut apua joulumielen löytämisessä.

Muutamana vuonna joulumieli on haettu käymällä laulamassa joululauluja. Viime sunnuntaina käytiin taas perinteisesti Pirkkalan vanhassa kirkossa laulamassa ja sen jälkeen glögillä ja tortuilla kaverilla. Mutta ei. Ensimmäisen kerran sitä tunnelmaa ei löytynyt sieltäkään.

No, varma joulun merkki on joulukortit. Tykkään askarrella itse kortit ja samalla nauttia lasin punaviiniä. Sieltä se joulufiilis syntyy. Ei. Ei syntynyt. Tänä vuonna nuo kortitkin aiheutti lähinnä stressiä, ei joulumielestä tietoakaan.

Eri paikoissa nautitut joululounaat tuo joulun yleensä mieleen. Yksi ateria on tänä vuonna jo takana, joulumieltä ei näkynyt. Huomenna on seuraava, josko sitten...

Viimeinen toivoni on perjantaissa. Kun yt-neuvottelut on saatu päätökseen ja joka tapauksessa alkaa muutaman viikon loma. Siinä kun viikonlopun aikana rakentelee piparkakkutaloa, niin kai se joulumielikin sieltä tulee. Joulu kun tulee joka tapauksessa.

Aamuja

Tänä aamuna meni tunteet järkytyksestä helpotukseen. Herätyskellon soidessa kuvittelin olevan maanantain. Kauhuissani pohdin, että en yksinkertaisesti jaksa viittä työpäivää. Ihmettelin miten viikonloppu voi mennä niin nopeasti että nyt taas on maanantai. Suunnittelin jopa, että olisikohan aika hakea sairaslomaa, kun en vaan pysty. Vähitellen aivotoimintakin alkoi herätä ja mieli kirkastui! Ei sittenkään, nyt on perjantai! Huh huh! Kyllä oli mojova helpotus.

Tulipa sen jälkeen väkisinkin mieleen, että alkaakohan sitä oleen loman tarpeessa. Onneksi siihen on enää 11 työaamua. Luku oli kyllä alunperin yhden vähemmän. Sitten tuli ilmoitus, että kaikkien on oltava töissä maanantaina 22.12. Saamme silloin hyvän joulumielen. Nimittäin yt:t loppuu ja ilmoitetaan sen aiheuttamat toimenpiteet. Onneksi tiedossa on viikon lomareissu Levin lumille vuoden vaihteessa. On edes jotain mitä odottaa ja varma rentoutuminen luvassa. Vaikka siitä taitaakin tulla varsinainen urheiluleiri.

Ylämäki, ylämäki

Eilen meidät piiskattiin porukalla ylämäkeen. Se kaveri on nyt muuttanut Helsingistä tänne Tampereen seudulle, josta jo jossain aiemmassa postauksessa mainitsin. Nyt se hullunmoinen kuntoilu on siis alkanut :-). Eilen tää kaveri piiskas sitten minut, sisarensa, mieheni ja mieheni lenkkeilykaverin sauvojen kanssa ylämäkeen.

Autot parkkeerattiin Ylöjärven yhdystien varteen ja siitä se sitten lähti. Ensin lämmiteltiin pienellä sauvakävelyllä, kunnes suunnattiin suunnitellun mäen alle. Pettymys oli valtava (ainakin jollakin meistä), kun tien muuttamisen jälkeen myös lenkkipolkuja oli jouduttu muuttamaan. Tarkoittaen sitä, että mäki oli loiventunut ja lyhentynyt huomattavasti.

Ensimmäisen nousun jälkeen tätä mäkeä ei sitten kelpuutettu, joten lähdimme seuraavalle mäelle. Se mäki kelpasi. Ohjeistuksena oli, että ainakin viisi kertaa ylös, joka kerralla hieman lisää vauhtia ja lopulta pitää maistua veri suussa. Tauoksi riittää mäen alas tuleminen. JES! Ei muuta kun sauvat viuhtoon.

Mäen profiili meni niin, että ensin oli jyrkkä nousu, sitten loivempi väliin ja taas lopussa jyrkkä kiristys. Ensimmäisen kerran menin kävellen ja toisen kevyttä hölkkää. Nämä kaks kertaa meni ihan kivasti vaikkakin kovasti puuskuttaen. Kolmannella kerralla oli pakko ottaa pikku stoppi ennen viimestä jyrkkää. Alaspäin mennessä päätin, että neljäs kerta saa riittää siihen loivan loppuun asti. Siihen puristin hölkäten ja kyllä veri maistui suussa. Pois lähdettiin mäen päältä, joten viides kerta piti vetää ylös asti. Tosin ennen jyrkkää oli taas pakko ottaa pikku stoppi. Vaikka syke ei noussut kuin vähän yli 160, niin jalat meinasi lähteä alta. Ja lopussa hengittäminenkin sattui. Parhaimmillaan syke kohos 184:n.

Voisin kuvitella näillä reeneillä kunnon ja hapenottokyvyn kohoavan. Parin viikon välein pitäisi mäkeä käydä juoksentelemassa. Ei se varsinaisesti kivaa ole, mutta ei kai sen kuulukaan olla. Ja jälkeenpäin tuli tosi hyvä olo. Ensi viikolla on luvassa pitkä, parin tunnin, sauvakävelylenkki.

Tänään kroppa saa lepopäivän, kun sunnuntaina oli lentopallo, maanantaina hölkkälenkki ja tiistainakin pelattiin sulkapalloo. Sulkapallossa mieheni piti mulle kunnon lyöntitreenin, niin alkaa oleen aika antaa lihaksille vähän lepoo.

Talvi tu(u)lkoon

Autotallin kanssa ollaan oikein rypistetty ja nyt saa talvi ja tuulet tulla. Tiilet loikoilee jo katolla ja seinissä on tuulensuojalevyt ja villat paikallaan. Eilispäivä meinasi venähtää tän päivän puolelle, kun sääennusteet lupaili yöksi lumisadetta. Tuli hoppu vaihtaa biiliin talvirenkaat ja tilkitä autotallin ikkunoita ja nosto-ovien paikkoja muoveilla ja pressuilla. Tällä kertaa tehtiin homma jopa niin, että suojat saattavat kestää pidempään kuin ensimmäisen vuorokauden. Iso Kiitos hommien etenemisestä kuuluu tietysti myös talkooväelle. Porukkaa on tullut paikalle ihan pyytämättä.

Nyt on jäljellä hommia, joita voi nakerrella sisällä sekä säiden salliessa ulkona. Eikä tarvitse enää sään takia stressata. Eihän sitä lunta muuten sitten yöllä tullut kun läiskä sinne tänne. No, onpa nyt suojaukset tehtynä.

Vesijuoksua ja vesijuoksua

On tullut viime päivinä harrastettua kahdenlaista vesijuoksua. Maanantaina (ja monena muunakin päivänä) kävin juoksulenkillä. Ulkona satoi vettä, mutta kaikille tulevillekin päiville ennuste näytti ihan samaa niin totesin, että sinne ulos on vaan mentävä, jos lenkillä meinaa käydä. Oli sitten sää kun sää. Ja niinkuin jo aiemminkin olen maininnut niin oikeastaan vesisateessa kirmaaminen on ihan hauskaa itsensä rääkkäämistä. Tunnin aikana hölkkäilin pitkin poikin lähiseutuja kahdeksan kilometrin verran. Ainoat epämiellyttävät tekijät on tuo pimeys, kun ei yhtään näe minkälaista maastoa on edessä sekä juuri se, että välillä oikein kura roiskahtaa, kun on astunut johonkin mutaliejuun tai kuralätäkköön, yök. Onneksi on sentäs heijastinliivit keksitty. Vaikka itse en mitään näe niin muut ehkä näkevät minut. :-D

Heijastinliivistä tuli mieleeni asia, joka täytyy tähän väliin lisätä vaikka ei aiheeseen kuulukaan. Eli juuri nuo heijastimet. Itse autoilevana henkilönä en pysty ymmärtään kävelijöitä, jotka eivät käytä kunnon heijastimia. Eilen illalla joku nainen hyppeli valottomasta ja suojatiettömästä kohdasta lastenvaunujen kanssa tien yli ilman heijastimia. No kyllä siellä sitten jossain välissä yksi heijastin vilahti, mutta aika heikkoa sen näkyvyys oli. Ei voi juuri järki päätä pakottaa, että vielä lastenvaunujen kanssa harrastaa tuollaisia itsemurhayrityksiä.

Ja sitten takaisin asiaan. Tiistaina kävin parin kaverin kanssa harrastamassa sitä ihan virallista vesijuoksua uimahallissa. Ensin tehtiin investointi ja ostettiin oikein itselle omat vesijuoksuvyöt. Hintaa huikeat 9.95 euroa ja värinä ihana punainen! Värille tietysti aluksi naureskeltiin, mutta se osoittautuikin lopulta varsin oivaksi valinnaksi. Joka ikisellä muulla vesijuoksijalla oli nimittäin sininen vyö. Eipä sekoitu muiden kanssa niin helposti. Noita juoksijoita kun näytti tuolla hallissa riittävän tungokseksi asti. Siinä sitten tunnin ajan poljettiin, ohiteltiin, spurttailtiin, hidasteltiin ja taktikoitiin, että mahduttiin muiden välissä pyörimään ja saatiin pidettyä yllä sopiva tahti. Kyllä siinäkin lajissa hiki tulee, mutta on se aika tylsääkin. Kun matka etenee tolkuttoman hitaasti ja pyörii vaan altaassa ympyrää. Yksin ei ikinä saisi tuntia kulutettua, mutta kavereiden kanssa onneksi riittää sen verran juttua, että aika jotenkin matelee eteenpäin. Silti aika tehokas urheilumuoto.

Omituisia tapoja

Auts, kiitos vaan rakkaalle kälylleni tästä haasteesta. Nyt pitäis yrittää luetella viisi omituista tapaani. Tiedän, että minulla on niitä pilvin pimein, mutta eihän ne näin yht'äkkiseltään mieleen tule. No, koitetaan.

1. Tää tuli heti mieleen ja ärsyttää itseänikin. Autossa, ollessani kyydissä, kuvittelen hyppääväni esim. lyhtypylväiden tai vastaantulevien autojen kohdalla niiden yli. Mielessäni siis nostelen jalkojani. Ärsyttävää. Onneksi ei tule aina autossa istuessa mieleeni.

2. Jääkaapin sisällön pitää olla tietyllä tavalla järjestetty. Jokaiselle tuotteelle on oma hyllynsä. Jos joku on väärässä paikassa, siirrän sen. Vaikka kaappi olisi muuten tyhjä.

3. Suihkuun mennessä laitan lämpimän veden valumaan ja sitä odotellessa käyn koittamassa onko saunan seinä lämmin (seinän toisella puolella on siis takka).

4. Juon maito- tai vesilasillisen aina vasta syötyäni ruoan kokonaan. En koskaan juo siis kesken syömisen. Ainoa poikkeus on, jos ruoan kanssa on viiniä.

5. Säästän pizzasta aina parhaimmalta näyttävän palan viimeiseksi. Tästä yritän tosin opetella pois, koska usein käy niin, etten sitten jaksaisikaan sitä viimeistä palasta, mutta se on pakko syödä, kun se on se paras... Että silleen.

Olipas se hankalaa. Paljon helpompaa olis keksiä muista ihmisistä heidän omituisia tapojaan. ;-D

Oikeastaan kaikki kenen blogia tiiviimmin seurailen, ovat jo saaneet tämän haasteen. Eli tämä haastehaara taitaa tyssätä tähän.