Postaillaanpa välillä taas urheilusta kun se on jäänyt paitsioon - siis urheilusta kirjailu ei itse urheilu.
Kävimme eilen (niin kuin monen muunakin päivänä) hiihtämässä. Pääsin kunnon hiihtohurmokseen. Menoa ei haitannut ylä- eikä alamäet. Olin aivan täpinöissäni. Mahtavaa! Tällästä se siis voi parhaimmillaan olla. Onneksi tuli tämäkin laji aloitettua uudestaan.
Sykkeen kanssa mentiin aikamoista vuoristorataa. Alimmillaan syke tippui 48:n. Kummastelin jo, että kuinka alas se voikaan mennä. Pitkästä aikaa sain sykkeen yläpäänkin nostettua kunnolla. Lamminpään mäkien maksimiksi mittautin 181. En ole aikoihin päässyt 180:n tai sen yli.
Tuo matalin arvo ihmetyttää. Mittasin sen noustuani portaat ylös Lamminpään urheilumajalle. Ehdin seisahtaa korkeintaan puoli minuuttia, kun syke tipahti noin alas. Ei kai se mikään ihme olisi, jos olisi alhainen leposyke, mutta kun olen elänyt aina siinä käsityksessä, että minulla on korkea leposyke (osiltaan varmaan johtunut kuntoilemattomuudesta). Onko tämä hullunmoinen urheilu oikeasti voinut vaikuttaa tuohon sykkeeseen? Vai mitä tuo kaveri tuolla rinnassa oikein suunnittelee? Pitäisiköhän mielenkiinnosta mitata muutamana aamuna leposyke.
Vielä sellainen huomio tuosta hiihtotaidon ja/tai -vauhdin kehityksestä, että tammikuun alussa samaiseen lenkkiin meni aikaa 1 h 45 min ja eilen 1,5 tuntia. Kai sitä jotain kehitystä siis tapahtuu vaikkei sitä itse meinaa huomata.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti