torstai 5. helmikuuta 2009

Voihan Villasukka!

Olen täysin ihastunut villasukkiin viime aikoina ja kotona en suostu enää muuta jaloissa pitämään kuin villasukkia. Mummu toimi eläessään sukumme villasukkatehtaana ja ehdottomat suosikkini ovat olleet polveen asti ulottuvat värikkäät saapassukat. Kauhukseni huomasin, että näihin suosikkisukkiin on tullut kantapäähän reikä! Ja suvun sukanneulojat ovat siis siirtyneet pilven reunalle puikkoja heilutteleen.

Mikä nyt eteen? Mistä ihmeestä ihmiset hankkivat villasukkia, kun mummot ei niitä neulo?

Itselläni neulominen on aikanaan päättynyt yläasteella neulottuihin villasukkiin, jotka eivät ikinä valmistuneet. Sen jälkeen en ole puikkoihin kajonnut. Nyt päässäni on alkanut virittymään ajatus, että vieläkö sitä voisi oppia tuottamaan lankakerästä jotain, mitä kehtaisi päälleenkin laittaa? Onkohan olemassa jotain "neulomisen alkeet" -kirjoja tai nettisivustoja? Mihinkään työväenopiston kurssille en kehtaa mennä, sen verran pahat traumat tuosta neulomisesta on jäänyt, kun muut teki vuoden käsityötunneilla ties mitä hienoja luomuksia ja minä taistelin koko vuoden sukkien kanssa. Mutta jos voisi salaa kotona treenata. Luulenpa, että jos sen taidon oppisi, niin löytyisi myös monia kavereita ja sukulaisia, joille neulottu joululahja olisi mieluinen. Sukupuuttoon kuolevat neulojamummut tuntuvat nimittäin olevan hyvinkin yleinen ongelma.

3 kommenttia:

  1. Käly on hyvä vaan ja tsekkaa http://www.kaspaikka.fi/neulonta-A&O/asusteita_vaatteita/index.html ja sitten tepastelee kauppaan ostamaan lankaa ja puikkoja :)

    Paitsi että Lakesiden pikkukämpässä on muuten mun yks kori, jossa on jotain langanjämiä ja puikkoja, jos haluat testata eka. Käy tsekkaamassa!

    VastaaPoista
  2. Äitee; Juuri tuollaista knitting for dummies -tyyppirstä ratkaisua ajattelin. Tuo Kirppis on kyllä hyvä idea. Ja mielestäni se meidän lähellä oleva Kirppis on edelleen hengissä, ainakin kaveri oli käynyt siellä lastenvaateostoksilla.

    Emmi; Kiitos! Voipi olla, että haen Lakesidesta sen korin ja testaan että kuinka käy.

    VastaaPoista
  3. No haitko ? :)
    Itte innostuin muutama vuosi sitten ja kudoin hulluna, vaikka pienenä en osannut. Nyt ei enää nappaa, meni ohi sekin hulluus..

    VastaaPoista