Puuha-Pete

Nyt on takana todellinen koitos. Ja tulos on ollut hyvin yllättävä eikä vähiten itselleni. Aloitetaan tarina ihan juurilta lähtien.

Eli tämä luolamme tänne Pirkkalaan valmistui asumiskuntoon n.1,5 vuotta sitten. Asumiskunto tarkoitti siis hyvinkin valmista pakettia verrattuna moneen muuhun tapaamaani "asumiskunnossa" olevaan taloon. Listoja puuttui vain yksi ja muutenkin puutteet olivat elämää häiritsemättömiä. Tai ainakin niiden kanssa on hyvin oppinut elämään. Eli 1,5 vuoteen emme ole yhtään naulaa naulannut emmekä ruuvia ruuvanneet. Syynä ei ole siis ollut kiireet vaan yksinkertaisesti huvittamattomuus ja kiinnostuksen puute.
Kaikki lomat ollaan vietetty jossain reissun päällä. Tämä nyt jo lopuillaan oleva pääsiäinen oli pitkään aikaan ensimmäinen useamman päivän vapaa, jolle ei ollut etukäteen tehty minkäänlaisia suunnitelmia. Pieni ahdistus tekemättömyydestä nousi esiin jo tuossa edeltävällä viikolla, niinpä varauduttiin suurella määrällä kirjoja ja punkkua sekä itse suunnittelin blogin päivittelyä ja ristikkolehtien täyttöä. *Aah, täydellinen tekemättömyys?!*

Mutta, mutta, mutta... Toinen pääsiäispäivä on pitkällä menossa, kirjat lukematta, ristikot täyttämättä, blogi päivittämättä ja punkun kulutuskin ollut lähinnä säälittävää. Sen sijaan meillä on molempien vessojen ja keittiön laatikoiden ja kaappien vetimet kiinnitetty, *Kuinka keittiössä voi olla 29 kaappia ja laatikkoa eikä niitä ole edes liikaa??*, keittiön työtasot hiottu ja öljytty, Oskarin oksa kiinnitetty kodinhoitohuoneeseen. Kuntoa kohotettu lenkkeilemällä ja lentopalloilemalla. Maaseutumatkailtu kotikunnassa. Aktiivisesti ylläpidetty sosiaalisia suhteita ystäviin ja jonkun verran myös sukulaisiin. Mieleen varmaan tulee, että mitäs ihmeellistä tuossa on. Kun aikoihin ei ole mitään tällaista saanut aikaiseksi niin se on hyvinkin hämmentävää. Erikoisinta siinä on vielä se, että tekeminen ja touhuaminen oli jopa mukavaa.

Itse pidän itseäni meidän kommuunissa aikaansaavampana osapuolena. Niinpä olen tehnyt tässä samalla tieteellistä tutkimusta siitä, miten -hmmm- vähemmän aktiivisen osapuolen saa tekemään asioita. Se on jo vuosia sitten todettu että nalkuttamalla ja komentelemalla ei varmasti tapahdu mitään ja ystävällisesti pyytäminen on yhtä turhaa. Niinpä olen ottanut käyttöön taktiikan "taidanpa tehdä itse, neuvotko hieman" ja johan toimii! Ei muuta kuin ensiksi kaivetaan nuo keittiön kaappien vetimet esiin. Sitten mittaillaan ja tehdään sabluunat, joiden avulla kiinnitys oikealle -ja erityisesti samalle- kohdalle helpottuu. Sitten kaivetaan porakone ja esitetään se ratkaiseva kysymys. Mitenkäs mun kannattais nää nyt porata? Eikä mene kuin hetki, niin johan on äijä porakoneessa kiinni ja vetimet kiinnittyy kuin liukuhihnalla. Vessojen vetimistä se kiinnostuikin sitten jo ihan itse ;-) Lopusta ei saa unohtaa sitä oleellisinta, eli kehuja. Kylläpä ne on hienosti ja suoraan kiinnitetty. Ja kävipä se nopeesti ja näppärästi. Ja niin edelleen. Toimii! Liikaa ei kuitenkaan saa tehtäviä yhdelle päivälle tai viikonlopulle laittaa, muuten se kiinnostus lopahtaa. Ja jos tässä nyt on 1,5 vuotta pärjätty ilman jotain kikkulaa, niin miksi ei pari viikkoa lisää menisi? Eli turha niistä on itekään hernettä nenään vetää. Edellinen missio oli pari viikkoa sitten vaatehuoneen hyllyjen ja tankojen kiinnitys (olemme siis todellakin eläneet koko ajan ilman mitään vaatekaappeja) ja seuraava olisi tiskikoneen kiinnitys oikein, ettei se täynnä ollessaan kaatuisi syliin. Ehkä sitten parin viikon päästä on sen vuoro.