Yksi suurimmista ajanvietteistäni on nykyään urheilu. Taustana kerrottakoon sen verran, että jotenkin kummasti tuossa vierähti vuosikausia ilman oikeastaan minkäänlaista säännöllistä liikuntaa.
Syksyllä 2006 työnantajani järjesti vapaaehtoiset kuntotestit, joihin joku työkaverini jotenkin omistuisesti sai minutkin houkuteltua. Ja siellä se karu totuus *jonka kyllä tiesin, mutta en tiedostanut* lyötiin puhtaalla valkoisella paperilla nenän eteen ja niin monessa eri muodossa, ettei sitä voinut olla ymmärtämättä. Olin totaalisessa rapakunnossa. Käytännössä kuntoa ei ollut. Meitä kunnottomia oli ilmeisesti aika paljon, koska testien jälkeen alkoi työnantajan järjestämä puolen vuoden kuntokurssi. Kurssiin kuului luentoja, käytännön testejä ja tutustumisia, jokaiselle oman kunto-ohjelman laadinta sekä lopputestit seuraavana syksynä. Itse asetin muiden mukana erilaisia tavoitteita kurssin ajalle, joista varmaan yksikään ei toteutunut. Mutta mikä parasta; kipinä kuntoiluun ja urheiluun syttyi.
Nyt katson olevani addiktoitunut urheilija. Maanantaina lenkki tai vesijuoksu, tiistaina Pilates, keskiviikkona pumppausta kuntosalilla, torstaina sulkapalloo, perjantaina lenkki, lauantaina lenkki ja sunnuntaina lentopallo. No, onneksi tosiasia on se, että kaikki eivät toteudu joka viikko niin lepoakin tulee. Eli paikkaa Niemessä ei kannata vielä järjestää, ymmärrän sentäs vielä terveen urheilun rajatkin. Mutta neljä kertaa viikossa on pakko päästä johonkin. Erityisesti tuo lentopallo. Kouluaikana en voinut sietää kyseistä lajia. Käsiin sattu ja pallo oli yleensä pitkin seiniä. Nyt se on intohimo. Älkää siis ihanat sukulaiset järjestäkö niitä kahvitteluja aina sunnuntaisin kello 16. Sitä peliä ei vaan voi jättää väliin. En siis pelaa missään seurassa vaan meillä on iso kaveriporukka, jolla olemme saaneet vuoron Pirkkalan koululta. Höntsäilemme siellä porukalla. Hämmästyttävää on se, että peli muistuttaa aina joskus jopa lentopalloa.
Kuntokurssin lopputesteissä muutos ei ollut järisyttävä, mutta parempaan suuntaan oltiin jo menossa. Ja kehitys tuntuu jatkuvan. Vuosi sitten lenkkeilyni oli dementiahiihtoa ja hölkätä en jaksanut kilometriäkään. Nyt menee seitsemän kilometrin hölkkälenkki mukavasti. Mahtavaa! Kehittyminen ja se tunne, kun istuu saunassa rääkättyään ensin kunnolla itseään, on se mikä aiheuttaa riippuvuutta. Suosittelen lämpimästi. *Pohtii lähtisikö tuonne lumipyryyn lenkille?*
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti