Sunnuntaina aamupäivällä kävin tutustumassa itselleni aivan uuteen paikkaan. HopLopiin. Onneksi oli veljen lapset mukana opastamassa. Se on kyllä hauska paikka. Kerrankin aikuisetkin saa kiivetä, leikkiä, laskea ja pelata. Meillä kaikilla oli päät hiestä märkinä, kun kaksi tuntia painettiin kilpaa ylös ja alas. Minulle riitti tuo kaksi tuntia oikein mainiosti. Lapset pohtivat perustavansa sellaisen HopLopin, jossa saa olla yötä päivää ilman aikarajoitteita. Hmmm, epäilenpä, että mieli voi vielä muuttua kunnes pääsevät siihen ikään, että voivat perustaa yrityksen. ;-D Oli mielenkiintoista seurata kuinka viisivuotiaalle pojalle pienetkin tappiot voivat olla niin murskaavia. Isosiskon hame liukui mäessä huomattavasti paremmin kuin hänen farkut. Eikä siinä mun jarruttelut paljon lohduttanut. Eikä auttanut vaikka kuinka yritin löytää asioita joissa hän on hyvä. "Mä vaan oon niin huono kaikessa". No onneksi aina löytyi uusi mielenkiinnon kohde ja edellinen unohtui.
Illalla puurosta tulikin sitten pohjaanpalanut, kuorittunut velli. Anopilta ollaan saatu oman maan marjoja, kasviksia, vihanneksia, juureksia ja ties vaikka mitä yllin kyllin. Niitä oon pakastellut ja kehitellyt kaikenlaista. Mustaherukoista päätin kokeilla vispipuuron tekemistä. Heti alkuun kerrottakoon, että en ole moista ruokalajiketta ikinä ennen itse tehnyt. Siispä googlen ystävällisellä avustuksella löysin ohjeen, jota kiltisti noudattaen ryhdyin hommiin. Ei mennyt niin kuin elokuvissa. Ensin tuli velliä. Pienen pohdinnan jälkeen lisäsin sitten mannasuurimoita ja jatkoin keittelyä. Sitten se paloi pohjaan. Totesin sen alkavan kuitenkin muistuttamaan puuroa, joten ehkä osa olisi vielä pelastettavissa. Nostin puuron jäähtymään, kunnes siihen oli muodostunut päälle paksu kuori. Jaahas. Se siitä puurosta sitten. Illalla vielä tarkistin perusruokien peruskeittokirjasta, mitä siellä sanotaan vispipuuron tekemisestä. Niitä suurimoita oli siinä ohjeessa tuplaten verrattuna googlettamaani ohjeeseen. Ilmankos. Onneksi marjoja on vielä roppakaupalla ja lisää tulee taatusti, niin on vielä aineksia uuteen yritykseen.
maanantai 24. elokuuta 2009
torstai 6. elokuuta 2009
Sporttauksista
Enpä oo paljon urheilusta kertoillut viime aikoina (en tosin paljon muustakaan), mutta en toki ole sitä hylännyt. Laitetaan tähän väliin nyt joku pieni tilannekatsaus. Notta mitä on tullu tehtyä.
Fillarin renkaita oon kuluttanu paljon. Monella tavalla. Aamuna yhtenä piti lähtemäni pyöräileen niin takarengas oli täysin tyhjä. Vaikka on pistosuojatut ulkorenkaat ja kaikki. Tähän mun nykyiseen menopeliin on nyt vaihdettu molemmat etu- ja takarenkaat vissiin kahteen kertaan. Näitä ympäryskuntia oon sillä rullaillu pitkin kesää monta kertaa viikossa.
Hommasin toisenkin fillarin nykyisen rinnalle.
Tällä oon kolunnut pitkin metsiä. Toistaseks oon pysytelly lenkkipoluilla ja isommilla poluilla. Tosi hauskaa. Taitojen ja luottamuksen kartuttua muuttunee vielä hupaisammaks, kun uskaltaudun enemmän pelkille poluille. Olen tehnyt tuttavuutta myös lukkopoljinten kanssa. Molemmissa fillareissa on nyt yhdistelmäpolkimet. Vasta kerran oon pöllähtänyt niiden takia kyljelleni pusikkoon. Onneks olin maasturilla liikenteessä ja pienellä polulla, niin laskeutumisalustana oli pehmeä heinikko eikä asfaltti. Just sillä kohtaa sattu oleen nokkosista vapaa-aluekin, muuten ne oli levittäytyny ihan poluille asti. Aika kivasti polttelee käsivarsissa, kun yrittää sukkuloida niiden läpi...
Fillarointi on mukavaa kun maisema vaihtuu ja sillä saan pidettyä sykkeen kurissa niin tulee tuota pk-harjoitustakin tehtyä. Juosten syke tahtoo karata aina korkeelle ja kävellä en oikein malttais.
Rasteja on kierretty porukalla vähintään kerran, useimmiten kaks kertaa, viikossa. Jotenkin se alkaa nyt maistuun puulta ja tuntuun paikallaan junnaamiselta. Vähään aikaan ei oo sujunu niin kun vois sujua. Pohdin jo, että auttaisiko pieni tauko tästä lajista? Vai onko se vaan päinvastoin, että jos nyt pitää tauon niin sit mieleen jää vaan huonot fiilikset siitä lajista? Olen myös miettinyt, että miten tässä lajissa voi kehittyä? Siis muuten kun vuodesta toiseen juoksemalla rasteja ja joskus kymmenen vuoden päästä todeta et jotain kehitystä on tapahtunu. Fyysistä kuntoa saa tietysti juoksemalla, mutta entä tuo tekniikka? Miten sitä vois kehittää?
Pelkät juoksulenkit on jäänyt vähemmälle. Suunnilleen yksi viikossa tulee vedettyä. Tietysti tuolla suunnistusmetsässä liikun useimmiten juosten, eli reeniä tulee siinä. Säiden puolesta on ollut ihan mukava kesä, joten harmittaa ettei olla saatu biitsipelejä aikaiseksi. Se olis kivaa. Haluaisin sitäkin koittaa silleen ihan Oikeesti. Eli kahdella kahta vastaan. Yleensä pelataan isommalla porukalla. Tarvis vaan olla sit aika tasavertaset parit.
Sisäharrastukset on kesällä jääny täysin, kun haluan viettää mahdollisuuksien mukaan kaiken aurinkoisen ajan ulkona. Syksyn tullen nekin sieltä alkaa palautua mukaan kuvioihn. Lentopallovuoro on varattuna ja alkanee vissiin jo tällä viikolla. Ens viikolla vois palata Pumppitunnille niin lihaksetkin joutuis töihin ja eiköhän sadekeleillä tuo uimahallikin taas houkuttele. Ihan vielä en sentäs oo hiihtokelejä alkanu odotteleen. :-D Kesä, lämpö ja aurinko vaan on niin mukavia!
Pirkan hölkkä kiehtois tapahtumana. En vaan oikein tiedä, että onko musta juokseen niin pitkää matkaa? Syyskuussa on äijällä Kalevan Kierroksen suunnistus. Sinne sais osallistua ulkopuolisetkin. 12 tai 24 kilometrin suunnistus kuulostais kans jotenkin houkuttelevalta. Tarvii miettiä näitä.
Kun tuo Kalevan Kierroskin tuli puheeks, Niin. Juhannuksen jälkeen oli soutu. Ei kai kuulunut äijien lempilajeihin, mutta läpi meni ja pisteitä ropisi. Se siis soudettiin vuorosoutuveneellä tai sit yksin. Äijät souti vuoroo ja valkku yksin. Matka oli 50 kilometriä. Mä olin lähinnä valokuvaajan roolissa mukana. Soutu oli Lohjalla ja siitä kylästä ei tullut mun suosikkipaikkaa. Mut se olkoot sitten tarina erikseen, kun vaan joskus kerkeen naputtaan.
Seuraavaks vuorossa on pyöräily, Porissa viikon päästä ja matkaa 110 km. Sitten jäljellä onkin enää suunnistus syyskuussa. Niin vaan sekin kisa alkaa oleen loppusuoralla.
Fillarin renkaita oon kuluttanu paljon. Monella tavalla. Aamuna yhtenä piti lähtemäni pyöräileen niin takarengas oli täysin tyhjä. Vaikka on pistosuojatut ulkorenkaat ja kaikki. Tähän mun nykyiseen menopeliin on nyt vaihdettu molemmat etu- ja takarenkaat vissiin kahteen kertaan. Näitä ympäryskuntia oon sillä rullaillu pitkin kesää monta kertaa viikossa.
Hommasin toisenkin fillarin nykyisen rinnalle.
Tällä oon kolunnut pitkin metsiä. Toistaseks oon pysytelly lenkkipoluilla ja isommilla poluilla. Tosi hauskaa. Taitojen ja luottamuksen kartuttua muuttunee vielä hupaisammaks, kun uskaltaudun enemmän pelkille poluille. Olen tehnyt tuttavuutta myös lukkopoljinten kanssa. Molemmissa fillareissa on nyt yhdistelmäpolkimet. Vasta kerran oon pöllähtänyt niiden takia kyljelleni pusikkoon. Onneks olin maasturilla liikenteessä ja pienellä polulla, niin laskeutumisalustana oli pehmeä heinikko eikä asfaltti. Just sillä kohtaa sattu oleen nokkosista vapaa-aluekin, muuten ne oli levittäytyny ihan poluille asti. Aika kivasti polttelee käsivarsissa, kun yrittää sukkuloida niiden läpi...
Fillarointi on mukavaa kun maisema vaihtuu ja sillä saan pidettyä sykkeen kurissa niin tulee tuota pk-harjoitustakin tehtyä. Juosten syke tahtoo karata aina korkeelle ja kävellä en oikein malttais.
Rasteja on kierretty porukalla vähintään kerran, useimmiten kaks kertaa, viikossa. Jotenkin se alkaa nyt maistuun puulta ja tuntuun paikallaan junnaamiselta. Vähään aikaan ei oo sujunu niin kun vois sujua. Pohdin jo, että auttaisiko pieni tauko tästä lajista? Vai onko se vaan päinvastoin, että jos nyt pitää tauon niin sit mieleen jää vaan huonot fiilikset siitä lajista? Olen myös miettinyt, että miten tässä lajissa voi kehittyä? Siis muuten kun vuodesta toiseen juoksemalla rasteja ja joskus kymmenen vuoden päästä todeta et jotain kehitystä on tapahtunu. Fyysistä kuntoa saa tietysti juoksemalla, mutta entä tuo tekniikka? Miten sitä vois kehittää?
Pelkät juoksulenkit on jäänyt vähemmälle. Suunnilleen yksi viikossa tulee vedettyä. Tietysti tuolla suunnistusmetsässä liikun useimmiten juosten, eli reeniä tulee siinä. Säiden puolesta on ollut ihan mukava kesä, joten harmittaa ettei olla saatu biitsipelejä aikaiseksi. Se olis kivaa. Haluaisin sitäkin koittaa silleen ihan Oikeesti. Eli kahdella kahta vastaan. Yleensä pelataan isommalla porukalla. Tarvis vaan olla sit aika tasavertaset parit.
Sisäharrastukset on kesällä jääny täysin, kun haluan viettää mahdollisuuksien mukaan kaiken aurinkoisen ajan ulkona. Syksyn tullen nekin sieltä alkaa palautua mukaan kuvioihn. Lentopallovuoro on varattuna ja alkanee vissiin jo tällä viikolla. Ens viikolla vois palata Pumppitunnille niin lihaksetkin joutuis töihin ja eiköhän sadekeleillä tuo uimahallikin taas houkuttele. Ihan vielä en sentäs oo hiihtokelejä alkanu odotteleen. :-D Kesä, lämpö ja aurinko vaan on niin mukavia!
Pirkan hölkkä kiehtois tapahtumana. En vaan oikein tiedä, että onko musta juokseen niin pitkää matkaa? Syyskuussa on äijällä Kalevan Kierroksen suunnistus. Sinne sais osallistua ulkopuolisetkin. 12 tai 24 kilometrin suunnistus kuulostais kans jotenkin houkuttelevalta. Tarvii miettiä näitä.
Kun tuo Kalevan Kierroskin tuli puheeks, Niin. Juhannuksen jälkeen oli soutu. Ei kai kuulunut äijien lempilajeihin, mutta läpi meni ja pisteitä ropisi. Se siis soudettiin vuorosoutuveneellä tai sit yksin. Äijät souti vuoroo ja valkku yksin. Matka oli 50 kilometriä. Mä olin lähinnä valokuvaajan roolissa mukana. Soutu oli Lohjalla ja siitä kylästä ei tullut mun suosikkipaikkaa. Mut se olkoot sitten tarina erikseen, kun vaan joskus kerkeen naputtaan.
Seuraavaks vuorossa on pyöräily, Porissa viikon päästä ja matkaa 110 km. Sitten jäljellä onkin enää suunnistus syyskuussa. Niin vaan sekin kisa alkaa oleen loppusuoralla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)