Mitä yhteistä on shoppailulla ja siivoamisella? Kumpikaan ei kiinnosta helteellä tippaakaan! Kotona on mitä erikoisempia tavaroita pitkin lattioita ja pöytiä. Sängyn alla asustelevat koirat oppinevat kohta jo haukkumaan. Eteiseen on muodostumassa oma hiekkaranta, vesi vain puuttuu. Lemppari farkuistani - samalla ainoista oikeasti sopivan kokoisista - repes perse ja t-paidat roikkuvat virttyneinä ja loppuun pestyinä päällä. Oli siis tietynlainen pakko lähteä vaateostoksille, vaikka ei niin kiinnostanutkaan.
Jälkeenpäin ajateltuna idea ei ollutkaan niin huono. Hellepäivänä eteläisen naapurikunnan kauppakeskuksessa oli tilavaa, kun muut vietti aikaa auringossa. Lisäksi helteen takia olin itse pukeutunut kevyesti, joten vaatteiden sovittaminen oli helppoa. Neljän tunnin kierroksen jälkeen kädet oli täynnä nyssyköitä. Löytyi kenkiä, paitoja ja housuja eli tavoite täyttyi ja mikä parasta - ilman suurempia tuskia. Ja kun aleprosentteja ostetaan niin sehän oli vaan yhtä säästöä! ;-P
Siivoaminen joutunee odottamaan niitä sadepäiviä. Ei siis kannata tulla kyläilemään ennen seuraavaa sadetta.
perjantai 26. kesäkuuta 2009
torstai 25. kesäkuuta 2009
Juhannusretki
Tänä vuonna aloitettiin juhannus vähän eri tavalla. Suunta oli sama kuin ennenkin eli kavereiden mökki Urjalassa, mutta matka taittui uudella tavalla. Polkupyörillä. Torstaina viiden aikaan iltapäivällä lähdimme polkemaan neljän pyöräilijän porukalla. Sää oli ihanteellinen, noin 18 astetta lämmintä ja puolipilvistä. Matka suuntautui ensin Peltolammille siitä Sääksjärven ja Lempäälän läpi kohti Vesilahtea. 35 kilometrin matka Vesilahteen taittui reipasta matkavauhtia 1,5 tunnissa. Siellä pidimme puolen tunnin tauon tankaten kaverin tarjoamia herkkuja. Maistettiin myös kesän ensimmäiset tuoreet mansikat. Nam.
Kaverilta ei päästy kuin kilometrin verran eteenpäin, kun oli pakko pysähtyä kiskoon vaatetta päälle. Taivaalle oli ilmestynyt mustia pilviä ja pelloilta puhalsi hyytävä tuuli. Ainoastaan muutama hassu tippa vettä tuntui tipahtavan kypärään ja parin kunnon ylämäen jälkeen takin saikin taas riisua pois. Etukäteen olimme päättäneet pysytellä päällystetyillä teillä, joten Vesilahdesta lähdimme kohti Krääkkiötä ja sieltä Halkivahan kautta mökille. Maasto muuttui mäkisemmäksi, mutta kyllä sitä jäljellä olevat 25 kilometriä jaksaisi. Krääkkiössä ihmeteltiin kylän kokoa. Krääkkiö alkoi - pari polkaisua - ja Krääkkiö loppui. Mistähän sekin kylä aikoinaan on syntynyt keskelle ei mitään?! Halkivahassa ilta laskeutui jo sen verran, että puettiin taas takit päälle. Siellä totesimme suunnitellun matkamittarin lukeman olevan jo täynnä. Emme kuitenkaan olleet vielä perillä. Viimeiset kilometrit tuntuivat jo hieman reisissä. Viimeisen kilometrin hiekkatiepätkän poljimme perilletulohurmoksessa lähestulkoon kilpaa. Mökillä oli vastaanottokomitea kameran kanssa valmiina. Loppusaldoon ei tullut kuin kymmenen ylimääräistä kilometriä etukäteiskuvitelmiin nähden. :-) Mutta autossa, jolla matka oli mitattu, oli 16-tuumaset renkaat, vai miten se nyt meni... ;-P
Mukavaa se oli silti. Pyöräily kesti hieman alle neljä tuntia (ajasta on tauko pois) ja matka oli ~70 km. Hienoa oli taas kerran huomata kuinka oma kunto on kehittynyt. Viime kesän pyöräretkellä 40 kilometriä tuntui pitkältä. Mikään lihas ei mennyt jumiin, mutta koin ihan uuden tunteen. Seuraavan yön reisiä särki aivan tolkuttomasti. Onneksi meni seuraavan päivän aikana ohi. Kolmen päivän juhannusjuhlien jälkeen otimme kuitenkin polkemisen sijasta autokyydin takaisin kotiin.
Kaverilta ei päästy kuin kilometrin verran eteenpäin, kun oli pakko pysähtyä kiskoon vaatetta päälle. Taivaalle oli ilmestynyt mustia pilviä ja pelloilta puhalsi hyytävä tuuli. Ainoastaan muutama hassu tippa vettä tuntui tipahtavan kypärään ja parin kunnon ylämäen jälkeen takin saikin taas riisua pois. Etukäteen olimme päättäneet pysytellä päällystetyillä teillä, joten Vesilahdesta lähdimme kohti Krääkkiötä ja sieltä Halkivahan kautta mökille. Maasto muuttui mäkisemmäksi, mutta kyllä sitä jäljellä olevat 25 kilometriä jaksaisi. Krääkkiössä ihmeteltiin kylän kokoa. Krääkkiö alkoi - pari polkaisua - ja Krääkkiö loppui. Mistähän sekin kylä aikoinaan on syntynyt keskelle ei mitään?! Halkivahassa ilta laskeutui jo sen verran, että puettiin taas takit päälle. Siellä totesimme suunnitellun matkamittarin lukeman olevan jo täynnä. Emme kuitenkaan olleet vielä perillä. Viimeiset kilometrit tuntuivat jo hieman reisissä. Viimeisen kilometrin hiekkatiepätkän poljimme perilletulohurmoksessa lähestulkoon kilpaa. Mökillä oli vastaanottokomitea kameran kanssa valmiina. Loppusaldoon ei tullut kuin kymmenen ylimääräistä kilometriä etukäteiskuvitelmiin nähden. :-) Mutta autossa, jolla matka oli mitattu, oli 16-tuumaset renkaat, vai miten se nyt meni... ;-P
Mukavaa se oli silti. Pyöräily kesti hieman alle neljä tuntia (ajasta on tauko pois) ja matka oli ~70 km. Hienoa oli taas kerran huomata kuinka oma kunto on kehittynyt. Viime kesän pyöräretkellä 40 kilometriä tuntui pitkältä. Mikään lihas ei mennyt jumiin, mutta koin ihan uuden tunteen. Seuraavan yön reisiä särki aivan tolkuttomasti. Onneksi meni seuraavan päivän aikana ohi. Kolmen päivän juhannusjuhlien jälkeen otimme kuitenkin polkemisen sijasta autokyydin takaisin kotiin.
tiistai 16. kesäkuuta 2009
Mikkeli - Jukola
Kivaa Kivaa Kivaa!!!
Tunnelmia Jukolasta. Jännitys iski siinä vaiheessa päivää, kun pääsimme raviradan läheisyyteen lounaalle. Katselimme kisakeskusta ja paikkoja missä tapahtui mitäkin. Tuli oikein lauma perhosia vatsaan, syke nousi ja adrenaliini alkoi virrata. "Ei hitto, mun pitäis nyt sit IHAN OIKEESTI lähtee tosta juokseen rataa ympäri ja sit tuolta metsään". Keskittymiskyky katosi täysin. Osa joukkueestamme shoppaili kaupoissa, mutta enhän mä pystyny sellaseen paneutuun. Pyörin vaan sekavana ympäriinsä muitten perässä.
Lopulta pääsin vetään trikoot ja nastarit jalkaan, kiinnittään numerolapun rintaan ja lähteen emitin tarkastuksen ja nollauksen kautta verryttelyalueelle. Karttojen alla rivissä seisoskellessa jännitys oli aivan infernaalinen, mutta samantien, kun lähtölaukaus kajahti unohdin koko asian. Ensin juostiin tukka putkella ravirataa ympäri kunnes päästiin portista metsään ja alettiin ihmetellä karttoja. Suunnistus sujui yllättävän helposti. Reitin varrella tuntui, ettei tullut kuin yksi reilumpi pummi ja pari ylimäärästä rastia kävin varmuuden vuoksi tarkistamassa. Jälkikäteen analysoituna löytyi muutama muukin kohta, missä reitinvalinnan olisi voinut tehdä toisinkin. Tällä tasolla suuri osa reitistä meni jonoissa juostessa, mutta hauskaa se oli silti. Olin aivan innoissani ja vielä 800 metrin loppusuorallakin hymyilytti. Katsomon puolellakin joku hieman ihmetteli, että "sua vielä hymyilyttääkin". :)
Loppuaikani oli 1.29, mikä oli etukäteissuunnitelmissani aivan mahtava tulos. En todellisuudessa uskonut siihen pääseväni, mutta toisin sitten kävi. Juoksukunto olisi mahdollistanut vielä kovemman vauhdin, mutta suunnistus olisi saattanut siinä kärsiä. Pääasia, että jäi todella hyvä mieli. Taktiikka siis onnistui; telttamme oli pystytetty mm. Asikkalan Raikkaan (Minna Kaupin seura) ja Koo-Veen teltta-alueen viereen, jotta hyvä suunnistustaito imeytyisi meihin.
Illalla ja yöllä katseltiin Jukolan lähtö ja ensimmäinen vaihto. Muutama tunti pyörittiin kulkuväylän reunaan pystytetyssä teltassa ja viideltä aamulla noustiin taas katsomaan Jukolan ankkuriosuutta ja maaliin tuloa. Tuollainen valvominen on nykyään raskasta. Sunnuntai meni kuin krapulassa ja maanantainakin vielä väsytti. Nyt sitten analysoidaan reittejä, aikoja, rasteja, maastoa yms. Omia ja muiden.
Säästä. Ei osunut ennustukset ihan kohdilleen. Koko lauantain aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta ja oli kunnon hellekeli. Illalla Jukolan lähdön jälkeen tuli ukkoskuuro. Seuraava vesisade alkoi sunnuntaiaamuna, kun pakkailtiin autoa kotiinlähdön merkeissä. Parempi näin.
Järjestelyt. Kisakeskus oli aika poikkeavassa maastossa. Yleensä kaikki on pystytetty keskelle ei mitään. Nyt se oli rakenneltu raviradan, jäähallin ym rakennusten ympärille. Odotettavissa oli hyvät fasiliteetit. Ilmeisesti tähän ajatukseen oli nojattu hieman liikaa. Lisävessoja bajamajojen muodossa oli tuotu aivan liian vähän, joten vessoihin oli koko ajan pitkä jono. Erityisesti sisävessojen siisteydestä ei voi antaa kunniamainintaa. Onneksi sentäs paperi riitti koko ajan. Pointsit myös bajamajojen käsidesistä.
Ruokailun ensivaikutelma oli positiivinen. Jokaiselle ruokalajille oli oma kassansa ja jononsa. Ruokaa sai reilun annoksen. Ruoka kuitenkin loppui kesken illan. Puuroa tosin riitti. Aamulla aamupalasetin myynti alkoi kello viisi. Menimme syömään hieman seitsemän jälkeen, jolloin ne oli jo loppuneet. Puuroa riitti edelleen. Aamulla puuroa myytiin kahdesta jonosta, joissa ymmärrettävissä oli kauhea ruuhka. Kymmenkunta kassaa ja jonoa loisti tyhjyyttään. Miksi sitä ei voitu myydä joka luukusta? Elin siis viikonlopun omien eväiden lisäksi puurolla ja karkeilla. Onneksi puuro oli hyvää.
Mitään kauppaa, josta olisi saanut elintarvikkeita, ei alueella ollut. Moni jäi kaipaamaan esimerkiksi jugurttia. Grilli ja karkkikioski kyllä löytyi.
Kuvittelisin näiden kuitenkin olevan asioita, joista on kertynyt tilastoa jo monen monilta vuosilta. Ei urheilutapahtumassa pitäisi ruuan loppua. Vaikka kuinka olisi puuroa tarjolla.
Joka tapauksessa; Hyvinkää - Jukola 2010 odottaa!
Tunnelmia Jukolasta. Jännitys iski siinä vaiheessa päivää, kun pääsimme raviradan läheisyyteen lounaalle. Katselimme kisakeskusta ja paikkoja missä tapahtui mitäkin. Tuli oikein lauma perhosia vatsaan, syke nousi ja adrenaliini alkoi virrata. "Ei hitto, mun pitäis nyt sit IHAN OIKEESTI lähtee tosta juokseen rataa ympäri ja sit tuolta metsään". Keskittymiskyky katosi täysin. Osa joukkueestamme shoppaili kaupoissa, mutta enhän mä pystyny sellaseen paneutuun. Pyörin vaan sekavana ympäriinsä muitten perässä.
Lopulta pääsin vetään trikoot ja nastarit jalkaan, kiinnittään numerolapun rintaan ja lähteen emitin tarkastuksen ja nollauksen kautta verryttelyalueelle. Karttojen alla rivissä seisoskellessa jännitys oli aivan infernaalinen, mutta samantien, kun lähtölaukaus kajahti unohdin koko asian. Ensin juostiin tukka putkella ravirataa ympäri kunnes päästiin portista metsään ja alettiin ihmetellä karttoja. Suunnistus sujui yllättävän helposti. Reitin varrella tuntui, ettei tullut kuin yksi reilumpi pummi ja pari ylimäärästä rastia kävin varmuuden vuoksi tarkistamassa. Jälkikäteen analysoituna löytyi muutama muukin kohta, missä reitinvalinnan olisi voinut tehdä toisinkin. Tällä tasolla suuri osa reitistä meni jonoissa juostessa, mutta hauskaa se oli silti. Olin aivan innoissani ja vielä 800 metrin loppusuorallakin hymyilytti. Katsomon puolellakin joku hieman ihmetteli, että "sua vielä hymyilyttääkin". :)
Loppuaikani oli 1.29, mikä oli etukäteissuunnitelmissani aivan mahtava tulos. En todellisuudessa uskonut siihen pääseväni, mutta toisin sitten kävi. Juoksukunto olisi mahdollistanut vielä kovemman vauhdin, mutta suunnistus olisi saattanut siinä kärsiä. Pääasia, että jäi todella hyvä mieli. Taktiikka siis onnistui; telttamme oli pystytetty mm. Asikkalan Raikkaan (Minna Kaupin seura) ja Koo-Veen teltta-alueen viereen, jotta hyvä suunnistustaito imeytyisi meihin.
Illalla ja yöllä katseltiin Jukolan lähtö ja ensimmäinen vaihto. Muutama tunti pyörittiin kulkuväylän reunaan pystytetyssä teltassa ja viideltä aamulla noustiin taas katsomaan Jukolan ankkuriosuutta ja maaliin tuloa. Tuollainen valvominen on nykyään raskasta. Sunnuntai meni kuin krapulassa ja maanantainakin vielä väsytti. Nyt sitten analysoidaan reittejä, aikoja, rasteja, maastoa yms. Omia ja muiden.
Säästä. Ei osunut ennustukset ihan kohdilleen. Koko lauantain aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta ja oli kunnon hellekeli. Illalla Jukolan lähdön jälkeen tuli ukkoskuuro. Seuraava vesisade alkoi sunnuntaiaamuna, kun pakkailtiin autoa kotiinlähdön merkeissä. Parempi näin.
Järjestelyt. Kisakeskus oli aika poikkeavassa maastossa. Yleensä kaikki on pystytetty keskelle ei mitään. Nyt se oli rakenneltu raviradan, jäähallin ym rakennusten ympärille. Odotettavissa oli hyvät fasiliteetit. Ilmeisesti tähän ajatukseen oli nojattu hieman liikaa. Lisävessoja bajamajojen muodossa oli tuotu aivan liian vähän, joten vessoihin oli koko ajan pitkä jono. Erityisesti sisävessojen siisteydestä ei voi antaa kunniamainintaa. Onneksi sentäs paperi riitti koko ajan. Pointsit myös bajamajojen käsidesistä.
Ruokailun ensivaikutelma oli positiivinen. Jokaiselle ruokalajille oli oma kassansa ja jononsa. Ruokaa sai reilun annoksen. Ruoka kuitenkin loppui kesken illan. Puuroa tosin riitti. Aamulla aamupalasetin myynti alkoi kello viisi. Menimme syömään hieman seitsemän jälkeen, jolloin ne oli jo loppuneet. Puuroa riitti edelleen. Aamulla puuroa myytiin kahdesta jonosta, joissa ymmärrettävissä oli kauhea ruuhka. Kymmenkunta kassaa ja jonoa loisti tyhjyyttään. Miksi sitä ei voitu myydä joka luukusta? Elin siis viikonlopun omien eväiden lisäksi puurolla ja karkeilla. Onneksi puuro oli hyvää.
Mitään kauppaa, josta olisi saanut elintarvikkeita, ei alueella ollut. Moni jäi kaipaamaan esimerkiksi jugurttia. Grilli ja karkkikioski kyllä löytyi.
Kuvittelisin näiden kuitenkin olevan asioita, joista on kertynyt tilastoa jo monen monilta vuosilta. Ei urheilutapahtumassa pitäisi ruuan loppua. Vaikka kuinka olisi puuroa tarjolla.
Joka tapauksessa; Hyvinkää - Jukola 2010 odottaa!
perjantai 12. kesäkuuta 2009
Jännitystä ilmassa
Huomenna kello 15 seison 1006:n muun kanssa Mikkelin raviradalla, kun lähtölaukaus kajahtaa napataan kartat ja sännätään matkaan. Kuluva viikko on edennyt erilaisten ja eri asioista johtuvien jännitystilojen seurassa. Eilen loppui varsinaisen suunnistuksen jännittäminen. Kroppa tais tajuta, ettei sille voi enää tehdä mitään. Menee niin kun menee. Pidimme illalla pienellä porukalla vielä miittinkiä aiheesta "mitä pakkaan mukaan". Tämähän on kuin pienenä lähtö ensimmäiselle partioleirille! MIkkelissä pitäisi sataa ja ukkostaa perjantai-illasta sunnuntaiaamuun. Päädyimme siihen, että silloin kun ei ole trikoissa, on siis viisainta pukeuta kumisaappaisiin ja rehelliseen kunnon sadeasuun. Päänvaivaa on aiheuttanut myös ruokailu ennen kisaa. Starttaamme matkaan tampereen seudulta kahdeksan aikaan aamulla eli edessä on kuitenkin aika monta tuntia ennen suoritusta. Oman kroppani tuntien minun ei kannata syödä välipalakeksejä suurempaa ainakaan kolmeen-neljään tuntiin ennen lähtöä. Eilen päädyin selviämään omilla eväillä kisaan asti ja sen jälkeen siirryn sitten järjestäjien tarjoamien palvelujen pariin.
Koko joukkue on aivan innoissaan lähdössä ja se on pääasia! Tällä hetkellä olo on varsin levollinen. Eiköhän ne perhoset vielä illan mittaan vatsaan löydä.
Koko joukkue on aivan innoissaan lähdössä ja se on pääasia! Tällä hetkellä olo on varsin levollinen. Eiköhän ne perhoset vielä illan mittaan vatsaan löydä.
torstai 4. kesäkuuta 2009
Sitten kun
Sitten kun lomautus alkaa; pesen ikkunat, rakennan autotallia, tyhjennän yhden makuuhuoneen kaikesta romusta, rakennan ja kuopsutan pihaa, maalaan, siivoan, urheilen, suunnittelen, väännän ja käännän. Lista on pitkä, melkeinpä loputon. Paljon hommia on siirretty siihen Sitten Kun.
Sitä Sitten Kun päivää ei nyt vaan näillä näkymin tulekaan. Toiseksi viimeisenä työpäivänä lomautuslaput laitettiin silppuriin. Työt jatkuukin toistaiseksi. Kunnes käynnistetään uudet yt:t ja arvotaan seuraavat voittajat. Eiköhän näillä nyt lomien yli päästä.
Hyvä näin. Alkoi jo pelinappuloiden puute tuntua kylmänhikenä paidan selässä. Kassojen toiminta on ala-arvoista. Tukia olisi saanut odotella noin 4 kuukautta. Mitähän ihmisten on ajateltu syövän sinä aikana?! Tai millä maksavan vuokransa?! Saati sitten kertovan lapsille, että meillä syödään sitten takautuvasti?! Just. Itsellä tilanne ei ihan noin pahalta näyttänyt, mutta voin vain kuvitella. Oman kukkaron puolesta alkoi ahdistamaan kun Kelalta tuli päätös, että opintotukia on nosteltu liikaa ja 1500 euroa pitäisi palauttaa heinäkuussa.
Tämä töiden jatkuminen siis kelpaa. Vaikka olishan pitkä lomakin kiva ollut, mutta rajansa kaikella. Nuo kaikki hommat taitaa tosin taas jäädä tekemättä tai ainakin siirtyä ja tulla tehdyksi joskus ja vähitellen.
Tämä taas vakuutti minut. Asioita - tylsiä ja mukavia - ei kannata tehdä Sitten Kun. Vaan nyt! Sitten Kun -päivää kun ei välttämättä koskaan tule.
Sitä Sitten Kun päivää ei nyt vaan näillä näkymin tulekaan. Toiseksi viimeisenä työpäivänä lomautuslaput laitettiin silppuriin. Työt jatkuukin toistaiseksi. Kunnes käynnistetään uudet yt:t ja arvotaan seuraavat voittajat. Eiköhän näillä nyt lomien yli päästä.
Hyvä näin. Alkoi jo pelinappuloiden puute tuntua kylmänhikenä paidan selässä. Kassojen toiminta on ala-arvoista. Tukia olisi saanut odotella noin 4 kuukautta. Mitähän ihmisten on ajateltu syövän sinä aikana?! Tai millä maksavan vuokransa?! Saati sitten kertovan lapsille, että meillä syödään sitten takautuvasti?! Just. Itsellä tilanne ei ihan noin pahalta näyttänyt, mutta voin vain kuvitella. Oman kukkaron puolesta alkoi ahdistamaan kun Kelalta tuli päätös, että opintotukia on nosteltu liikaa ja 1500 euroa pitäisi palauttaa heinäkuussa.
Tämä töiden jatkuminen siis kelpaa. Vaikka olishan pitkä lomakin kiva ollut, mutta rajansa kaikella. Nuo kaikki hommat taitaa tosin taas jäädä tekemättä tai ainakin siirtyä ja tulla tehdyksi joskus ja vähitellen.
Tämä taas vakuutti minut. Asioita - tylsiä ja mukavia - ei kannata tehdä Sitten Kun. Vaan nyt! Sitten Kun -päivää kun ei välttämättä koskaan tule.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)