Tampere rastilta rastille

Tampereen Pyrinnön suunnistusjaosto järjesti syntymäpäiväni (vai oliko se heidän 80-vuotisjuhla?) kunniaksi kaupungin ytimessä sprinttisuunnistuksen. Kisa oli samalla MM-katsaus, joten huippunimiäkin oli paikalla. Eliittisarjat starttasivat viideltä näyttämään mallia ja kuuden jälkeen päästettiin kuntoilijatkin radalle testamaan kaupunkisuunnistusta. Olihan se koettava, kun tälläinen tilaisuus tuli eteen.

Lähtö oli Nääshallin kupeesta ja ensimmäiset rastit tietenkin Näsinpuistossa. En tunne puistoa alueena kovin hyvin, joten siellä jouduin keskittymään tarkkaan, mutta ihan mukavasti yhdellä ylimääräsellä kartanlukupysähdyksellä rastit löytyi. Puistosta matka jatkui Tallipihalle, jossa rasteja oli melkein joka mökin kulmalla. Oman rastin poimin helposti.

Rasti Tallipihan mökin takana piilossa. 

Tallipihalta juostiin Finlaysonin Palatsin kautta puikkelehtimaan Finlaysonin vanhan tehdasalueen sisäpihoille. Sisäpihalla rasteja oli tarjolla lähes joka nurkassa ja niistä piti osata napata omansa. Hyvin onnistuin.

Toiset suuntasivat tehdasalueelle kerrostaloalueen kautta.

 Kärkipään suunnistaja Finlaysonilla, tehdasalueen nurkalla.

Tehdasalueen sisäpihalla oli paljon hyviä nurkkauksia, mihin piilotella rasteja.

Tehdasalueelta poistuttiin sisäkautta! Kaikki suunnistajat ohjattiin viitoituksella Media 54:n sisälle ja sieltä tunnelia pitkin vilkkaan Satakunnankadun toiselle puolelle. Hienosti keksitty mahdollisuus! 

Sisälle! 

Rauhallisempien katujen ylitys oli hyvin hoidettu kymmenien vapaaehtoisten avustuksella. 

 

Kiire Rodeo-yökerhoon?

Tehdasmiljöössä suunnistaminen jatkui Frenckellin alueella. Rasteja oli mm. kesäisin tutuksi tulleella viinikylän alueella, joten suunnistaminen jatkui liitäen rasteille kuin telkkä pönttöön. Viimeiset mutkat tehtiin vielä puistossa Vanhan kirjastotalon ja Vanhan kirkon kulmilla.

 Rasti Vanhan kirjastotalon suojissa.

 Naisten sarjan voittaja Venla Niemi näyttää mallia Vanhan kirkon kulmalla.

Saila Kinni

Viimeinen rasti oli kaikille yhteinen Tampereen Teatterin edessä ja siitä juostiin suoran pätkä maaliin Keskustorilla. 

 Aurinkoiselta terassilta oli aitiopaikat viimeisen rastin leimaukseen ja maalisuoralle.

Loppuaikani kahden kilometrin kuntoradalla oli 13.46. Menin jopa nopeammin kuin naisten sarjan voittaja, tosin ratani oli 1,1 km lyhyempi. ;)

Oli hauska kokemus ja hienoa päästä suunnistamaan tälläiseen paikkaan. Järjestäjille pitää ehdottomasti antaa kassikaupalla kiitoksia! Hyvin järjestetty tapahtuma ja uskomattoman hienon radan olivat saaneet tehtyä. Ei itselle tulisi edes mieleen kuinka monenlaisia alueita noinkin lyhyelle matkalle kaupungin keskustassa mahtuu.

Sunnistuksellisesti oli kiva päästä tekemään suoritusta, jossa voi tykittää sen minkä jaloista irtoo, kun koko ajan oli varmuus omista reitinvalinnoista ja seuraavan rastin sijainnista. 25,5 vuotta tamperelaisena ja loput 5,5 vuotta elämästäni kilometrin verran rajan toisella puolella eläneenä kun kulmat ja kujat olivat pääosin aikas tuttuja. Sprinttikartan lukemisessa oli omat haasteensa ja luulenkin, että oudossa paikassa olisin ollut pihalla kuin lumiukko.

Kokonaisuutena erittäin kiva tapahtuma!

Ostoilla

Päädyimme sunnuntaina Ylöjärven Elon Intersportiin, josta kassiin kertyi kaikenlaista.

Pitkiä kalsareita oli hyvillä alennuksilla, esimerkiksi nämä tuulisuojatut alusasut -70%. Tälläistä olen viime aikoina etsimällä etsinyt ja nyt sen sain.   

 

Ja katsokaapas mitkä herkut nämä ovat!

Adidas Adizero Aegis 2, kaipasin kevyempiä juoksukenkiä, kun möhköt Asicsin Kinseit eivät vielä parin vuoden sisäänajolla minua vakuuttaneet. Nämä ovatkin ensimmäiset Adidakseni, mutta tuntuivat istuvan kuin sukka jalkaan. Nyt vain odottelen kuivia kelejä, että raaskin ulkoiluttaa näitä.

Suksista

Olen vihjaillut suksihuoltojutusta ja tässä se nyt tulee.

Suuri osa talven hiihtolenkeistäni on mennyt suksituskailuun. Sukset eivät ole tuntuneet toimivilta ja lopulta päädyin viemään ne Ylöjärvelle JSportin hoiviin ennen Pirkan Hiihtoa. Äijäkin tuli mukaan omien suksiensa kanssa.

Myyjä otti sukseni käteensä, vilkaisi pohjia ja samantien tuli tuomio; pohjat eivät vastaanota yhtään voidetta. Eli niihin tarttuu voide, mutta se ei pysy pohjassa. Ehdottomasti hiontaan ja kuviot auki. Seuraavaksi äijän sukset käsittelyyn. Pohjat on irti. Epäili jopa suksen olevan poikki, mutta ei ehkä kuitenkaan. Niitä suksia ei voi siis missään nimessä hioa eikä myyjä suositellut enää edes voitelua niille. Harjausta vaan ja niitä voi vielä käyttää syksyn ja kevään kivikoissa hiihtäessä. Eli äijä kohti uusien suksien hyllyä.

Kysyttiinpä siinä sitten myyjältä, että mitä mieltä hän on minun suksistani. Sukset otettiin uudelleen käsittelyyn, pyörittelyyn ja mittauksiin. Nämä tuli myyjän suusta: "Liian jäykät sukset, onko niin, että eivät luista pehmeällä kelillä? Puristettaessa yhteen suksen etuosa ottaa kiinni, siitä kohti sidettä siirryttäessä jää avoin väli ja taas ottaa kiinni. Tämä todennäköisesti heikentää luistoa pehmeällä kelillä entisestään. Side on kiinnitetty liian eteen eli suksi on takapainoinen, koliseeko kannat hiihtäessä? Kovalla kelillä todennäköisesti toimii ihan hyvin." Ja niin edelleen. Itse olin tässä vaiheessa varmaankin hämmennyksestä suu auki. Myyjä luetteli juuri niitä ongelmia, mitä minulla on suksien kanssa ollut, tietämättä taustasta yhtään mitään. Täytyy myöntää, että ammatimaisuus vakuutti.

Niinhän siinä sitten kävi, että kun äijälle oli uudet sukset valittu, haettiin hyllystä minullekin sopiva pari. Euromäärä, joka annettiin suksista vaihdossa, hieman hirvitti, mutta Pirkan jälkeen voin todeta, että mahtavat sukset sain. Hiihto on helppoa, suksi pysyy vakaana alla, eikä jalan alla oikeastaan edes tunne suksea. Wassullakin saa ylämäessä painaa suksea reilusti ilman, että se lähtee luistamaan alta pois. Uudet sukset ovat kuusi senttiä vanhoja pidemmät, mutta en edes huomaa sitä. Johtunee osittain siitä, että side on oikealla kohdalla.

 Siinä ne odottelee ladulle lähtöä. Tietenkin keskellä olohuonetta...

Vanhat sukset hiottiin ja pohjustusvoideltiin sekä siteet siirrettiin oikealle paikalle. Tarkoituksena olisi pitää ne syksyn ja kevään huonompikuntoisten latujen suksina sekä mahdollisesti jäisen kelin suksina. Jäykkinä ne sopivat vielä siihen ja uudet sukset ovatkin helpommat hiihtää lumella kuin jääkelillä.

Mikäli haluat asiantuntevaa palvelua suksikaupassa ja suksien huollossa, suosittelen JSportia lämpimästi. Henkilökunnalla oli aikaa ja halua keskittyä, neuvoa, opastaa ja jutella niitä näitä. Kertoilivat niin paljon juttuja ja vinkkejä, etten kaikkia enää edes muista. Täällä asioin varmasti toistekin.

Niin ja Näin

Maanantaina olin koko päivän enemmän kuin väsynyt ja töissäkin silmien auki pitäminen meinasi olla välillä ylivoimaista. Viikon kireiden pakkasten jälkeen ilma oli lauhtunut mukavaan viiteen asteeseen, joten pakotin itseni hiihtolenkille vaikka mieli olikin vahvasti sohvan kannalla. Ensimmäisen kilometrin jälkeen en katunut pätkääkään, että lähdin ladulle. Oli todella mahtavaa menoa. Suksi luisti kuin unelma, latupohja oli hyvässä kunnossa, hiihtäjässä (kumma kyllä) riitti energiaa ja hiihto tuntui sujuvan kuin itsestään. Liekö sitten syynä ollut hyvä hiihtokeli vai takana ollut kevyempi treeniviikko, mutta vauhtiakin oli ihan erilailla kuin talven aiemmilla lenkeillä. Pikkiriikkisen toiveen heitän myös parantuneen lihaskunnon puoleen, koska erityisesti wassu sujui mallikkaasti ja ilman minkäänlaista väsymistä.

Tälläistä flow-tilaa toivon kaikkien kuntoilijoiden niille lenkeille, jolloin sohvalta ylösnouseminen on vaatinut erityisen lujaa tahtoa. Fiilis oli aivan mahtava enkä olisi malttanut millään lopettaa lenkkiä.

Tiistaina ei sitten mennytkään niin kuin siellä Strömsössä. Aamulla polkasin fillarilla töihin ja matka meni oikein mukavasti, mitä nyt armoton hiki tuli, mutta se oli odotettavissakin. Iltapäivällä kotiin lähtiessä yritin aukaista fillaria lukosta ja yritykseksi se hyvin nopeasti jäikin. Avain katkesi lukkoon. Onneksi äijä oli vielä kadun toisella puolella töissä ja sieltä löytyi monenlaisia työkaluja. Erilaisilla pihdeillä yritimme ronkkia avaimen loppuosaa pois lukosta, mutta siellä se könötti tiiviisti. Ainoa vaihtoehto oli hakea kotoa rälläkkä. Tietenkin olin tarkkana tyttönä lukinnut pyörän lukolla kiinni pyöräkatokseen ettei koko pakettia voinut kuskata auton kyydissä kotiin. Onneksi työmaan pihassa on lämmitystolppia niin saatiin rälläkkään sähköä ettei tarvinnut käsisahalla hinkuttaa. Rälläkällä lukko napsahti nopeasti osiin ja pääsin polkaisemaan kotiin.

Kotiin ajellessa hylkäsin ajatuksen illan hiihtolenkistä, kun lämpötila tippui käyrillä pystysuoraan alaspäin ja jäätävä viima puhalsi suoraan poskille. Aika hyytävä olo tuli eikä toi henkinen puolikaan tainnut ihan parhaimmillaan olla sillä hetkellä. Ai niin, lukkohan oli ensimmäistä kertaa käytössä, suoraan sisätiloista laitettu aamulla reppuun ja siitä kiinni fillariin. Eli kosteus sitä ei ainakaan ole jäädyttänyt. Reklamaatio on jo mennyt ja uudenlainen lukko toimituksessa.

 Tähän päättyi tiistai

Arvatkaapa muuten moniko ohikulkija tuli kyselemään millä asialla olimme lukkoa rälläköidessämme?

240

...nastaa yhdessä renkassa. Pitäisi pysyä pystyssä, vai mitä? Nyt jännityksellä odottelen, että pakkanen ihan pikkiriikkisen hellittäisi niin uskaltautuisin koittaan talviajelua. Tarkoituksena olisi pyrkiä myös talvityömatkapyöräilyyn. Mitenkähän tähän lajiin pitää pukeutua?

 

Herätys!

Blogi on ollut vaipuneena hiljaisuuteen, kun syksy meni aika haipakkaa. Kiinan työreissu ja heti kohta perään kolmen viikon loma Malesiassa ja Kamputseassa sekä erinäiset pyhäpäivät pisti arjen sekaisin. Nyt on arki taas rutinoitunut uomiinsa, joten josko tämä blogin kirjoittelukin heräisi eloon. Katsotaan saanko myöhemmin aikaikseksi vielä jotain juttuja noista reissuista. Ainakin kuvia varmasti laitan näkyville.

Uuden vuoden myötä alkoi taas kerran elämä uutena ja parempana ihmisenä. No ei vaan. Kuntoiluun tuli syksyn hulinassa harmittava tauko sekä laiskistuminen ja sitä myötä vyötärölle pari ylimääräistä kiloa. Nämä asiat pitää palauttaa takaisin ruotuun. Jotta saisin touhuun uutta potkua, asetin vuodelle muutaman tavoitteen.

Päätavoitteena siintää lokakuun alussa Kolin vaarat, eli Vaarojen Maraton. 43 kilometriä juoksennellen polkuja ylös ja alas. Tätä päätavoitetta ajatellen matkan varrelle bongasin muutaman harjoittelua jaksottavan ja valmistautumista tukevan välitavoitteen. *Kylläpäs tän saa kuulostaan viralliselta ja kovin vakavalta, oikeesti kyseessä on kuitenkin hauskan pitäminen mukavien harrastusten parissa omien rajotteiden puitteissa* 

Talvella haluan ehdottomasti hiihtää, joten ensimmäisenä edessä on joku massahiihto. Vahvimmalta vaihtoehdolta tällä hetkellä tuntuu taas Pirkan Hiihto 90 km maaliskuun alussa. Seuraavana tietenkin suunnistusta eli Venlojen Viesti kesäkuun puolessa välissä Vantaalla. Suunnistusharjoittelu tukee täydellisesti tuota Vaarojen Maratonia maastossa juoksemisella, joten enköhän osallistu tiiviisti iltarasteillekin koko kesän. Uutena valloituksena ajattelin kokeilla maastopyöräilykisaa Jämillä elokuun alussa, 84 km. Jämi MTB on osa Jämi Tripla -kisaa, joka kokonaisuudessakin kiinnostaisi kovasti Ongelman muodostaa hiihto, joka on perinteisellä tyylillä. Siihen ei tämä kroppa vielä taivu ja harjoitteluaikaakin jäi hiihtokelien myöhäisyyden vuoksi aivan liian vähän. Jämi Triplaan kuuluu myös maastojuoksu syyskuun alussa, 21 km. Mikäli syksyllä siltä tuntuu, käyn juoksemassa sen vielä valmistavana harjoituksena kuukautta ennen päätavoitetta.

Siinä sitä on taas suunnitelmaa kerrakseen. Kova treenaaminen onkin jo alkanut. Vihdoin saimme tänne Tampereen seudullekin lunta niin, että pääsee kunnolla hiihtämään. Pari kertaa on jo tullut käytyä etsimässä kadonnutta tasapainoa. Eiköhän se sieltä löydy. Uusi lajikin on mukana kuvioissa eli kahvakuula. Kuulajussi pitää Pirkkalassa oikein hyviä kahvakuulatunteja ulkokentällä joka sunnuntai. Suosittelen. Ulkona touhuaminen kun on enemmän mun juttu kuin sisällä hikoilu. Kahvakuula tuo ohjelmaani sitä erittäin kaivattua lihaskuntoa, joka minulla on heikko lenkki ja jonka treenaaminen tuntuu olevan itselleni suurin kompastuskivi. Luotto Kuulajussiin on kova, että hän saa motivaationi pysymään.

Hiihdon lisäksi pyrin pitämään talvellakin ohjelmassa yhden juoksulenkin viikossa ihan vain ajatellakseni tuota päätavoitetta. Toki myös lentopallohöntsyt jatkuvat kerran viikossa entiseen malliin. Olenpa harkinnut nastarenkaidenkin hankkimista maastopyörään, mutta katsotaan jääkö ajatuksen asteelle vai miten käy. Hieman aristelen ajatusta talvella ajamisesta, mutta toisaalta kun mietin kuinka hyvin nastat kenkien pohjassa pitää, niin ehkä sitä voisi koittaa.

Nyt vain toivotaan motivaation säilymistä ja onnistuneita harjoitushetkiä!

Enpä sitten saanut itseäni houkuteltua Kiinassa tuohon sekamelskaan lenkille.

中餐

Yksi parhaista asioista, eli kiinalainen ruoka!

Yleisesti ottaen lähes kaikkia ruokia yhdistää yksi tekijä, öljy. Sitä käytetään joka paikassa ja paljon. Toinen suomalaiseen tasalaatuiseen ruokaan tottuneelle erityinen asia on liha. Oikeastaan kaikki liha mitä käytetään, on pilkottu luineen ja nahkoineen. Syöminen vaatii vähän enemmän työtä kuin kotimaassa. Ottaen huomioon, että syömiseen käytetään vain puikkoja (joskus lusikkaa), tehdään kaikenlainen ainesosien erottelu suussa ja syötäväksi kelpaamattomat sylkäistään pois. ”Nyppyisen” nahan laittaminen suuhun ei tekee välillä tiukkaa. Onneksi karvat on yleensä poistettu.

Kasvikset on tuoreita, niitä käytetään paljon ja ne ovat ehdottomasti yksi parhaista ruoka-aineista täällä. Kämpän lähellä on paikallinen kauppahalli/tori, jossa kävimme hotpot-illallista varten hakemassa paljon kasviksia ja lihaa. Tuoreen lihan katselu lämpimillä myyntipöydillä tosin hieman pisti arveluttamaan.

 Kauppahalli

Enimmäkseen täällä on tullut syötyä vain todella hyvää ruokaa.

Paikalliset työkaverit ovat tuoneet meille maistiaisiksi muutamana aamuna paikallista aamupalaa. Ensimmäisenä aamuna oli tarjolla dumplingeja ja keitetty muna. Dumplingit ovat taikinapalloja, jotka voi täyttää millä vaan. Ne joko höyrystetään, keitetään tai paistetaan. Dumplingeja syödään muutenkin kuin aamulla ja itse olen tykästynyt niihin kovasti. Keitetty muna ei ollutkaan ihan minun makuuni. Muna oli keitetty todella kovaksi, keltuaisella oli ”surureunat” ja valkuainen maistui mielestäni jotenkin omituisen suolaiselle. Ensimmäisenä mieleeni tuli vanhentuneen kananmunan maku. Toisena aamuna saatiin pieniä neliön mallisia, hieman pizzataikinaa muistuttavia paloja, joissa oli jotain tulista maustetta päällä. Herkullisia.

Toimistolla saamme työpäivinä lounaan. Länkkärit syövät lounaan eri paikassa kuin paikalliset ja sitä en edes tiedä, että onko ruoka samaa. Epäilen, että länkkäreiden ruoka on sovitettu länsimaiseen makuun. Ruoka ei ole kovin mausteista ja aikalailla samat perusraaka-aineet kiertävät päivästä toiseen. Riisiä on joka päivä, sen lisäksi erilaisia kasviksia ja jotain lihaa. Hyvää perussettiä, mutta ei mitään erikoista. Meillä on mahdollisuus syödä myös työpäivän jälkeen eli viideltä illallinen toimistolla. Muutaman kerran ollaan niin tehtykin käytännön syistä, mutta eipä sitä saman tyyppistä ruokaa ihan koko aikaa halua syödä.

Aika avoimesti olen yrittänyt kaikkea maistella mitä eteen on tuotu ja ravintoloissa monipuolisesti tilata ruokalajeja. Täällä ei ole erityisen helppoa jumiutua johonkin tiettyihin ruokalajeihin, koska ruokalistoista harvemmin ymmärtää yhtään mitään muuta kun kuvat. Kuvat onkin kivoja ja olemme suosineet ruokapaikkoja, joissa on kuvalliset ruokalistat. Tapana täälläpäin on tilata pöytään paljon erilaisia ruokia (n.2 annosta/syöjä), jotka kerätään keskelle pöytää ja siitä sitten jokainen saa syödä ihan kaikkea. Kerralla tulee siis maisteltua useampia makuja. Monenlaisiin paikallisiin erikoisuuksiin on tutustuttu.

Kananmunaa käytetään ja syödään paljon eri muodoissa. Näin aivan uudenlaisen tavan valmistaa kanamuna. Ravintolan pöytään tuotiin ”savipata”, joka oli täynnä kuumia kiviä. Kivien päälle kaadettiin kananmuna. Kiviä sekoteltiin ja lopulta kipossa oli paistettua kananmunaa! Hetken kyllä ihmettelin kyseistä kivikippoa. Ensin kuvittelin tilanneeni jotain simpukoita, koska kivet olivat niin tasaisen muotoisia. Sekottaessa lopulta selvisi, että ne todellakin olivat vain kiviä, joiden tarkoituksena oli kypsentää kananmuna.

 Kananmunaa kuumilla kivillä

Tutustuin myös aivan erilaiseen kanamunaan, niin sanottuun tuhatvuotiseen munaan. Mitenkään kovin kaunis kaveri tämä päiväkausia maa-aineksissa, tuhkassa, lipeässä ja riisien oljissa muhinut muna ei ollut. Häpeäkseni myönnän, että kovasti olisi kiinnostanut maistaa sitä, mutta pelko iski oman vatsani kannalta, enkä lopulta uskaltautunut. Jostain syystä ”mädätetty” kananmuna ei kuulosta sellaiselta minkä oma vatsa olisi tuosta vaan käsitellyt, vaikka se paikallisille perusherkkua onkin. Usein näitä munia syödään kuulemma samalla kun juodaan alkoholia, koska ne ovat hyviä naposteltavia. Yksi tällainen muna maksaa yhden juanin verran eli jotain kymmenkunta senttiä. Nähtäväksi jää vieläkö jossain vaiheessa tätä herkkua uskallan maistaa.

Mätämuna?

 

Ruokien maustaminen on ihan eri tasolla täällä kuin Suomessa. Mausteita on paljon erilaisia ja niitä käytetään paljon. Monista ruokalajeista löytyy chiliä, inkivääriä ja valkosipulia. Inkiväärin suuri ystävä en ole, onneksi se on yleensä isoina paloina niin voi jättää syömättä. Inkiväärin maustama ruoka kyllä uppoaa minulle siinä missä muukin. Chiliä on välillä paljon ja välillä vielä enemmän. Olen kyllä chilin ystävä. Jossain tapauksissa itse chilit on kuitenkin parempi jättää syömättä. Vihreä chili on vielä aika kevyt, punainen taas tujumpi. Paahdettuna punaistakin pystyn jossain määrin syömään, mutta tuoreena jätän sen sivuun. Tarkemmin en tiedä mitä chililajikkeita täällä käytetään. Ehdottomasti moneen ruokaan kuitenkin kuuluu chili!

Vasemman puoleisessa annoksessa sopivasti chiliä!

 

Moniin todella yllättäviin ruokatarvikkeisiin on sotkettu makeus. Kaupasta ostaessa paikallisia naposteltavia, niistä ei etukäteen ole aavistustakaan ovatko makeita tai suolaisia. Ulkonäöllisesti makeilla ja suolaisilla ei ole mitään yhteneväisyyttä suomalaisiin tuotteisiin. Useimmissa leivissäkin on makea maku. Erikoisin makea ruoka tuotiin eteen Shanghaissa. Kuvittelin tilaavani yhtenä ruokalajina jotain täytettyjä nyyttejä. Lautasella tulikin makeita kolmioita, jotka kastettiin jauhoihin. En osaa edes kuvitella mistä nämä palat oli tehty. Asioita, joita tuli mieleeni niitä syödessä: jauhot, kanamuna, vaahtokarkki, venyvä, tahmea, tarttuva. Jauhot, joihin näitä nyyttejä kastettiin, vähän helpottivat syömistä, koska silloin ne eivät tarttuneet niin pahasti kurkkuun kiinni. Ei ne varsinaisesti pahoja olleet, mutta jotenkin pääruoan yhteydessä omituisia, eivätkä ne juuri millekään maistuneetkaan. Ihan hauska kokemus.

Makeita ja tahmaisia taikinakolmioita

 

Aamupalan yhteydessä mainitsinkin jo nuo dumpling –nyytit. Niistä on tullut yksi ehdottomista suosikeistani. Täytteitä on jos jonkinlaisia ja itselläni ei yleensä ole aavistustakaan mitä sisältä löytyy, kun niitä jostain ostan. Dumplingeja myydään joka ravintolassa, katukojuissa, marketeissa, ihan missä vaan. Ja niitä tosiaan voi syödä ihan joka aterialla. Tähän mennessä parhaimmat dumplingit olen syönyt Shanghaissa ja niiden täytteenä oli hyvin maustettua riisiä ja lihaa.

Ykkösnyyttejä

 

Tofua käytetään paljon. Suomessa en juuri koskaan ole syönyt tofua, mutta täällä todella paljon. Sitäkin on monen eri makusta ja näköstä. Ite tofuhan ei maistu oikein millekään. Siihen voidaankin lisätä jos jonkinlaisia kala-, liha- ym. makuja. Ite tykkään eniten kuitenkin perustofusta, joka on keitetty hyvässä hieman tulisessa liemessä.

Tofua suosikkitavallani

 

Perinteinen ruokalaji on Hotpot. Pöytään tuodaan keittolevyllä kiehuva liemi, johon laitetaan kunnon luisia lihan tai kanan paloja muhimaan. Lisäksi pöydässä on monenlaisia dumplingeja, tofuja, makkaroita, kasviksia, sieniä, mitä ikinä keksiä saattaa. Näitä muita aineksia sitten heitellään liemeen ja syödään sieltä. Aina kun padassa on tilaa, niin lisää tavaraa kyytiin. Toki lihan palatkin syödään, kun ovat kypsyneet tarpeeksi. Pääsin herkuttelemaan Hotpotilla mielestäni parhaassa mahdollisessa ympäristössä eli kiinalaisen työkaverin kotona. Meitä oli yhteensä seitsemän henkeä ja istuimme neljä tuntia pöydässä syömässä! Oli aivan älyttömän hyvää ja vaikka ateria koostuikin pääasiassa kasviksista, niin hyvän ähkyn sain rakennettua.

Hotpot-pata porisee

Pataan pääsyä odotellessa

Ennen reissuun lähtöä luin erinäisistä lähteistä, että juuri tällä seudulla on tähän aikaan vuodesta rapukausi. Lähistöllä on joku järvi, missä asustelee herkullisia rapuja. Tavoitteena olikin päästä maistamaan näitä rapuja. Tilaisuus tarjoutui aiemmin mainitsemallani Hotpot –illallisella. Meille oli varattu juuri näitä kuuluisia rapujakin maistiaisiksi. Suomessa on jonkin verran tullut rapuja syötyä ja pidän niistä. Erona Suomen malliin oli, että nämä olivat taskurapuja, joita en ole ennen syöty ja täällä ei tunneta käsitettä rapuveitsi vaan kaikki tehdään käsillä ja hampailla. Tekniikan opittuani, sain ravun jaloista lopulta irti lihaa ja niissä olikin paljon enemmän syötävää, kun suomalaisilla lajitovereilla. Itse ravun kropasta en sitten paljon irti saanutkaan vaikka minulla oli naarasrapu, jonka pitäisi olla ehdotonta herkkua. Jotain keltasta tahnaa siellä oli, jonka piti olla hyvää, tiedä siitä sitten ja paljon punaista mätiä, mutta sekin oli aika kovaa ja mielestäni mautonta, kun vertaa suomalaisten rapujen sisältöön. Paljon enemmän sitä kyllä oli, mutta määrä ei korvannut makua. Pääasia on, että pääsin maistamaan tätä kuuluisaa rapua!

 

 Taskurapu

 

Yhdessä ravintolassa meidät vietiin ennen pöytään istumista ”takahuoneen” puolelle. Selvisi, että ruokalista sijaitsi takahuoneessa. Siellä oli siis akvaarioissa erilaisia kaloja, rapuja ja muita meren eläviä sekä seinillä paljon kuvia erilaisista ruoka-annoksista. Valitsimme yhden kalan ja muita annoksia valitessamme, meille tultiin esittelemään elävää fasaania! Haluaisimmeko syödä sen? Säästimme fasaanin toistaiseksi padalta ja päädyimme muihin annoksiin. Yhdessä annoksessa oli jänistä. Jänis itsessään oli ihan hyvää, mutta jänöllä on kovin pienet luut ja kun ne kaikki on hakattu lihojen kanssa paloiksi, sai syömisen kanssa olla varovainen.

Hämmästystä herättää kaduilla vadeissa myytävät elävät erikokoiset kilpikonnat. Valitettavasti niitä ei taideta myydä lemmikeiksi. Sitä en sitten tiedä kuinka herkullista kilpikonna mahtaa olla. Jonkinlainen kynnys minulla on vielä kilpikonnan tietoiseen maistamiseen.

Mitä kokoa saisi olla?

 

Koskaan aiemmin en ole maistanut joka paikassa niin paljon hehkutettua Pekingin ankkaa. Täällä kyseisen ankan kotimaassa tarjoutui onneksi tilaisuus siihenkin. Ankan tarjoilutapoja on kai useita, mutta useampi täällä kertoi, että lätyn päällä parilla eri vihanneksella ja tietyllä tummalla kastikkeella tarjoiltuna se on parasta. Sitähän sitten maisteltiin. Olihan se hyvää! Ei siitä mihinkään pääse. Erittäin maistuvaa ja herkullista. Mutta. Kaikkien kuulemieni hehkutusten jälkeen ilmeisesti odotin jotain aivan ihmeellistä ja superia. Ei se sellaista kuitenkaan ollut. Todella hyvää, mutta ei mitään extramahtavaa. Kannatti kyllä maistaa ja mielelläni syön uudestaankin, jos mahdollisuus on.

Oikealla etualalla ankkaa, vieressä kahdessa kipossa vihanneksia ja keskellä ruskea kastike. Näitä lätyn sisään ja nam!

 

Jälkiruokia ei ole juuri maisteltu, eikä niitä täällä isommin edes tyrkytetä. Shanghaissa päätin maistaa jotain paikallisen näköistä jälkkäriä. Minulle tuotiin kulho, joka oli täytetty jäämurskalla. Jäämurskan päälle oli asetettu jotain pähkinöitä ja kahvipavun tyyppisiä, hyydykettä, erilaisia hyytelömäisiä palasia ja mitähän kaikkea siinä olikaan. Ei ollut mitenkään herkullinen valinta. Todella omituinen makuyhdistelmä. Eikä varsinaisesti häivähdystäkään makeasta jälkiruoasta, mihin suomalaisena on pääasiassa tottunut. Aika iso osa annoksesta jäi lautaselle. Taisi jälkiruokakokeilu jäädä ainutkertaiseksi.

 

Omituinen jälkiruoka

 

Monenlaisia juttuja olen jo kokeillut, mitähän kaikkea vielä tulee eteen?