Asiakaspalvelijoiden päivä

Käytiin tänään kahdessa liikkeessä ja saatiin molemmissa todella hyvää palvelua.

Ensin mentiin Ylöjärvelle huonekaluliike Juurikivelle. Ollaan siellä saatu kyllä ennenkin hyvää palvelua ja sama jatkui tänään. Meillä oli pitkä lista erilaisia tarpeita ja kaikkiin he löysivät meille jotain tarjottavaa. Liike ei ole iso, joten siellä ei ole kovin paljoa esillä tavaroita, mutta heillä on paljon toimittajia. Ja vaikka eivät oliskaan virallisia toimittajia, niin totesivat, että kyllä ne meille tekee, kun ollaan 30 (vai oliko se 50?) vuotta heiltä ostettu. Huonekaluja löytyy monesta eri hintatasosta ja isommissa ostoksissa laskevat automaattisesti alennustakin. Liike meni kiinni kesken meidän asioinnin, mutta enpä tätä edes huomannut. Palvelu jatkui aivan samaan malliin ja kukaan ei hoputtanut poistumaan. Ihan varmasti ostamme täältä ainakin osan tarpeistamme ja käymme toistekin. Juurikiveä voin myös mielelläni suositella muille. Tosin täytyy uskaltaa kysyä ja kertoa mitä haluaa. Liikkeessä itsekseen kiertelemällä todennäköisesti et löydä mitään.

Seuraavaksi suuntasimme Ylöjärven kauppakeskus Elon Intersportiin. Juuri ja juuri ehdimme pysähtyä kenkähyllylle, kun myyjä tuli tiedustelemaan tarpeitamme. Kaupat tuli kengistä ja myyjä vei ne jopa kassalle odottamaan, että saimme rauhassa katsella muita tuotteita. Urheiluvaateosastolla kyselin uudelta myyjältä juoksutrikoiden sijaintia ja taas alkoi hyvä palvelu. Löytyi trikoot sovitettavaksi ja myyjä ymmärsi täysin senkin etten ole valmis maksamaan niistä ihan mitä tahansa. Sovittaessani niitä tämä myyjä oli bongannut äijän ja auttoi häntä takkien valinnassa.

Ai niin, lopuksi poikettiin vielä Bauhausissa hakeen ruuveja. Ruuhkasta huolimatta kassaneiti jaksoi hymyillä ja tervehtiä kaikkia iloisesti toimien kuitenkin samalla ripeästi niin, että jono eteni reipasta vauhtia.

Harvoin saa saman päivän aikana näin paljon hyvää palvelua. Tästä on ilo kertoa eteenkin päin. Kukaan ei kuitenkaan tuputtanut mitään vaan jaksoi kuunnella tarpeemme ja tarjota niissä puitteissa parasta ratkaisua. Hienoa, jäi hyvä fiilis!

Vauhtia juoksuun

Juoksen kyllä mielelläni, mutta vauhti ei oo oikein kehittynyt. Okei, kesällä tuo monipuolinen juokseminen jäi aika vähälle, kun oli kaikenlaista pyöräilyä ja muuta liikuntaa sekoittamassa. Juoksut olivat kesällä lähinnä suunnistusmetsässä ja siellähän mennään aina täysiä. Tai sitten seistään paikallaan tuijottamassa karttaa pohtien missä mahdan olla ja mihin pitäis mennä.

Syksyn tullen on juoksulenkit taas lisääntynyt ja ajattelin nyt oikein keskittyä tuohon vauhdin kehittämiseen. Siis kyllähän vauhtia löytyy, mutta olis kiva, jos sitä löytyis niin ettei sykkeet olis heti katossa. Oon antanu itseni ymmärtää, että vauhtia saisi lisää tekemällä eri vauhtisia ja tyyppisiä lenkkejä. Tätä olen nyt sitten yrittänyt noudattaa. Oon tehnyt pitkiä lenkkejä hissutellen ja yrittäen pitää sykkeen matalalla, käynyt veteleen sauvamäkee ja erilaisia vauhti- ja intervallilenkkejä. Välillä koittanu jonkinlaista tekniikkareeniäkin itelleni vetää. Oon myös löytäny uusia lenkkeilyreittejä tästä lähimaastosta. Valitettavasti kaikki ei oo valaistuja niin soveltuvat lähinnä viikonloppulenkkeilyyn.

Eilen olin kaverin kanssa sauvakävelylenkillä siinä lumi-/räntäsateessa. Maisemat oli aivan mahtavat, kun joka paikassa oli paljon valkoista lunta. Jalkojen olo tavallisissa kesälenkkareissa ei ollutkaan niin mahtava. Molemmat jalat olivat nilkoista alaspäin aivan läpimärät. Siitä viisastuneena kävin tänään hakeen kaupasta IcaBugin nasta-kalvo-lenkkarit - rahapussin huutaessa armoa - sekä talvitrikoot, joista olen jo pitkään haveillut. Niitä lähdin testamaan ja vedin pyramidireenin. Oli aika hauska. Ensin tietty 10 minuutin lämmittelyhölkkä, sitten 2 minuutin veto ja 2 minuuttia palautellen, 3 minuutin veto ja 3 minuuttia palautellen, siitä eteenpäin 4 ja 4, 5 ja 5, 4 ja 4, 3 ja 3, 2 ja 2. Mukavaa vaihtelua ja mainion raukea olo sen jälkeen. Juokseminen vaan on Kivaa. Rahapussikin lopetti vinkumisen lenkin jälkeen. Kengät olivat kaikkien niihin upotettujen eurojen arvoiset.

Ai niin, kantapäästä mainittakoon sen verran, ettei haittaa enää menoo. Viikon maltoin pitää sen kanssa urheilutaukoa, söin tulehduskipukuurin ja annoin sille päivittäin kylmää. Välillä tuntuu et urheilun jälkeen saattaa olla hieman turvoksissa (tai sit tää on sitä luulotautia), mutta millään lailla ei tule enää kipeäksi. Edelleen annan sille kylmää aina urheilun jälkeen. Varmuuden vuoksi.

Lajikokeilu

Tutustuin maanantaina uuteen urheilumuotoon. Tai siis urheilumuoto sinänsä oli jumppatunti, mutta tunnin nimi oli fit-ball ja apuvälineenä käytettiin sellaista isoa jumppapalloa.

Alkulämmittelyssä pallon päällä joustettiin niinkun hevosen selässä. Persaus joka joustolla hieman irti pallosta. Ikänsä ratsastaneelle kaverilleni tämä oli "piis of nakki", mutta itselläni alko reidet huutaan hoosiannaa jo alkumetreillä. Huokailin siinä vaiheessa, että mitähän onkaan tulossa.

Seuraavaks napattiin käsipainot käteen ja jatkettiin joustoja, tehden samalla käsillä lihaskuntoliikkeitä. Ihan sujuvasti meni kunnes joustoissa piti tehdä jaloilla haarahyppyä muistuttava liike ja samalla molemmilla käsillä vipunosto. Nou wei! Ei onnistunu. Ei sitten millään. Liian monta eri suuntaan liikkuvaa osaa tälläselle pökkelölle. Jos tää liike ei onnistunu motorisesti niin fyysisesti eniten tuskaa tuotti seuraava; Selälleen lattialle makaan, sit jalkapohjat pallon päälle, siitä nostettiin lantio pystysuoraan kohti kattoa. Sitten rullattiin pallolla hitaasti jalat suoraks ja taas takasin koukkuun ja lantio ylös. Koko kroppa vapisi ja tärisi tuskanhien valuessa otsalohkolla.

Loppuarvosanaksi tunnille antaisin 9-. Ihan mukavaa vaihtelua ja ehdottoman tehokasta varsinkin tasapainolihaksistolle, jotka joutuivat hommiin joka liikkeessä. Vielä parin päivän jälkeenkin tuolla sisäelinten ympärillä tekee gutaa kun tasapaino vähän heilahtaa. Plussaa myös siitä, että kropan lihaksisto käytiin monipuolisesti läpi. Miinus tulee hieman ehkä yksitoikkoisesta alkulämmittelystä. Tähänkin syy löytynee kuitenkin omasta kropasta ja siitä ettei reisilihaksissa meinannut riittää jerkku. Taidan mennä toistekin.

UP - kohti korkeuksia

Kaveri sai ultrakevyen lentokoneen lentolupakirjan. Vannoin ja vakuutin, että kyytiin en mene. Mistä itseni sitten löysinkään? Ja vielä ensimmäisenä matkustajana.

Tämmösellä viipperällä pitäis nousta ilmoihin.

Hämeenkyrön kentälle läpilasku

Haverin kultakaivos

Pyhäjärvi

Lähestyminen kohti Pirkkalaa

Kohta tömähtää

Olihan se kivaa! En pysty väittään vastaan. Niinkun olis istutettu nojatuoliin ja leijuttu sillä. Mun onneks keli oli hyvin tyyni, niin ei ollu ylimäärästä jännitystä. Ja kuskikin käyttäyty kiltisti. Ehdottomasti uudestaan. Jäihän Tampereen kaupunkikin vielä kuvaamatta ruuhkan takia.

Voihan Kiilopään kantapää!

Lapin vaelluksella oikean jalkani kantapää kipeytyi heti toisena päivänä. Epäilin kenkien olleen huonosti jalassa tai jotain, koska vaelluskengät on jo hyvin sisäänajetut ja mitään suurempia ongelmia ei ole ilmennyt. Sitkeästi koko reissun niillä tallustin vaikka joka aamu tuntui pahalta vetää kengän nauhoja kiinni. Päivän mittaan kantapää turtui ja kipu ei enää tuntunut.

Nyt kotioloissa liikkuminen ei aiheuta mitään ongelmia, mutta kenkien käyttö ärsyttää kantapäätä. Yllättäen olen tilanteessa, että juoksu maistuu hyvältä. Se sujuu, tuntuu kevyelle ja himo on taas iskenyt reippaasti. Joka päivä vois mennä juoksulenkille. Siitähän tuo kantapää ei sitten tykkää. Joku järjen hippunen yrittää huudella, että lepo vois olla tarpeen. Millä sen vaan sais toteutettua? Kuinka helppoo se onkaan sanoo muille vammoista kärsiville, että juoksutauko on järkevä. Kuinka sillä tauolla pääsee oikeasti helpommalla. Mutta mutta. Itselle sen takominen päähän ei onnistu. Joku toinen puutarhatonttu huutaa päässä, että kunto rapistuu hetisamointein kun pidät pienenkin tauon, juoksu ei suju enää ikinä, liikkuminen ei huvita tauon jälkeen, palaat takaisin sohvaperunaksi ja ties vaikka mitä muita herjoja. Huoh! Ja kun ei ihan varmaksi ole tiennyt mistä on kyse, kun jalan liikuttaminen ja sillä liikkuminen ei tunnu missään. Ainoastaan kenkien käyttö aiheuttaa kipua.

Käytin apunani kaikkitietävää googlea sekä kotihyllyssä majailevaa Matkalla Maratonille -kirjaa ja tein diagnoosin; kantapään limapussintulehdus. No justiinsa. Vaellusnetistä löytyi keskustelu, jonka pystyin heti yhdistämään omiin vaelluskenkiini. Kengissä on kantapäässä kuppimainen muotoilu, jonka yläreuna painaa tuohon akillesjänteen alaosaan, missä tuo limapussi majailee. Aluksi en uskonut kengissä olevan mitään vikaa, mutta nyt kun asiaa ihan oikeasti ajattelee, niin enhän mä niillä mitään erityisen pitkiä reissuja oo tepastellu. Lisäksi vaellusnetin keskustelua lukiessa muistui mieleeni, että vaelluskenkäni tuntuvat pidemmän käyttökatkon jälkeen nilkoissa kovilta. Sama ongelma kuin keskustelun kirjoittajalla oli ollut. AHAA! Siksi myös kotona arkikäytössäni olevat uudehkot Merrelin "tennarit" tuntuvat kaikkein pahimmilta tuolle kantapäälle. Niissä tuo kuppimuotoilu on hyvinkin selkeä. Juoksulenkkarit eivät varsinaisesti paina tuota kohtaa, mutta tietenkin kun se alkaa oleen turvoksissa, niin siihen ottaa kenkä kun kenkä. Nyt lähti läjä kenkiä käyttökieltoon.

Kenkien käyttöä pitää nyt yrittää välttää, kunnes kantapää rauhoittuu. Lisäksi tietty vedetään tulehduskipukuuri ja annetaan kantapäälle kylmähoitoa. Ainoa ongelmatekijä on siis edelleen tuo lepo. Okei, sen alan (ehkä) jo uskoa, että juokseen ei nyt kannata mennä. NYYH! Mutta pitääkö levon olla muuten totaalista? Voinko mennä esimerkiksi uimaan, kun siinä ei tarvi kenkiä? Mitä muuta voi harrastaa ilman kenkiä? Siis JOS voi harrastaa.

Miks näitten vammojen pitää tulla aina just sillon kun joku sujuu tosi hyvin ja siitä nauttii täysillä?? Murr.

Suoritettu

Nimittäin Kalevan Kierros. Niin se vaan meni ja äijät ja valkku sai hienosti kaikki kuusi lajia suoritettua. Hyvä hyvä!

Viimeisenä oli siis lauantaina suunnistus. Itsekin osallistuin ulkopuolisena kisailijana tähän mittelöön suunnistuskaverini kanssa. Me tosin valitsimme matkaksi vain puolikkaan eli ~12 km, kun täydelle matkalle mittaa kertyi ~21,5 km. Nämä matkat on siis ratamestarin ihannereiteillä, eli jokaiselle matkaa kertyi omien reittivalintojen ja pummien mukaan. Tavoitteena meidän viiden hengen tiimillä oli 2 palkintopallipaikkaa ja 3 mitalia. Tuliaiset olikin vähän paremmat eli 3 palkintopallipaikkaa ja viisi mitalia! Tätä täytynee selventää sen verran, että kaikki osallistujat saivat mitalin, valkun sarjassa ei ollut muita kilpailijoita ja minun ja kaverin sarjassa oli yhteensä neljä kilpailijaa. Mitalien lisääntynyt määrä johtuu siitä, että ennen kisaa emme olleet varmoja saavatko ulkopuoliset osallistujat mitaleja. ;-D

Kokonaisuudessaan kilpailu oli hyvin onnistunut. Sää oli mitä mahtavin ja reitti oli hyvin suunniteltu. Ei pelkkä läpijuoksu vaan joutui suunnistamaankin, mutta ei kuitenkaan niin paha, että olisi tuskanhiki pukannut pintaan. Maasto oli kohtuullisen rankka.

Itselleni on tämän kesän kahdessa suunnistuskilpailussa tullut joku kummallinen "kisa-flow". Homma sujuu ilman suurempia murheita ja mikä erikoisinta, mulla on hauskaa siellä matkan varrella! Nytkin oikein nautiskelin ja naureskelin (paitsi loppusuoralla kun polveen sattu perk****sti). Rupesinkin pohtimaan, että voiko tää olla joku pysyväkin kisaolotila? Eli pitäiskö koittaa muitakin kisoja, et onko niissä aina näin hauskaa? En ole meinaan ennen juuri missään kilpailuissa ollut.

Mitäs nyt sitten? Kalevan Kierros on ensi vuonna hajautettu reilummin pitkin poikin Suomea, mistä johtuen meidän porukasta ei välttämättä löydy sille kierrokselle lähtijöitä. Ajan ja rahan kulu kasvaisi liian suureksi. Itse olen pohtinut Pirkan Kierrosta, joka olisi ainakin lähiseudulla. Siinä ainoa mutta on soutu. Kyseinen laji ei oikein innosta. Voisiko sen korvata suunnistuksella? Siinä olisi mun makuun oleva kierros. Suunnistuksessa haluaisin vähän kisata. Jotain ajattelin itsellenikin keksiä ensi vuodeksi. Ja tuntuu se polte äijälläkin olevan, kun haaveilee vielä tämän vuoden Pirkan Hölkästäkin.

Kiilopää

Tunnelmia kuuden päivän ruskavaellukselta Saariselän tuntureilta. Omituisinta koko reissussa oli, että maantiellä näimme varmasti lähemmäs sata poroa ja tuntureilla ei ainuttakaan. On tainnut porot urbanisoitua. Ruska oli hyvin vaisu. Puista oli pääosin jo lehdet tippunut ja maaruska oli vasta aluillaan. Muutama hieno ruskapaikka kuitenkin osui matkalle. Reissu meni kivasti, maisemat oli mahtavia ja hiljaisuus vaikuttava. Matkaa kuudessa päivässä kertyi noin 85 kilometriä.

Kotaköngäs

Suomen kylmin paikka edellisenä yönä, -3 astetta.

Sieltä jostain maan sisästä se vesi tulee.

Tuonne notkoon olisi matka.

Itä-Lapin korken huippu, Sokosti, 715 m.

Ruskan värejä, parhaita paloja, muuten ruska oli aika vaisu.

Näillä ylitettiin...

...tällaisia jokia.

Oikealla näkyvää polkua pitkin tulimme. Vasemmalla näkyy poroerotusaitaa, mutta ei poroja.

Hmmm... loppuuko tää nyt tähän?

Puurot ja vellit sekaisin

Sunnuntaina aamupäivällä kävin tutustumassa itselleni aivan uuteen paikkaan. HopLopiin. Onneksi oli veljen lapset mukana opastamassa. Se on kyllä hauska paikka. Kerrankin aikuisetkin saa kiivetä, leikkiä, laskea ja pelata. Meillä kaikilla oli päät hiestä märkinä, kun kaksi tuntia painettiin kilpaa ylös ja alas. Minulle riitti tuo kaksi tuntia oikein mainiosti. Lapset pohtivat perustavansa sellaisen HopLopin, jossa saa olla yötä päivää ilman aikarajoitteita. Hmmm, epäilenpä, että mieli voi vielä muuttua kunnes pääsevät siihen ikään, että voivat perustaa yrityksen. ;-D Oli mielenkiintoista seurata kuinka viisivuotiaalle pojalle pienetkin tappiot voivat olla niin murskaavia. Isosiskon hame liukui mäessä huomattavasti paremmin kuin hänen farkut. Eikä siinä mun jarruttelut paljon lohduttanut. Eikä auttanut vaikka kuinka yritin löytää asioita joissa hän on hyvä. "Mä vaan oon niin huono kaikessa". No onneksi aina löytyi uusi mielenkiinnon kohde ja edellinen unohtui.

Illalla puurosta tulikin sitten pohjaanpalanut, kuorittunut velli. Anopilta ollaan saatu oman maan marjoja, kasviksia, vihanneksia, juureksia ja ties vaikka mitä yllin kyllin. Niitä oon pakastellut ja kehitellyt kaikenlaista. Mustaherukoista päätin kokeilla vispipuuron tekemistä. Heti alkuun kerrottakoon, että en ole moista ruokalajiketta ikinä ennen itse tehnyt. Siispä googlen ystävällisellä avustuksella löysin ohjeen, jota kiltisti noudattaen ryhdyin hommiin. Ei mennyt niin kuin elokuvissa. Ensin tuli velliä. Pienen pohdinnan jälkeen lisäsin sitten mannasuurimoita ja jatkoin keittelyä. Sitten se paloi pohjaan. Totesin sen alkavan kuitenkin muistuttamaan puuroa, joten ehkä osa olisi vielä pelastettavissa. Nostin puuron jäähtymään, kunnes siihen oli muodostunut päälle paksu kuori. Jaahas. Se siitä puurosta sitten. Illalla vielä tarkistin perusruokien peruskeittokirjasta, mitä siellä sanotaan vispipuuron tekemisestä. Niitä suurimoita oli siinä ohjeessa tuplaten verrattuna googlettamaani ohjeeseen. Ilmankos. Onneksi marjoja on vielä roppakaupalla ja lisää tulee taatusti, niin on vielä aineksia uuteen yritykseen.

Sporttauksista

Enpä oo paljon urheilusta kertoillut viime aikoina (en tosin paljon muustakaan), mutta en toki ole sitä hylännyt. Laitetaan tähän väliin nyt joku pieni tilannekatsaus. Notta mitä on tullu tehtyä.

Fillarin renkaita oon kuluttanu paljon. Monella tavalla. Aamuna yhtenä piti lähtemäni pyöräileen niin takarengas oli täysin tyhjä. Vaikka on pistosuojatut ulkorenkaat ja kaikki. Tähän mun nykyiseen menopeliin on nyt vaihdettu molemmat etu- ja takarenkaat vissiin kahteen kertaan. Näitä ympäryskuntia oon sillä rullaillu pitkin kesää monta kertaa viikossa.
Hommasin toisenkin fillarin nykyisen rinnalle.


Tällä oon kolunnut pitkin metsiä. Toistaseks oon pysytelly lenkkipoluilla ja isommilla poluilla. Tosi hauskaa. Taitojen ja luottamuksen kartuttua muuttunee vielä hupaisammaks, kun uskaltaudun enemmän pelkille poluille. Olen tehnyt tuttavuutta myös lukkopoljinten kanssa. Molemmissa fillareissa on nyt yhdistelmäpolkimet. Vasta kerran oon pöllähtänyt niiden takia kyljelleni pusikkoon. Onneks olin maasturilla liikenteessä ja pienellä polulla, niin laskeutumisalustana oli pehmeä heinikko eikä asfaltti. Just sillä kohtaa sattu oleen nokkosista vapaa-aluekin, muuten ne oli levittäytyny ihan poluille asti. Aika kivasti polttelee käsivarsissa, kun yrittää sukkuloida niiden läpi...
Fillarointi on mukavaa kun maisema vaihtuu ja sillä saan pidettyä sykkeen kurissa niin tulee tuota pk-harjoitustakin tehtyä. Juosten syke tahtoo karata aina korkeelle ja kävellä en oikein malttais.

Rasteja on kierretty porukalla vähintään kerran, useimmiten kaks kertaa, viikossa. Jotenkin se alkaa nyt maistuun puulta ja tuntuun paikallaan junnaamiselta. Vähään aikaan ei oo sujunu niin kun vois sujua. Pohdin jo, että auttaisiko pieni tauko tästä lajista? Vai onko se vaan päinvastoin, että jos nyt pitää tauon niin sit mieleen jää vaan huonot fiilikset siitä lajista? Olen myös miettinyt, että miten tässä lajissa voi kehittyä? Siis muuten kun vuodesta toiseen juoksemalla rasteja ja joskus kymmenen vuoden päästä todeta et jotain kehitystä on tapahtunu. Fyysistä kuntoa saa tietysti juoksemalla, mutta entä tuo tekniikka? Miten sitä vois kehittää?

Pelkät juoksulenkit on jäänyt vähemmälle. Suunnilleen yksi viikossa tulee vedettyä. Tietysti tuolla suunnistusmetsässä liikun useimmiten juosten, eli reeniä tulee siinä. Säiden puolesta on ollut ihan mukava kesä, joten harmittaa ettei olla saatu biitsipelejä aikaiseksi. Se olis kivaa. Haluaisin sitäkin koittaa silleen ihan Oikeesti. Eli kahdella kahta vastaan. Yleensä pelataan isommalla porukalla. Tarvis vaan olla sit aika tasavertaset parit.

Sisäharrastukset on kesällä jääny täysin, kun haluan viettää mahdollisuuksien mukaan kaiken aurinkoisen ajan ulkona. Syksyn tullen nekin sieltä alkaa palautua mukaan kuvioihn. Lentopallovuoro on varattuna ja alkanee vissiin jo tällä viikolla. Ens viikolla vois palata Pumppitunnille niin lihaksetkin joutuis töihin ja eiköhän sadekeleillä tuo uimahallikin taas houkuttele. Ihan vielä en sentäs oo hiihtokelejä alkanu odotteleen. :-D Kesä, lämpö ja aurinko vaan on niin mukavia!

Pirkan hölkkä kiehtois tapahtumana. En vaan oikein tiedä, että onko musta juokseen niin pitkää matkaa? Syyskuussa on äijällä Kalevan Kierroksen suunnistus. Sinne sais osallistua ulkopuolisetkin. 12 tai 24 kilometrin suunnistus kuulostais kans jotenkin houkuttelevalta. Tarvii miettiä näitä.

Kun tuo Kalevan Kierroskin tuli puheeks, Niin. Juhannuksen jälkeen oli soutu. Ei kai kuulunut äijien lempilajeihin, mutta läpi meni ja pisteitä ropisi. Se siis soudettiin vuorosoutuveneellä tai sit yksin. Äijät souti vuoroo ja valkku yksin. Matka oli 50 kilometriä. Mä olin lähinnä valokuvaajan roolissa mukana. Soutu oli Lohjalla ja siitä kylästä ei tullut mun suosikkipaikkaa. Mut se olkoot sitten tarina erikseen, kun vaan joskus kerkeen naputtaan.
Seuraavaks vuorossa on pyöräily, Porissa viikon päästä ja matkaa 110 km. Sitten jäljellä onkin enää suunnistus syyskuussa. Niin vaan sekin kisa alkaa oleen loppusuoralla.

Maailman paras - Giba

Lauantaina oltiin todistamassa historiallista tapahtumaa, kun Suomi voitti lentopallossa Brasilian. Ensimmäistä kertaa ikinä. Peli oli todella hintansa arvoinen. Mahtava lentopallospektaakkeli. Suomi oli erissä jo 2-0 häviöllä, tosin tiukkojen erien jälkeen, mutta niin vain vietiin lopulta 3-2! Jee! Enpä tiedä voiko sitä enää ikinä mennä katsomaan lentopalloa, koska mikään peli ei voi olla noin huikea.

Brasilian joukkueessa pelaa maailman parhaaksi lentopalloilijaksi arvostettu Giba. Kävipä sitten niin hassusti, että pelin jälkeen käytiin porukalla syömässä ja siitä mentiin vielä Hemingway's pubiin istumaan iltaa. Kohta baaritiskiin nojaili jotenkin tutunnäköisiä jättiläisiä. Neljä Brasilian joukkueen pelaajaa ja toki myös Giba mukana. Erinäisten tapahtumien seurauksena Giba tuli pöytäämme heittämään kättely- ja tervehdyskierroksen! Oooouuuu! Vaihdettiin siinä ajatukset illan pelistä. Häviöstä huolimatta Giba oli ihan tyytyväinen tiukkaan peliin ja totesi suomalaisten pelanneen aivan eri asenteella kuin perjantaina. Lopuksi vielä kättelyt ja hyvät illan jatkot! Siihen me jäätiin suu auki ihmettelemään mitä juuri oli tapahtunut. Kuinka usein tulee heitettyä juttua maailman parhaan kanssa?! Siistiä! Ja kyllähän sitä kelpas katsellakin... ;-P Vaikka vähän enemmän vaatetta olikin päällä.

HelleAle

Mitä yhteistä on shoppailulla ja siivoamisella? Kumpikaan ei kiinnosta helteellä tippaakaan! Kotona on mitä erikoisempia tavaroita pitkin lattioita ja pöytiä. Sängyn alla asustelevat koirat oppinevat kohta jo haukkumaan. Eteiseen on muodostumassa oma hiekkaranta, vesi vain puuttuu. Lemppari farkuistani - samalla ainoista oikeasti sopivan kokoisista - repes perse ja t-paidat roikkuvat virttyneinä ja loppuun pestyinä päällä. Oli siis tietynlainen pakko lähteä vaateostoksille, vaikka ei niin kiinnostanutkaan.

Jälkeenpäin ajateltuna idea ei ollutkaan niin huono. Hellepäivänä eteläisen naapurikunnan kauppakeskuksessa oli tilavaa, kun muut vietti aikaa auringossa. Lisäksi helteen takia olin itse pukeutunut kevyesti, joten vaatteiden sovittaminen oli helppoa. Neljän tunnin kierroksen jälkeen kädet oli täynnä nyssyköitä. Löytyi kenkiä, paitoja ja housuja eli tavoite täyttyi ja mikä parasta - ilman suurempia tuskia. Ja kun aleprosentteja ostetaan niin sehän oli vaan yhtä säästöä! ;-P

Siivoaminen joutunee odottamaan niitä sadepäiviä. Ei siis kannata tulla kyläilemään ennen seuraavaa sadetta.

Juhannusretki

Tänä vuonna aloitettiin juhannus vähän eri tavalla. Suunta oli sama kuin ennenkin eli kavereiden mökki Urjalassa, mutta matka taittui uudella tavalla. Polkupyörillä. Torstaina viiden aikaan iltapäivällä lähdimme polkemaan neljän pyöräilijän porukalla. Sää oli ihanteellinen, noin 18 astetta lämmintä ja puolipilvistä. Matka suuntautui ensin Peltolammille siitä Sääksjärven ja Lempäälän läpi kohti Vesilahtea. 35 kilometrin matka Vesilahteen taittui reipasta matkavauhtia 1,5 tunnissa. Siellä pidimme puolen tunnin tauon tankaten kaverin tarjoamia herkkuja. Maistettiin myös kesän ensimmäiset tuoreet mansikat. Nam.

Kaverilta ei päästy kuin kilometrin verran eteenpäin, kun oli pakko pysähtyä kiskoon vaatetta päälle. Taivaalle oli ilmestynyt mustia pilviä ja pelloilta puhalsi hyytävä tuuli. Ainoastaan muutama hassu tippa vettä tuntui tipahtavan kypärään ja parin kunnon ylämäen jälkeen takin saikin taas riisua pois. Etukäteen olimme päättäneet pysytellä päällystetyillä teillä, joten Vesilahdesta lähdimme kohti Krääkkiötä ja sieltä Halkivahan kautta mökille. Maasto muuttui mäkisemmäksi, mutta kyllä sitä jäljellä olevat 25 kilometriä jaksaisi. Krääkkiössä ihmeteltiin kylän kokoa. Krääkkiö alkoi - pari polkaisua - ja Krääkkiö loppui. Mistähän sekin kylä aikoinaan on syntynyt keskelle ei mitään?! Halkivahassa ilta laskeutui jo sen verran, että puettiin taas takit päälle. Siellä totesimme suunnitellun matkamittarin lukeman olevan jo täynnä. Emme kuitenkaan olleet vielä perillä. Viimeiset kilometrit tuntuivat jo hieman reisissä. Viimeisen kilometrin hiekkatiepätkän poljimme perilletulohurmoksessa lähestulkoon kilpaa. Mökillä oli vastaanottokomitea kameran kanssa valmiina. Loppusaldoon ei tullut kuin kymmenen ylimääräistä kilometriä etukäteiskuvitelmiin nähden. :-) Mutta autossa, jolla matka oli mitattu, oli 16-tuumaset renkaat, vai miten se nyt meni... ;-P

Mukavaa se oli silti. Pyöräily kesti hieman alle neljä tuntia (ajasta on tauko pois) ja matka oli ~70 km. Hienoa oli taas kerran huomata kuinka oma kunto on kehittynyt. Viime kesän pyöräretkellä 40 kilometriä tuntui pitkältä. Mikään lihas ei mennyt jumiin, mutta koin ihan uuden tunteen. Seuraavan yön reisiä särki aivan tolkuttomasti. Onneksi meni seuraavan päivän aikana ohi. Kolmen päivän juhannusjuhlien jälkeen otimme kuitenkin polkemisen sijasta autokyydin takaisin kotiin.

Mikkeli - Jukola

Kivaa Kivaa Kivaa!!!

Tunnelmia Jukolasta. Jännitys iski siinä vaiheessa päivää, kun pääsimme raviradan läheisyyteen lounaalle. Katselimme kisakeskusta ja paikkoja missä tapahtui mitäkin. Tuli oikein lauma perhosia vatsaan, syke nousi ja adrenaliini alkoi virrata. "Ei hitto, mun pitäis nyt sit IHAN OIKEESTI lähtee tosta juokseen rataa ympäri ja sit tuolta metsään". Keskittymiskyky katosi täysin. Osa joukkueestamme shoppaili kaupoissa, mutta enhän mä pystyny sellaseen paneutuun. Pyörin vaan sekavana ympäriinsä muitten perässä.

Lopulta pääsin vetään trikoot ja nastarit jalkaan, kiinnittään numerolapun rintaan ja lähteen emitin tarkastuksen ja nollauksen kautta verryttelyalueelle. Karttojen alla rivissä seisoskellessa jännitys oli aivan infernaalinen, mutta samantien, kun lähtölaukaus kajahti unohdin koko asian. Ensin juostiin tukka putkella ravirataa ympäri kunnes päästiin portista metsään ja alettiin ihmetellä karttoja. Suunnistus sujui yllättävän helposti. Reitin varrella tuntui, ettei tullut kuin yksi reilumpi pummi ja pari ylimäärästä rastia kävin varmuuden vuoksi tarkistamassa. Jälkikäteen analysoituna löytyi muutama muukin kohta, missä reitinvalinnan olisi voinut tehdä toisinkin. Tällä tasolla suuri osa reitistä meni jonoissa juostessa, mutta hauskaa se oli silti. Olin aivan innoissani ja vielä 800 metrin loppusuorallakin hymyilytti. Katsomon puolellakin joku hieman ihmetteli, että "sua vielä hymyilyttääkin". :)

Loppuaikani oli 1.29, mikä oli etukäteissuunnitelmissani aivan mahtava tulos. En todellisuudessa uskonut siihen pääseväni, mutta toisin sitten kävi. Juoksukunto olisi mahdollistanut vielä kovemman vauhdin, mutta suunnistus olisi saattanut siinä kärsiä. Pääasia, että jäi todella hyvä mieli. Taktiikka siis onnistui; telttamme oli pystytetty mm. Asikkalan Raikkaan (Minna Kaupin seura) ja Koo-Veen teltta-alueen viereen, jotta hyvä suunnistustaito imeytyisi meihin.

Illalla ja yöllä katseltiin Jukolan lähtö ja ensimmäinen vaihto. Muutama tunti pyörittiin kulkuväylän reunaan pystytetyssä teltassa ja viideltä aamulla noustiin taas katsomaan Jukolan ankkuriosuutta ja maaliin tuloa. Tuollainen valvominen on nykyään raskasta. Sunnuntai meni kuin krapulassa ja maanantainakin vielä väsytti. Nyt sitten analysoidaan reittejä, aikoja, rasteja, maastoa yms. Omia ja muiden.

Säästä. Ei osunut ennustukset ihan kohdilleen. Koko lauantain aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta ja oli kunnon hellekeli. Illalla Jukolan lähdön jälkeen tuli ukkoskuuro. Seuraava vesisade alkoi sunnuntaiaamuna, kun pakkailtiin autoa kotiinlähdön merkeissä. Parempi näin.

Järjestelyt. Kisakeskus oli aika poikkeavassa maastossa. Yleensä kaikki on pystytetty keskelle ei mitään. Nyt se oli rakenneltu raviradan, jäähallin ym rakennusten ympärille. Odotettavissa oli hyvät fasiliteetit. Ilmeisesti tähän ajatukseen oli nojattu hieman liikaa. Lisävessoja bajamajojen muodossa oli tuotu aivan liian vähän, joten vessoihin oli koko ajan pitkä jono. Erityisesti sisävessojen siisteydestä ei voi antaa kunniamainintaa. Onneksi sentäs paperi riitti koko ajan. Pointsit myös bajamajojen käsidesistä.
Ruokailun ensivaikutelma oli positiivinen. Jokaiselle ruokalajille oli oma kassansa ja jononsa. Ruokaa sai reilun annoksen. Ruoka kuitenkin loppui kesken illan. Puuroa tosin riitti. Aamulla aamupalasetin myynti alkoi kello viisi. Menimme syömään hieman seitsemän jälkeen, jolloin ne oli jo loppuneet. Puuroa riitti edelleen. Aamulla puuroa myytiin kahdesta jonosta, joissa ymmärrettävissä oli kauhea ruuhka. Kymmenkunta kassaa ja jonoa loisti tyhjyyttään. Miksi sitä ei voitu myydä joka luukusta? Elin siis viikonlopun omien eväiden lisäksi puurolla ja karkeilla. Onneksi puuro oli hyvää.
Mitään kauppaa, josta olisi saanut elintarvikkeita, ei alueella ollut. Moni jäi kaipaamaan esimerkiksi jugurttia. Grilli ja karkkikioski kyllä löytyi.
Kuvittelisin näiden kuitenkin olevan asioita, joista on kertynyt tilastoa jo monen monilta vuosilta. Ei urheilutapahtumassa pitäisi ruuan loppua. Vaikka kuinka olisi puuroa tarjolla.

Joka tapauksessa; Hyvinkää - Jukola 2010 odottaa!

Jännitystä ilmassa

Huomenna kello 15 seison 1006:n muun kanssa Mikkelin raviradalla, kun lähtölaukaus kajahtaa napataan kartat ja sännätään matkaan. Kuluva viikko on edennyt erilaisten ja eri asioista johtuvien jännitystilojen seurassa. Eilen loppui varsinaisen suunnistuksen jännittäminen. Kroppa tais tajuta, ettei sille voi enää tehdä mitään. Menee niin kun menee. Pidimme illalla pienellä porukalla vielä miittinkiä aiheesta "mitä pakkaan mukaan". Tämähän on kuin pienenä lähtö ensimmäiselle partioleirille! MIkkelissä pitäisi sataa ja ukkostaa perjantai-illasta sunnuntaiaamuun. Päädyimme siihen, että silloin kun ei ole trikoissa, on siis viisainta pukeuta kumisaappaisiin ja rehelliseen kunnon sadeasuun. Päänvaivaa on aiheuttanut myös ruokailu ennen kisaa. Starttaamme matkaan tampereen seudulta kahdeksan aikaan aamulla eli edessä on kuitenkin aika monta tuntia ennen suoritusta. Oman kroppani tuntien minun ei kannata syödä välipalakeksejä suurempaa ainakaan kolmeen-neljään tuntiin ennen lähtöä. Eilen päädyin selviämään omilla eväillä kisaan asti ja sen jälkeen siirryn sitten järjestäjien tarjoamien palvelujen pariin.

Koko joukkue on aivan innoissaan lähdössä ja se on pääasia! Tällä hetkellä olo on varsin levollinen. Eiköhän ne perhoset vielä illan mittaan vatsaan löydä.

Sitten kun

Sitten kun lomautus alkaa; pesen ikkunat, rakennan autotallia, tyhjennän yhden makuuhuoneen kaikesta romusta, rakennan ja kuopsutan pihaa, maalaan, siivoan, urheilen, suunnittelen, väännän ja käännän. Lista on pitkä, melkeinpä loputon. Paljon hommia on siirretty siihen Sitten Kun.

Sitä Sitten Kun päivää ei nyt vaan näillä näkymin tulekaan. Toiseksi viimeisenä työpäivänä lomautuslaput laitettiin silppuriin. Työt jatkuukin toistaiseksi. Kunnes käynnistetään uudet yt:t ja arvotaan seuraavat voittajat. Eiköhän näillä nyt lomien yli päästä.

Hyvä näin. Alkoi jo pelinappuloiden puute tuntua kylmänhikenä paidan selässä. Kassojen toiminta on ala-arvoista. Tukia olisi saanut odotella noin 4 kuukautta. Mitähän ihmisten on ajateltu syövän sinä aikana?! Tai millä maksavan vuokransa?! Saati sitten kertovan lapsille, että meillä syödään sitten takautuvasti?! Just. Itsellä tilanne ei ihan noin pahalta näyttänyt, mutta voin vain kuvitella. Oman kukkaron puolesta alkoi ahdistamaan kun Kelalta tuli päätös, että opintotukia on nosteltu liikaa ja 1500 euroa pitäisi palauttaa heinäkuussa.

Tämä töiden jatkuminen siis kelpaa. Vaikka olishan pitkä lomakin kiva ollut, mutta rajansa kaikella. Nuo kaikki hommat taitaa tosin taas jäädä tekemättä tai ainakin siirtyä ja tulla tehdyksi joskus ja vähitellen.

Tämä taas vakuutti minut. Asioita - tylsiä ja mukavia - ei kannata tehdä Sitten Kun. Vaan nyt! Sitten Kun -päivää kun ei välttämättä koskaan tule.

Pallo pellolla

Helatorstain aattona olin itse tuossa vähän matkan päässä kaverilla puimassa suunnistuksia, kun äijä soitti, että talomme eteen tien toiselle puolelle oli tipahtanut tuollainen:


Ja siihen se sitten tyhjeni:
Arvoitukseksi jäi oliko laskeutuminen tälle pellolle suunniteltu vai ei. Pomppiva pudottautuminen sekä pellon kaltevuus ja sen poikki kulkevat sähköjohdot herättävät kyllä epäilykseni, ettei ihan tämä paikka ollut alkuperäisessä reittisuunnitelmassa.

Espanjaa kuvina

Nyt niitä kuvia tulee. Viimeinkin sain tyhjenneltyä kameraa. Aloitetaan Espanjassa otetuilla otoksilla. Klikkaamalla saa kuvia isommaksi.

Auringonlaskua parvekkeelta

Fuengirola

Puiston istutuksia


Mijas


Olikohan tää joku luostari?? Siellä vuoren rinteellä kuitenkin.


Samaisen luostarin pihapiiristä.


Tähän taloon ei oo tarvinnu tehdä kattoo. Minkähänlainen mahtaa olla sisältä?


Edessä oikealla appelsiinipuita, edessä vasemmalla sitruunapuita ja taustalla Fuengirola.

Puolivälissä mennään

Kalevan Kierros on nyt puolivälissä. Lauantaina juostiin maraton Tuusulassa. Meitä lähti sinne kuuden hengen tiimi, eli kolme juoksijaa ja kolme huoltajaa. Hyvin meni. Kaikki kolme tekivät oman maraton-ennätyksensä ja olivat tyytyväisiä suorituksiinsa. Huolto sai siis kiitosta.

Huoltajan ominaisuudessa ehdin tutkiskella maratoonareiden monenmoisia juoksutyylejä ja -asuja. Tyylejä on sanallisesti vaikea kuvailla, mutta monen kohdalla ihmettelin mikäli pääsevät maaliin ilman suurempia kipuja. Yksi naisihminen tarvitsi varmasti maalissa apua käsiensä suoristamiseen. Asuvalinnoista ehdottomia suosikkejani olivat:

• Miehellä lyhyet shortsit, jotka joka askeleella paljastivat persposket ihan kokonaisuudessaan. Kiitos siitä, että olit laittanut kalsarit alle!
• Keski-ikäisellä miehellä napapaita
• Vanhalla sedällä tummanruskeat trikoot, jotka muistuttivat ennemminkin vanhoja pitkiäkalsareita. Roikkuivatkin niin kivasti.
• 90-luvun alun moni-neonväriset pyöräilyshortsit. Miehellä nekin.

Tässä parhaiten muistiin syöpyneitä otoksia. Eipä sitä tietenkään vaatteilla tai tyylillä juosta. Tuskin itsekään trikoissani mikään missi olen. Ja sehän on vaan kiva, että huoltajillakin on jotain seurattavaa ja viihdykettä!

Rastikauhu

Sanotaan, että korkeushyppääjillä esiintyy rimakauhua. Rastikauhu ei taida olla yhtä tunnettu käsite. Sellaisen termin itselleni kuitenkin kehittelin. Viimeisimmät suunnistukset on mennyt metsään, mikä sananmukaisesti on tietysti ihan hyvä juttu, mutta valitettavasti ovat menneet väärään metsään. Kaikki on hyvin niin kauan kun lähistöllä on polkuja tai muita selkeitä merkkejä ja tehdään vain lyhyitä poikkeamia umpipusikkoon. Mutta auta armias kun tulee pitkä rastiväli keskellä eimitään. Eli kun pitää ruveta Suunnistaan.

Kauhu iskee. Aivot lopettaa niille annetun ainoan tehtävänsä, jalat sotkee edestakaisin ja silmät ei suostu näkemään. Etukäteen olen tehnyt selkeän reittisuunnitelman. Tuosta tuonne ja siitä tuonne. Paras ratkaisu minun taidoilleni. Ehei. Muut lähteekin tuonne. Mistä ne menee? Suoraan. Pitäiskö itsekin sittenkin? Joo. Sinne. Jaahas. Nyt ne muut ravas näkymättömiin. Mihinkäs sitten? Jatkanko? Näyttääköhän tää kompassi nyt oikeesti ihan oikeen? Mikähän kivi toi on? Tai tää metsätraktorin ura, onkohan kartassa? Ei näistä korkeuskäyristäkään ota mitään selvää. Palaan takaisin suunnitelmaani. Vähän takaisin päin ja polkua juosten tuonne. No niin, tästä siis suunnalla suoraan rastille. Tuohon suuntaan. Mitäs noi kaikki pyörii tuolla, vaikka mun kompassin mukaan rasti on tuolla? Hitto, tää ei näytä oikein. Meen siis tonne missä muutkin. Jaa, tää onkin väärä rasti. Anteeks, näyttäisitkö missä mä mahdan olla? Kiitos. Se rasti on siis just siellä mihin kompassi näytti. Toi letka menee sinne. Perään. Siinähän se. Voi helv****! Miks en taas luottanut omaan suunnitelmaan ja kompassiini?? Aikaa ei mennyt kun 20 minuuttia tähän YHTEEN rastiin. Voi taivas!

Tällästä se nyt on ollu. Ihan tämä oma pääkoppa siis pettää. Joka kerta olen ajatellut että nyt teen sen oman suorituksen ja annan niiden muiden mennä mistä menee. Itse kuitenkin tiedän millaisessa maastossa etenemiseni on nopeinta ja kuinka pitkä kierto kannattaa tehdä verrattuna suoraan rämpimiseen. Mutta ei. Joka kerta tuo jossain vaiheessa on iskenyt. Millä siitä pääsee eroon? Kompassiin luotto on karissut kun se on niin hidas ettei pysy juostessa suunnassa. Kyllä se pysähtyessä oikein näyttää, mutta jostain syystä olen alkanut sitäkin aina epäillä. Sairasta.

Venloihin on ilmottautunut ennätysmäärä joukkueita, 987 kappaletta. Hyvä juttu; metsässä on varmasti kavereita koko ajan ja voi kysellä missä ollaan menossa jos hukkuu kartalta. Ja rasteille juostaan jonossa, tarvii vain osata valita oikea jono. Huono juttu; kun on noin paljon väkeä niin tuon oman pään pitäminen on varmaan ihan toivotonta.

Nyt kaivattais onnistumista. Josko se itseluottamus siitä taas lähtis nousuun. Kun ei viime kesänä tälläsiä esiintyny.

Onni ja autuus

Heti ensimmäisenä iso KIITOS Emmille kampaamosuosituksista! Napsia ei Tampereella enää ole, mutta tilalla on Estradi ja ilmeisesti ainakin jossain määrin samalla henkilökunnalla pyöritettynä. Kävin eilen puolenvuoden kampaamoahdistuksen jälkeen siellä Johannan käsittelyssä. Elämäni ensimmäinen kampaaja, joka oikeasti uskoi sen kun sanoin, että olen laiska laittamaan tukkaani ja arkiaamuna sen pitää olla nopea ja helppo toimenpide. Nyt sain sellaisen. Kampaaja oli jopa kanssani samaa mieltä, että pitkän tukan pitää olla luonnollinen. Ihanaa! Ensimmäisen kerran myös otsatukka on sen mallinen, ettei näytä irralliselta kököltä silloin kun hiukset ovat kiinni.

Väristä en uskaltanut edes ehdottaa kampaajalle mitään. Lähtökohtana oli monenmoista haalistunutta väriä ja raitaa lähemmäs kymmenen sentin juurikasvulla höystettynä. Totesin vain että mitähän tälle vois tehdä. Siinäkin kampaaja osasi lukea ajatuksiani ja totesti vaalean olevan kesällä kiva. Pitkän pohdinnan tuloksena hän onnistui sen toteuttamaankin ilman suurempia tuskailuja ja niin on taas kesäblondi palannut!

Vielä kun hinta oli edes jossain määrin inhimillinen - verrattuna ainakin siihen mitä olen muutamalla edellisellä kerralla joutunut pulittamaan - on uusi kampaamo- ja kampaajasuosikkini löytnyt. Ihanaa! Ja mitä enemmän mä tätä tukkaa tuijotan, sitä tyytyväisempi oon. Yritän laittaa tännekin siitä kuvan. On tuo kuvien siirtäminen kamerasta jotenkin taas vaan jäänyt ja jäänyt.

Jatkoaika

Töissä saatiin yksi lisäprojekti. Kiitos siitä, sillä se siirsi lomautustani neljä viikkoa eteenpäin. Uusi lomautuksen aloituspäivä onkin siis 5.6. Näillä mennään, vähän kerrallaan.

Ihan kaikkialle jatkopäätös ei ehtinyt; työpuhelimeni sulkeutui maanantaina, kun lomautuksen piti alkaa. Hieman jännittää myös tuleva palkkalaskelma. Vahvasti epäilen ettei taida olla ihan sellainen kuin pitäisi.

Kuluttajan oikeudella

Äijälle ostettiin viime vuoden heinäkuussa sykemittari. Mittari oli silloin tarjouksessa, koska kyseessä oli "vanha", poistuva malli. Kotona todettiin, ettei mittari ota yhteyttä sykevyöhön ollenkaan, joten ei kun vaihtoon. Kaupasta annettiin heti uusi tuote tilalle ja testattiin jo paikanpäällä, että se toimii. Viime aikoina tämä mittari on taas temppuillut. Näyttää ihan mitä huvittaa. Jos näyttää. Kävin viime viikon keskiviikkona kaupassa, josta mittari ostettiin ja otin sen taas mukaani. Kerroin myyjälle että taas on ongelmia ja kahden viikon päässä siintää maraton eli tarttis saada toimiva mittari. Kyseinen malli on siis jo myyty loppuun eli vaihto ei onnistunut heti siinä. Kauppiaan täytyi kysyä mittarin edustajalta, että mitä saavat tehdä ja koska kello oli yli neljä, se ei onnistuisi ennen seuraavaa päivää. Siihen en suostunut, että olisivat lähettäneet mittarin edustajalle ja sieltä olisi joskus tullut mittari korjattuna tai uusi tuote tilalle. Aikaa kun ei ollut kuin se kaksi viikkoa. Sovittiin sitten niin, että soittavat seuraavana päivänä ja silloin olisi saatava tilalle uusi mittari tai kauppa purettava.
Edustaja soittikin seuraavana päivänä ja lupasi laittaa korvaavan tuotteen heti postiin. Eilen se sitten tuli. Kyseisen valmistajan uusin sykemittarimalli kaikilla mahdollisilla hienouksilla varustettuna. Ja vielä juomapullo kaupan päälle. Hyvähyvä! Tämän mallin ovh-hinta on nelinkertainen siihen verrattuna mitä vanhasta maksettiin. Täytyy todeta, että tämä "hyvitys" pompsautti meidän taloudessa uppoamassa olleen merkin mielikuvan aika reilusti takaisin pinnalle. Toivottavasti nyt sitten vaan toimii.

Toinen palautusprosessin alla oleva tuote on minun emit (rastien leimaus- ja ajanottovempula). Ostin sen kolmisen viikkoa sitten. Kaksi ensimmäistä suunnistuskertaa toimi oikein hyvin. Viime viikon maanantain rasteilla maalissa siitä ei saatu mitään ulos. Tulospalvelun järjestelmä ei tunnistanut korttia ollenkaan. Kävin testauttamassa sen suunnistajan kaupassa ja siellä tuntui toimivan ihan hyvin. Epäilin, että olin vain lähdössä nollannut sen huolimattomasti. Torstaina rasteilla toimi taas hyvin. Mutta eilen maanantainrasteilla sama ongelma tuli eteen. Lähdössä oikein tuijottamalla tuijotin nollausvalon välähtelyä, eikä siinä ollut mitään häiriötä. Maalissa ei koko korttia näkynyt järjestelmässä. Koitettiin kolmella eri laitteella mutta ei. Tulospalvelukin alkoi jo epäillä oman järjestelmänsä toimintaa ja yhteensopivuutta uusien korttien kanssa. Kaverillani on kuitenkin sarjanumeroltaan viereinen emit niin tuskin vika siinäkään on. Huomenna siis taas suunnistajan kauppaan ja emit vaihtoon. Onneksi siinäkin on viiden vuoden takuu. On vaan erikoista, että jossain toimii ja toisaalla ei. Iltarastien tulospalvelukin pyysi saada tiedon, mikäli selviää, mistä vika johtuu.

Tykästyttävän hyvä viikonloppu

Takana kaikessa rentouttavuudessaan aika mainio viikonloppu. Hienoinen morkkis takaraivossa ainoastaan kaikista syödyistä herkuista ja juoduista kuningasjuomista. En anna sille kuitenkaan liian suurta valtaa.

Torstaina oli siis vappuaatto. Odotukseni eivät olleet kovin korkealla. Olen yleisesti ottaen sitä mieltä, että nämä "nyt on pakko olla hauskaa" -päivät, harvemmin ovat kovin onnistuneita. Kavereiden kanssa grillattiin, saunottiin, höpötettiin, pelattiin ja kulutettiin aikaa. Ihan perussettiä. Ei mitään mainittavaa.

Perjantai olikin sitten kaikessa stressittömyydessään ja kiireettömyydessään ihana päivä. Puolenpäivän aikaan lähdettiin viiden hengen tiiminä fillareilla vapputorille. Hengailtiin, käveltiin, katseltiin, ihmeteltiin, syötiin torin vilinässä aamupalamuikut ja metrilakua, poikettiin parille terassille, nautittiin auringosta ja tunnelmasta. Paluumatkalla pysähdyttiin Pahalammen rannalle olut-tuc-keksi-picnicille. Jatkot meillä. Grillimakkaraa ja eilisen rääppiäisiä. Kuoharia. Illalla vielä jääkiekkoa. Kavereita joiden kanssa voi vaan olla.

Lauantaina oli taas komea auringonpaiste. Tehtiin äijän kanssa pyörälenkki Pyhäjärven ympäri. Tosin vaan Tampereen pään, eli keskustaan ja sitten Rajasalmen siltaa takaisin. Koko järven kiertäminen olisi ollut vähän pitempi projekti. Loppupäivä kului roska-autoillessa, koripallopelissä / sudokujen seurassa parvekkeella, grillaillen ja päättyi taas jääkiekkopeliin.

Sunnuntaina autotalli sai lisää ulkovuorilaudotusta päällensä ja minulla oli elämäni ensimmäinen lentopallopeli. Niinkun taisi olla koko meidän lentopalloporukalla. Haastoimme naisten veteraanilentopallojoukkueen. Voitto tuli 3-1, yllättävänkin helposti. Oletin vastustajan olevan vaikeampi pala nieltäväksi. Tai oikeastaan meidän olevan huomattavasti huonompia. Pelimme vaikutti jopa huolestuttavasti lentopallolta! Kai sitä sitten on kehitytty vaikkei aina siltä tunnu.

Kokonaisuudessaan oli rento viikonloppu. Iso vaikuttaja oli tietysti säätila, kun joka päivä pystyi olemaan ulkona. Näitä lisää.

Suokaste

Kolmet rastit on jo takana. Ensimmäiset oli Lamminpäässä ja nastarit tuli todella tarpeeseen. Jäätä ja lunta oli vielä reilusti, joten piikeistä oli hyötyä. Kun vaan uskalsi ruveta oikeesti luottaan niihin ja niiden pitoon. Otin 4 km:n reitin. Olosuhteisiin nähden meni ihan kivasti, mitä nyt yhden rastin hain kahteen kertaan. Ykkösen jälkeen ei siis tuukaan vitonen?!

Toisilla rasteilla olikin sitten kotikenttäetu. Helppoa, osittain korttelisuunnistusta ympäri Pirkkalan keskustaa. Ei juuri tarvinnut kartasta katsoa kuin paikka missä rasti on ja juosta sinne. Pientä hämmennystä aiheutti metsän keskeltä vapaana vastaan juossut vyötärön korkuinen koira. Onneksi kyseessä oli ystävällinen tapaus vaikka haukkuen lähestyikin. Pisteet myös koiran omistajille. Kun he tajusivat, että metsässä on nyt aika paljon muitakin kulkijoita, niin ottivat koiran kiinni. Joku voisi pelästyä pahemminkin tuon kokoista irrallaan juoksevaa koiraa. Tuloksista mainittakoon sen verran, että olin 5,6 km:n reitilläni paras nainen! No, naisia oli yhteensä kolme ja näiden kahden lisäksi taakseni jäi ainoastaan yksi mies. Eipä siinä ajassa siis suurta hurraamista ollut.

Kolmannet rastit juostiin Linnainmaalla/Leinolassa ja matkaksi valitsin 5 km. Mahtava sää sai niin suuren määrän suunnistajia liikkeelle, että järjestäjiltä loppuivat kartat kesken. Luovutin omanikin maaliin tultuani seuraavalle. Valtava ihmismäärä aiheutti myös suunnistukseen hieman jonossa juoksemista. Aika helposti sitä sortui kartan tarkkailemisen sijasta lähtemään vain muiden perässä, kun ei ollut ihan varma suunnasta. Loppusuoralla nastarini saivat ensimmäisen kunnon suokasteen. Huomasin kyllä, että nyt on todella märkää edessä, mutta heti ei silmiin osunut kiertotietä niin menin läpi. Polvia myöten. Se suon ja hien tuoksu niissä kengissä on sitten niin kiva kotona!

Nämä kolmannet rastit olivat samalla ensimmäiset firmaliigan rastit. Meiltä töistä on ilmoitettu joukkue mukaan ja minäkin kirjasin itseni sinne. Nyt olen sitten piireissä. Heti aamulla tuli työkaverit kyseleen kuinka meni ja käymään läpi reittejä ja aikoja. Hih! Varmasti sivullisen korvin omituista sakkia.

Hieno harrastus! Oon taas aivan innoissani. Tästä se kesä lähtee!

Koskaan ei koskaan

Vannomatta paras. Ja mitä muita viisauksia näitä nyt on. Aikanaan pohdiskelin trikoiden, omien reisien ja HK:n blöön yhteyttä. Sen kumosin lauantaina ja ostin elämäni ensimmäiset juoksutrikoot. Pitipä tääkin päivä nähdä. Eivät sentään ole koko pinkit vaan pääväritykseltään mustat mutta tottakai pinkki vauhtiraita pitää olla! Sen verran pitää itseään kehua (montakohan kertaa olen teille jo tätä toitottanut...?), että on mukava huomata tämän hullunmoisen urheilun aiheuttavan jotain muutoksia kropassa. Vielä vuosi sitten tuli aina tuskan hiki, ahdistus, paha mieli, itku, hammasten kiristys ja ties mikä sovituskopissa ihan vaan vaikka farkkuja sovittaessa. Vain harva malli tuntui istuvan ja oma keskivartalo näytti peilistä kaikkea muuta kuin miellyttävältä silmään (tiedoksi: meille ei ole kotiin "ehditty" vielä hankkia kokovartalopeiliä). Vähitellen jotain on kuitenkin tapahtunut ja edes niitä trikoita sovitellessa ei tullut ällötystä. Oli suorastaan ilahduttavaa huomata kuinka ne päällä pyöriessä reisistä erottui lihakset. Vau! Ei sillä etteikö "tiivistettävää" vieläkin riittäisi mutta tällaiset hetket ja havainnot lisäävät kummasti motivaatiota taas kirmailla pitkin metsiä ja saleja.

Toinen hankinta minkä tein oli suunnistuskengät. Eli sisäpiirislangilla nastarit. Otin niistä oikein kuvan, kun ovat vielä puhtaat ja siistit.


Tänään pääsen tositoimiin niitä testaan, joten näin puhtaina niitä tuskin enää koskaan tullaan näkemään. Tuntuivat jalkaan istuvilta ja kevyiltä, toivotaan että ovat sitä metsässäkin. Tänään alkaa siis osaltani tämän kesän rasteilla juoksu. Voi olla aluksi taas vaikeeta.

Tänään on muutenkin tiedossa aktiivinen päivä. Soluttauduin mukaan kaverin työporukan Pilates-kurssille. Sinne säntään suoraan töistä ja sieltä kirmataan sitten rasteille. Vähän hirvittää, kun reisi- ja perslihakset ovat vielä jökissä perjantaisen pumpin jäljiltä (kahden viikon tauko ei ollut hyvä juttu). Ensin pitäisi rääkätä juuri tuota keskivartaloa pilateksessa ja iltarastit ovat tietenkin Lamminpäässä, mikä tarkoittaa harjun ylös-alas juoksemista siis lisää rääkkiä reisille ja takapuolelle. Auts, tekee pahaa pelkkä ajatuksin. Vaihtoehtoja ei vaan oikein ole, kun kesäkuun puolen välin Venlat tuntuu jo tuskan hikenä niskavilloissa.

Pakkolomaa

Edellisessä postauksessa mainitsin tuosta mikä odottaisi täällä kotimaassa, niin kyseessä oli siis lomautus. Alkaa 11.5 ja kestää toistaiseksi. Eli nyt olis tekijä, jos jollain olis töitä.

Lomautusten jakautumistavasta voisin hieman vuodattaa, mutta enpä taida enää jaksaa. Tullut mikä tullut ja näillä mennään. Onneksi kotona on ainakin piiiiitkä lista hommia, mitä toivottavasti tulis nyt sit tehtyä kun on aikaa. Tuo taloudellinen puoli onkin sitten se huonompi juttu. Ja se minkä vuoksi täytyy kyllä tosissaan etsiskellä niitä töitäkin. Onpa muutama hakemus jo vireilläkin.

Kunnon loma

Olipas kunnon loma! Oli etukäteen oikein loman Tarve ja lomalla tunsi olevansa Lomalla. Espanjan aurinko lämmitti joka päivä mittarin yli kahteenkymppiin. Päivien päätavoite oli päästä parvekkeelle ottaan aurinkoo (ehkä jonkun punaviini tai olutlasin seurassa) ja se onnistu täydellisesti. Kirjoja kulu kymmenen päivän aikana tolkuton määrä.

Yksi loman ajatuksista oli päästä alotteleen myös juoksukautta (Kiertäjillä kun on seuraavana tiedossa maraton) ja täytyy olla meistä molemmista ylpeä, että se myös tehtiin. Äijä jopa teki kaikki reeniohjelmansa mukaiset harjoitukset. Heti ensimmäisenä aamuna kiskastiin juoksulenkkarit jalkaan ja lähdettiin lenkkeileen. Oli aivan mahtava tunne kaikkien pitkienkalsareiden, pipojen, hanskojen ynnä muiden pukemisen jälkeen, vetästä vaan shorsit ja paita päälle ja lähtee painaltaan. Aah, mikä keveys! Juoksumaastot oli aika erilaiset kun täällä kotimaassa. Vaihtoehtoina oli joko tasainen rantabaana tai sitten mäkiset vuoristoreitit, pinnoitteina joko asfaltti, kiveys tai hiekkaranta. Tuota kiveystä paikalliset käyttävät paljon joka paikassa, mutta juoksijalle se ei ole mikään miellyttävä. Asfalttikin tuntuu pehmeältä sen rinnalla. Toinen huono ominaisuus on jalkakäytävien täyttäminen kaikella muulla roinalla. Keskellä jalkakäytäviä kasvaa jos jonkinlaisia puita tai sitten on lyhtypylväs, aita tai joku muu pylväs keskellä väylää. Mikäli sattui oleen pätkä ilman näitä esteitä niin ainakin koiranpaskat siinä sitten höyrysi. Koko ajan sai siis olla valppaana väistämään ja hyppäämään sivuun. Eipä jalat puutuneet tasaiseen askellukseen. Vaikka maan liikennekulttuuri saa yleensä osakseen lähinnä kauhistelua suomalaiseen rauhalliseen menoon tottuneelta niin kävelijän/juoksijan kannalta se toimii hyvin. Kun mieleen tuli ajatuksen häivähdyskin siitä, että ylittäisinköhän tien tuota seuraavaa suojatietä pitkin, niin autoilijat jo pysähtyivät ja antoivat tietä.

Olimme reissussa pääsiäisen yli, eli pääsimme seuraamaan paikallista pääsiäisviettoa. Sen mitä siitä nyt turistin näkökulmasta voi irti saada. Siellä pääsiäinen on vielä aika paljon suurempi juttu kuin täällä pohjolassa. Sitä juhlistetaan oikeastaan koko edeltävä viikko ja monet olivatkin lomalla silloin. Koulut mukaan lukien. Koko viikon ajan pitkin kaupunkeja kiertelee erilaisia kulkueita. Ovat rakentaneet valtavan kokoisia rakennelmia (jeesuksia ja ties ketä muita niissä oli), joita sitten kymmenet ja taas kymmenet miehet kuljettavat kaupungilla (näyttivät aika painavilta virityksiltä). Kaupungissa, missä me majailtiin, parhaimpana päivänä oli neljä eri kulkuetta, mutta läheisessä isommassa cityssä niitä oli yli kymmenen erilaista yhden päivän aikana. Ja siis koko viikon ajan ainakin se yksi kulkue päivässä. Suklaanhimoisena suomalaisena totesin pettymyksekseni, että suklaamunat eivät ilmeisesti ole siellä niin yleinen tapa kuin täällä meillä. Ainakaan niitä ei kaupoissa juuri näkynyt. Onneksi jostain sentäs löytyi muutama kallis kinderi helpotukseksi.

Olisihan sinne taas voinut pidemmäksikin aikaa jäädä. Varsinkin kun tiesi mikä täällä odottaa.

Kaikenlaista

Yleisfiilis on ollu aika väsyny, mikä näkyy blogikirjotusten tahdissakin. Nyt kuitenkin kevyt päivitys ennen leiritystä.

Lauantaina sisällä majailevat viherkasvit sai uudet kasvualustat. Ensimmäisen kerran ne eivät edes hermostuneet mulle. Yleensä ovat murjottaneet pidemmän aikaa sen jälkeen. Kai sitä voi jonkin tasoiseksi viherpeukaloksikin oppia vielä tälleen iän karttuessa. Syytä ainakin olisi. Ollaan nimittäin päivitetty hieman taas pihasuunnitelmaa. Erilaisia puskia, puita, heiniä ynnä muita on tulossa aika laaja kirjo mun mitta-asteikolla. Enpä itse niistä lajikkeista tunnistanut kuin pari kolme. Ovat kuulemma kuitenkin mahdollisimman helppohoitoisia niin kuin oli toive, koska meillä asuu kaksi hyvin antiaktiivia pihannyppijää.

Tiedä sitten onko tullut kevätväsymys, työuupumus, ylikunto (tuskin), piilevä sairaus vai mikä mättää, mutta urheilusta ei oo tullu reiluun viikkoon oikeestaan muuta kun paha mieli. Kolme kertaa oon käyny juoksulenkillä ja kertaakaan ei oo tuntunu erityisen hyvältä. Ensin jumitti yleisesti, sitten oli pohkeet kuin ratapölkyt ja kolmannella kerralla juoksu vaihtui kävelyksi kun vatsassa joku kivisti. Ei hyvä. Enkä oo edes ollut niin intoa piukassa lähtemään lenkille mitä tähän asti. No, toiveet on suuret, että sen tästä loman myötä taas lähtee aukeen. Auttaiskohan vaikka uusi juoksuvaate tähän ongelmaan? ;-P

Työt on verrattavissa loskassa kahlaamiseen. Onnistuisinpa vaan unohtamaan koko paikan nyt kun loma alkaa. Ensi torstaihin asti. Sitten kuullaan uutiset kuka jatkaa ja kuka lomailee tai näytetäänkö joillekin jopa ovea lopullisesti.

Kevätaurinko herättelee jossain sisimmässäni asuvaa shoppailijaa, sisustajaa ja siivoojaa. Mielitekoja on paljon; Verhot, makuuhuoneisiin ja tuulikaappiin komeroita, eteiseen senkki tai vastaava, tauluja seinille (niitä kyllä on jossain laatikoissa), valokuvia kehyksiin, uusia tekstiilejä kotiin, itelle vaatteita ja kenkiä, keittiön ja vessojen laatikoita ja kaappeja tarvisi siivota, yksi romuhuone tekisi mieli tyhjentää (ennen sitä tarvitaan ne komerot ja roska-auto), autotallia voisi rakentaa ja pihan kuopsutuksen aloittaa, ikkunat kaipaa pesua, samoin auto. Koko ajan näitä tupsahtelee mieleen lisää. Lienee ohimenevää.

Nokka kohti etelää reiluksi viikoksi. Punaviinin ja auringon luvattu maa odottaa. Adios!

Uusi haaste?

Kuulin mielenkiintoisesta kisasta. Tai lähinnä se kiinnostaa minua urheilusuorituksena. Nimittäin talvitriathlon. Jämillä olisi 19.4. talvitriathlonin SM-kisat, jossa on myös kuntosarja. Talvitriathlonin lajit ovat maastojuoksu, maastopyöräily ja hiihto putkessa. Kuntosarjan matkat ovat aika säälittäviä: juoksu 2 km, pyöräily 5 km ja hiihto 3,75 km. SM-tason matkat ovat tuplapituisia. Kuulostaa aika kiinnostavalta lajivalikoimalta. Tuon maastopyöräilyn harjoitteleminen näin nopella aikataululla ja tähän aikaan vuodesta aiheuttaa ongelmia. Tulossa on kyllä se reilun viikon Espanjan leiri ja jos sieltä löytyisi vaikka vuokrapyöriä. Hmmm. Tarvii haudutella tätä ajatusta. Kiinnostaa kyllä kovasti. Valkkuhan tästä mainitsi ja hän suunnitteli sm-kisaan osallistumista, koska kuntomatkat ovat niin lyhyet. Itselleni riittäisi näin alkuunsa tuo kuntosarja. Muut lajit menisi helposti, mutta tuo maastopyöräily pistää miettimään tuota osallistumista. En ole kovinkaan paljon maastossa pyöräillyt ja kun ei ole minkäänlaista käsitystä, että kuinka haastava reitti se on. Kokemuksia tai tietoa?

Vuokatin vallotus

Vuokatin hiihtoladut on nyt läpi hiihdetty. Perjantaina lähdettiin jo hyvissä ajoin ajeleen kohti Kainuuta. Perillä oltiin siis sopivasti niin, että ehdittiin vielä pienelle lämmittelylenkille. Hiihdeltiin porukalla sellanen 10 kilometrin tasamaan lenkki. Matkassa oli mukana siis Kalevan kiertäjät eli äijä kaverinsa kanssa ja valkku sekä minä huoltojoukoissa.

Lauantaina olikin sitten edessä se Suuri Koitos. Kiertäjät lähti Myllylän peesissä 60 kilometrin taipaleelle. Minä otin ensin tietysti kuvat lähdöstä ja sitten suihkasin omilla suksillani tämän joukkion perään. Tosin en edes yrittänyt pysyä joukossa mukana ja hiihtelin vain ilmasta nautiskellen sellaisen 26 kilometrin lenkin. Käytännössä Vuokatin ympäri. Koko sakki pääsi ehjänä maaliin ja kaikki olivat tyytyväisiä omiin suoristuksiinsa. Ja taas on yksi laji Kierroksesta suoritettuna.

Sunnuntaina hiihdettiin vielä porukalla vajaan 10 kilometrin palauttava lenkki Vuokatin yli ennen kotiin lähtöä. Ilma oli aivan mahtava koko viikonlopun. Aurinko paistoi, mutta lämpötila pysyi juuri ja juuri pakkasen puolella. Ainakin itse lähinnä nautiskelin keväisestä hiihtokelistä.

Vuokattihiihdon 2000:n hiihtäjän joukkoon mahtui myös julkkiksia. Näköhavaintoja tuli ainakin Mika Myllylästä, Jaakko Talluksesta ja Mikko "Peltsi" Peltolasta. Kuuleman ja tuloslistan mukaan suihkinnassa oli mukana myös Rouva Myllylä sekä Tuija Brax ja ties kunka moni muu enemmän tai vähemmän julkkis. Myllylähän tuon vapaan tyylin voiton yllättäen otti nimiinsä. Itselleni tuli yllätyksenä, että hänen vaimonsakin on aika kovan tason hiihtäjä - tuloslistasta päätellen.

Tekosyyt ja tavoite

Tartuin Hannan jättämään kommenttiin tekosyistä, jotka varastavat ajan ja mielenkiinnon urheilulta. Takerrun tähän asiaan nyt, koska tuli mieleeni juuri eilinen tekosyiden kanssa taisteluni.

Enpä muista mitä olen alkujaan kertoillut omasta urheilun aloittamisestani, mutta tässä nyt jotain. Nuorempana lajivalikoimiini kuuluivat lähinnä tennis ja laskettelu. Satunnaisina yrityksinä myös sähly ja pesäpallo. Viikottainen tennisharrastus loppui siinä vaiheessa (jossain 15 ja 17 vuoden välillä vissiin), kun tenniskoulusta olisi ollut aika siirtyä valmennusryhmiin ja sinne en kokenut olevani riittävän hyvä. Laskettelu jatkui pidempään, mutta on vähitellen hiipunut. Säännöllinen kuntoilu loppui kohdaltani totaalisesti siinä vaiheessa, kun lukion kaikki liikuntakurssit oli suoritettu. Erinäisiä joukkuelajeja olisin halunnut harrastaa, mutta sellaisen sopivan höntsäilyporukan löytäminen siinä vaiheessa ei onnistunut. Silloin minusta tuli todellinen sohvaperuna. En tehnyt yhtään mitään urheilusuorituksiin verrattavaa. Ja niitä tekosyitähän oli vaikka kuinka ja paljon.

Mitä enemmän tämä urheiluinnostus on saanut pontta sitä vähemmän on ollut tarvetta tekosyille. Alkuunsa niitä kyllä löytyi. Lenkille lähtökin oli lähes joka kerta todellista taistelua itseni kanssa. Nykyään se on aika harvinaista, että tarvii potkia itsensä liikkeelle. Yleisemmin sitä jalat suorastaan tutisee halusta tehdä jotain (tätä ei usko ennenkuin itse kokee). Eilen oli pitkästä aikaa taas mielessä paljon "hyviä" syitä jättää hiihtolenkki väliin (toiset parempia ja toiset huonompia):

• Koko päivän vaivannut vatsakramppi (joka oli silloin jo helpottanut)
  
• Keli (päivällä plussaa, yöllä pakkasta eli ladut on jäisiä - tää oli siis tosi huono)
  
• Kevyt treeniviikko (joo-o, menossa on kevyempi treeniviikko, mutta olin jo kaksi päivää pitänyt täyttä lepoa)
• Huomenna pitäisi paistaa aurinko (no huomenna sitten uudestaan!)
• Hiihtovaatteet pitäisi olla puhtaina viikonlopun Vuokatin reissua varten (pikapesulla ja kuivausrummulla siihen onkin hyvä varata vähintään kaksi päivää)
• Sukset pitäisi voidella Vuokatin reissua varten (Sitähän ei voi tehdä lenkin jälkeen, tai huomenna, tai siellä Vuokatissa suksien hoitohuoneessa)

Tässä on nyt vain osa niistä syistä. Suluissa on niitä millä niitä kumosin. Lopulta voitin itseni ja lähdin lenkille. Eikä taas jälkeenpäin harmittanut.

Omalla kohdallani olen huomannut sen, että silloin kun ei yhtään huvittaisi tai ettei jaksa, niin totean itselleni, että nyt lähdet koittaan ja meet sen mitä huvittaa. Eli jos juoksu ei suju niin sitten kävelet. Tai juokset tai hiihdät vaan sen verran kun huvittaa, vaikka se olis sit puoli kilometriä. Tai mikäli ylämäet ei kiinnosta niin valitse tasainen reitti. Eli mene fiiliksen mukaan. Ei siellä oo pakko pyöriä, jos ei suju, mutta ei voi tietää jos ei yritä! Niinhän se lenkki sit yleensä kuitenkin onkin kivaa. Ehkä tää ajatusmalli on auttanut siihen, etten enää niin usein joudu käymään noita motivaatiokeskusteluja itsekseni.

Tiedän toki, että aina ei Oikeasti ole sitä aikaa ja varsinkin ihmisillä, joilla on jälkikasvua, sitä aikaa ei ole senkään vertaa. MUTTA. Olen vahvasti myös sitä mieltä, että monella se on omasta halusta kiinni ja siitä mitä pitää tärkeänä. Itselläni urheilu on vienyt aikaa lähinnä television katselulta. Enkä kyllä sieltä televisiosta mitään kaipaa. Tällä hetkellä menee yksi sarja, jota seuraan, lisäksi katson lähinnä urheilua. Ja mitään sellaista ei sieltä tule, mitä en voisi jättää väliin tai nauhottaa.

Jokainen tyylillään, minä tällä! Omasta kokemuksesta toivon lämpimästi, että kaikki löytävät edes välillä motivaation ja halun urheiluun. On se vaan niin kivaa! Harrastakaa niitä lajeja mistä nautitte, mutta kokeilkaa avoimin mielin myös jotain uutta tai unohtunutta.

Luolaan tuli kevät

Kevätauringon paistellessa alkoi se edellinen blogimalli näyttää tunkkaiselta silmään. Tästä lähden nyt kehittämään tätä uutta. Ehdottomasti värimaailma on vihreä, muuten pitää vielä muokata. Saa nähdä mitä tästä vielä tulee.

Loppuis nyt vaan

Töissä on menossa kolmas kierros yt-neuvotteluja. Ensimmäiset kestivät kuusi viikkoa loppuen juuri ennen joulua. Niistä selvisin. Seuraavat olivat kahden viikon pikaneuvottelut alle kymmenen henkilön osalta. Ne päättyivät helmikuun loppupuolella ja niistäkin selvisin. Samana päivänä aloitettiin nämä kolmannet ja kesto on taas sen kuusi viikkoa. Koskevat koko henkilöstöä. Kolme viikkoa on nyt takana ja kolme edessä. Alkaa jo riittään.

Kummallista tämä stressi. Vaikka päällimmäinen ajatusmallini on, että tulee mitä tulee, aina siitä jotenkin selvitään ja keksitään muuta. Silti tuo stressi on ilmeisesti jostain korvakäytävästä livahtanut johonkin takaraivon pieniin koloihin. Ei enää naurata niin paljon. Pinna on aika kireällä ja hermot menee uskomattoman pienistä asioista. Tuntuu oudolta, että esimerkiksi avaimien tipahtaminen lumihankeen voi vit***** niinkin paljon. *What??* Illalla ärsyttää mennä suihkuun, koska se on jo valmistautumista seuraavaan työpäivään. Ja sunnuntait, huoh. Ja enitenhän tästä kärsii äijä kotona, voi raukkaa.

Ei töissä sinänsä edelleenkään mitään vikaa ole. Varsinaisia työtehtäviä on vaan aika vähänlaisesti ja tunnelma ei ole hääppönen. Toiset yrittävät olla niinkun ennenkin. Toiset vain valittavat. Sen muutaman kerran, kun viime päivinä on mennyt hyvällä mielellä aamulla töihin, on heti ulko-ovelle kuuluva mäkätys saanut mielen taas valahtamaan yhä alemmas ja yhä syvemmälle. Ei jaksa.

Olisi edes joku jota syyttää. Eipä siinä työnantajallakaan ole paljon vaihtoehtoja, kun työlistalla ei ole ainoatakaan työtehtävää. Tunnustan, että tässä mielentilassa kelpaisi jo lomautuskin. Sen verran ronklaan kuitenkin, että ainoastaan määräaikainen. Toistaiseksi lomautus tai irtisanominen, niin ei kiitos.

Tällä hetkellä jaksaminen haetaan perjantaina odottavasta vapaapäivästä ja viikonlopusta Vuokatin hiihtoladuilla. Sen jälkeen keksitytään kaksi viikkoa odottamaan talvilomaa. Olen siis vastaanottamassa yt:den lopputuloksia Espanjan auringossa. Toivottavasti saan tiedon heti maanantaina sinne, ettei tarvi koko lomaa miettiä miten kävi.

Jonoon järjesty!

Kävin eilen ystäväni kanssa naapurikaupungin uimahallissa vesijuoksemassa. Valitsimme kyseisen hallin sillä perusteella, että siellä on yleensä hieman rauhallisempaa kuin tuon ison naapurikaupungin isoissa uimahalleissa. Pientä karttamista yhtä hallia kohtaan aiheuttaa myös sukeltajatuttavien kertomukset altaan pohjan kasvillisuudesta sekä siitä yhdestä viikosta toiseen paikallaan pysyvästä terveyssiteestä. Yök. Kyllä tietämätön on vaan onnellinen.

Yritin olla ajattelematta näitä, kun laskeuduimme altaaseen ja aloitimme polkemisen. Altaan reunaan oli kiinnitetty sopivasti silmänkorkeudelle kyltti, jossa kehotettiin juoksemaan ja uimaan jonossa. Reilun kierroksen verran pohdimme tätä kehotusta. Hallissa oli aika rauhallista ja vieressä oli lähes tyhjä rata uimareita varten. Päätimme siis uhmata kieltoa ja juosta rinnakkain. Eipä ehditty olla pahiksia kuin 1,5 kierroksen ajan, kunnes uimavalvoja tuli ilmoittamaan, että voisitte juosta jonossa.

Niille tiedoksi, jotka eivät vesijuoksua ole koskaan koittaneet, se on yksi maailmankaikkeuden tylsimmistä urheilulajeista ilman juoruseuraa. Etanakin etenee nopeammin ja kello jauhaa paikallaan. Siinä sitä yrittää kuluttaa tunnin treenin omien ajatusten kanssa tuijottaen edessä sätkivän selkänäppyjä. Ei tuu mitään.

Ymmärrän toki tuon ajatuksen, että hitaampien ohittelu on helpompaa, kun edessä ei ole rivissä laumaa kälättäviä akkoja. Mutta. Eikö tässäkin voisi olla joku joustovara käyttäjämäärään nähden? Nykyään tuo vesijuoksu on niin suosittua, että eikö yksi rata voisi olla varattu juoksijoille ja se toinen uimareille? Jotenkin on outoa, että samassa karsinassa juostaan ja uidaan jonossa ja vieressä on uimareille tarkoitettu karsina tyhjänä. Ainoastaan sen vuoksi, että radan päässä lukee nopeat uimarit. Kai sinne joku hitaampikin voi mennä, jos siellä ei nopeita ole? Hmmm... vai olisiko kaiken takana kuitenkin se perisuomalaisuus; se vaan ärsyttää niin paljon, jos muut ihmiset kertoilee yleisellä paikalla toisilleen omia asioitaan. Siinähän saattaa sivussa vaikka kuulla jotain. Tai niillähän voi olla jopa hauskaa ja erehtyvät nauramaan julkisesti. Eihän sellaista mekkalaa kukaan kestä. Parempi siis mennä jonossa. Hiljaa, suut supussa, talouden taantumaa ja työpaikan ilkeätä pomoa muistellen.

Tunti juostiin limittäin, toisella niska nurinperin ja välillä vetäjän paikkaa vaihdellen. Ja laitettiin tämä halli boikottiin.

Seuraavan vesijuoksutreenin paikanvalinta onkin hankalampi. Boikotin ja terveyssiteen jälkeen lähiseudulle jää (tietääkseni) kaksi vaihtoehtoa. Toinen on syvällä maan alla pommisuojassa. Tämän hallin hissiin olen aikoinani jäänyt jumiin ja rankasta ahtaan paikan kammosta kärsivänä muistot eivät ole kovin positiiviset. Tietenkään syy ei ole hallissa eikä edes sen hississä vaan vanhan mallisessa hississä yhdistettynä yli-innokkaasti sieltä poistuviin koululaisiin. Silti. Vaaka kallistunee siis tuohon yhteen jäljelle jääneeseen, jossa en ole ikinä edes käynyt. Tuleepa sekin testattua.

Urheilija ja kestävyysurheilija

Asuu meillä. Aiemmin jo ihmettelin tuota omaa sykettäni. Maanantaina kävin lääkärillä, joka kaiken muun touhun ohella kuunteli myös keuhkoja ja sykettä. Hän totesi siinä ohi mennen, että "sinulla on tuollainen urheilijan syke, 50 lyöntiä minuutissa". Tästä lausahduksesta muistin kotona illan mittaan mainita useaankin otteeseen. ;-D

Vastaisku tuli hyvinkin nopeasti. Tiistaina päivällä sain äijältä puhelun. Postissa oli tullut tuloslehtinen niistä Kalevan Kierroksen luisteluista. Lehdykässä oli tietenkin hieman juttuakin kyseisestä kisassa. Jutussa kerrottiin kuinka "mukana oli miesten ja naisten sarjoissa n ja n kappaletta osallistujia eli Nuoria Kestävyysurheilijoita". Muut sarjat ovat siis lähtien jostain 40+.

Nyt meillä asuu lääkärin määrittelemänä yksi Urheilija ja painetulla sanalla todistettuna yksi Nuori Kestävyysurheilija. Tämä nuorikin oli tässä jälkimmäisessä tapauksessa merkittävä. Itsehän olen vielä niin nuori, että sitä ei tarvitse sen enempää todistella. ;-P

Vaatimattomia persoonia kun olemme, niin näitä ei meillä juuri tulla muistelemaan. Niin varmaan!

Viestiä viemään

Joukkueenjohtaja on ilmoittanut meidät ensi kesän Venlojen viestiin. Se o menoo ny sitte. Enää ei peruta. Tietty aina voi iskee angiina...

Nakki viuhahti heti avausosuudelle. Matkaa olis 7,1-7,3 km (siis jos menee sitä suorinta tietä) ja aika-arvio 44 minuuttia. Eipä taida ihan riittää mun aika-arvioks. Tietysti tavoitteita pitää olla. Tarvinnee kuitenkin tota omaa tavoitetta vielä tarkentaa kevään iltarastien avulla.

Luvassa on kisajärjestäjän mukaisesti Urbaania rastiravia armeijan alueella. Vähän hirvittää mihin sitä on tullu lupauduttua.

Hurmoshiihtoa ja sykkeitä

Postaillaanpa välillä taas urheilusta kun se on jäänyt paitsioon - siis urheilusta kirjailu ei itse urheilu.

Kävimme eilen (niin kuin monen muunakin päivänä) hiihtämässä. Pääsin kunnon hiihtohurmokseen. Menoa ei haitannut ylä- eikä alamäet. Olin aivan täpinöissäni. Mahtavaa! Tällästä se siis voi parhaimmillaan olla. Onneksi tuli tämäkin laji aloitettua uudestaan.

Sykkeen kanssa mentiin aikamoista vuoristorataa. Alimmillaan syke tippui 48:n. Kummastelin jo, että kuinka alas se voikaan mennä. Pitkästä aikaa sain sykkeen yläpäänkin nostettua kunnolla. Lamminpään mäkien maksimiksi mittautin 181. En ole aikoihin päässyt 180:n tai sen yli.
Tuo matalin arvo ihmetyttää. Mittasin sen noustuani portaat ylös Lamminpään urheilumajalle. Ehdin seisahtaa korkeintaan puoli minuuttia, kun syke tipahti noin alas. Ei kai se mikään ihme olisi, jos olisi alhainen leposyke, mutta kun olen elänyt aina siinä käsityksessä, että minulla on korkea leposyke (osiltaan varmaan johtunut kuntoilemattomuudesta). Onko tämä hullunmoinen urheilu oikeasti voinut vaikuttaa tuohon sykkeeseen? Vai mitä tuo kaveri tuolla rinnassa oikein suunnittelee? Pitäisiköhän mielenkiinnosta mitata muutamana aamuna leposyke.

Vielä sellainen huomio tuosta hiihtotaidon ja/tai -vauhdin kehityksestä, että tammikuun alussa samaiseen lenkkiin meni aikaa 1 h 45 min ja eilen 1,5 tuntia. Kai sitä jotain kehitystä siis tapahtuu vaikkei sitä itse meinaa huomata.

Se + Ta = ?

Suomen Partiolaisille suunniteltiin uusi ohjelma, joka meidänkin lippukunnassa otettiin syksyllä käyttöön. Uusi ohjelma jakaa partiolaiset useampiin ikäluokkiin kuin edellinen versio. Karkeasti sanottuna entiset vartiolaiset on nyt jaettuna kahteen eri ryhmään; seikkailijoihin ja tarpojiin. Lippukunnallamme oli juuri näille ikäryhmille järjestetty oma retki. Eli Seikkailijoiden ja Tarpojien retki. Lyhyesti siis Setan leiri. Siis mitä toimintaa tämä partio olikaan? ;-P

Voihan Villasukka!

Olen täysin ihastunut villasukkiin viime aikoina ja kotona en suostu enää muuta jaloissa pitämään kuin villasukkia. Mummu toimi eläessään sukumme villasukkatehtaana ja ehdottomat suosikkini ovat olleet polveen asti ulottuvat värikkäät saapassukat. Kauhukseni huomasin, että näihin suosikkisukkiin on tullut kantapäähän reikä! Ja suvun sukanneulojat ovat siis siirtyneet pilven reunalle puikkoja heilutteleen.

Mikä nyt eteen? Mistä ihmeestä ihmiset hankkivat villasukkia, kun mummot ei niitä neulo?

Itselläni neulominen on aikanaan päättynyt yläasteella neulottuihin villasukkiin, jotka eivät ikinä valmistuneet. Sen jälkeen en ole puikkoihin kajonnut. Nyt päässäni on alkanut virittymään ajatus, että vieläkö sitä voisi oppia tuottamaan lankakerästä jotain, mitä kehtaisi päälleenkin laittaa? Onkohan olemassa jotain "neulomisen alkeet" -kirjoja tai nettisivustoja? Mihinkään työväenopiston kurssille en kehtaa mennä, sen verran pahat traumat tuosta neulomisesta on jäänyt, kun muut teki vuoden käsityötunneilla ties mitä hienoja luomuksia ja minä taistelin koko vuoden sukkien kanssa. Mutta jos voisi salaa kotona treenata. Luulenpa, että jos sen taidon oppisi, niin löytyisi myös monia kavereita ja sukulaisia, joille neulottu joululahja olisi mieluinen. Sukupuuttoon kuolevat neulojamummut tuntuvat nimittäin olevan hyvinkin yleinen ongelma.

Luistelu

Luistelukisa on nyt kisattu. Kisa meni tosi hyvin koko kolmen koplalla (valmentaja, äijäni ja kaveri). Kaikki luisteli selkeästi alle oman tavoiteaikansa. Hyvä hyvä! Nyt parannellaan kropan jumit ja seuraavaksi on tähtäimessä hiihto maaliskuussa.

Tammikuu pakettiin

Huh, toiveeni toteutui ja talvi tuli ja yhä edelleen näyttäis pysyvän. Kiitos siitä. Parhaani mukaan olen sen yrittänyt hyödyntää ja suihkinut laduilla aina kun on aikaa ja intoa löytynyt. Useamman kerran viikossa joka tapauksessa. Levin reissun jälkeen on mittariin tullut lähes 100 kilometriä eli yhteensä talven hiihtoja on jo melkein 200 kilometriä. Huimaa! En oo varmaan aiemmin elämässäni hiihtäny yhteensä noin paljoo.

Otin taas urheilurepertuaariini yhden uuden lajin mukaan vuoden vaihtuessa. Pumpin. Kuntosalilla ähkiminen on mielestäni yksi maailman puuduttavimmista liikuntamuodoista. Lihaskuntoni on kuitenkin suoraan sanottuna onneton, joten jotain sillekin olis hyvä tehdä. Kaverin kanssa yhdessä toisiamme tukien rohkaisimme siis mielemme ja ujuttauduimme mukaan pumppitunnin tungokseen. Ja johan oli tunti. Vetäjä on (ennestään tuttu muilta tunneilta) sopivasti "rääkkääjä-luonteinen" ja tahti sen mukainen. Alussa saimme häneltä opastusta painojen valinnassa - hieman hirvitti - ja sitten ei muuta kun menoks. Enpä ole ikinä ennen tehnyt jalkakyykkyjä niin, että hiki olisi virrannut pitkin käsivarsia, selkää, otsaa, varpaita jne. Tunti oli niin tehokas ettei pelkkä tehokas riitä sitä sanalla kuvaamaan. Ja jokapaikka oli väsyksissä sen jälkeen. Ainoat lihakset, jotka jäivät hieman vähemmälle treenille olivat vatsalihakset. Ei onneksi hätää; kun neljän päivän ajan oli koko muu kroppa kipeänä ja täysin jumissa, niin vatsalihaksetkin saivat osuutensa, koska ne olivat ainoat lihakset joiden avulla pystyi sängyssä vaihtamaan asentoa. Seuraavan viikon tunnille meneminen vaati hieman enemmän itsesuggestiota. Kaveri lähti lomamatkalle ja kroppa oli juuri palautunut edellisestä viikosta. Kävin aika kovan taistelun itseni kanssa mutta lopulta sain raahauduttua tunnille, onneksi. Oli taas mukavaa, enkä tullut enää edes niin kipeäksi. Tällä viikolla taas. Ja voin suositella ainakin testikertaa kaikille niille, joille kuntosalilla pumppaaminen tuntuu pakkopullalta. Tunnilla pysyy vauhti päällä ja ohjaaja "piiskaa" kaikki tehot irti.

Tehdäänpä tässä samalla katsaus tuohon äijän tämän vuoden projektiin eli siihen Kalevan Kierrokseen. Ylihuomenna se projekti sitten saa virallisen alkupamauksen luistelukisan merkeissä. Kolme viikkoa sitten käytiin kokolailla kylmiltään testikisassa (olin siis mukana kierrosten laskijana). Oman tavoitteensa hän saavutti, joten sinänsä ihan hyvin lähti käyntiin. Suoritusvälineeksi hommattiin retkiluistimet. Nyt on sen verran treeniä takana, että kaarteessa sirklaaminenkin luonnistuu. Suorituspaikka on siis 400 metrin tekojäärata, eli kaarreluistelu on aika tärkeä ominaisuus. Täytyy antaa muuten negatiivista palautetta Tampereen seudun jääradoista. Pyynikin kentällä on tällaiseen pikaluisteluun tarkoitettu rata, mutta sen kunto on ollut lähinnä ala-arvoinen. Ei ihme ettei täältä seudulta tule pikaluisteluhuippuja. Takaisin astialle. Lauantaina siis startataan ja siinä on kierroslaskijallekin (=minä) haastetta: ~42 kilometriä 400 metrin radalla. Juupa juu. Ja kymmenen astetta pakkasta.

Töissä on ollut varsinaiset härkäviikot. Hiljaista. Päivät kuluu hitaasti. Jokohan taas olis aika uravaihdokselle ;-P Olen nimittäin tehnyt partiolippukuntamme kirjanpitoa ja tilinpäätöstä ja itsekin oikein hämmästynyt kuinka helposti se on sujunut. Olisikohan se sittenkin minun alani? Seurata äipän jalanjälkiä... No, ehkä toistaiseksi mielummin vietän palkallisen ajan sanojen kanssa ja vapaa-ajan sitten numeroiden seurassa. Mutta mistäs sitä tietää vaikka joskus tulisi vielä vaihdettua.

Sellainen tammikuu.

Sääraivoa

Keskiviikkona oli ihan siinä rajalla etten laittanu taloa myyntiin, pakannut tavaroita ja suunnannut joko 1000 km pohjoiseen tai useamman 1000 km etelään. Tuli oikein kunnon kiukku, onneksi olin yksin kotona niin sain rauhassa raivota.
Olen innostunut oikein kunnolla hiihtämisestä ja viime viikolla kävin kolme kertaa hiihtämässä vaihtelevissa olosuhteissa, kunnes lauantaina oli ladut jo oikein hyvässä kunnossa. No maanantaina alkoi sitten vesisade ja lumesta ei ollut hippustakaan jäljellä enää tiistaina. Keskiviikkona kun tulin töistä kotiin, niin viheriöivät nurmikot tammikuussa aiheuttivat oikein kunnon kiukun ja melskasin yksin kotona. Miten ihmeessä tälläsessä paikassa voi pysyä täysjärkisenä, kun vuodesta 50 viikkoa sataa vettä?!?!?!?! Kesällä on yksi viikko kaunista ja lämmintä ja talvella viikko talvista keliä. Kiukuttelin yksinäni. Onneksi olin kuitenkin sopinut äijän kanssa, että käyn lenkillä ja haen hänet sitten töistä. Oli siis jonkinlainen pakote lähteä lenkille ja se todennäköisesti pelasti tällä kertaa tuon mielenrauhan. Kiukku jäi sinne lenkkipolulle, mutta jos olisin vain istunut kotona sohvalla, se olisi mitä ilmeisemmin vain kasvanut.
Nyt näyttää tuo sääennuste taas mukavalta. Ensi viikolla pitäisi sataa useamman päivän ajan lunta ja olla pikku pakkasta. Nöyrin pyyntö; ettei sitä iloa vietäisi taas heti perään vesisateella pois. Pliis.