Jännitystä elämään

Nyt on YT:t ohi. Seitsemän irtisanottiin ja kymmenen joutui pitkälle lomalle. Itse en kuulunut näihin, eli työt jatkuu normaalisti. Huh. Oli aika spektaakkeli täällä töissä, kun ilmoitettiin, että puoli kahdeltatoista alkaa tulla puhelimella pyyntöjä neuvotteluhuoneeseen. Siinä sitten odotettiin kauhusta kankeina, että kenen puhelin pirahtaa ja tuijotettiin käytävää, että ketkä kävelee neukkariin. Oli aikamoinen hautajaistunnelma ja voitte vaan kuvitella niiden turhien säikähdysten määrän, kun jonkun puhelin pirahtikin muissa merkeissä. Nyt on kaikilla aikamoinen yt-krapula. Jotenkin höntti olo eikä oikein osaa keskittyä mihinkään. On varmaan ihan hyvä väli pitää pari viikkoa lomaa ja aloittaa työt sitten ensi vuonna uudella motivaatiolla.

Kuulemma joulu tulossa

Enpä vaan jotenkin oo sisäistänyt tuota ajatusta.

Yleensä lumen tulo ja valkoinen maa saa aikaan jonkinlaista joulun tunnelmaa. Tänä(kään) vuonna tuo lumi ei ole käynyt kuin nopeasti kylässä. Eli siitä ei ole juuri ollut apua joulumielen löytämisessä.

Muutamana vuonna joulumieli on haettu käymällä laulamassa joululauluja. Viime sunnuntaina käytiin taas perinteisesti Pirkkalan vanhassa kirkossa laulamassa ja sen jälkeen glögillä ja tortuilla kaverilla. Mutta ei. Ensimmäisen kerran sitä tunnelmaa ei löytynyt sieltäkään.

No, varma joulun merkki on joulukortit. Tykkään askarrella itse kortit ja samalla nauttia lasin punaviiniä. Sieltä se joulufiilis syntyy. Ei. Ei syntynyt. Tänä vuonna nuo kortitkin aiheutti lähinnä stressiä, ei joulumielestä tietoakaan.

Eri paikoissa nautitut joululounaat tuo joulun yleensä mieleen. Yksi ateria on tänä vuonna jo takana, joulumieltä ei näkynyt. Huomenna on seuraava, josko sitten...

Viimeinen toivoni on perjantaissa. Kun yt-neuvottelut on saatu päätökseen ja joka tapauksessa alkaa muutaman viikon loma. Siinä kun viikonlopun aikana rakentelee piparkakkutaloa, niin kai se joulumielikin sieltä tulee. Joulu kun tulee joka tapauksessa.

Aamuja

Tänä aamuna meni tunteet järkytyksestä helpotukseen. Herätyskellon soidessa kuvittelin olevan maanantain. Kauhuissani pohdin, että en yksinkertaisesti jaksa viittä työpäivää. Ihmettelin miten viikonloppu voi mennä niin nopeasti että nyt taas on maanantai. Suunnittelin jopa, että olisikohan aika hakea sairaslomaa, kun en vaan pysty. Vähitellen aivotoimintakin alkoi herätä ja mieli kirkastui! Ei sittenkään, nyt on perjantai! Huh huh! Kyllä oli mojova helpotus.

Tulipa sen jälkeen väkisinkin mieleen, että alkaakohan sitä oleen loman tarpeessa. Onneksi siihen on enää 11 työaamua. Luku oli kyllä alunperin yhden vähemmän. Sitten tuli ilmoitus, että kaikkien on oltava töissä maanantaina 22.12. Saamme silloin hyvän joulumielen. Nimittäin yt:t loppuu ja ilmoitetaan sen aiheuttamat toimenpiteet. Onneksi tiedossa on viikon lomareissu Levin lumille vuoden vaihteessa. On edes jotain mitä odottaa ja varma rentoutuminen luvassa. Vaikka siitä taitaakin tulla varsinainen urheiluleiri.

Ylämäki, ylämäki

Eilen meidät piiskattiin porukalla ylämäkeen. Se kaveri on nyt muuttanut Helsingistä tänne Tampereen seudulle, josta jo jossain aiemmassa postauksessa mainitsin. Nyt se hullunmoinen kuntoilu on siis alkanut :-). Eilen tää kaveri piiskas sitten minut, sisarensa, mieheni ja mieheni lenkkeilykaverin sauvojen kanssa ylämäkeen.

Autot parkkeerattiin Ylöjärven yhdystien varteen ja siitä se sitten lähti. Ensin lämmiteltiin pienellä sauvakävelyllä, kunnes suunnattiin suunnitellun mäen alle. Pettymys oli valtava (ainakin jollakin meistä), kun tien muuttamisen jälkeen myös lenkkipolkuja oli jouduttu muuttamaan. Tarkoittaen sitä, että mäki oli loiventunut ja lyhentynyt huomattavasti.

Ensimmäisen nousun jälkeen tätä mäkeä ei sitten kelpuutettu, joten lähdimme seuraavalle mäelle. Se mäki kelpasi. Ohjeistuksena oli, että ainakin viisi kertaa ylös, joka kerralla hieman lisää vauhtia ja lopulta pitää maistua veri suussa. Tauoksi riittää mäen alas tuleminen. JES! Ei muuta kun sauvat viuhtoon.

Mäen profiili meni niin, että ensin oli jyrkkä nousu, sitten loivempi väliin ja taas lopussa jyrkkä kiristys. Ensimmäisen kerran menin kävellen ja toisen kevyttä hölkkää. Nämä kaks kertaa meni ihan kivasti vaikkakin kovasti puuskuttaen. Kolmannella kerralla oli pakko ottaa pikku stoppi ennen viimestä jyrkkää. Alaspäin mennessä päätin, että neljäs kerta saa riittää siihen loivan loppuun asti. Siihen puristin hölkäten ja kyllä veri maistui suussa. Pois lähdettiin mäen päältä, joten viides kerta piti vetää ylös asti. Tosin ennen jyrkkää oli taas pakko ottaa pikku stoppi. Vaikka syke ei noussut kuin vähän yli 160, niin jalat meinasi lähteä alta. Ja lopussa hengittäminenkin sattui. Parhaimmillaan syke kohos 184:n.

Voisin kuvitella näillä reeneillä kunnon ja hapenottokyvyn kohoavan. Parin viikon välein pitäisi mäkeä käydä juoksentelemassa. Ei se varsinaisesti kivaa ole, mutta ei kai sen kuulukaan olla. Ja jälkeenpäin tuli tosi hyvä olo. Ensi viikolla on luvassa pitkä, parin tunnin, sauvakävelylenkki.

Tänään kroppa saa lepopäivän, kun sunnuntaina oli lentopallo, maanantaina hölkkälenkki ja tiistainakin pelattiin sulkapalloo. Sulkapallossa mieheni piti mulle kunnon lyöntitreenin, niin alkaa oleen aika antaa lihaksille vähän lepoo.

Talvi tu(u)lkoon

Autotallin kanssa ollaan oikein rypistetty ja nyt saa talvi ja tuulet tulla. Tiilet loikoilee jo katolla ja seinissä on tuulensuojalevyt ja villat paikallaan. Eilispäivä meinasi venähtää tän päivän puolelle, kun sääennusteet lupaili yöksi lumisadetta. Tuli hoppu vaihtaa biiliin talvirenkaat ja tilkitä autotallin ikkunoita ja nosto-ovien paikkoja muoveilla ja pressuilla. Tällä kertaa tehtiin homma jopa niin, että suojat saattavat kestää pidempään kuin ensimmäisen vuorokauden. Iso Kiitos hommien etenemisestä kuuluu tietysti myös talkooväelle. Porukkaa on tullut paikalle ihan pyytämättä.

Nyt on jäljellä hommia, joita voi nakerrella sisällä sekä säiden salliessa ulkona. Eikä tarvitse enää sään takia stressata. Eihän sitä lunta muuten sitten yöllä tullut kun läiskä sinne tänne. No, onpa nyt suojaukset tehtynä.

Vesijuoksua ja vesijuoksua

On tullut viime päivinä harrastettua kahdenlaista vesijuoksua. Maanantaina (ja monena muunakin päivänä) kävin juoksulenkillä. Ulkona satoi vettä, mutta kaikille tulevillekin päiville ennuste näytti ihan samaa niin totesin, että sinne ulos on vaan mentävä, jos lenkillä meinaa käydä. Oli sitten sää kun sää. Ja niinkuin jo aiemminkin olen maininnut niin oikeastaan vesisateessa kirmaaminen on ihan hauskaa itsensä rääkkäämistä. Tunnin aikana hölkkäilin pitkin poikin lähiseutuja kahdeksan kilometrin verran. Ainoat epämiellyttävät tekijät on tuo pimeys, kun ei yhtään näe minkälaista maastoa on edessä sekä juuri se, että välillä oikein kura roiskahtaa, kun on astunut johonkin mutaliejuun tai kuralätäkköön, yök. Onneksi on sentäs heijastinliivit keksitty. Vaikka itse en mitään näe niin muut ehkä näkevät minut. :-D

Heijastinliivistä tuli mieleeni asia, joka täytyy tähän väliin lisätä vaikka ei aiheeseen kuulukaan. Eli juuri nuo heijastimet. Itse autoilevana henkilönä en pysty ymmärtään kävelijöitä, jotka eivät käytä kunnon heijastimia. Eilen illalla joku nainen hyppeli valottomasta ja suojatiettömästä kohdasta lastenvaunujen kanssa tien yli ilman heijastimia. No kyllä siellä sitten jossain välissä yksi heijastin vilahti, mutta aika heikkoa sen näkyvyys oli. Ei voi juuri järki päätä pakottaa, että vielä lastenvaunujen kanssa harrastaa tuollaisia itsemurhayrityksiä.

Ja sitten takaisin asiaan. Tiistaina kävin parin kaverin kanssa harrastamassa sitä ihan virallista vesijuoksua uimahallissa. Ensin tehtiin investointi ja ostettiin oikein itselle omat vesijuoksuvyöt. Hintaa huikeat 9.95 euroa ja värinä ihana punainen! Värille tietysti aluksi naureskeltiin, mutta se osoittautuikin lopulta varsin oivaksi valinnaksi. Joka ikisellä muulla vesijuoksijalla oli nimittäin sininen vyö. Eipä sekoitu muiden kanssa niin helposti. Noita juoksijoita kun näytti tuolla hallissa riittävän tungokseksi asti. Siinä sitten tunnin ajan poljettiin, ohiteltiin, spurttailtiin, hidasteltiin ja taktikoitiin, että mahduttiin muiden välissä pyörimään ja saatiin pidettyä yllä sopiva tahti. Kyllä siinäkin lajissa hiki tulee, mutta on se aika tylsääkin. Kun matka etenee tolkuttoman hitaasti ja pyörii vaan altaassa ympyrää. Yksin ei ikinä saisi tuntia kulutettua, mutta kavereiden kanssa onneksi riittää sen verran juttua, että aika jotenkin matelee eteenpäin. Silti aika tehokas urheilumuoto.

Omituisia tapoja

Auts, kiitos vaan rakkaalle kälylleni tästä haasteesta. Nyt pitäis yrittää luetella viisi omituista tapaani. Tiedän, että minulla on niitä pilvin pimein, mutta eihän ne näin yht'äkkiseltään mieleen tule. No, koitetaan.

1. Tää tuli heti mieleen ja ärsyttää itseänikin. Autossa, ollessani kyydissä, kuvittelen hyppääväni esim. lyhtypylväiden tai vastaantulevien autojen kohdalla niiden yli. Mielessäni siis nostelen jalkojani. Ärsyttävää. Onneksi ei tule aina autossa istuessa mieleeni.

2. Jääkaapin sisällön pitää olla tietyllä tavalla järjestetty. Jokaiselle tuotteelle on oma hyllynsä. Jos joku on väärässä paikassa, siirrän sen. Vaikka kaappi olisi muuten tyhjä.

3. Suihkuun mennessä laitan lämpimän veden valumaan ja sitä odotellessa käyn koittamassa onko saunan seinä lämmin (seinän toisella puolella on siis takka).

4. Juon maito- tai vesilasillisen aina vasta syötyäni ruoan kokonaan. En koskaan juo siis kesken syömisen. Ainoa poikkeus on, jos ruoan kanssa on viiniä.

5. Säästän pizzasta aina parhaimmalta näyttävän palan viimeiseksi. Tästä yritän tosin opetella pois, koska usein käy niin, etten sitten jaksaisikaan sitä viimeistä palasta, mutta se on pakko syödä, kun se on se paras... Että silleen.

Olipas se hankalaa. Paljon helpompaa olis keksiä muista ihmisistä heidän omituisia tapojaan. ;-D

Oikeastaan kaikki kenen blogia tiiviimmin seurailen, ovat jo saaneet tämän haasteen. Eli tämä haastehaara taitaa tyssätä tähän.

Ole yksi päivä pois ja...

..hiiret hyppii pöydillä.

Äijä on ollut koko tämän viikon maailmalla ja itse olin keskiviikkona työasioissa tuolla eteläisessä Suomessa. Palasin kotiin kahdeksan aikaan illalla ja pihassa odotti todellinen yllätys. Joka seuraavan päivän valossa näytti suunnilleen tältä:
Tarkoittaa siis sitä, että autotallin runkotoimitus oli saapunut. No, sehän ei sinänsä ole mitenkään ihmeellistä, kun autotallia ollaan rakentamassa. Omituista siitä teki se, että pysytys piti alkaa viikolla 12 vuonna 2009. Asiaa hieman lievensi taas, että olimme kyllä puhuneet talotoimittajan kanssa, että mikäli heillä on joku väli työtilanteissa, niin meidän puolesta ei ole väliä koska tallin rungon pystyttävät. Kunhan se on valmis viimeistään sovittuna aikana. Eipä ollut kukaan vaan huomannut ilmoittaa meille, että meinaavat aloittaa pystytyksen NYT. Ihan mukava juttuhan se on, että ensi viikolla tallin runkopystytyksen pitäisi sitten olla valmis. Huonompi puoli on, että ne taitavat lähettää laskutkin tuosta tallista nyt, eikä ensi vuonna. Tuli hieman kiire keräillä rahat kasaan.

Torstaina äijät oli jo pysytys puuhissa ja perjantain työpäivän jälkeen odotti tällaiset näkymät:

Sahasta Venetsiaksi

Laitetaanpa pitkästä aikaa kuviakin. Oltiin jo kesällä kuvailemassa tuossa lähistöllä entisen sahan alueella.

Nämä rakennukset puretaan ja osa on jo purettukin. Tilalle tulee "Pikku-Venetsia" -asuinalue.
Alueelta tarvii vaihtaa paljon maata. Lisäksi järveä täytetään niin, että saadaan rakennettua kokonaan uusi niemi. Näistä kuvista voi päätellä mitä muuta toimintaa kuin saha alueella on aiemmin ollut. Monille varmasti tuttu muoto näkyy vasemman puoleisessa kuvassa. Onhan se hyvä, että alue tulee siivottua. Tällä hetkellä rannassa ei kuulu laineiden liplatus vaan kilinä.

Vilkas mielikuvitus

Tänään ei päästy pelaan lentopalloo koulujen syyslomien takia, joten lähdin vähän pitemmälle sauvakävelylenkille. Kyselin äijältä vähän reittivinkkejä, kun hän oli viime viikolla lenkillä niissä maastoissa mihin itse ajattelin nyt suunnata.

Ensimmäiset 4-5 km meni kivasti tutuissa maastoissa, sitten siirryin ennen tutkimattomille seuduille. Heti aluksi tuli vastaan louhos, josta kotona oli jo puhetta. Lähdin kiertään louhosta vasemmalta puolelta, kunnes tulin siihen tulokseen, että sieltä kautta kiertämällä matkasta voi tulla aika pitkä. Hetken katseltuani huomasin toisella puolella metsäautotien pään, jota olin siis etsimässä. Vaihdoin suuntaa ja toiselta puolelta matka oli paljon lyhyempi. Mikä oli ihan kiva juttu, koska siinä louhoksessa pyöriessäni tuli mieleeni kaikki tv-sarjat ja elokuvat, joissa ruumiit löytyy aina tuollaisista louhoksista. Huh, tuli vähän vauhtia lenkkareihin ja sauvoihin. Miten niin katsonut liikaa poliisi-tv:tä?!
Seuraavaksi matka jatkui tuota metsä-autotietä pitkin. Yhtään vastaantulijaa ei näkynyt pitkiin aikoihin. Kun metsässä huhuili joku isompi lintu, pääsi mielikuvitukseni taas irti. Täällähän voi olla karhuja! Vähän kiristin tahtia ja kohta; täällähän voi olla susia!! Näitä jälkimmäisiä on jopa niillä seuduilla tavattu, joten ei muuta kun lisää tahtia. Aloin myös oikein kunnolla töksäytteleen sauvoilla maahan, josko nuo pedot vaikka pelästyisivät sitä ääntä. Onneksi olin jo taittanut suurimman osan tästä hiljasesta ja syrjäisestä metsäautotiestä, joten pienen panikoinnin jälkeen päädyin vähän isommalle tielle. Siellä näkyi jo muitakin ihmisiä ja mielikuvitus rauhoittui.
On se kyllä kumma kuinka itse omilla ajatuksillaan saa itselleen paniikin aikaiseksi.

Selvisin kuitenkin ilman törmäystä ruumiisiin tai petoeläimiin ja tein reilun kahden tunnin ja 13 kilometrin lenkin. Siihen vielä päälle kotona pitkät venyttelyt niin taas on kuin uusi ihminen!

Tukka hyvin, kaikki hyvin

Lauantaina hankin itselleni syksyn piristykseksi uuden hiuslookin. Siitä tuli mieleeni, että en ole tainnut avautua edellisestäkään kampaajalla käynnistäni.

Olen jo jonkin aikaa käyttänyt yhden kampaamon palveluja ja siellä minulla on ollut myös vakikampaaja. Edelliskerran kävin kampaajalla kesälomallani, eikä ollut erityisen onnistunut vierailu. Soitin kampaamoon varatakseni ajan, niin puhelimeen vastasi joku joka puhui aika huonosti suomea. Monen yrityksen jälkeen puhelu päättyi siten, että minulla oli aika varattuna väärällä nimellä (tämä puhelimeen vastannut henkilö ei siis ymmärtänyt nimeäni) ja jollekin muulle kampaajalle kuin sille, jolla yleensä käyn. No, ajattelin kuitenkin käyttää ajan. Noin 20 minuuttia ennen varattua aikaa, kun olin ajelemassa kohti kampaamoa, sieltä soitettiin, että voisinko tulla puoli tuntia myöhemmin. Kun kerran lomalla olin niin mikäs siinä. Ehtisin käymään siinä välissä vaikka kaupassa. Lopulta kampaaja oli vielä tästäkin ajasta 10 minuuttia myöhässä ja ensimmäisenä ilmoitti minulle nyrpeällä naamalla: "Älä ihmettele, kun minulla on poski turvoksissa. Olin äsken hammaslääkärillä ja olen oikeastaan sairaslomalla, mutta tulin nyt nämä sinun hiuksesi laittamaan." Eipä siinä sitten mitään. Tykkään käydä kampaajilla, jotka ehdottavat ja ideoivat mitä hiuksilleni voisi tehdä, koska itse en osaa kuvitella minkälainen hiusmalli minulle sopii tai ei sovi missään nimessä. Joten kun kampaaja kysyi, että mitä tehdään, niin totesin, että juurikasvu pitäisi saada pois ja leikkausmalleja hän voi ehdottaa. Ehdotus oli se, että eteeni tuotiin läjä kirjoja ja todettiin että kato noista. Päätin sitten, että jos ihan vaan tasotellaan latvoja ja leikataan vähän etutukkaa ja kampaaja ehdotti, että värjätään juurikasvua vaaleilla raidoilla niin ei ole niin "värjätyn näköinen". Lopputulos oli se, että lähtiessäni kampaamosta, minulla oli edelleen maantien värinen juurikasvu ja leikattuna "etutukka", joka oli mitaltaan sellainen, ettei sitä saanut mitenkään fiksusti otsalle, eikä se pysynyt korvan takana. En valittanut aiheesta, koska en todellakaan halunnut jäädä enää hetkeksikään tämän kampaajan käsittelyyn, joka oli vain minun takia keskeyttänyt sairaslomansa ja joka osoitti sen tuoman ketutuksen hyvin selkeästi.

Mikäli tuolla edelliskerralla ei leimakorttini olisi tullut täyteen, olisi kerta jäänyt varmasti viimeiseksi tässä kyseisessä kampaamossa. Mutta nyt kun luvassa oli hiusten leikkaus ilmaiseksi ajattelin vielä yrittää tätä kampaamoa. Tällä kerralla puhelimeen vastasi suomenkielinen henkilö ja sain varattua ajan jopa omalle vakkari kampaajalleni. Lauantaina sitten suuntasin kampaamoon. No, eipä sitä vakkarikampaajaa siellä näkynyt, vaan tuo edelliskerralta tuttu huonosti suomea puhuva kampaaja tuli laittamaan hiuksiani. Hänellä oli kyllä heti ihan hyvältä kuulostava ajatus siitä, mitä hiuksilleni tehtäisiin. Hieman vaivautuneen olon siinä tuolissa istuesssani aiheutti muiden kampaajien kyttäys, kun he seurasivat silmä kovana, että mitä tämä minun kampaajani tekee ja tulisiko jotain virheitä, joista pääsisi sanomaan. Kampauksesta ja väristä tuli lopulta ihan kiva, mutta jotenkin jäi kuitenkin vähän huono fiilis, kun hintakin oli mielestäni hunajainen, vaikka leikkauksen osuus oli muka ilmainen.

Taidanpa ensi kerralla suunnata johonkin muualle kampaamoon. Hyviä vinkkejä?

Pullopantteja

Ollaanpa yritetty vähitellen siivoilla pihaa talviteloille. Takapihalla on muhinut kahdesta kolmeen vuotta jätesäkeissä pulloja. Pullot on siis peräisin talon rakentamisvaiheesta.
Ajateltiin vihdoinkin ryhdistäytyä ja palauttaa myös nämä pullot kauppaan. Jätesäkit on tietysti vuosien saatossa haurastunut, vettynyt, ratkeillut ja repeillyt, joten pullot tarvitsi ensin uudelleen pakkaamisen. Käytiin kaikki läpi ja järjesteltiin jopa erillisiin säkkeihin tölkit, muovipullot ja lasipullot. Hajuefektit eivät aina olleet miellyttäviä, kun kaiveli märkiä ja sisältä homeessa olevia pulloja. Hämmästyttävintä oli, ettei seasta löynyt minkäänlaisia jalallisia olentoja. Pieni ihmetys siinä touhutessa heräsi sen suhteen, että raksalta kuitenkin aina lähdettiin illalla autolla pois. :-D Epäilen, että lastissa oli mukana myös tupareista kertyneet pullot, sillä en ainakaan myönnä, että meidän rakennuksella olisi juotu Passoaa, Malibua tai saati sitten Kossua. Lopulliseksi saldoksi muodostui 1,5 säkkiä muovipulloja, 1 säkki tölkkejä ja 5 x 1/3 säkkiä lasipulloja (olivat sen verran painavia ettei viittinyt kovin täysiä säkkejä tehdä). Eli ihan reipas satsi.

Tiistaina otin puolet pusseista mukaani ja suuntasin kohti Prismaa, siellä kun on tunnetusti monta palautusautomaattia ja niihin saa syöttää kaikki pullot ja tölkit samaa hihnaa pitkin. Parkkipaikalla jo totesin, että kaupassa on aika tyhjää, ja kun olin kärrännyt puolet mukanani olevasta satsista palautusautomaatille, sain jopa valita mieleisen koneen, jonka kanssa aloittaa työskentely. Homma meni kivasti ja hain autolta seuraavan satsin. Sain senkin vaivatta syötettyä koneeseen ja siinä vaiheessa tulin siihen tulokseen, että kun kaupassa on näin hiljaista ja itselläni ei oikeastaan ole kiire mihinkään, taidan huristella kotiin ja hakea ne loputkin säkit. Päästäänpä niistäkin.

Palattuani uuden lastin kanssa Prismalle nostelin taas puolet kärryyn ja nokka kohti automaattia. Nyt oli muodostuntukin jo vähän jonoa, mutta aika kivuttomasti pääsin taas täyttämään automaattia ja ei kun hakemaan viimeisiä säkkejä autolta. Tullessani viimeisten pullojeni kanssa automaateille, oli jonot jo niin pitkät, ettei käytävällä meinannut ohi mahtua. Ja aika monella muullakin palauttajalla pullomäärä hipoi kärryjen laitoja. Aikani jonotettua, pääsin taas syöttämään pulloja. Eipä mennyt kauaakaan, kun muiden palautusautomaattien hurina hiljeni ja ihmiset alkoivat pulista, että "Enää ei toimi kuin yksi automaatti". Heh, meinasi siinä hymy levitä pullolastini kanssa naamalle. Se hymy kyllä hyytyi nopeasti kun omakin koneeni iski näytölle STOP!-merkin. Onneksi kaikki automaatit saatiin muutamassa minuutissa takaisin toimintakuntoon ja tuttu kilinä jatkui.

Tulipa nekin pullot viimein palautettua ja matkakassa karttui taas mukavalla summalla.

Hölkkää

Onpas taas vierähtäny aikaa bloggailusta.

Syksyn vuorotellen kirpeissä ja sateisissa keleissä on ollut yllättävänkin mukavaa lenkkeillä. Välillä oikein tekee mieli lähteä uhmaamaan syysmyrskyä ja sadetta ja välillä kirpeä aurinkoinen syksyn ruska suorastaan vaatii metsään kirmaamaan. Tietysti lenkkien mielekkyyttä on lisännyt se, että ne on mennyt melko kevyesti.

Viime viikolla lähdin työpäivän jälkeen pikaiselle lenkille. Lenkki sujui todella hyvin ja hämmästyttävintä oli, että syke oli koko lenkin ajan n. 20 lyöntiä matalammalla kuin yleensä hölkkälenkillä. Oli niin mukavaa, että viimeisestä risteyksestä kun piti kääntyä kohti kotia, jatkoinkin vielä suoraan ja tein pienen lisälenkin. Eihän sitä hyvää lenkkiä kannata kesken lopettaa!

Eilen lähdin taas työpäivän jälkeen hölkkäileen. Ennen lähtöä söin yhden banaanin, mikä osoittautui -taas kerran- virheeksi. Minä en saisi syödä enkä juoda mitään pariin tuntiin ennen lenkkiä, mutta välillä on pakko nostaa verensokeria ettei tule lenkillä noutaja. Ensimmäisen kilometrin jälkeen alkoi pistämään ja hyvin nopeasti se yltyi niin paljon, että hölkkääminen loppui siihen. Puolisen kilometriä käveltyäni ja itsekseni keskellä metsää kiroiltuani, vähän venytin kylkiä ja koitin taas varovasti hölkkäämistä. Onneksi se lähti siitä sujumaan, vaikka vatsassa koko ajan vähän tuntui, mutta ei häiritsevästi. Loppumatka tunnin lenkistä menikin sitten oikein kivasti ja itselle jäi hyvä mieli. Ensi kerralla ei siis edes sitä banaania laiteta suuhun!

Polven kanssa ei ole ollut ongelmia. Tunnin lenkin loppuvaiheessa se alkaa kyllä muistuttelemaan olemassaolostaan, mutta ei kuitenkaan haittaa menoa. Siis jos on tuki paikallaan. Viime maanantain iltarasteilla olin päässyt ensimmäisen kilometrin, kun polvessa vihlaisi ja samalla hetkellä tajusin, että polvituki on unohtunut kotiin. Se siitä juoksemisesta sitten niillä rasteilla. Kevyesti kyllä hölkkäilin, mutta eipä se mitään herkkua ollut. Positiivista on huomata, että siitä tuesta on todellakin jotain hyötyä, ettei ole turhan takia hiostamassa.

Paras...

...suoritus ikinä! Nimittäin itseltäni iltarasteilla. Maasto oli aikaisemmilta torstairasteilta tuttu Lamminpää. Menin yksikseni 4 kilometrin reitin. Kaikki rastit löytyi heti suoraan rastille juosten ja vauhtiakin sain yllättävän hyvin pidettyä yllä. Ottaen huomioon maaston mäkisyyden. Loppuaika 33 minuuttia.
Sen verran olen kilpailuhenkinen luonne, että heti kun on tuttuja "vastuksia", niin vauhtia tulee lisää. Vaikka emme varsinaisesti kavereiden kanssa mitään kisaa menneetkään, niin kyllä ainakin omaan suoritukseeni tulee huomattavasti enemmän tsemppiä, kun mukana on tuttuja kenen kanssa tuloksia ja etenemistä voi vertailla. Suunnistuksessa on vielä se mielenkiintoinen tekijä, että reitin varrella ei yleensä ole pienintäkään aavistusta missä kilpakumppanit on menossa. Eli ei voi ruveta löysäileen kesken matkan.
Tällä kertaa tuo 4 kilometriä meni niin kevyesti, että viimeisen rastin jälkeen -kun olin tajunnut että seuraava todellakin on jo maali- oikein harmitti ettei tullut otettua pidempää lenkkiä.
Jos viikkoa aiemmin oli yksi tuskaisimmista suunnistuksista niin nyt oli kyllä varmasti kaikista nautinnollisin kerta. Olipas se mukavaa!

Uusia ruokatuttavuuksia

Tuntuu, että päivästä toiseen sitä syö kotona samoja ruokalajeja. Pientä vaihtelua kuvioon tuo aina kesä ja grillikausi. Kun siihen alkaa taas kyllästyyn onkin aika vaihtaa takaisin keittoihin ja muuseihin. Jostain syystä on vain joitakin ruokalajeja, joita tulee kierrätettyä viikosta toiseen. Luulenpa etten ole edes ainoa kenen keittiössä vallitsee sama tunnelma.

Taas kerran olen yrittänyt saada asiaan jotain muutosta ja testaillut uusia reseptejä. Tällä kerralla on jopa löytynyt muutama uusi ruokakokonaisuus, joista saa pienellä kehittämisellä hyviä arkiruokia. Onpa toki niitä pettymyksiäkin koettu. Olen samalla tutustunut myös ruoka-aineisiin ja valmistustapoihin, joita en ole aikaisemmin koittanut. Esimerkiksi wokkipannu on lojunut kaapin perällä vuosia täysin käyttämättömänä, mutta nyt kaivoin sen esiin ja koitin wokkausta. Ei ollenkaan hassumpaa hommaa ja tuloksena ihan hyvää ruokaa. Samalla käytin ensimmäisen kerran elämässäni ruoan laitossa inkivääriä. Sienistä en ole aiemmin juuri perustanut, mutta iän myötä olen alkanut tottua niiden makuun ja nykyään jopa pidän niistä. Tähän astiseen sienivalikoimaani on kuulunut ainoastaan herkkusienet. Nyt tuli tehtyä siitakesienistä sieni-sipulikastiketta ja oli kyllä herkullista. Tekisi jo mieleni lähteä jopa sienimetsään, mutta se vissiin vaatisi jonkinlaista sienituntemusta??
Muita uusia kokemuksia lähiaikoina on ollut ahvenfileiden kauraleivitys sekä pähkinöiden ja siementen paahtaminen. On se kumma kuinka noinkin helppoja asioita ei ole ennen tullut tehtyä. Vuosien tauon jälkeen olen myös innostunut leipomaan itse sämpylät.

Toivottavasti näistä uusista kokemuksista saataisiin vähän vaihtelua arkiseen ruokavalioon.

Bileet rapujen kera

Tunnelmia lauantain rapujuhlista kuvamuodossa. Tänä vuonna piti tuo kontrolli snapsien kanssa paremmin kuin viime vuonna. ;-D

Lonely Orienteer

Viime viikolla kävin kaksi kertaa ihan yksin suunnistamassa, huimaa. Sain siis jopa yksin aikaiseksi lähdettyä kotoa rasteille ja kierrettyä 4:n ja 5:n kilometrin radat.

Maanantaina menin Metsäkylässä 4 kilometrin lenkin. Ihan kohtuullisesti sujui. Kaikki rastit kyllä löytyi, mutta tarkkuudessa oli vähän parannettavaa. Joka rastille menin tyylillä "Nyt se on tässä lähellä jossain". Mutta tarkkaa varmuutta sijainnista ei ollut. Kaikkein lyhyimmällä rastivälillä, joka oli noin 150 metriä, onnistuin tekemään pahimman pummini, heh. No, kyllä sekin sieltä lopulta sitten löytyi. Loppuaika oli itselleni ihan kelvollinen 54 minuuttia, kun juoksukunto ei ole erityisen hyvä.

Torstaina rastit oli Lamminpäässä. Keskiviikkona olin ollut vatsa-peppu-jumpassa, jonka jäljiltä reisi- ja pakaralihakset olivat jokseenkin jäykässä kunnossa. Ajattelin, että kevyt hölkkä voisi niitä vetreyttää. Niinpä niin. Kevyt hölkkä ehkä olisi sen tehnyt, mutta soraharjun ylös-alas juokseminen ei. Oli kovin tuskainen 5 kilometriä, kun vähän väliä mentiin harjun puolelta toiselle ja lopuksi niitattiin vielä vanhan laskettelumäen pohjaa pitkin ylös. Väsyneenä, kipeillä lihaksilla ja lenkkarit jalassa irtosorarinteen ylös kipuaminen ei ollut helppo tehtävä. Suunnistuksellisesti lenkki meni hyvin ja kaikki rastit löytyi helposti. Huomattavasti tarkemminkin kuin maanantaina. Aika oli ihan tyydyttävä 1 tunti 9 minuuttia. Uskoisin pystyneeni alle tunnin suoritukseen vetreillä jaloilla. Pitäähän sitä jotain parannettavaa olla.

Sosiaalinen suomalainen

Hihi. Töissä oli siis se ruotsalainen käymässä. No, torstai-iltana mentiin porukalla syömään kunnon ravintolaan. Ihmettelin siinä syödessämme, että omituisiin paikkoihin sitä ihminen ajautuu ihan huomaamatta. Olin siis illallisella kolmen sellaisen henkilön kanssa, joista kaksi on samoissa tiloissa töissä päivät, mutta emme normaalisti ole juurikaan tekemisissä toistemme kanssa. Siellä sujuvasti juttelimme englanniksi niitä näitä ja olimme sosiaalisia.

Lopuksi suuntasin kaupungin bussilla kotiin. Istuskellessani bussissa odottamassa starttia, viereeni istahti nuori mies, kenen kanssa olen viettänyt vuoden samalla luokalla ammattikorkeakoulussa. Sujuvasti käänsin pääni ja keskityin ulos katselemiseen siinä vaiheessa, kun tunnistin hänet. Eipä hänkään minuun ottanut mitään kontaktia, tiedä sitten tunnistikokaan. Naureskelin itsekseni matkan aikana, että olen tuntitolkulla seurustellut vieraalla kielellä lähes outojen ihmisten kanssa ja nyt välttelen puolitutun suomalaisen tapaamista. Mutta. Tosiasia on, että meillä ei olisi ollut yhtään mitään keskustelun aihetta. Pakolliset "mitä kuuluu, mitä teet, missä asut..." olisi tietysti voinut vaihtaa, mutta miksi? Minua ei oikeasti tippaakaan kiinnostanut mitä sille ihmiselle kuuluu. Edes opiskellessamme en ollut täysin samalla ajatustasolla hänen kanssaan.

Tai sitten minulla vain oli päivän sosiaalisuus jo täynnä. No, eipä näyttänyt häntäkään kiinnostavan minun elämäni tai sitten ei edes tunnistanut minua. Tunsin sillä hetkellä kuuluvani niihin perinteisiin suomalaisiin, jotka eivät puhu eikä pukahda vieraille. Eikä edes tutuille. Ehkä sitten ensi kerralla taas.

Lentopallolentopallolentopallo

Syyskausi on alkanut ja samalla lentopallovuorot. Viime talvena meillä oli kahden tunnin vuoro. Mikäli seuraavalla vuorolla käyvät eivät tulleet paikalle, saatoimme joskus jatkaa vähän pidempään. Tälle talvelle varattiinkin kolmen tunnin vuoro. Huh huh. Myönnän, että se on jo vähän liikaa. Näillä ensimmäisillä viikoilla on pelaajatkin ollut kortilla. Kolmen tunnin, neljällä neljää vastaan, pelin jälkeen on energia lopussa. Olemmekin yrittäneet ottaa alkuun vähän tekniikkaharjoituksia, josko se pelikin siitä vähän kehittyisi. Mutta ei sekään kevyttä ole. Ne vähätkin pelaajat, jotka paikalle on päässyt, ovat tulleet vähän millon huvittaa. Kun ensin lätkitään pienellä porukalla tunnin verran itsemme väsyksiin, niin kahden tunnin jälkeen on itse jo aivan valmista kauraa, mutta näillä MattiMyöhäsillä vielä virtaa riittää. Hauska laji se silti on ja kesken ei malttaisi lopettaa vaikka mikään ei enää oikein onnistuisikaan. Toivotaan, että syksyn viileät ilmat ajavat ihmisiä sisälajien pariin ja pelaajia alkaa taas löytyä.

Ruotsalaiset

Jossain aiemmassa tekstissä tuli jo mainittua, että töissä sain vähän uusia kuvioita. Kyseessä on koko konsernin laajuinen esiselvitys-projekti. Konserniin kuuluu myös jonkin verran ruotsalaisia yrityksiä, joten projektia tehdään yhdessä heidän kanssa. Alussa minulle maalailtiin kauhukuvia siitä, kuinka ruotsalaisten kanssa on vaikea tehdä yhteistyötä ja heidän nuivasta suhtautumisesta kaikkea kohtaan. Ennen ensimmäistä miittinkiä projektiryhmäämme kuuluvan ruotsalaisen kanssa, pidimme suomalaisten kesken briiffauksen siitä, miten lähdemme tätä projektia viemään eteenpäin niin, että ruotsalaisetkin lähtevät mukaan. Palaverin alkaessa ovesta astui sisään ruotsalainen nuori mies tukka pystyssä ja selkäreppu olalla. Palaverin loppuessa tämä ruotsalainen, jonka piti vastustaa kaikkea, olikin täysin innoissaan lähdössä viemään ajatusta kotimaahansa. Se niistä ennakkoluuloista.

Loppuviikosta meillä on taas palaveri. Mielenkiintoista kuulla kuinka muut naapurimaamme työkaverit ovat suhtautuneet tähän projektiin, kun viestin viejä on itse innoissaan. Sen verran kuitenkin meidän suomalaisten ennakkoluulojen puolustukseksi, että toisen samanaikaisesti meneillään olevan projektin ruotsalaisvahvistus oli todennut heti alkuunsa, että "heillä ruotsissa tämä tehdään näin, tehkää te suomessa niin kun haluatte, kunhan ette sotke meidän juttuja". Se siitä yhtenäistämisestä. Onneksi meillä on mukava ruotsalainen.

Ja kaikille tiedoksi, että henkilökohtaisesti minulla ei ole mitään ruotsalaisia vastaan. Eikä muidenkaan maiden kansalaisia.

Syystympeys

Tuijotan vain edessäni tätä ruutua ja surffailen mitään sanomattomilla nettisivuilla, jotka eivät oikeastaan edes kiinnosta. Kovasti tekisi mieli lähteä lenkille, mutta en vaan saa itsestäni irti. Tekemättömiä hommia lojuu pitkin poikin. Enpä jaksa niihinkään paneutua. Stressaan niistä sitten taas sunnuntain ja maanantain välisinä öinä. Mistähän mahtoi tämä taas iskeä? Joidenkin asioiden tekeminen jopa kiinnostaisi, mutta silti voin vain istua tunteja paikallani tekemättä mitään fiksua. Untakin tuntuisi riittävän vaikka vuorokaudet ympäri. Tulisi edes vaihtelua tähän ankean harmaaseen ilmaan, jos sieltä vaikka löytyisi kadonnut motivaatio. No, onneksi näillä tympäisyillä on tapana mennä ohi samaa vauhtia kuin tulevat.

Polvi ja lapio?

Polven kipeytymättömyys maanantain iltarasteilla hämmästytti niin paljon, että olen asiaa oikein pohtinut ja pyöritellyt. Tähän asti polvi ei ole siis kesänyt tuota metsässä juoksua juuri yhtään. Nyt ei tullu mitään kipuja missään vaiheessa, vaikka juostiin reilusti. Jotenkin siis tuntuu oudolta, että miten se yhtäkkiä olisi voinut parantua. Olen siis miettiny, mitä sellaista on tapahtunut, millä voisi olla vaikutusta polveen.
Viime talvena kaikki alkoi oikeasta lonkasta, joka jotenkin jumittui ja tuntui, ettei se ole ihan "oikealla kohdallaan", kun yritin sitä venytellä. Vähän tämän jälkeen tuli ensimmäiset ongelmat polven kanssa. Jossain vaiheessa ajattelin, että voisiko niillä olla jotain yhteistä, mutta toisaalta lonkka ei ole enää ollut kipeä. Alaselkäni on helposti jumittuvaa mallia ja kiitos tämän istumatyön, se onkin nykyään aina jumissa. Nyt olen useamman viikon ajan lapioinut jotain monta kertaa viikossa. Niinpä laskin 1+1+1 ja aloin pohtia, että voisiko kaiken alku olla tuo alaselkä? Jos selän jumittaminen on aiheuttanut jaloille vääränlaisen liikeradan, jonka takia lonkka vääntyy ja kiristää samalla sitä jännettä, joka polvessa hiertää luuhun? Koska tämä tulehtuva jänne on kiinni siinä lihaksessa, joka menee jalan ulkosivussa aina lonkasta polveen asti. Runsaan lapioinnin ansiosta selkä on saanut paljon kiertoliikettä ja jännitykset ovat selkeästi auenneet.
Hmmm... Tulipa vaan tällainen mahdollisuus mieleeni, kun en enää muuta selitystä keksinyt sille, että polvi tuon metsässä juoksemisen kesti. Mikäli tämä pitää paikkansa, tai edes tuo lapiointi oikeasti polveen auttaa, niin ilmottaudun vapaaehtoiseksi kaikille, joilla on luvassa lapiohommia!
Onpa lapioinnista ollut ainakin se ilo, että oikeaan käteen on tullut joku patti. Kutsuvat sitä kuulemma joissain piireissä lihakseksi. Vielä kun oppisi lapioimaan myös "vasenkätisesti" niin saisi toiseenkin käteen sen patin.

Hirvikärpäsiä

Eilen oli taas iltarastit. Tällä kertaa ryvettiin Hervannan katsastuskonttorin lähimetsissä. Positiivisena puolena voidaan mainita se, että juoksimme aika pitkät pätkät ja polvi ei vihotellut yhtään. Jes! Toivottavasti sen kanssa aletaan oleen voiton puolella. Sitten niitä negatiivisia puolia. Vitosrasti pummattiin oikein reilusti. Mentiin polkua vähän liian pitkälle ja sitten ei oikein tiedettykään missä ollaan. Kun sitten pysähdyttiin pohtiin sijaintiamme, tuli esiin toinen negatiivinen asia; hirvikärpäset. Mokomat kävivät kimppuun kuin hyeenat. Meinasi rasti jäädä löytymättä, kun ei oikein pystynyt kärpäsiltä keskittyyn kartan lukuun. No, onneksi kuitenkin paikallistimme itsemme kartalta ja rastikin löytyi. Toinen pummi tuli heti seuraavalla rastilla. Ei meinannut millään löytyä ja aikaa kului. Edelleen hirvikärpäset häiritsivät keskittymistä. Lopulta kaikki rastit löytyi ja maaliin päästiin, tosin aika ei ollut erityisen huikea. Ehkä meidänkin todella olisi syytä alkaa reenaan erikseen tuota suunnistusta. Jotenkin siinä lähdössä vaan iskee aina rimakauhu ja päädymme matkaan yhdessä.
Kotona menin parvekkeelle kampaamaan hiukset ja riisumaan vaatteet. Sieltä hiuksistahan niitä mönkijöitä vielä löytyi, hyi yök. Eikä ne hirvikärpäsetkään pelkästään niin pahoja ole, mutta tällä kertaa olivat pureskelleetkin minua. Ainakin kolme kutiavaa puremaa on löytynyt. Ei kauheesti huvita tuonne metsään lähteminen. Millähän ne saisi pysymään loitolla? Vaalea vaatetus ei ainakaan auttanut. Tietenkin olen tänään koko päivän raaputellut itseäni, kun tunnen niiden edelleen mönkivän muka jossain päin.

Huh huh

Kaksi viikkoa loman jälkeen mennyt ja aika ja minä ollaan lennetty. Heti loman jälkeisenä maanantaina paluu arkeen alkoi oikein rytinällä. Töissä oli uusi työntekijä odottamassa kouluttamista ja itselleni sain uuden mielenkiintoisen projektin. Hieman ahdisti ottaa tämä uusi projekti työnalle, kun kiirettä tuntuu töissä riittävän nyt muutenkin. Mutta en voinut jättää käyttämättä hyvää tilaisuutta tuoda itseäni ja taitojani esille oman yksikköni sisällä sekä koko organisaation tasolla. Eipä ole töissä tarvinnut miettiä että olisiko jotain tekemistä.
Työpäivän jälkeen on päälle vaihtunut raksavaatteet ja ilta on vietetty muurausten parissa. Parin viikon aikana olen lapioinut 2000 kiloa betonia ja kantanut harkkoja harkon perään. Eilen vietettiin montussa 12 tuntia ja nyt on muuraukset viimein valmiina. Tänään kaivuri nosteli perustusten vierestä pois savimaata, jonka nämä viime aikojen runsaat sateet oli sinne sorruttanut. *Istuu jalat ristissä ja odottaa, että kaivurin katkaisema viemäriputki saataisiin korjattua, jotta pääsisi vessaan..." Seuraavaksi aletaan levittämään patolevyjä ja styrokseja sekä täyttämään muurausten sisä- ja ulkopuolia.
Lisäksi on ollut tarjolla erinäistä ohjelmaa häistä tupaantuliaisiin sekä urheilusta partioon. Aina välillä on tietynlainen pakko myös pyykin pesuun ja ruoan laittoon, joten on nuo yöunet jääneet aika pieniksi viime viikkoina. Tänään vatsa sitten ilmoittikin, että nyt ollaan menty liian lujaa ja liian paljon. Se kun on minulla ensimmäinen elin, joka reagoi stressiin.
Eiköhän se tästä taas.
"Kuuli juuri, että viemärin käyttökielto perutaan. Se olikin sadevesiputki. Lähtee siis vessaan."

Lomamatka

Eipä tämä loma ihan pelkissä kotinurkissa pyörimiseen lopulta mennytkään. Keskiviikkona, kun anturat oli saatu valettua, jätimme ne kuivumaan ja lähdimme ystäväpariskunnan kanssa pyöräretkelle. Siis polkupyörillä. Keskiviikkoiltana aloitimme 40 kilometrin taipaleella Teiskoon Taulaniemen leirintäalueelle. Matkalla kävimme tutustumassa Nurmen Teboiliin sekä syömässä pizzat Kämmenniemen Kessan baarissa. Oli herkulliset pizzat. Illalla olimme hieman ennen kymmentä perillä Taulaniemessä ja sopivasti meille oli sauna varattuna kymmenestä yhteentoista. Taulaniemi oli hieno paikka ja palvelu oli ystävällistä. Hinnat tosin olivat aika korkeat. Polkupyörillä kun ei paljon kuljeteta tavaraa, niin vuokrasimme lakanat paikanpäältä. Kertakäyttölakanat maksoivat 6 euroa / sänky. Mielestäni aika kova hinta.

Torstaina heräilimme rauhassa ja lähdimme polkemaan kohti Kämmenniemen Salea. Matkalla ihastelimme Aunessiltaa. Kämmenniemen Salesta ostimme matkaevääksi makkaraa ja mansikkaviinerit. Kämmenniemestä matka jatkui Teiskon viinitilalle, josta mukaan tarttui pullo mustikka-vadelma-punaviiniä. Seuraavaksi teimme suunnitellun eväspysähdyksen appivanhempieni mökillä Teiskossa. Äijät kävi uimassa, grillasimme makkarat ja söimme mansikkaviinerit. Käytettyämme ensimmäiseen kymmeneen kilometriin aikaa viisi tuntia =), laitoimme reisiin vauhtia ja lähdimme polkemaan kohti Orivettä. Loppumatka meni rankoista ylämäistä huolimatta ripeästi ja lähes huomaamatta olimme Orivedellä Säynäniemen leirintäalueella. Majoittauduimme ja kävimme pulahtamassa järvessä, mikä tosin meinasi olla hankalaa, kun monien kymmenien metrien kahlauksen jälkeen vettä oli edelleen juuri ja juuri takapuoleen asti. Virkistäytymisen jälkeen polkaisimme Oriveden keskustaan syömään ja kauppaan. Päivän aikana kertyi noin kuutisenkymmentä pyöräilykilometriä. Illalla nautiskelimme notskilla Teiskon viiniä. Voin suositella kyseistä viiniä lämpimästi. Oli huomattavasti täyteläisempää ja "punkkumaisempaa" kuin aikaisemmin juomani marjaviinit. Säynäniemessä lakanatkin olivat kohtuuhintaisia. Kolmella eurolla per sänky sai oikeat kangaslakanat ja lisäksi vielä pyyhkeet.

Perjantaiaamuna lähtöä vauhditti ilmassa leijuva ukkosmyrskyn uhka. Poljimme sen minkä reidet periksi antoivat Säynäniemestä kohti Kangasalaa. Fiilis oli todellinen "ylämäki, alamäki, yhdessä kulkien..." Jos ette usko, niin voitte käydä koittaan; kantatiellä 58 Orivesi-Kangasala ei juuri tasaista maastoa ole. Aluksi meinasi tulla epätoivo kotiin pääsemisestä, mutta kyllä ne maitohapot lopulta väistyivät ja polkeminen muuttui sujuvammaksi. Kangasalla pidimme ruokatauon kunnes jatkoimme kohti Pirkkalaa. Loppumatka olikin jo henkisesti "melkein kotona". Härmälään päästyämme aurinko porotti lämpimänä taivaalla, joten pysähdyimme Vieteriin maaliin tulo -olusille. Pisaraakaan emme lopulta saaneet vettä niskaamme. Viimeisen päivän saldoksi tuli noin 50 kilometriä. Kotona olo oli aika väsähtänyt, mutta henkisesti todella hyvä. Oli aivan mahtava reissu. Kaikki arkiset asiat unohtuivat täysin. Josko ensi kesänä vaikka koko viikoksi johonkin päin?

Kuraa

Operaatio Autotalli eteni hetkellisesti huimaa vauhtia. Kaivaukset saatiin lopulliseen korkoon ja sitten suunta muuttuikin ylöspäin. Ensin laitettiin salaojia ja sitten levitettiin kerros soraa, joka lätkätiin oikeaan korkoonsa anturoiden alle. Appiukko-kokelaan kanssa rakenneltiin anturalaudoitukset ja keskiviikkoaamuna paikalle huristi betoniauto. Betonin kanssa pihistelimme sen verran, että emme ottaneet pumppuautoa. Kouru ei ylettynyt tallin takaseinän anturoihin asti, joten luvassa oli lapio- ja kottikärryhommia. Voin kokemattomille kertoa, että betoni ei ole erityisen kevyttä lapioitavaa. Seuraavan kahden päivän ajan välttelin mm. nauramista, kun alimpien kylkiluiden korkeudelta oli kaikki mahdolliset lihakset järkyttävän kipeitä. Anturat saatiin valettua ja nyt on jo ympäriltä laudoituksetkin purettu. Voimme siis vain ihailla omien kättemme aikaansaannoksia. Seuraavaksi jatketaan ylöspäin harkkojen kanssa.

Erilainen kesäloma

Ensimmäinen kesälomaviikko alkaa oleen vietetty. Yleensä meitä ei oo lomilla paljon täällä Suomessa näkyny eikä ainakaan kotinurkilla. Tää loma on siitä poikkeuksellinen, että tuskin tulee lähdettyä juuri mihinkään.

Vime viikonloppuna aloitettiin se autotalliprojekti ja saatiinkin aikaiseksi aikamoinen monttu.

Syy...

...ja seuraus.

"Elävästi muistan kuinka velttoilin silloin, nuorempana aamuin sekä päivin sekä illoin..."

Tällä viikolla ei oo velttoiltu. Maanantaina aloitettiin iltarastien 4 km lenkillä. Äijän Kalevan Kierros -kaveri oli ensimmäistä kertaa mukana suunnistamassa, joten lähinnä se oli kartanlukuharjoitusta. Eli ajasta ei sen suurempia mainintoja. Tiistaiaamuna äijä lähti lenkille ja minä aloitin aamun Pilates-harjoituksella. Illalla tehtiin vielä n. 20 km:n pyörälenkki paikalliselle luonnonmuistomerkille, Pirunkivelle. Kivi on iso järkäle keskellä metsää, joka on kait joskus jääkaudella sinne kulkeutunut. Nyt se on jäämässä uuden logistiikkakeskuksen jalkoihin. Aika komea ilmestyshän se oli. Tuhatpäinen lauma nälkäisiä hyttysiä vaan hieman häiritsi kiven tarkastelua. Ihmettelimme ettei kivelle ole minkäänlaisia opasteita. Eihän sitä sieltä keskeltä metsää kukaan vahingossa löydä. Meilläkin meni hieman hakuammunnaksi, mutta löytyi lopulta.
Keskiviikkona oli tarkoitus tehdä vain illalla kevyt lenkki fillareilla kaupunkiin terassille. No, kaupungissa tuli hassuja ideoita päähän, joten jatkoimme Nokian Edeniin ja sieltä sitten vielä kotiin. Matkaa tuli noin 35 kilometriä, eli ihan kunnon lenkki.
Torstai saatiin pidettyä lepopäivänä, mutta tänä aamuna olikin sitten jo kova hinku lenkille. Molemmat lähdettiin omiin suuntiimme juoksenteleen. Itse löysin lenkin aikana syitä, mitkä aiheuttavat tuon juoksijan polven kipeytymisen. Erilaisilla juoksuasennon ja -alustan parannuksilla kipu hellittää. Tarvinnee siis vaan reenata juoksutekniikkaa ja venytellä lihaksia huolella. Lenkkien jälkeen olikin sitten hauska vertailla sykkeitä ja lenkkien kulkua.
On tällä superkuntoilulla ollut vaikutuksensakin. Kävin tänä aamuna vaa'alla ja viikon aikana on kadonnut 1,5 kiloo :-O vaikka iltaisin on tullut otettua yksi tai kaksi olutta tai lasillinen terveysjuomaa eli punkkua. En jää kaipaamaan niitä kiloja.

Muuten tänään päivä menikin kotihengettärenä; leivoin ison läjän sämpylöitä pakastimeen, tein välipalaksi pannaria ja olen pyörittänyt pyykkikoneessa toppatakkeja, jos niitä vaikka ensi talvena tarvisi.

Torstai-iltana taivas tarjoili hienoja värejä ja synkkiä pilviä.

Ärripurri Mökömökömaasta

On taas päivä kun kaikki ottaa pattiin. Katselin sääennustetta. Kiva lomasää luvassa. Ihan vaan pelkkää vesisadetta, ei auringon pilkahdustakaan ja lämmintä 15 astetta. Nice. Taidan muuttaa johonkin maahan missä näkyy aurinko, edes sillontällön.

Töissä meillä otettin käyttöön hieno laite, jolla poltetaan cd:t ja se tekee samalla niihin "tarran" päälle. Työkaveri totesi, että hän käytti vielä vanhoja (jotka on todella Huonoja) ja ei kai näihin uusiin ole pakko siirtyä? Ööö.. no, ei kai täällä pakko ole kun kuolla. Olishan se kiva että asiakkaille lähetettävät cd:t olisi siistejä ja yhtenäisiä. Mutta en kai minä ketään voi pakottaa? Siis alle kolmekymppinen mies ei voi siirtyä uuten järjestelmään, jonka käyttö ei ole edes vaikeaa. Just. Lähetä vanhoja pas**** sitten. Aivan sama.

Toinen työkaveri kuuntelee kuulokkeilla musiikkia. Ja lyö samalla jaloilla tahtia. Voisitko lopettaa? Ärsyttää!

Että sellasta. Ehkä huomenna kaikki on taas paremmin. Tulis vaan se huominen.

Lomaa odotellessa

Vielä 22,5 tuntia töitä ja sitten alkaa neljän viikon loma. =) Kyllä sitä on odotettukin. Johtuukohan se nimenomaan siitä loman odottamisesta, että juuri ennen lomaa tuntuu aina siltä ettei jaksa enää päivääkään? Kun onhan tässä monta vuotta menty ilman kummempia lomia ja hyvin jaksettu. Kai sitä sitten vaan niin kovasti odottaa sitä lomaa, että kaikki asiat tuntuu enemmän stressaavilta ja aamuherätykset vaikeilta.

On hassu tunne jännittää jonkun toisen puolesta. Veli perheineen muutti viikonloppuna Englantiin ja olen täällä jännittänyt - lähinnä lasten puolesta - miten elämä uudessa ympäristössä sujuu. Ihan hyvinhän se tuntuu lähteneen käyntiin. Lasten koulu oli mukava ja siellä on totuttu lapsiin, jotka eivät osaa englantia. Lapsetkin ovat luonteeltaan reippaita ja sosiaalisia, niin en oikeastaan epäile yhtään etteivätkö sinne sopeutuisi. Ja mikä mahtava tilaisuus se on koko porukalle. Lapsistakin tulee varmasti nopeasti täysin kaksikielisiä. Onnea vaan mukaan matkaan sinne Englantiin!

Maksullinen pahoinpitely

Eilen oli hemmottelupäivä. Ensin kävin jalkahoidossa. Nyt on niin pehmoiset ja nätit jalat. Vielä kun saisi aikaiseksi laitettua lakkaa varpaankynsiin. Eilen piti tulla hellepäivä, niin lähdin aamulla liikkeelle sellaisissa "läpsytin-sandaaleissa". Jalkojen hoitaja tietysti rasvasti jalat kunnolla. Siinä olikin sitten taitelemista kun yritin liukastella sandaaleissani eteenpäin ja ajella vielä autolla.

Jalkahoidon jälkeen suuntasin suoraan hierontaan. Sain - hyvässä mielessä - maksullisen pahoinpitelyn. Aamulla kun laitoin repun selkään, niin parahdus pääsi. Tulin siihen tulokseen, että ihmiset, joiden mielestä hieronnassa on mukavaa, eivät ole koskaan olleet hieronnassa, jossa oikeasti auotaan jumiutuneita lihaksia. Selän pitkät suorat lihakset ja lapaluiden lähentäjä lihakset olivat tosissaan jumissa, eivätkä meinanneet antaa millään periksi. Käsittely oli siis sen mukaista. Tällaista tietokoneen edessä istumistyötä en suosittele kyllä kenellekään. Ei ihmistä vain ole suunniteltu tällaiseen. Tietysti jumiutuminen on yksilöllistä, mutta itselläni on työpiste säädetty fysioterapeutin avustuksella ja mielestäni harrastan liikuntaakin ihan mukavasti nykyään. Silti selän ja hartioiden lihakset vetää jumiin. Tietysti taukoja pitäisi pitää reilusti, mutta jotenkin ne aina unohtuu, kun ei tule pidettyä tupakkataukojakaan. Tarvis varmaan aloittaa polttaminen niin tulisi niitä ulkoilutaukoja.

Vauhtia

Maanantaina tuli käytyä taas pitkästä aikaa iltarasteilla. Nyt mentiin välillä vähän hölkätenkin. Tuo polvi ei vaan kestä. :-( Tiedä sitten millä sen sais toimiin. Mentiin neljän kilometrin lenkki ja aikaa meni 1:17. Eli vauhtia pitäis saada roimasti lisää, mutta jos polvella ei juosta, niin mistä sitten tulee?? Katselin tämän vuoden Venlojen tuloksia, niin tuossa ajassa olisi pitänyt mennä ~7 km lenkki ollakseen 600. tietämillä kisassa. Kun ei sieltä viimeistä sijaa olla lähdössä hakemaan! Äijä oli mukana rasteilla ja ihan hyvin se suunnistus ja kompassin käyttö lähti luonnistuun. Hänen selviytymistä en epäile yhtään, omaani kylläkin tämän kertaisen jälkeen.

Tiistaina vedettiin sitten tunnin reipas pyörälenkki. Maastossa ylä- ja alamäkee. Tuli kunnon intervalliharjoitus ja syke sai kyytiä. Vaikka välillä kuolema tuntui tulevan niin oli mukava huomata, että pari vuotta sitten en olisi tuollaista lenkkiä tehnyt. Keskinopeus oli kuitenkin noin 20 km/h ja maasto ei ollut kovin helppoa. Kyllä se kunto vaan nousee vaikka aina ei siltä tunnu.

Urheiluhulluuden myötä alan ymmärtämään myös eri lajeihin tarkoitettujen urheiluvaatteiden merkityksen. Ei ne pelkästään rahastusta ole.

Eilen veljen lapset oli näyttämässä meille kuntoilun mallia. 2,5 tuntia tiivistä hyppimistä trampoliinilla. Siihen kun pystyy itse niin voi sanoa olevansa hyvässä kunnossa. Kun nyt ensin jaksaisi puolikin tuntia yhteen menoon.

Mitäs sieltä lasten suusta tuleekaan?

Tapasimme tuossa ystäväpariskunnan, jolla on viisivuotias poika. Äitillä ja isällä oli ollut vapaapäivä, mutta poika oli viety päiväkotiin. Päivän jälkeen poikaa pois päiväkodista hakiessa oli tädit hieman naureskellen kysellyt, että olikos teillä tänään vapaapäivä. Poika oli siellä reippaasti kertoillut kuinka äidillä ja isillä on vapaapäivä, jolloin ne kotona leikkivät ja jumppaavat. :-D Oli kuulemma vanhempien poskille noussut reipas puna ja jotain olivat selitelleet kaupungilla asioiden hoitamisesta. Niin niin.

Kyselin samaiselta pojalta, että joko on kesäloma alkanut ja mitäs lomalla tekevät. Menevät kuulemma mökille koko viikoksi. Mutta välillä pitää tulla käymään kotiin, kun jotain on unohtunut. Pitäisiköhän viedä vanhemmille keltaisia Post-it -lappuja lahjaksi?

Tämä nyt ei ole varsinaisesti lasten suusta, mutta muuten lasten hauskuuksia. Veljeni lasten (alle 6v ja yli 4v.) lempiohjelma televisiosta on tällä hetkellä Lotto-arvonta. Aivan oikein, se sunnuntaisin tuleva seitsemän numeron ja lisänumeroiden arvonta. Sitten jännitetään osuuko numerot kohdalle. Ja voi mikä harmin paikka jos ei satu numerot osuun. Olishan se tietysti mukavampi kun menis kohdalleen ihan vaikka joka numero. :-)

Projekti

Kuntoilun lisäksi tässä alkaa toinenkin projekti työntymään kimppuun. Autotallin rakentaminen. Siinä on luvassa kesälomalle mukavasti puuhaa, kun tehdään autotallille pohjat ja perustukset. Tarkoitus olis jopa ihan itse saada ne aikaiseksi. Tietysti kaivuutyöt tekee kaivuri ettei sentäs lapioimaan ruveta. Eli nyt on sitten etsinnän alla se into ja aktiivisuus, jonka tässä 1,5 vuoden aikana on saanut hukutettua johonkin todella syvälle. Toisaalta tuntuu ihan kivalta, että on jotain puuhaa, mutta välillä tuntuu niin kaukaiselta ajatukselta saada itsestään jotain noin suurta irti. Toivotaan, että se into jostain kumpuaa ja samalla toivotaan, ettei ihan koko neljän viikon loma menisi tuon tallin kanssa touhutessa. Pieni takaportti on onneksi siinä, että varsinaisen rungon rakentaminen perustusten päälle alkaa vasta ensi vuoden puolella. Mikäli tuleva talvi on samanlainen kuin edellinen, niin rakennuskelit jatkunevat ainakin jouluun asti. Näistä keleistä kun ei vaan tällä seudulla voi ikinä tietää etukäteen.

Hulluus tarttuu

Nyt se on sitten lyöty lukkoon. Venlojen viesti 2009 Mikkelissä ja mulla vielä avausosuus, huh huh. Iltarastit siis odottaa.

Mutta eipä tämä meidän sopimus ole kuin hyvä alku. Tuo äijä meni sopiin ensi vuoden Kalevan kierroksen suorittamisesta. Pelikunto hänellä on ihan hyvä, mutta tuon kestävyyden kanssa ei taida olla ihan sama tilanne. Ja kun lajeina on 30 km luistelu, 60 km hiihto, maraton, 50 km soutu, 120 km pyöräily ja 24 km suunnistus, niin kestävyyttä tarvittais. Meillä siis laitetaan olutpullot kaapin nurkkaan ja lähdetään lenkkeileen. Mielenkiintoista seurata kuinka äijän motivaatio riittää. Epäilen, että joko hän lähtee tähän täysillä mukaan tai sitten koko asia unohtuu muutaman viikon jälkeen. Pidän peukkuja ensimmäiselle ja koitan parhaani mukaan auttaa ja kannustaa. Onneksi lupaus on tehty kaverin kanssa yhdessä, niin sieltä voi löytyä motivaatiota jos oma meinaa loppua. Minun auttamisosuus alkaa mahdollisesti jo tänään iltarasteilla. Äijän suuntavaisto ja suunnistustaito kun ei ole ihan ykkösluokkaa niin reeniä tarvitaan.

Mihinkähän tää kaikki vielä johtaa? Se kaverin sisko, joka on yksi tämän kaiken urheiluhulluuden lähteistä, ei ole vielä edes muuttanut Tampereelle ja on nyt jo saanut tämän kaiken aikaan. Syksyllä kun hän muuttaa näille seuduille, meidän porukkaa ei kannata varmaan tavotella muualta kuin lenkkipoluilta.

Venlojen vauhdissa

Olin eilen suunnistuskaverini kanssa katsomassa Venlojen viestiä. Lähinnä kannustamassa kaverini siskoa joukkueineen. Ikinä ennen en ole Jukolan viestiä käynyt paikanpäällä seuraamassa. Oli aikamoinen yllätys huomata kuinka suuresta tapahtumasta oikeasti onkaan kyse. Tunnelma oli kuin festareilla. Porukkaa oli valtavasti, niin suunnistajia kuin katsojiakin. Varsinaista suunnistustahan ei oikeastaan pysty paikanpäällä seuraamaan kuin vaihtojen osalta, mutta silti tunnelma imaisi mukaansa ja tunnit vierähtivät ihan huomaamatta jännittäessä, että koska viestin viejä tulee vaihtoon.
Vaihdon jälkeen kuultiin viestin viejältä tunnelmat kuinka oli mennyt. Seuraamamme joukkueen kaikilla jäsenillä oli aika yhtenevät kommentit osuuksiensa jälkeen: "vaikea maasto, mutta vitsit että oli KIVAA!" Joukkueen jäsenet alkoivat puhumaan meitä ympäri ensi vuoden Venlaan kakkosjoukkueeksi. Enpä voi kieltää etteikö tuo mahtava tunnelma ja osallistujien täydestä sydämestä pursuava innostus olisi aiheuttanut jonkilaista kärpäsen puremaa. Ja yli 900:n joukkueen sekaan mahtui niin monenlaista kulkijaa, että itsellekin tuli tunne, ettei se aivan ylitsepääsemätön suoritus olisi. Juoksukuntoa ja suunnistustaitoja tarvii vielä petrata ettei tule itku heti ensimmäisellä rastilla. Kun vain saisi tuon polven kestämään. Jos ei vielä ensi vuonna, niin ehkä sitten 2010? Polte kyllä syttyi.

Seuraamamme joukkuekin pärjäsi ihan mukavasti ja täytti omat tavoitteensa; eivät joutuneet yhteislähtöön ja paransivat viime vuoden sijoitustaan. Hyvä tytöt!

Halkoja ja heviä

Viikot vierähtelee niin ettei kyydissä meinaa pysyä. Ollaan vietetty iltoja halkojen parissa. Useampi motti polttopuita on jo syntynyt ja monta pölliä on vielä odottamassa halkomista. Pysyypä ens talven taas luola mukavasti lämpösenä ja sähkölaskut kurissa. Sen verran moderneja luolaihmisiä olemme, että perinteinen kirves on korvattu halkomakoneella. Aika veikee vehje. Ja huomattavan paljon kevyempää tuollaisen puumäärän pilkkominen polttopuiksi kuin kirveellä heilutellessa. Jostain pitäisi vaan löytää hyvä patentti polttopuiden säilytykseen ulkotiloissa. Meillä on ollut jos jonkinlaisia kyhäelmiä, jotka pysyvät paremmin ja huonommin kasassa. Samoin pinojen peittämiseen tarvittaisiin joku vedenpitävä tekniikka. Ilman olisi kuitenkin hyvä kiertää puupinossa, mutta veden ja lumen pysyä poissa. Toisaalta puut pitää kohtuu helpolla saada pinosta takkaankin. Katostiloja kun meillä ei ainakaan vielä toistaiseksi ole niin paljoa, että saisimme puut katoksen alle suojaan. Olisiko kellään hyviä ideoita "suurien" polttopuumäärien telineeksi?

Perjantai ja lauantai vietettiin järvellä hankkien rusketusraitoja ja kuunnellen heviä. Eteläpuistossa kun oli tuo Sauna, mihin oli helppo osallistua vesiltä käsin. Rusketusraidat saatin hyvin aikaiseksi ja lauantaina kuunneltiin Sonata Arctican, Scorpionsin ja osa Sebastian Bachin keikasta. Scorpparit oli pienoinen pettymys, kun eivät edes Wind of Change:ä soittaneet. Muuten oli ihan hyvät keikat vaikkei mitään nähtykään ja järvellä vallitsi letkeä tunnelma. Varmaan nelisenkymmentä monenmoista kelluvaa purtiloo siinä oli pyörimässä scorppareitten keikan aikana.

Nyt kun on viime viikon ja viikonlopun aikana saanut aimo annoksen d-vitamiinia, niin ei edes harmita istua päivähoidossa katselemassa ikkunasta harmaata vesi- ja raesadekuuroilla höystettyä maisemaa. Kyllä se aurinko sieltä taas tulee. Nythän on vasta kesäkuun alku.

Aktiivielämää

Muutaman päivän lastenhoitotauon jälkeen oon taas päässyt urheilun pyörteisiin.

Lauantaina lähdettiin polkupyörillä aamukahville Arboretumin kahvilaan. Siitä polkaisimme Pyynikille tenniskentän viereen olusille. Siellä pälkähtikin päähän ajatus, että poljetaankin kotiin järven toista kautta. Kummallakaan ei ollut oikeastaan aavistustakaan, että mistä sieltä pääsee polkupyörillä. Otettiin siis tavoitteeksi pysyä mahdollisimman lähellä järven rantaa. Aika hyvin siinä onnistuttiinkin. Välillä kyllä mentiin hyvinkin pieniä polkuja pitkin eli matkavauhti ei ollut mikään huimaava, mutta kilometrejä tälle lenkille kertyi noin kolmekymmentä. Ihan mukavasti siis ja käsivarret sai hyvin aurinkoa.

Sunnuntai meillä on normaalisti lentopallopäivä. Nyt ei saatu riittävästi porukkaa kasaan, joten otimme taas äijän kanssa fillarit alle. Tällä kertaa suuntana oli Peltolammi. Oli siellä jokunen kylmäpää jopa uimassakin. Kilometrejä ei tullut hirveästi, mutta reilu tunti kuitenkin poljettiin. Viikonlopun aikana tuli käytyä monessa sellaisessa paikassa, missä en ole ennen käynyt. Todellista kotiseutumatkailua ihan kotinurkilla.

Maanantaina oli iltarastit. Lähdin parin viikon tauon jälkeen koittamaan onko polvi parantunut ja miten metsäily sen kanssa onnistuu. Polvi ei tullut yhtään kipeäksi! Eli lääkekuuri ja polvituki ovat ilmeisesti tehneet tehtävänsä. Hyvä niin. Lähdimme ihan tuon polven takia taas sille lyhyelle (3km) ja helpolle reitille. Tosin onnistuimme sielläkin harhailemaan. Heti toinen rasti oli täysin hukassa, haimme sitä varmasti useamman kymmenminuuttisen ajan. Emme tosin olleet ainoat, joille se tuotti ongelmia. Kartan teon jälkeen oli ilmeisesti muodostunut muutama uusi polku ja kartassa olevat "heikot" polut oli muuttunut kunnon poluiksi. Koska väitän edelleen, että siellä oli liikaa polkuja karttaan verrattuna. :-P Loppuaika ei ollut mikään huimaava tuon harhailun jäljiltä, mutta kaikki rastit taas löydettiin ja maaliin päästiin.

Eilen oli vuorossa Pilates-intensiivi. Viikottaiset pilatestunnit jäivät kesälomalle pari viikkoa sitten, mutta eilen oli 1,5 tunnin intensiivi-kurssi, jossa saatin kesälle itseharjoitteluohjelma. Siirryimme liikkeissä hieman vaativammalle tasolle ja vetäjä korjasi jokaisen liikkeen aikana jokaisen kurssilaisen asennon oikeanlaiseksi. Oli aika tehokas kurssi. Nyt kun joku tulisi vielä kesällä vetämään minulle niitä liikkeitä, että saisin aikaiseksi niitä tehtyäkin. Vapaaehtoisia?

Melkein tilinpäätös ja vähän muuta jorinaa

Viimeistä iltaa lastenvahtiharjoituksessa viedään. Nyt ollaan jo sen verran hyvin sopeuduttu toisiimme, että pystyn jopa tässä samalla bloggaileen. Johtuen varmaan myös siitä, että tänään on se koko viikon odotettu pizzapäivä, eli ei tarvitse panostaa ruoanlaittoon. Loppuviikko on mennyt ihan kivasti. Eilen oltiin vaan kotosalla ja pelailtiin ja piirrettin. On ollut hauskaa seurata vähän tiiviimmin tuota lasten sielunelämää ja sitä kuinka paljon ne kehittyvät 1,5 vuoden (lasten ikäero) aikana. Vanhemmalla on jo huomattavasti enemmän kärsivällisyyttä ja muutenkin osaamista erilaisissa askareissa. Totesipa hän tuossa eilen illalla suihkuun mennessä, että "kyllä me pärjättäis täällä kaksin muuten, mutta kun ei osata laittaa ruokaa". Poitsun esittämis- ja koittelutarve on vähän rauhoittunut, mutta kyllä vieläkin välillä pitää koittaa, että onnistuisko pompottaan.
Eilen oli myös ikävöintipäivä. Poitsulla oli heti aamusta "peitto huonosti" ja tytölle tuli sitten illalla pieni ikävöintivaihe, mikä kyllä helpotti, kun äiti ja isä soitti.

Sitten vähän muitakin asioita. Töissä olen nyt yli viikon istuskellut suurimman osan ajasta peukaloitani pyöritellen, kiitos tietoteknisten ongelmien. Eilen alkoi sen verran pahasti nyppimään tyhjänpanttina istuskelu, että päätin pitää tämän perjantain vapaata töistä. Tosin "vapaapäivälle" oli selkeä suunnitelma. Talon siivoaminen. Viimeks ollaan siivottu joskus huhtikuussa ja sen jälkeen ei olla minkäänlaiseen siivousvälineeseen koskettu ja sen kyllä näki ilman suurempaa tutkimista. Niinpä aloitin järjestelyn ja siivoamisen heti kun lapset oli viety tarhaan. Ja nyt siellä odottaa kiiltävä koti, puhtaat lakanat ja jääkaappi täynnä ruokaa (ja olutta) tämän illan kotiutumista. Sain siivoukseeni jopa apulaisen kesken päivän. Siitä lisää seuraavassa.

Äijän piti lähteä torstaina iltapäivällä Saksaan ja palata lauantaina iltapäivällä. Lento oli Pirkkalasta Köpiksen kautta Hampuriin. No, siinä vaiheessa kun koneen piti lähteä PIrkkalasta, se lähtikin vasta Köpiksestä kohti PIrkkalaa. Eli jatkolentoa täytyi siirtää muutamalla tunnilla. Eipä mennyt kauaakaan, kun tuli ilmoitus, että lento peruutetaan kokonaan. Siitä sitten järjesteltiin uusi lento seuraavaksi aamuksi Helsingistä suoraan Hampuriin. Aamulla taksilla Pirkkalasta Helsinkiin. Ja mitä siellä sitten selvisikään. Lento Hampuriin on PERUTTU. Siis miten voi olla? Lentokenttävirkailijakin alkoi jo pohtimaan, että uskaltaako tuota äijää enää buukata mihinkään lennolle ettei sitäkin peruuteta. Äijä siinä sitten kaikessa rauhassa pohdiskeli aamukahvin äärellä, että vieläkö sitä lähtee kohti Saksaa vai ei. Lento Saksassa olisi perillä niin, että eipä siellä ehtisi enää varsinaiseen tilaisuuteen osallistumaan ja on sekin hieman hölmöä lähteä Saksaan asti grillaamaan perjantai-illaksi. Päätyi siis ottamaan bussin takaisin Tampereelle. Ja siis kaikissa näissä väleissä kun lento muuttui, piti soittaa sinne Saksaan ja muuttaa sovittua lentokenttäkuljetusta. Taitaa tulla SAS:lle kallis lasku kaikkine taksimatkoineen ja menetettyine työaikoineen. Itseäni tämä ei juuri harmita, kun sain siivousapua ja lastenhoito apua vielä täksi viimeiseksi illaksi :-P

Välitilinpäätös

Nyt on ensimmäiset 1,5 vuorokautta lastenvahtina takana. Siis aika purkaa kokemuksia.

Positiivisia kokemuksia:
- Lapset herää aamulla helposti. Ite oon ehtiny jo nouseen siinä vaiheessa, kun ovat kömpineet ylös, mutta herätellä ei juuri ole tarvinnut. Tuntuu mukavalta varsinkin kun muistelen omia tuskaisia aamujani, kun äiti on yrittänyt repiä ylös sängystä. Voi mamma parkaa.
- Aamut sujuu muutenkin leppoisasti ja rauhallisesti piirrettyjen ohessa pukeutumalla. Osaavat itse hakea vaatteensa ja ainakin tähän asti on vaatteet näyttänyt lastenvahdin silmään tarhavaatteiksi sopivilta. Eli juhlamekkoja yms ei ole yritetty pukea.
- Ovat hyvin omatoimisia. Touhuavat keskenään ja koko ajan ei tarvitse olla komentamassa tai muuten puuttumassa tekemisiin.
- Ruoka maistuu.
- Nukahtavat illalla kuin murmelit.
- Kyselivät eilen, että joko kohta on perjantai. Mielessäni ajattelin, että rupesivat kaipaamaan isää ja äitiä. Kun kysyin, että minkä takia odottavat perjantaita, niin vastaus oli: "kun on peli- ja pizzapäivä!"
- Illalla puhuttuuaan vanhempien kanssa totesivat, että on ikävä. Unohtui kuitenkin nopeasti iltapesujen aikana ja uni tuli hyvin silmään.

Ihmetyttää:
- Poitsun esiintyminen. On aika raskasta, kun touhut (varsinkin syöminen) menee pelleilyksi. Pitäisi yrittää olla kiinnittämättä suurempaa huomioo, mutta pakko on kuitenkin komentaa, kun muuten ei touhut suju. Uhkailu ja kiristys todettu toimiviksi. Toivottavasti vähän tottuu tähän tilanteeseen ja rauhottuu.
- Toisaalta itsekään en osaa vielä rauhoittua eli onko ihme jos ei poikakaan. Koko ajan olen henkisesti "valmiudessa" tekeen jotain jne. Eli aika väsynyt olen sen takia, mutta ehkä tässä kaikki rauhoitutaan vähitellen.
- Ruuhkat Nokian ja Tampere/Pirkkalan välissä. Ei taida tällä viikolla ihan tulla 37,5 työtuntia täyteen. Eipä onneks paljoo jää vajaaksikaan.

Odotettavissa:
- Tänään käydään visiitillä mummulassa ja perjantaina on se peli-, pizza- ja namipäivä.
- Torstai jännittää hieman, kun tuo äijä lähtee työreissuun ja jäämme loppuajaksi kolmistaan lasten kanssa. Onneksi tässä on porukalla ehditty totutteleen toisiimme.

Jänskättää

Ens viikosta on tulossa ihan uudenlainen kokemus mun elämään. Kummipoikani vanhemmat lähtevät kämpän etsintäreissulle ja me ollaan lupauduttu huolehtiin lapsista sen aikaa. Täytyy myöntää, että hiukan hirvittää. Vaikka oikeestaan en edes tiedä, että mikä. Lapset on kuitenkin jo sen verran isoja, että niiden kanssa pärjää ihan hyvin. Ehkä just se, että ne on jo sen verran isoja että osaavat myös tuon huijaamisen jalon taidon. Saas nähdä kuinka paljon meitä viedään kahville. :-D Itellä kun ei noita lapsia oo, niin elämä on aikalailla sellasta ajelehtimista. Nyt pitäis sit toimia rutiinien mukaan ja syödä, nukkua ja käydä töissä "aikataulun" mukaan. Eli ei niin, että jos aamulla sattuu väsyttään niin nukutaan vähän pitempään ja ollaan sit taas pidempään töissä. Nyt jo arvostan pienten lasten vanhempia, mutta voi olla että ens viikon jälkeen arvostus nousee ihan uudelle tasolle. Oliskohan pitäny ottaa seuraava viikko palautumislomaa ;-)

Diagnoosi

Polvi on nyt diagnosoitu. Jännetulehdus. Polven ulkoreunassa menee jänne, joka juostessa hiertää sääriluun päässä olevaan mollukkaan. Eli nk. juoksijan polvi. Hyvinkin yleinen tapaus. Ensihoitona tulehduskipulääkekuuri ja lepoa juoksusta. Seuraavaksi lähdetään päivittään lenkkareita uusiin, joissa on kunnon kantapäävaimennus ja tietysti oikeanlaiset tuet. Juoksua taas aloitellessa olis hyvä siirtyä asfaltilta vähän pehmeempiin maastoihin ja kiinnittää huomiota askellukseen, ettei jalkaterä sojota mihinkään omituisiin suuntiin. Neopreenituki polvessa voi myös auttaa. Ja lenkin jälkeen sitten kylmää polvelle.

Erittäin mukava juttu, ettei oo mitään pahempaa. Nyt tarvis vaan malttaa sit pitää tauko siitä juoksusta. Onneks voi pyöräillä ja tehdä kaikkee muuta, ettei tarvi ihan laiskistua.

Suunnalla lääkärille

Eilen oli torstairastien etsintä. Taas kerran päädyttiin siihen lyhyimpään lenkkiin, joka oli 2,6 km. Tällä kertaa sille oli jopa perustelut ja lopussa todettiin, että valinta oli ihan oikea. Kaikki reitit meni lähestulkoon umpimettässä, eli lyhyimmälläkin joutu oikeesti suunnistaan eikä vaan käveleen rastilta toiselle. Kaikki rastit löydettiin ihan mukavasti, muutamaa jouduttiin vähän oikeasti etsimään. Oma ylpeydenaiheeni on rastien 3 ja 4 väli. Otin kompassillla suunnan ja sen perusteella kävelimme suoraan rastilipulta toiselle! :-) Kummasti se itseluottamus kasvaa onnistumisten myötä. Rastinmääritteetkin osattiin tulkita oikein.

Siinä metsässä rämpiessä pohdittiin sitä Jukolaakin ja ihmeteltiin, että miten sellaisessa umpimetsämaastossa voi juosta ja samaan aikaan vielä tulkita karttaa, pysyä kartalla ja vielä kompassin kanssa oikeassa suunnassakin? Eli voi olla ettei meistä ihan hetkeen ole Jukolaan lähtijöiksi.

Loppumatkasta kiittelin todenteolla ettei otettu yhtään pidempää matkaa. Viimeset alamäet sain mennä hammasta purren. Lenkkeillessäkin hieman vihotellut polveni ei pitänyt niin vaikeakulkuisesta maastosta yhtään. Nyt se on aikas kipee. Pelkkä kävelykin välillä tuntuu, rappusista ja mäistä puhumattakaan. Varasinpa sitten heti tänään aamulla ajan urheilulääkärille. Sen verran skeptinen olen terveyskeskuslääkäreiden taitoja kohtaan tällaisissa ongelmissa, että maksan mielummin itseni kipeeksi yhdestä lääkärikäynnistä, kun että kärsisin lopunikääni polvista. Eli varasin maanantaille ajan Mehiläisen urheilulääkäri Jari Myllyniemelle, joka on toiminut mm. Tapparan liigajoukkueen lääkärinä. Toivottavasti saan kunnon hoito-ohjeet, että lenkkeily ja suunnistus voi jatkua taas pikimmiten. Voisin sanoa, että tällä hetkellä tunnelma on se, että ottaa päähän. Voihan polvi!

Kriisin ratkaisu

Eilen äijä ite ehdotti farkkuostoksille lähtöä, niin oli heti tartuttava syöttiin, kun kerrankin sai makutuomarin paikalle. Ja tuli oikein onnistunut reissu. Löysin itelleni KAHDET uudet farkut, jotka vielä istuu hyvin. :-) Nyt on todella hyvä mieli. Meillä tää shoppailu menee vähän eripäin kun yleisesti ottaen pariskunnilla. Mä kun meen yksin kauppaan niin tuomisina ei oo kun paha mieli. Mutta kun tuo äijä lähtee mukaan, niin se löytää itelleen ja mulle kassikaupalla hyviä vaatteita. Siinä on vaan sellanen rajote, et sillä pitää olla just oikeenlainen shoppailufiilis, että tää toimii. Sen takia sillon pitää peruuttaa Pilatestunnit ja kaikki muut, jos se ite ehdottaa shoppailua. Kyllä taas kannatti.

Kriisi, osa II

Nyt se pahin sitten tapahtui. Ykkösfarkkuni kului puhki. On siis PAKKO löytää jostain uudet. Ja tuo pakko ei ikinä ainakaan helpota asiaa. Edelliset farkkuostokset kun meni miten meni. Voi tuska ja ahdistus. :-( Sekään ei auta asiaa et kasari on taas muodissa eli korkeat vyötäröt jyrää. Ei meinaan kuulu mun suosikkeihin. *Jää miettimään mistä kaupasta sitä edes yrittäis tällä kertaa.*

Lillan

Lämpimänä ja aurinkoisena sunnuntaipäivänä ahersimme harrastuksemme parissa, josta ei olekaan täällä blogissa ollut vielä mitään puhetta. Nimittäin veneily. Meillä on sellainen kommuunivene merkiltään Marieholm, Lillaniksi kutsuttu. Kommuuni on jaettu kuuteen osaan.

Lillanin hankinta oli jo aikanaan hyvin mielenkiintoinen operaatio. Se oli nimittäin jäissä tuossa Mustanlahden satamassa ja silloinen omistaja sai kaupungilta ilmoituksen, että mikäli sitä ei nosteta ylös, se lähtee kaatikselle. Tällä kyseisellä herralla ei ollu enää mitään intressejä venettä kohtaan, joten me saatiin se oikein sopivasti sillä ehdolla et nostetaan se sieltä jäistä. Sinä tammikuun lauantaina (muutama vuosi sitten) oli 30 astetta pakkasta, kun Lillania ruvettiin jäistä sahalla irrottaan. Eli varsin mukavaa puuhaa. Lopulta se saatiin ison jäälautan kera kuorma-auton kyytiin. No, kuljetuksen aikana ne jääkököt alko sit irtoileen aiheuttaen mielenkiintoisia tilanteita ja sattuipa vielä poliisitkin tuleen vastaan, niin järjestettiin kesken matkan "hakkaa ylimääräiset jäät pois" -harjoitus. Hämmästyttävää kyllä vene oli säilynyt ilman suurempia vaurioita jäissä makoilusta. Lopulta saimme laitettua siitä kohtuullisesti toimivan pelin ja nykyään se kelluu kesät Pyhäjärvessä.

Eilen oli siis Lillanin kevätkunnostuksen aika. Mä puunasin sisätilat ja pojat ulkopinnat. Syksyllä kun Lillan nostetaan ylös järvestä, niin kiinnostus sen laittamiseen on yleensä aika minimaalinen. Joten keväällä homeitiöt on mukavasti vallottanu kaikki paikat, joissa vähänkin on sopivaa kasvualustaa. Onneks nää homeitiöt ei oo kauheen sitkeitä kavereita, niin niiden poistaminen ei vaadi järjetöntä jynssäämistä. Ja tekstiilit sentäs on viitsitty nostaa sisälle talven ajaks. Vielä tarvii hoitaa Lillanin vahaus ja koneen koekäynnistys niin sitten se voidaan siirtää taas kesän laineille. Tässä kevään aikana olisi tarkoitus uusia myös katossa olevat kurkistusluukut. Tällä hetkellä kun ne ovat mallia "pitäkää täydessä vauhdissa kiinni ettei lennä järveen". Aurinkoisia laineita odotellessa tässä muutama kuva meidän "ruotsinlaivasta".

Metsän rauhaa?

Maanantain iltarastit järjestettiin Kaupin metsissä. Tapahtuma oli samalla iltarastien 30-vuotis juhlatapahtuma. Porukkaa karttojen ja kompassien kanssa oli sitten sen mukaan. Mun mielestä siinä menee jo hieman suunnistamisen pointti rauhallisessa metsässä suihkimisesta, kun porukkaa on metsä väärällään. Koko ajan näköpiirissä on viidestä kymmeneen henkilöö menossa kuka minnekin suuntaan. Se on sentäs hyvä, että reittejä on paljon, niin koskaan ei tiedä mitä rastia toinen on hakemassa. Eli ite tarvii sentäs vähän suunnistaa, eikä vain kävellä kuin päiväkotilapset jonossa rastilta rastille.

Jotenkin kummasti me taas eksyttiin ottaan se helpoin reitti ja TAAS todettiin sen olevan liian iisi. No, nyt tehtiin päätös, että ens kerralla ei edes katota niitä karttoja etukäteen vaan otetaan suoraan se 4-5km:n lenkki. Siinä pitäis päästä jo käyttään vähän kompassiakin. Nää lyhyimmät kun menee polkujen läheisyydessä ja muuten helpossa maastossa. Mut jotenkin tuntuu et pitemmällä lenkillä tarvis sit vähän juostakin ettei mee koko iltaa. Nää ensimmäiset kiepit ollaan menty reipasta kävelyä. Metsämaastossa juokseminen on aika lailla rankempaa kun täällä kaupunkimaastossa, niin vähän arveluttaa et kuinka sitä jaksaa. No, ei kai sitä koko matkaa tarvi juosta.

Liekö johtunu tuosta juhlatapahtumasta vai mistä, mutta rasteilla näkyi monennäköstä tallaajaa. En olis ikinä uskonu, että suunnistus on noinkin suosittu harrastus. Oli kasikymppisiä vaareja teputtaen sen minkä jalka vielä nousee, teinityttöjä farkuissa, kukkahattutätejä kumisaappaissa, perheitä joiden pienimmät jäsenet vielä rattaissa ja sitten niitä trikoissa ja piikkareissa viivasuoria reittejä kompassien kanssa suihkivia. Joku kumma suomalaista sinne metsään siis ajaa.

Olis muuten ollu tuolla Kaupissa myynnissä suunnistustrikoita 9,90 eurolla. Noin millisekunti jopa mietittiin. Sinne tankoon ne kuitenkin vielä jäi.

Morkkis

Vapun tienoon mässäilyt ja tissuttelut aiheutti sen verran morkkista, että viikonloppuna piti ottaa aimo annos liikuntaa.

Lauantain alotin kipasemalla suoraan sängystä lenkille. Tunnin lenkki meni oikein mukavasti ja uskaltauduin välillä jopa ottaan juoksuaskelia. Kattelin muuten tässä päivänä yhtenä Elixiriä, jossa tuli juoksuopastusta á la Keskisalo. Yks tekijä ton polven kipeytymiseen on varmasti juoksuaskel. Yritän harppoo turhan pitkiä matkoja yhdellä jalalla kerralla. Takaisin astialle. Aamusaunan ja -palan jälkeen päätettiin mennä kävellen kauppaan (~1 km suuntaansa). Hämmästyttävintä siinä oli se, että tuo äijä (joka ei koskaan kävele mihinkään) ehdotti sitä. Liekö aurinko aiheuttanu jonkun häiriön. Iltapäivälle olikin kutsu mun vanhemmille syömään, joten eikun fillarit alle ja jalat käymään. Reilu puoli tuntia ylämäkee sinne ja vajaa puoli tuntia alamäkee takasin. Positiivinen puoli oli myös siinä, ettei tarvinnu arpoo kumpi voi juoda ruuan kanssa (ja sen jälkeen) viiniä. Hieman nuo nautitut viinit ja oluet naposteli pyöräilyn terveysvaikutusta, mutta parempi niin kun taksilla. ;-) Illalla vielä polkastiin niillä fillareilla kaverille (~1 km suuntaansa) kattoon kiakkoo ja syömään muurinpohjalättyjä, nam!

Sunnuntaina olikin sitten perinteiset parin tunnin lentopallopelit. Täytyy myöntää, että siitä ei tullut kyllä mun osalta yhtään mitään muuta kun hiki. Sekin tais olla tuskan hikee. Ei onnistunu mikään lyönti ja aivot ja jalat oli ihan jumissa.

Tänään mennäänkin taas metsään suihkiin kompassin kanssa. Yritin eilen opiskella rastinmääritteitä. Niitähän on vallan mahdoton määrä! Ei sellasia voi kukaan muistaa. No, oli niistä osa onneks jotenkin verrannollisia karttamerkkeihin tai muuten pääteltävissä olevia. Osassa ei kyllä ollu mitään logiikkaa. Katotaan illalla kuinka on menny perille. Siitä sitten raporttia myöhemmin.

Kriisi

Kävin viihdyttämässä itseäni sunnuntaikaupoilla, kun se taas on mahdollista. Tarkoituksena oli yrittää löytää uudet farkut. Ja taas se karu totuus iski nyrkin lailla suoraan päin näköö.

Olen siis hyvin tietoinen siitä (kuka nainen ei olisi?), että reiteni eivät ole missin eikä mallin mitoissa. Pidän niitä kuitenkin vielä inhimillisen kokoisina ja varsinkin kun miettii nyky-suomalaisia, niin eivät ne mielestäni mitenkään erityisen suuret ole. Mutta ilmeisesti sitten kuitenkin ovat. Vai kenelle vaatevalmistajat tekevät farkkunsa? Sain ottaa monessa kaupassa isoimman koon mitä löytyi (40), niistä malleista mistä niin iso sattui olemaan. Eipä niistä mikään sitten istunut muilta kohdin hyvin, joten päivän saldoksi jäi taas kerran paha mieli ja laihdutus pakkomielle sekä ahdistus.

Mistä voi löytää hyvin istuvia, muodikkaita ja normaalikokoisia, ei-mummo-mallisia farkkuja? Vai onko sittenkin vaan syytä tehostaa lenkkejä ja salaatin syöntiä? Tulee itku.

Kälyset känät

Takana on yksi elämäni mukavimmista vapuista. Usein näitä nk. pakollisia juhlapäiviä kohtaan on suuret odotukset ja harvemmin ne täyttyvät. Tällä kertaa ei odotettu eikä järjestetty mitään suurta. Ilmoitimme kaveriporukassa, että meillä on avoimet ovet vappuaattona ja voitais vaikka pelailla kaikkee, jos porukkaa tulee. Väkee tuli lopulta ihan mukavasti ja aamu viiteen asti siinä sitten hurahtikin pokeria pelaillessa ja singstaria laulellessa. Voisivat muuten julkaista tuohon singstariin uusia suomenkielisiä levyjä. Edellisen biisit alkaa oleen laulettu liian monta kertaa.

Vappupäivän iltana ajateltiin muutaman hyvän kaverin kanssa ottaa pullo tai kaksi kuohuvaa. Mutta kuinkas sitten kävikään? Jostain metsien uumenista alkoi ilmaantua monenlaista väkeä. Näihin kuului myös kälyni miehensä kanssa. Olivat iltalenkillä ja poikkesivat juomaan lasilliset vettä. Vesilasin malli ja maku hieman vaihtui siinä illan mittaan ja aamuun mennessä oli tyhjennetty omat ja naapureiden kuohuvat, valkkarit ja muut viinit. Lopulta ihmisiä taisi olla kymmenkunta. Kälyn kanssa parannettiin maailmaa kunnolla. Aiemmin ei olla yhdessä juuri miestä väkevämpään koskettu. Kyllä tää suomalainen luonne vaan kunnon kännejä tuntuu kaipaavan syvempään tutustumiseen! ;-P
Tällaiset ex-tempore illanistujaiset ovat mielestäni ehdottomasti parhaita. Jopa aina "ei-niin-mihinkään-mutta-kuitenkin" -kiireinen ystävämme kilisteli aamuun asti kiireettömälle elämäntavalle! "Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa, oi jospa oisit voinut olla mukana!"

Keväisen, vai sanoisinko jopa kesäisen, ilman myötä innostuimme porukalla uudesta aihealueesta. Pidimme kaksi luontoiltaa, ensimmäisen aiheena tikat ja toisen lokit. Tulipa pitkästä aikaa käyttöä vaarin lintukirjalle. Oli siinä ohikulkijoilla ihmettelemistä; kriik kriik ja kjääk.

Punkkulasin reunalta

Olen jo jonkin aikaa pohdiskellut omaa ja muiden ihmisten sosiaalisuutta ja ajattelin näin perjantai-illan punkkulasin kanssa pohtia sitä tännekin. Kaikki tämä pohdinta sai aikanaan alkunsa ihmisistä, jotka kysyvät asioita, mutta eivät kuuntele vastauksia.

En ole koskaan pitänyt itseäni mitenkään erityisen sosiaalisena persoonana. Nuorempana olin hyvinkin ujo ja hiljainen. Töissä tuli jonain päivänä puhetta kommunikoinnista ja totesin, että "en minäkään mikään kova ole höpöttään", niin joku työkavereista sanoi, että "ai et vai?" Eli nykyään en ole niinkään ujo ja hiljainen vaan eniten ihmettelen omia sosiaalisia puutteitani yhteydenpidossa läheisten sukulaisten ja kavereiden kanssa. Haluaisin pitää paljon yhteyttä esimerkiksi kaikkiin kummilapsiini (yhteensä meidän luolaelämään kuuluu siis viisi kummilasta) ja näiden sisaruksiin sekä touhuta kaikenlaista heidän kanssaan, mutta jotenkin en osaa. Samoin muutama hyvä kaveri on jäänyt liian paljon taka-alalle. En osaa ottaa ihmisiin yhteyttä ihan vain kyselläkseni kuulumisia vaan minulla pitää aina olla joku "syy". Kummilasten kanssa touhuamistani rajoittaa se, että en keksi mitä niiden kanssa tekisin. Vaikka ei kai sen tekemisen niin kummallista tarvisi olla. Jotenkin se yhteydenoton kynnys on noussut käsittämättömän suureksi. Monesti mieleeni tulee myös kutsua ihmisiä kylään meidän luolaan, mutta jotenkin tuntuu, että siihenkin tarvisi olla joku syy. Minkähän ihmeen tähden? Tai sitten epäilen, että mitäs jos meillä ei oo mitään juteltavaa? Miksei sitä voi vaan soittaa ja kysyä, että tuutteko käymään ja jos ei oo puhuttavaa niin ollaan sitten hiljaa? Jaa-a. Kunpa voisin jotenkin opetella tätä.

Asia mitä ihmettelen muissa ihmisissä on tuo alussa mainitsemani hyvinkin yleinen ilmiö, että kuunnellaan, mutta ei kuulla mitään. Ärsyttävintä se on silloin, jos kuuntelija on itse kysynyt jotain ja sitten ei edes vaivaudu kuuntelemaan vastausta. Tyyppiesimerkki tällaisesta ihmisestä on oma isäni. Monen monituiset kerrat olen lopettanut puhumisen kesken lauseen, kun olen huomannut, että ajatukset on jossain aivan muualla. Eikä hän ole edes huomannut mitään ihmeellistä. Tällaisia ihmisiä on yllättävän paljon. Ennen pidin itseäni jotenkin huonona ihmisenä sen takia, että olin hiljainen. Nykyään olen kyllä aivan toista mieltä. Ei kai se voi olla huonoutta, että kuuntelee muita eikä ole suuna päänä kertomassa omia asioitaan?

Näiden kanssa jatkan painiskelua.

Kotimaiset vihannekset

Valokuvatorstain 87. haaste on kotimainen. Tässä kotimaisia vihanneksia. Nopea päähänpisto, ei mitään suurta valokuvataiteen juhlaa.

Ja kyllä, myönnän ihan suosiolla, että salaatin kiiwit ja krakovan nakki eivät taida olla suomalaista alkuperää, mutta maahanmuuttajia kuitenkin. :-)

Trikoiden suihketta

Tein eilen uuden aluevaltauksen. Kävimme kaverin kanssa torstairasteilla tutustumassa sunnistuksen saloihin. Molemmilla on kyllä jo jonkinlainen suunnistuspohja partioharrastuksen kautta, että ihan kylmiltään ei lähdetty karttoja pyöritteleen. Aloitimme kuitenkin varovasti lyhimmällä ja helpoimmalla reitillä. Se kyllä oli aika piece of nakki, eli ens kerralla nostetaan rimaa. Yksi osatekijä löydettiin, mitä ennen seuraavaa kertaa tarvinnee vähän reenata, nimittäin rastimääritteet. Rastimääritteistä ei meinaan löytynyt kovin montaa merkkiä, joka olis avautunu.

Suunnistuskaverini sisko on himourheilija ja löytää lajiin kuin lajiin jonkun kilpailun mihin osallistua. Kun hän kuuli, että olemme menossa rasteille (siis todellakin ensimmäistä kertaa), niin kommentti oli: "sehän on hienoo, ens vuonna voidaan sit lähtee omalla joukkueella Venlojen viestiin". Öööö.... jos ei nyt ihan vielä tässä vaiheessa ruveta täyttään ilmottautumiskaavakkeita. Pohdimme sitä asiaa siinä suunnistuksen lomassa ja totesimme, että jos sellaiseen lähtee niin tarvii pukeutua trikoisiin. Kaikki itseään kunnioittavat suunnistajathan pukeutuvat trikoisiin. Samoin kuin kaikki suunnistamista harrastavat partiolaiset; olimme aikanaan partiokisoissa kohtuu hauska näky, kun muut vetelivät trikoissaan pitkin metsää ja me pinkeissä hellehatuissa.Takaisin asiaan. Ainakin allekirjoittaneen reidet on vielä siinä kunnossa, että trikoot jalassa muistuttaisivat lähinnä HK:n blöötä. Tosin kuulin juuri, että rakkaat partiosisareni ovat löytäneet pinkkejä trikoita. Hmmm, mikäs sen ihanampaa kun pinkkiin kuoreen verhotut makkarapötköt ;-) (Tuolla pinkillä värillä on tarinansa, mutta siitä sitten joku toinen kerta).

Tässä oli hyvä startti suunnistusharrastukselle ja eihän sitä koskaan tiedä vaikka itsensä joskus sieltä Venlan metsistä löytäisi.

Juoksijan polvi

Polven rasitusvamma selvisi mitä ilmeisemmin "juoksijan polveksi". Nyt on syytä pitää lepoo tuosta juoksusta :(. Onneks muuta liikuntaa ei tarvi unohtaa kunhan huomioi tuon polven. Eiköhän se siitä. Ottaa vaan pattiin, kun se oli niin kivaa, höh. Mutta parempi sen on antaa parantua, että voi vielä joskus kuvitella juoksevansa.

Painajainen osa II

Nyt on iskenyt urheiluhullun painajainen osa II. Tai ainakin lenkkeilijän painajainen. Polveni on sanonut yhteistyön irti hölkkälenkeistä. Puolen tunnin hölkkäilyn jälkeen oikean jalan polvi on sitä mieltä, että kiitos nyt riittää. Omituista siinä on se, että kävely ei tunnu missään ja kaikkia muita urheilulajeja saa harrastaa vaikka kuinka ja paljon, mutta hölkkä ei käy. Ja minusta kun ehti jo kasvaa ihan hölkkäfriikki, mitä en olisi ikipäivänä voinut uskoa. En kuitenkaan aio päästää polvea niin helpolla. Ehkä se siitä karaistuu kun ei anna periksi sille. No, järki täytynee kuitenkin pitää mukana karaistamisessakin, ettei kohta lopu muukin liikkuminen.

Hmm... nyt välähti mieleeni, että oikuttelu alkaa aina samassa paikassa (läheisen uimarannan kohdalla) riippumatta siitä mitä kautta sinne on päätynyt. Tarvinnee siis koittaa seuraavalla lenkillä mennä täysin eri suuntaan. Jos se onkin tuo yksi paikka johon polveni ei halua lenkkeillä. ;-)

Ehtoo puolella

Löysin mielenkiintoisen blogin ja ajattelin liittyä mukaan joukkoon. Valokuvatorstain haastesanapari on Rappion estetiikka. Juuri satuin harjottelemaan uuden kameran käyttöä elämänsä ehtoo puolella olevaan tulppaanikimppuun ja ajattelin sen sopivan hyvin aiheeseen.

Kiirakorpia

Olimme katsomassa tulevia kiirakorpia jäähallilla. Kummityttömme kuuluu sisarensa kanssa näihin tuleviin kiiroihin. Kevätesityksessä jäälle pääsi kaiken ikäiset, kokoiset ja tasoiset taitoluistelijat. Esityksen aiheena oli Vaahteranmäen Eemeli ja täytyy myöntää, että oli kyllä todella hyvä show.

Mieleenpainuvia esityksiä ja luistelijoita oli paljon. Ensimmäisenä tulee mieleeni noin 5-vuotias poika, jonka piruetit olivat huimapäisen vauhdikkaita ja niitä tuli monta. Mahtavia olivat myös ne pikkuihmiset, jotka juuri ja juuri olivat oppineet kävelemään ja siellä ne paineli jäällä luistimet jalassa. Toisenlaisena muistikuvana mielessä on Iidaa esittänyt alle kymmenvuotias pikkutyttö, joka takuulla tullaan näkemään suomen luistelijoiden kärkiporukassa joskus, jos vain luisteluintoa riittää. Esiintymässä kävi myös Suomen mestari Mikko Minkkinen, mutta hänellä ei luistimet ollut parhaassa terässä. Pyllähdyksiä tuli useampia. Kunnianosoitus täytyy antaa järjestäneelle urheiluseuralle, sillä mukana esiintymässä on joka kerta myös erityisryhmä. Varmasti näille ihmisille kokemus ison hallin jäällä on jotain aivan mahtavaa.

Eikä pidä tietenkään unohtaa kummitytön esiintymistä hevosen roolissa. Kyllä kummitäti taitaa jäädä jäällä jälkeen jo pahasti.

Kuvatuksia

Tässä tulee muutama ensimmäisen päivän paparazzi-harjoitukseni.

Ainoa kukkanen joka meidän luolassa pysyy edes jotenkin hengissä.

Näkymä parvekkeelta. Unelmieni ja suunnitelmieni kohde.

Austin. Majailee takapihalla. Kaipaa hyvää kotia.

Ätsiih!

Eihän se flunssa kahdessa päivässä mihinkään hävinnyt. Päivän kävin töissä ihmettelemässä ja nyt oon sit loppuviikon sairaslomalla. Hieman herättää ihmetystä nämä uudistuneet sairasloman myöntämisperusteet. Flunssani alkoi siis sunnuntai-iltana kurkkukivulla ja kevyellä kuumeella. Maanantaiaamuna menin heti työterveyshoitajalle. Ilmeisesti jos kuume ei ole yli 38 astetta, niin sairaslomaa ei nykyään myönnetä kuin kaksi päivää. Oon ymmärtänyt, että ennen annettiin lähes aina heti se kolme päivää. Kyllähän se kuume laski kahdessa päivässä niin, että tiistaina illalla oli vielä kuumetta, mutta keskiviikkoaamuna ei. Eli ei muuta kun töihin. No, siinä kävi just niinkun pelkäsinkin, että illalla kuume taas nousi. Ja tänään mentiin sitten hakeen kaks päivää lisää saikkua. Epäilen vahvasti, että mikäli hoitaja olisi heti kirjoittanut sen kolme päivää sairaslomaa, olisin tänään perusflunssainen, mutta kuitenkin työkykyinen. Nyt käytän sitten neljä päivää sairaslomaa. Eli ollaanko näillä uusilla säädöksillä nyt oikeesti menty eteen- vai taaksepäin sairaslomien lyhentymistä ajatellen? Kummastelenpa vaan täältä sohvan nurkasta.

Paparazzi

Jes! Ainakin kahden vuoden haaveeni on viimein toteutunut ja sain digijärjestelmäkameran, Canon EOS 400D. Ensimmäisen parin päivän aikana tulikin sitten kuvattua reilusti; talo ja autot ulkoa ja sisältä kaikista mahdollisista suunnista ja kuvakulmista, maisemat talon ympärillä, naapurit, ja kaikki mahdolliset pienet yksityiskohdat, joiden kanssa oli hyvä harjotella kameran erilaisia toimintoja. Kerrankin on joku syy oikein odottaa niitä kaikkia kissanristiäisiä, joita on ilmestynyt kalenteriin joka viikonlopulle koko huhtikuun ajan. Pääsen toteuttaan sisäistä paparazziani oikeisiin kohteisiin, kun alkoi jo luolassa mielikuvitus loppuun. Etteköhän tekin pääse lopputuloksia ihaileen jossain vaiheessa.