Helatorstain aattona olin itse tuossa vähän matkan päässä kaverilla puimassa suunnistuksia, kun äijä soitti, että talomme eteen tien toiselle puolelle oli tipahtanut tuollainen:
Ja siihen se sitten tyhjeni:
Arvoitukseksi jäi oliko laskeutuminen tälle pellolle suunniteltu vai ei. Pomppiva pudottautuminen sekä pellon kaltevuus ja sen poikki kulkevat sähköjohdot herättävät kyllä epäilykseni, ettei ihan tämä paikka ollut alkuperäisessä reittisuunnitelmassa.
Kalevan Kierros on nyt puolivälissä. Lauantaina juostiin maraton Tuusulassa. Meitä lähti sinne kuuden hengen tiimi, eli kolme juoksijaa ja kolme huoltajaa. Hyvin meni. Kaikki kolme tekivät oman maraton-ennätyksensä ja olivat tyytyväisiä suorituksiinsa. Huolto sai siis kiitosta.
Huoltajan ominaisuudessa ehdin tutkiskella maratoonareiden monenmoisia juoksutyylejä ja -asuja. Tyylejä on sanallisesti vaikea kuvailla, mutta monen kohdalla ihmettelin mikäli pääsevät maaliin ilman suurempia kipuja. Yksi naisihminen tarvitsi varmasti maalissa apua käsiensä suoristamiseen. Asuvalinnoista ehdottomia suosikkejani olivat:
- Miehellä lyhyet shortsit, jotka joka askeleella paljastivat persposket ihan kokonaisuudessaan. Kiitos siitä, että olit laittanut kalsarit alle!
- Keski-ikäisellä miehellä napapaita
- Vanhalla sedällä tummanruskeat trikoot, jotka muistuttivat ennemminkin vanhoja pitkiäkalsareita. Roikkuivatkin niin kivasti.
- 90-luvun alun moni-neonväriset pyöräilyshortsit. Miehellä nekin.
Tässä parhaiten muistiin syöpyneitä otoksia. Eipä sitä tietenkään vaatteilla tai tyylillä juosta. Tuskin itsekään trikoissani mikään missi olen. Ja sehän on vaan kiva, että huoltajillakin on jotain seurattavaa ja viihdykettä!
Sanotaan, että korkeushyppääjillä esiintyy rimakauhua. Rastikauhu ei taida olla yhtä tunnettu käsite. Sellaisen termin itselleni kuitenkin kehittelin. Viimeisimmät suunnistukset on mennyt metsään, mikä sananmukaisesti on tietysti ihan hyvä juttu, mutta valitettavasti ovat menneet väärään metsään. Kaikki on hyvin niin kauan kun lähistöllä on polkuja tai muita selkeitä merkkejä ja tehdään vain lyhyitä poikkeamia umpipusikkoon. Mutta auta armias kun tulee pitkä rastiväli keskellä eimitään. Eli kun pitää ruveta Suunnistaan.
Kauhu iskee. Aivot lopettaa niille annetun ainoan tehtävänsä, jalat sotkee edestakaisin ja silmät ei suostu näkemään. Etukäteen olen tehnyt selkeän reittisuunnitelman. Tuosta tuonne ja siitä tuonne. Paras ratkaisu minun taidoilleni. Ehei. Muut lähteekin tuonne. Mistä ne menee? Suoraan. Pitäiskö itsekin sittenkin? Joo. Sinne. Jaahas. Nyt ne muut ravas näkymättömiin. Mihinkäs sitten? Jatkanko? Näyttääköhän tää kompassi nyt oikeesti ihan oikeen? Mikähän kivi toi on? Tai tää metsätraktorin ura, onkohan kartassa? Ei näistä korkeuskäyristäkään ota mitään selvää. Palaan takaisin suunnitelmaani. Vähän takaisin päin ja polkua juosten tuonne. No niin, tästä siis suunnalla suoraan rastille. Tuohon suuntaan. Mitäs noi kaikki pyörii tuolla, vaikka mun kompassin mukaan rasti on tuolla? Hitto, tää ei näytä oikein. Meen siis tonne missä muutkin. Jaa, tää onkin väärä rasti. Anteeks, näyttäisitkö missä mä mahdan olla? Kiitos. Se rasti on siis just siellä mihin kompassi näytti. Toi letka menee sinne. Perään. Siinähän se. Voi helv****! Miks en taas luottanut omaan suunnitelmaan ja kompassiini?? Aikaa ei mennyt kun 20 minuuttia tähän YHTEEN rastiin. Voi taivas!
Tällästä se nyt on ollu. Ihan tämä oma pääkoppa siis pettää. Joka kerta olen ajatellut että nyt teen sen oman suorituksen ja annan niiden muiden mennä mistä menee. Itse kuitenkin tiedän millaisessa maastossa etenemiseni on nopeinta ja kuinka pitkä kierto kannattaa tehdä verrattuna suoraan rämpimiseen. Mutta ei. Joka kerta tuo jossain vaiheessa on iskenyt. Millä siitä pääsee eroon? Kompassiin luotto on karissut kun se on niin hidas ettei pysy juostessa suunnassa. Kyllä se pysähtyessä oikein näyttää, mutta jostain syystä olen alkanut sitäkin aina epäillä. Sairasta.
Venloihin on ilmottautunut ennätysmäärä joukkueita, 987 kappaletta. Hyvä juttu; metsässä on varmasti kavereita koko ajan ja voi kysellä missä ollaan menossa jos hukkuu kartalta. Ja rasteille juostaan jonossa, tarvii vain osata valita oikea jono. Huono juttu; kun on noin paljon väkeä niin tuon oman pään pitäminen on varmaan ihan toivotonta.
Nyt kaivattais onnistumista. Josko se itseluottamus siitä taas lähtis nousuun. Kun ei viime kesänä tälläsiä esiintyny.
Heti ensimmäisenä iso KIITOS Emmille kampaamosuosituksista! Napsia ei Tampereella enää ole, mutta tilalla on Estradi ja ilmeisesti ainakin jossain määrin samalla henkilökunnalla pyöritettynä. Kävin eilen puolenvuoden kampaamoahdistuksen jälkeen siellä Johannan käsittelyssä. Elämäni ensimmäinen kampaaja, joka oikeasti uskoi sen kun sanoin, että olen laiska laittamaan tukkaani ja arkiaamuna sen pitää olla nopea ja helppo toimenpide. Nyt sain sellaisen. Kampaaja oli jopa kanssani samaa mieltä, että pitkän tukan pitää olla luonnollinen. Ihanaa! Ensimmäisen kerran myös otsatukka on sen mallinen, ettei näytä irralliselta kököltä silloin kun hiukset ovat kiinni.
Väristä en uskaltanut edes ehdottaa kampaajalle mitään. Lähtökohtana oli monenmoista haalistunutta väriä ja raitaa lähemmäs kymmenen sentin juurikasvulla höystettynä. Totesin vain että mitähän tälle vois tehdä. Siinäkin kampaaja osasi lukea ajatuksiani ja totesti vaalean olevan kesällä kiva. Pitkän pohdinnan tuloksena hän onnistui sen toteuttamaankin ilman suurempia tuskailuja ja niin on taas kesäblondi palannut!
Vielä kun hinta oli edes jossain määrin inhimillinen - verrattuna ainakin siihen mitä olen muutamalla edellisellä kerralla joutunut pulittamaan - on uusi kampaamo- ja kampaajasuosikkini löytnyt. Ihanaa! Ja mitä enemmän mä tätä tukkaa tuijotan, sitä tyytyväisempi oon. Yritän laittaa tännekin siitä kuvan. On tuo kuvien siirtäminen kamerasta jotenkin taas vaan jäänyt ja jäänyt.
Töissä saatiin yksi lisäprojekti. Kiitos siitä, sillä se siirsi lomautustani neljä viikkoa eteenpäin. Uusi lomautuksen aloituspäivä onkin siis 5.6. Näillä mennään, vähän kerrallaan.
Ihan kaikkialle jatkopäätös ei ehtinyt; työpuhelimeni sulkeutui maanantaina, kun lomautuksen piti alkaa. Hieman jännittää myös tuleva palkkalaskelma. Vahvasti epäilen ettei taida olla ihan sellainen kuin pitäisi.
Äijälle ostettiin viime vuoden heinäkuussa sykemittari. Mittari oli silloin tarjouksessa, koska kyseessä oli "vanha", poistuva malli. Kotona todettiin, ettei mittari ota yhteyttä sykevyöhön ollenkaan, joten ei kun vaihtoon. Kaupasta annettiin heti uusi tuote tilalle ja testattiin jo paikanpäällä, että se toimii. Viime aikoina tämä mittari on taas temppuillut. Näyttää ihan mitä huvittaa. Jos näyttää. Kävin viime viikon keskiviikkona kaupassa, josta mittari ostettiin ja otin sen taas mukaani. Kerroin myyjälle että taas on ongelmia ja kahden viikon päässä siintää maraton eli tarttis saada toimiva mittari. Kyseinen malli on siis jo myyty loppuun eli vaihto ei onnistunut heti siinä. Kauppiaan täytyi kysyä mittarin edustajalta, että mitä saavat tehdä ja koska kello oli yli neljä, se ei onnistuisi ennen seuraavaa päivää. Siihen en suostunut, että olisivat lähettäneet mittarin edustajalle ja sieltä olisi joskus tullut mittari korjattuna tai uusi tuote tilalle. Aikaa kun ei ollut kuin se kaksi viikkoa. Sovittiin sitten niin, että soittavat seuraavana päivänä ja silloin olisi saatava tilalle uusi mittari tai kauppa purettava.
Edustaja soittikin seuraavana päivänä ja lupasi laittaa korvaavan tuotteen heti postiin. Eilen se sitten tuli. Kyseisen valmistajan uusin sykemittarimalli kaikilla mahdollisilla hienouksilla varustettuna. Ja vielä juomapullo kaupan päälle. Hyvähyvä! Tämän mallin ovh-hinta on nelinkertainen siihen verrattuna mitä vanhasta maksettiin. Täytyy todeta, että tämä "hyvitys" pompsautti meidän taloudessa uppoamassa olleen merkin mielikuvan aika reilusti takaisin pinnalle. Toivottavasti nyt sitten vaan toimii.
Toinen palautusprosessin alla oleva tuote on minun emit (rastien leimaus- ja ajanottovempula). Ostin sen kolmisen viikkoa sitten. Kaksi ensimmäistä suunnistuskertaa toimi oikein hyvin. Viime viikon maanantain rasteilla maalissa siitä ei saatu mitään ulos. Tulospalvelun järjestelmä ei tunnistanut korttia ollenkaan. Kävin testauttamassa sen suunnistajan kaupassa ja siellä tuntui toimivan ihan hyvin. Epäilin, että olin vain lähdössä nollannut sen huolimattomasti. Torstaina rasteilla toimi taas hyvin. Mutta eilen maanantainrasteilla sama ongelma tuli eteen. Lähdössä oikein tuijottamalla tuijotin nollausvalon välähtelyä, eikä siinä ollut mitään häiriötä. Maalissa ei koko korttia näkynyt järjestelmässä. Koitettiin kolmella eri laitteella mutta ei. Tulospalvelukin alkoi jo epäillä oman järjestelmänsä toimintaa ja yhteensopivuutta uusien korttien kanssa. Kaverillani on kuitenkin sarjanumeroltaan viereinen emit niin tuskin vika siinäkään on. Huomenna siis taas suunnistajan kauppaan ja emit vaihtoon. Onneksi siinäkin on viiden vuoden takuu. On vaan erikoista, että jossain toimii ja toisaalla ei. Iltarastien tulospalvelukin pyysi saada tiedon, mikäli selviää, mistä vika johtuu.
Takana kaikessa rentouttavuudessaan aika mainio viikonloppu. Hienoinen morkkis takaraivossa ainoastaan kaikista syödyistä herkuista ja juoduista kuningasjuomista. En anna sille kuitenkaan liian suurta valtaa.
Torstaina oli siis vappuaatto. Odotukseni eivät olleet kovin korkealla. Olen yleisesti ottaen sitä mieltä, että nämä "nyt on pakko olla hauskaa" -päivät, harvemmin ovat kovin onnistuneita. Kavereiden kanssa grillattiin, saunottiin, höpötettiin, pelattiin ja kulutettiin aikaa. Ihan perussettiä. Ei mitään mainittavaa.
Perjantai olikin sitten kaikessa stressittömyydessään ja kiireettömyydessään ihana päivä. Puolenpäivän aikaan lähdettiin viiden hengen tiiminä fillareilla vapputorille. Hengailtiin, käveltiin, katseltiin, ihmeteltiin, syötiin torin vilinässä aamupalamuikut ja metrilakua, poikettiin parille terassille, nautittiin auringosta ja tunnelmasta. Paluumatkalla pysähdyttiin Pahalammen rannalle olut-tuc-keksi-picnicille. Jatkot meillä. Grillimakkaraa ja eilisen rääppiäisiä. Kuoharia. Illalla vielä jääkiekkoa. Kavereita joiden kanssa voi vaan olla.
Lauantaina oli taas komea auringonpaiste. Tehtiin äijän kanssa pyörälenkki Pyhäjärven ympäri. Tosin vaan Tampereen pään, eli keskustaan ja sitten Rajasalmen siltaa takaisin. Koko järven kiertäminen olisi ollut vähän pitempi projekti. Loppupäivä kului roska-autoillessa, koripallopelissä / sudokujen seurassa parvekkeella, grillaillen ja päättyi taas jääkiekkopeliin.
Sunnuntaina autotalli sai lisää ulkovuorilaudotusta päällensä ja minulla oli elämäni ensimmäinen lentopallopeli. Niinkun taisi olla koko meidän lentopalloporukalla. Haastoimme naisten veteraanilentopallojoukkueen. Voitto tuli 3-1, yllättävänkin helposti. Oletin vastustajan olevan vaikeampi pala nieltäväksi. Tai oikeastaan meidän olevan huomattavasti huonompia. Pelimme vaikutti jopa huolestuttavasti lentopallolta! Kai sitä sitten on kehitytty vaikkei aina siltä tunnu.
Kokonaisuudessaan oli rento viikonloppu. Iso vaikuttaja oli tietysti säätila, kun joka päivä pystyi olemaan ulkona. Näitä lisää.
