Kytäjä-Jukola - jälkipuinti

Venlojen viesti juostiin lauantaina. Joukkueemme oli yhtä lukuunottamatta sama kuin viime vuonna. Etukäteen tiedossa oli, että luvassa olisi haastavaa suunnistusmaastoa, jossa oleellisempaa olisi tarkka suunnistus kuin nopeat juoksujalat.

Viime vuonna muistan panikoineeni jo monta viikkoa aikaisemmin, mutta tänä vuonna ei vielä lauantaiaamunakaan tuntunut missään. Saapuessamme kisapaikalle tunnelma alkoi nousta ja lähtökarsinassa lämmitellessäni olin jo aivan hermona. Juoksin siis tänäkin vuonna avausosuuden. Karttojen alle pääsyä odotellessani syke hakkasi jo yli 120:n ja tilannetta ei rauhoittanut kuuluttajan taukoamaton hokeminen siitä, "kuinka haastava maasto on luvassa" ja "kuinka tärkeätä olisi itseensä luottaminen" ja "kuinka paljon siellä on mäkiä" ja "kuinka vähän siellä on polkuja joihin tukeutua" ja niin edelleen ja niin edelleen. Mielestäni olisi voinut olla hiljaa.

Lähtöhetkellä ylimääräistä sekaannusta aiheutti elektroninen pulssi lähtömerkkinä. Kukaan ei tuntunut tietävän mikä se elektroninen pulssi oli, joten lopulta taisimme liikahtaa vasta kymmenisen sekuntia lähtömerkin jälkeen. Matkaan kuitenkin päästiin. Oma osuuteni meni hyvin samalla kaavalla kuin viime vuonna, peesissä. Täytyy myöntää, että muutamalla rastivälillä minulla ei ollut aavistustakaan missä päin karttaa olimme. Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi siis sinnitellä muiden perässä, joiden olin kuullut menevän samalle rastille. Täällä häntäpään joukoissa kun on tapana aika paljonkin huudella mihin rastille kukakin on menossa. Itse vähän jopa yllätyinkin, kun ensimmäiset aloittivat huutelun jo K-pisteellä. Eivät edes yrittäneet itse suunnistaa.

Maasto oli aika raskasta, jyrkänteitä ylös ja alas ja välillä aikamoista rämpimistä. Annoin kyllä kaikkeni mitä annettavissa oli tähän suoritukseen. Loppuaikani osuudellani oli 1:15:33 ja sijoitukseni 833. Aikaan olen hyvinkin tyytyväinen. Tavoitteeni oli jossain 1,5 tunnin tietämillä. Ainoa mistä pienen pettymyksen omaan suoritukseeni voin hakea, on tuo sijoitus. Lähdimme lähtönumerolla 803 (viime vuoden sijoitus) ja toiveissani oli tulla vaihtoon seiskalla alkavalla sijalla. Joukkueemme lopullinen sijoitus oli 830. Ihan kivasti siis meni. Eipä meillä joukkuueena mitään tavoitteita ollutkaan. Paitsi pitää hauskaa.

Maaston ja suunnistuksen haasteellisuudesta kertoo myös kärkijoukkueiden suuret aikaerot, Venloilla voittajan ero seuraavaan oli yli neljä minuuttia ja Jukolassa yli seitsemän minuuttia.

Venlojen Viestin ehdoton kruunu - näin syntyperäisenä tamperelaisena - oli tietenkin Tampereen Pyrinnön voitto! Hienoa naiset! Erittäin makean voitosta tekee se, että joukkue oli täysin suomalainen. Monella joukkueella kun on käytössä ulkomaanvahvistuksia.

Itse lähdin muutaman muun kanssa illalla ajelemaan vielä kotiin. Emme siis jääneet kokemaan hienoa Jukolan tunnelmaa. Tunnelma oli kyllä mukaansatempaava myös kotimatkalla autossa, kun kuuntelimme radiosta Jukolan lähtöä ja ensimmäisiä radiorasteja. Nauroimme vedet silmissä radiorastien selostuksille. Selostaja todella heittäytyi Jukolan vietäväksi! Tulipa kunnon vanhan ajan Kummeli-jaksot mieleen.

Mukavaa taas oli ja eikun ensivuonna Salpa-Jukolaan!

Venlojen lähtö (kuva Jukolan virallisilta nettisivuilta)

Lennolla

Pääsin taas lentään ja tällä kertaa äijäkin uskaltautu mukaan. Oltiin siis kahdella koneella, molemmilla oma kuski. :) Tässä muutamia kuvia synnyinkaupungistani.

 Teiskon lentokenttä

 Teiskosta

Tampere; aika kaposalle kankaalle se on noussut.

Särkänniemi

Ratinan stadion

 Uusi kävelysilta Laukontorilta Ratinaan

Pyynikin ranta

Tukkoista hulabaloota

Kesä on tullut. Varmin merkki siitä on, että kotona sisätiloissa ei ehdi käydä kuin vaihtamassa vaatteet ja nukkumassa. Arkipäivät yritän malttaa istua töissä täyden työpäivän verran. Illat kaivetaan, täytetään, käännetään, siirretään, hiotaan, tasotetaan, muokataan ja läträtään pihassa. Tavoitteena siis saada savisesta pellosta viihtyisä piha ja viimeistellä talo ja autotalli. Yleensä kellon viisarit on ylittänyt jo ysin, kun heitetään rukkaset sivuun ja siirrytään sisälle. Päivän pääruokailu on sijoittunut iltakymmeneen. Siitä sitten vatsan viereen sänkyyn, jotta jaksaa taas aamulla nousta töihin. Tälläisen elämän jäljiltä koti on kuin hävityksen kauhistus. Vaatteet siirtyilevät samalla pöydällä toisiaan saavuttavien puhtaiden ja likaisten vaatteiden kasojen välillä. Aina silloin tällöin pyöräytetään pesukone ja kuivausrumpu, kun ei enää puhdasta kalsaria tai sukkaa löydy. Kuivausrummusta ne on kätevä vaan siirtää samana läjänä pöydälle pölyisten työvaatteiden viereen. Lehtiä, tiskejä, posteja ja pihansuunnittelumateriaaleja lojuu pitkin poikin. Jokaiselta ulko-ovelta löytyy arsenaali erilaisia työkaluja, koska niitä on kätevä siitä ovesta ottaa ja laittaa, kun touhuaa pihalla eri puolilla taloa. Tasasin väliajoin olisi tarvetta sadepäivälle, jotta pihassa ei voisi touhuta vaan tulisi siivottua sisällä.

Missäs välissä tässä sitten urheillaan? Sen kun vielä keksisin. Oikein ahdistaa ettei ehdi urheilla. Edessä on kuitenkin koko kesäksi niin paljon hommaa, ettei haluaisi "tuhlata" sateettomia päiviä, jotta piha oikeasti valmistuisikin joskus. Rakennuslupakin on umpeutumassa syksyllä. Ne muutamat kerrat, mitä olen puolimaran jälkeen lenkillä käynyt, ovat olleet tukkoisia. Juoksu ei tunnu alkuunkaan rennolta, syke hakkaa korkealla eikä kulje mihinkään. Venlojen viesti on ihan justiinsa, mutta reenaaminen siihenkin on jäänyt hävyttömän vähälle. Ei hyvältä näytä. Pelkään, että saavuttamani jonkinmoinen kuntotaso hiipuu ja vajoan takaisin laiskaksi ja löysäksi sohvaperunaksi. Kovin on ristiriitainen tunne, kun haluisin urheilla, mutta toisaalta on paine saada valmista aikaiseksi.

Tähän lisätään sitten kaikki kesäkekkerit, joita on nyt jo kaikille kesäkuun viikonlopuille tiedossa. Jos tästä hulabaloosta hengissä selviän koko kesän, niin vaivun varmasti syksyllä talviunille.

 Kun en ehdi uusia kuvia koneelle käsitteleen, katellaan vanhoja. Tämä tyttö on Guatemalasta. Aihe aika ajankohtainen, kun uutisissa luetaan päivittäin kuinka siellä luonto myllertää. Harmittaa, koska maassa on todella hienoja paikkoja ja ihmisiä eikä elämä siellä ole helppoa ilman luonnonmullistuksiakaan.