Talvi

Mun mielestä on aivan ihanaa, kun on kunnon talvi ja paljon lunta. Pidän itseäni yhtälailla talvi- ja kesäihmisenä. Molemmat on ihania, kunhan ovat kunnollisia! Tässä vähän talvitunnelmaa.

 

 

Luonto on tehny takapihalle lumiukkoja. Miksiköhän niillä on sarvi otsassa...?! :)

Joku on käynyt kylässä meillä ja naapurilla.

Katoilla lunta

 Mitähän noiden etualalla olevien lumikasojen alle on jäänyt? Selvinnee keväällä.

 Piikkisika hangessa

Tein jouluksi jäälyhtyjä toivoen, että kestäisivät edes joulun yli. Vieläkin ovat hyväkuntoisia ja kovassa käytössä.

Aktiivinen sohvaperuna

Kaikenlaista ajanvietettä sitä on viime päivinä ollut.

Lauantaina olimme ystäväni kolmekymppisillä. Kuuluin porukassa siihen minimaaliseen vähemmistöön, jolla ei ollut lapsia, joka ei ollut synnyttänyt viimeisen puolen vuoden aikana tai joka ei ollut juuri raskaana. Illan jutustelun aiheet imettämisen, tissien pakottamisen, unirytmien ja hoitopaikkojen ristitulessa ei siis oikein iskenyt kipinää. Pelatuksekseni siirryimme saunatiloista PMMP:n keikalle. Keikka oli ihan ok. Odotin ehkä hieman enemmän. Tosin lähtökohtina illan keskustelut ja kuskina oleminen ei välttämättä olleet otollisimmat keikkafiiliksen luojina. Fiiliksellä tytöt (vai naiset?) kuitenkin veti! Uusien ihmisten seurassa päädyimme tutussa porukassa siihen tulokseen, että vanhetessa uusien ystävyyssuhteiden luominen on pitkä ja vaativa prosessi. Nykyään on paljon kriittisempi ihmisiä kohtaan eikä itsellä ole enää tarvetta miellyttää muita. Sitä vaan on mitä on. Onneksi ystäviä löytyy jo ennestään. Kiitos sankarille juhlista!

Laskiaissunnuntain ja laskiaistiistain välissä vietettiin laskiaismaanantaita pulkkamäessä. Hervannan Näyttelijänpuistosta löytyi hieno mäki, joka oli meidän porukalle juuri passeli. Veljen lapset innostuivat tietysti hyppyreistä ja aika vauhdikkaalta meno näyttikin. Itse yritin pysyä tasaisemmissa laskuissa. Ei ihan onnistunut. Jossain vaiheessa ajauduin liukurini kanssa pomppuihin, joiden seurauksena takapuolessa on kananmunankokoinen tummanvioletti mustelma. Käyttäkää ihmiset pulkkaa! Liukuri kuulostaa turvallisemmalta, mutta se on vain naamioitunut pahis! Mahdottoman hauskaa oli kaikilla. Veljen lapset ovat ihania. Vaikka tapaamme harvakseltaan, ovat samantien jutustelemassa, halaamassa, "painimassa" ym, kun tavataan.

Lauantaina hiihdettiin taas pitkä lenkki, 26 km. Jos edellisviikonlopun pitkä meni kevyesti niin tää olikin sitten vastakohta. Kroppa oli tukossa ja sukset ei luistanu. Hiihdettiin Niihamasta Kyötikkälään ja takasin. Jotain kummallista tässä on. Joka ikinen kerta tällä Kyötikkälän ladulla mun hiihto on ollut vaikeeta. Aina on jotain. Onkohan siellä jotain erikoista, onko se vaan sattumaa vai onko vika mun korvien välissä?
Ilmottauduin Ideapark-juoksuun. Matkana on sitten se puolimaraton.

Tämän viikon kohokohta. Lippukunnan tilinpäätös on valmis ja kiikutan sen tänään tarkastajille. Helpotus. Työ ja tuska oli suuri, mutta helpotus on vielä suurempi. Se ura on mun osalta paketoitu.
Juhlistan sitä vajoamalla tänään kello 20.15 nojatuoliin tuijottamaan olympialaisten maastohiihdon sprinttejä ja ehkä vähän kiakkookin. Onneksi näiden lajien välissä on tauko juuri sopivasti kello 21-22, silloin siirryn Greyn Anatomiaan. :)

Penkkiurheilurikkaita olympiapäiviä kaikille! Ennen illan lajeja jokainen ehii hyvin pitää omia olympialaisia ja mikä parasta, lajin saa valita itse!

Vallankaappaus

Kotikunnassa kuohuu. Vuosi sitten lähdimme naapurin peesissä mukaan pormestaripeliin. En muista onko silloin kukaan suoraan niin sanonut, mutta hyvin selkesäti annettiin kuntalaisten ymmärtää, että kunnallisvaaleissa eniten ääniä saanut ehdokas valitaan pormestariksi. Vaaleissa Kokoomus ja Antero Saksala veivät selkeän voiton. Viisi muuta puoluetta muodostivat Ryhmän 27, jolla on valtuustossa enemmistö. Valtuusto teki lopullisen päätöksen pormestarista ja enemmistön äänillä Saksalasta tuli pormestari. 

Nyt valtuuston pitkäaikaiset jäsenet - joista jokaiselle pidempään Pirkkalassa asuneelle on muodostunut takuulla oma mielipiteensä (pikkukunta kun ollaan) - vaativat pormestarin eroamista ja nyt erottamista. Tämän eripuraisuuden syihin ja seurauksiin on vaikea sivullisena ottaa kantaa. Käsityksiä on yhtä paljon kuin osallisiakin ja itse olen vain tiedotusvälineiden antamien mielikuvien armoilla. Tällaisessa tilanteessa ongelmien selvittäminen on tietenkin tärkeätä. Erottaminen lienee kuitenkin aika äärimmäinen keino. 

Mikä itseäni tässä sitten eniten ketuttaa? Kuntalaiset ovat äänestäneet edustajikseen selkeänä enemmistönä Kokoomus-puolueen jäsenet. Ensin tämä enemmistö blokataan perustamalla Ryhmä 27. Eipä se yksinään ole iso asia, kun ryhmä kuitenkin koostuu eri puolueiden edustajista ja näin ollen luultavasti useista näkökulmista. Lisäksi kansalaisten ääntä kunnioitetaan valitsemalla ääniharava ja johtavan puolueen edustaja kunnan johtohahmoksi. Nyt kansan mielipide unohdetaan täysin, kun pornestaria ryhdytään erottamaan. Henkilöä tietenkin voidaan vaihtaa, mikäli yhteistyötä ei yrityksistä huolimatta saada toimimaan, mutta siinä tapauksessa mielestäni uuden pormestarin pitäisi löytyä saman puolueen edustajista kuin nykyinenkin pormestari. Tämän tosin erottamista vaatineen ryhmän keulahahmotkin ovat myöntäneet, että se ei ole tarkoitus, vaan uusi pormestari tulisi todennäköisesti jostain muusta puolueesta. 

Miten voi olla mahdollista, että loppujen lopuksi kunnan edustajissa ei ole missään muodossa enemmistönä niitä ihmisiä, ketä kuntalaiset ovat sinne äänestäneet? Mitä järkeä on enää äänestämisessä? Yleisesti ihmetellään, kun äänestysprosentit jäävät alhaisiksi. Onko siinä tämän episodin jälkeen enää mitään ihmeteltävää, mikäli äänestystulosta kunnioitetaan näin vähän? Haiskahtaa jo neuvostolaistyyppiseltä vallankaappaukselta. 

Olen valmis barrikadeille! ;-)

Pistetään tilaukseen

Lauantaina oli ohjelmassa pitkä hiihtolenkki. Tarkoituksena oli vähän testata myös tankkausta tuota PIrkan Hiihtoa ajatellen. Mun vatsani kun on mikä on, niin sen suhtautumisesta uusiin asioihin ei voi olla ihan varma. Itsellenihän tällainen ei tullut mieleenkään, mutta onneksi on tuo äijä, joka ajattelee kaikenlaista. Eli loppuviikosta muutin aterioita hieman enemmän hiilihydrattipitoisemmiksi ja yritin tankkailla nestettä reilummin. Vettä tosin olen jo ennestään opetellut juomaan normaalistikin pitkin päivää.

Lähdimme aamulla Lamminpäästä rauhakseen liu'uttelemaan kohi Julkujärveä ja siitä vielä eteenpäin aina Nokialle ja Koukun majalle asti. Välillä mun oli pakko antaa äijille vähän etumatkaa ja hidastaa omaa tahtiani, muuten olisi saattanut noutaja tulla ennen maalisuoraa. Matkalla hörpättiin muutaman kerran omista eväistä mehua. Koukun majalla tankattiin kroppaan kaakaot ja munkit. Ai että, kun ne maistuu aina yhtä herkullisille! Tää tankkausvaihe taitaa Pirkan Hiihdossa jäädä väliin. Kahvia sielläkin tosin olis huoltopisteillä tarjolla, mutta ei jotenkin oikein iske minuun tuo kahvin ja urheilun yhdistäminen.

Paluumatkalla pidettiin myös pari mehutaukoa ja itse odottelin koko ajan sitä tuskaista väsymyksen tunnetta joko hartioihin tai lonkkien seutuville. Kun viimeinen oikeaksi mäeksi luokiteltava ylämäki oli takana, heräsi epäilykseni, etteikö se väsymys iskisikään. Eikä se iskenyt. Hyvävoimaisena jarruttelin Lamminpään majalle 33 hiihtokilometrin jälkeen. 

Tiedä sitten pitäisikö tästä kiittää sitä tankkausta vai mitä, mutta tuollaisen hiihtofiiliksen tilaan myös sinne PIrkan Hiihtoon, kiitos. Eihän tolla menolla 45 kilometriä oo juuri mitään. ;-P

Ohrapaistos

Aloittelevan leivinuunikokin ohrapuurosta tuli pohjaanpalanut epämääräinen paistos. Olisi melkein pitänyt ennakkotunnelmista jo aavistaa lopputulos ja siirtää testi johonkin toiseen päivään. Lauantai-iltana päätin laittaa ohrapuuron leivinuuniin muhimaan ja aamulla siellä olisi valmis puuro. Ei ollut. 
Ensin en osannut valita sopivaa astiaa. Tein puuron kattilaan, mutta viedessäni sitä kohti leivinuunia tajusin, ettei sen muoviset kahvat välttämättä kestä uunin lämpöä. Muoviton kattila oli tietysti tiskikoneessa, joka oli jo päällä. Puuroa oli niin paljon, ettei se mahtunut keraamisiin astioihin, mitä kaapeista löytyi, joten päädyin kippaamaan sen valurautapataan. Ajatellen jo siinä vaiheessa, että onkohan tämä hyvä idea. Ei ollut.
Jotenkin yöllä uni maistui oletettua pidempään eli puuro muhi aika pitkät pätkät leivinuunin lämmössä. Aamulla otin padan uunista, aukaisin kannen ja totesin, että taidammekin syödä aamupalaksi sämpylöitä. Puuro oli kärähtänyt paksuna kerroksena kiinni padan seiniin ja pohjaan. Siinä sitä olikin sunnuntaille ja vielä maanantaillekin puuhaa pohjaan palaneen valurautapadan puhdistamisessa. Uuuh.
No, virheistä oppii, tekevälle sattuu, kantapään kautta ja mitä kaikkia näitä nyt on. Ensi kerralla toivottavasti hieman fiksumpana puurotestin kimppuun.

Umpihankee

Viikonloppuna urheiltiin, sanoisinko riittävästi. Minun kolmen päivän hiihtosaldo oli ~50 km ja lisäksi 2,5 tuntia lentopalloo.

Perjantaina kävin Pirkkalan valaistuilla laduilla pyörähtään 10 kilometrin peruslenkin. Mikäli haluaa hiihtää rauhassa, voin suositella perjantai-iltana 16 asteen pakkasessa suihkimista. Ei ollut ladulla ruuhkaa. Ladut oli ilmeisesti ajettu perjantaina työpäivän viimeisinä tunteina, kun ei näkynyt moniakaan hiihtojälkiä. Oli siis ilo lykkiä meneen. Eikä tullut edes kylmä, kun piti vauhtia yllä.

Lauantaina lähdettiin äijän kanssa yhdessä hiihtään. Tavoitteena oli joku hieman pidempi lenkki, joten päädyimme reitille Niihama - Kyötikkälä - Niihama. Matkaa tuli eestaas noin 26 km. Meinas olla jokseenkin raskasta. Yöllä ja aamulla oli satanut lunta, joten latupohja oli aikamoista pöperöö. Siinä tarpoessa ei ilmaiseksi saanut suksellistakaan. Onneksi Kyötikkälässä oli kahvio auki niin sai hetken levähtää ja tankata energiaa paluumatkaa varten. Silti meinas välillä usko omiin voimiin loppua sähkölinjan alla mäkiä kivutessa. Lopun viimeiset kilometrit tasaisella ja tallatulla pohjalla tuntuivatkin kevyeltä hiihtelyltä. Ihmettelenpä vaan, etteikö Tampereen kokoisessa kaupungissa kannattaisi hiihtoladut ajaa läpi viikonloppunakin mikäli lunta sataa reilummin? Viikonloppuisin ladut kuitenkin on kovemmassa käytössä kuin viikolla ja aika harvoin sitä lunta niin reilusti tulee, että ladut pöperöityy. Eli kukaan tuskin joutuisi kaikkia talviviikonloppuja viettämään latukoneen puikoissa. Kai siihenkin kuluisi sitten liian paljon euroja.

Ilmeisesti pöperössä tarpomisesta ei vielä lauantaina saatu tarpeeksi, koska sunnuntaina puolen päivän aikaan olimme taas sukset jalassa. Tällä kertaa Nirvan kurssikeskuksella varpaat kohti Suolijärveä. Pöperö ei ollut haihtunut yön aikana. Sitkeästi tarvoin Suolijärven ympäri, vaikka erityisesti lonkankoukistajat yrittivät parhaansa mukaan hannata vastaan. Raskasta oli. Jotain hyvväkin tuosta väsyneenä hiihtämisestä keksin. Asenne oli se, että "ihan sama vaikka olisin päälläni hangessa, mutta mäet on pakko laskea, että saan lepoa". Eipä tarvi niitäkään alamäkiä enää jännittää. :)
Iltapäivällä edessä oli kevyt loppuverryttely; 2,5 tuntia lentopalloa. Pelaajia oli neljä molemmilla puolilla verkkoa eli ei saanut sluibailla sielläkään. Illalla rojahdin kaikkeni antaneena nojatuolin pohjalle todeten, että maanantaina taitaa olla lepopäivä. Sen verran tuolin syvyyksistä vääntäydyin ylös, että venyttelin koko kropan huolella ja rauhassa läpi. Siitä oli hyvä lihasten aloittaa palautuminen.