Aktiivinen sohvaperuna

Kaikenlaista ajanvietettä sitä on viime päivinä ollut.

Lauantaina olimme ystäväni kolmekymppisillä. Kuuluin porukassa siihen minimaaliseen vähemmistöön, jolla ei ollut lapsia, joka ei ollut synnyttänyt viimeisen puolen vuoden aikana tai joka ei ollut juuri raskaana. Illan jutustelun aiheet imettämisen, tissien pakottamisen, unirytmien ja hoitopaikkojen ristitulessa ei siis oikein iskenyt kipinää. Pelatuksekseni siirryimme saunatiloista PMMP:n keikalle. Keikka oli ihan ok. Odotin ehkä hieman enemmän. Tosin lähtökohtina illan keskustelut ja kuskina oleminen ei välttämättä olleet otollisimmat keikkafiiliksen luojina. Fiiliksellä tytöt (vai naiset?) kuitenkin veti! Uusien ihmisten seurassa päädyimme tutussa porukassa siihen tulokseen, että vanhetessa uusien ystävyyssuhteiden luominen on pitkä ja vaativa prosessi. Nykyään on paljon kriittisempi ihmisiä kohtaan eikä itsellä ole enää tarvetta miellyttää muita. Sitä vaan on mitä on. Onneksi ystäviä löytyy jo ennestään. Kiitos sankarille juhlista!

Laskiaissunnuntain ja laskiaistiistain välissä vietettiin laskiaismaanantaita pulkkamäessä. Hervannan Näyttelijänpuistosta löytyi hieno mäki, joka oli meidän porukalle juuri passeli. Veljen lapset innostuivat tietysti hyppyreistä ja aika vauhdikkaalta meno näyttikin. Itse yritin pysyä tasaisemmissa laskuissa. Ei ihan onnistunut. Jossain vaiheessa ajauduin liukurini kanssa pomppuihin, joiden seurauksena takapuolessa on kananmunankokoinen tummanvioletti mustelma. Käyttäkää ihmiset pulkkaa! Liukuri kuulostaa turvallisemmalta, mutta se on vain naamioitunut pahis! Mahdottoman hauskaa oli kaikilla. Veljen lapset ovat ihania. Vaikka tapaamme harvakseltaan, ovat samantien jutustelemassa, halaamassa, "painimassa" ym, kun tavataan.

Lauantaina hiihdettiin taas pitkä lenkki, 26 km. Jos edellisviikonlopun pitkä meni kevyesti niin tää olikin sitten vastakohta. Kroppa oli tukossa ja sukset ei luistanu. Hiihdettiin Niihamasta Kyötikkälään ja takasin. Jotain kummallista tässä on. Joka ikinen kerta tällä Kyötikkälän ladulla mun hiihto on ollut vaikeeta. Aina on jotain. Onkohan siellä jotain erikoista, onko se vaan sattumaa vai onko vika mun korvien välissä?
Ilmottauduin Ideapark-juoksuun. Matkana on sitten se puolimaraton.

Tämän viikon kohokohta. Lippukunnan tilinpäätös on valmis ja kiikutan sen tänään tarkastajille. Helpotus. Työ ja tuska oli suuri, mutta helpotus on vielä suurempi. Se ura on mun osalta paketoitu.
Juhlistan sitä vajoamalla tänään kello 20.15 nojatuoliin tuijottamaan olympialaisten maastohiihdon sprinttejä ja ehkä vähän kiakkookin. Onneksi näiden lajien välissä on tauko juuri sopivasti kello 21-22, silloin siirryn Greyn Anatomiaan. :)

Penkkiurheilurikkaita olympiapäiviä kaikille! Ennen illan lajeja jokainen ehii hyvin pitää omia olympialaisia ja mikä parasta, lajin saa valita itse!

Se + Ta = ?

Suomen Partiolaisille suunniteltiin uusi ohjelma, joka meidänkin lippukunnassa otettiin syksyllä käyttöön. Uusi ohjelma jakaa partiolaiset useampiin ikäluokkiin kuin edellinen versio. Karkeasti sanottuna entiset vartiolaiset on nyt jaettuna kahteen eri ryhmään; seikkailijoihin ja tarpojiin. Lippukunnallamme oli juuri näille ikäryhmille järjestetty oma retki. Eli Seikkailijoiden ja Tarpojien retki. Lyhyesti siis Setan leiri. Siis mitä toimintaa tämä partio olikaan? ;-P

Tammikuu pakettiin

Huh, toiveeni toteutui ja talvi tuli ja yhä edelleen näyttäis pysyvän. Kiitos siitä. Parhaani mukaan olen sen yrittänyt hyödyntää ja suihkinut laduilla aina kun on aikaa ja intoa löytynyt. Useamman kerran viikossa joka tapauksessa. Levin reissun jälkeen on mittariin tullut lähes 100 kilometriä eli yhteensä talven hiihtoja on jo melkein 200 kilometriä. Huimaa! En oo varmaan aiemmin elämässäni hiihtäny yhteensä noin paljoo.

Otin taas urheilurepertuaariini yhden uuden lajin mukaan vuoden vaihtuessa. Pumpin. Kuntosalilla ähkiminen on mielestäni yksi maailman puuduttavimmista liikuntamuodoista. Lihaskuntoni on kuitenkin suoraan sanottuna onneton, joten jotain sillekin olis hyvä tehdä. Kaverin kanssa yhdessä toisiamme tukien rohkaisimme siis mielemme ja ujuttauduimme mukaan pumppitunnin tungokseen. Ja johan oli tunti. Vetäjä on (ennestään tuttu muilta tunneilta) sopivasti "rääkkääjä-luonteinen" ja tahti sen mukainen. Alussa saimme häneltä opastusta painojen valinnassa - hieman hirvitti - ja sitten ei muuta kun menoks. Enpä ole ikinä ennen tehnyt jalkakyykkyjä niin, että hiki olisi virrannut pitkin käsivarsia, selkää, otsaa, varpaita jne. Tunti oli niin tehokas ettei pelkkä tehokas riitä sitä sanalla kuvaamaan. Ja jokapaikka oli väsyksissä sen jälkeen. Ainoat lihakset, jotka jäivät hieman vähemmälle treenille olivat vatsalihakset. Ei onneksi hätää; kun neljän päivän ajan oli koko muu kroppa kipeänä ja täysin jumissa, niin vatsalihaksetkin saivat osuutensa, koska ne olivat ainoat lihakset joiden avulla pystyi sängyssä vaihtamaan asentoa. Seuraavan viikon tunnille meneminen vaati hieman enemmän itsesuggestiota. Kaveri lähti lomamatkalle ja kroppa oli juuri palautunut edellisestä viikosta. Kävin aika kovan taistelun itseni kanssa mutta lopulta sain raahauduttua tunnille, onneksi. Oli taas mukavaa, enkä tullut enää edes niin kipeäksi. Tällä viikolla taas. Ja voin suositella ainakin testikertaa kaikille niille, joille kuntosalilla pumppaaminen tuntuu pakkopullalta. Tunnilla pysyy vauhti päällä ja ohjaaja "piiskaa" kaikki tehot irti.

Tehdäänpä tässä samalla katsaus tuohon äijän tämän vuoden projektiin eli siihen Kalevan Kierrokseen. Ylihuomenna se projekti sitten saa virallisen alkupamauksen luistelukisan merkeissä. Kolme viikkoa sitten käytiin kokolailla kylmiltään testikisassa (olin siis mukana kierrosten laskijana). Oman tavoitteensa hän saavutti, joten sinänsä ihan hyvin lähti käyntiin. Suoritusvälineeksi hommattiin retkiluistimet. Nyt on sen verran treeniä takana, että kaarteessa sirklaaminenkin luonnistuu. Suorituspaikka on siis 400 metrin tekojäärata, eli kaarreluistelu on aika tärkeä ominaisuus. Täytyy antaa muuten negatiivista palautetta Tampereen seudun jääradoista. Pyynikin kentällä on tällaiseen pikaluisteluun tarkoitettu rata, mutta sen kunto on ollut lähinnä ala-arvoinen. Ei ihme ettei täältä seudulta tule pikaluisteluhuippuja. Takaisin astialle. Lauantaina siis startataan ja siinä on kierroslaskijallekin (=minä) haastetta: ~42 kilometriä 400 metrin radalla. Juupa juu. Ja kymmenen astetta pakkasta.

Töissä on ollut varsinaiset härkäviikot. Hiljaista. Päivät kuluu hitaasti. Jokohan taas olis aika uravaihdokselle ;-P Olen nimittäin tehnyt partiolippukuntamme kirjanpitoa ja tilinpäätöstä ja itsekin oikein hämmästynyt kuinka helposti se on sujunut. Olisikohan se sittenkin minun alani? Seurata äipän jalanjälkiä... No, ehkä toistaiseksi mielummin vietän palkallisen ajan sanojen kanssa ja vapaa-ajan sitten numeroiden seurassa. Mutta mistäs sitä tietää vaikka joskus tulisi vielä vaihdettua.

Sellainen tammikuu.

Trikoiden suihketta

Tein eilen uuden aluevaltauksen. Kävimme kaverin kanssa torstairasteilla tutustumassa sunnistuksen saloihin. Molemmilla on kyllä jo jonkinlainen suunnistuspohja partioharrastuksen kautta, että ihan kylmiltään ei lähdetty karttoja pyöritteleen. Aloitimme kuitenkin varovasti lyhimmällä ja helpoimmalla reitillä. Se kyllä oli aika piece of nakki, eli ens kerralla nostetaan rimaa. Yksi osatekijä löydettiin, mitä ennen seuraavaa kertaa tarvinnee vähän reenata, nimittäin rastimääritteet. Rastimääritteistä ei meinaan löytynyt kovin montaa merkkiä, joka olis avautunu.

Suunnistuskaverini sisko on himourheilija ja löytää lajiin kuin lajiin jonkun kilpailun mihin osallistua. Kun hän kuuli, että olemme menossa rasteille (siis todellakin ensimmäistä kertaa), niin kommentti oli: "sehän on hienoo, ens vuonna voidaan sit lähtee omalla joukkueella Venlojen viestiin". Öööö.... jos ei nyt ihan vielä tässä vaiheessa ruveta täyttään ilmottautumiskaavakkeita. Pohdimme sitä asiaa siinä suunnistuksen lomassa ja totesimme, että jos sellaiseen lähtee niin tarvii pukeutua trikoisiin. Kaikki itseään kunnioittavat suunnistajathan pukeutuvat trikoisiin. Samoin kuin kaikki suunnistamista harrastavat partiolaiset; olimme aikanaan partiokisoissa kohtuu hauska näky, kun muut vetelivät trikoissaan pitkin metsää ja me pinkeissä hellehatuissa.Takaisin asiaan. Ainakin allekirjoittaneen reidet on vielä siinä kunnossa, että trikoot jalassa muistuttaisivat lähinnä HK:n blöötä. Tosin kuulin juuri, että rakkaat partiosisareni ovat löytäneet pinkkejä trikoita. Hmmm, mikäs sen ihanampaa kun pinkkiin kuoreen verhotut makkarapötköt ;-) (Tuolla pinkillä värillä on tarinansa, mutta siitä sitten joku toinen kerta).

Tässä oli hyvä startti suunnistusharrastukselle ja eihän sitä koskaan tiedä vaikka itsensä joskus sieltä Venlan metsistä löytäisi.

Vapaa(?)ehtoisuus

Sain tuossa parin päivän mittaisen energiapuuskan liittyen rakkaaseen harrastukseeni eli partioon. Tai kai kyseessä on kuitenkin elämäntapa mielummin kuin harrastus. Siinä samalla tulin pohtineeksi, kuinka vaikeata tälläisen vapaaehtoisuuteen perustuvan toiminnan pyörittäminen voi välillä olla. Ja kuinka hienoa parhaimmillaan. Kaikilla tulee takuulla välillä aikoja, että joku asia ei vain kiinnosta. Silloin pitää toimintaan saada aktiivisemmin osallistumaan ne, joilla energiaa ja mielenkiintoa on sillä hetkellä. Samalla kuitenkin nämä jäähdyttelijät olisi tärkeätä pitää narun päässä, jotta heidän olisi helppo palata takaisin aktiivisempaan toimintaan kun siltä taas tuntuu.

Itse olen tällä hetkellä yrittänyt siirtyä tuonne jäähdyttelijöiden osastolle, mutta ei se niin vain tunnu onnistuvan. Koko ajan joku roikkuu aktiivisesti siellä narun toisessa päässä. Hyvä niin. Sillä nyt olin lyhyen hiljaisemman tauon jälkeen taas intoa puhkuen suunnittelemassa tulevia kisoja ja wapputempausta. Sekä rahastonhoitajan pestiäni, joka sekin on jotenkin omituisesti minulle päässyt livahtamaan. Mutta sen olen päättänyt, että hetkeen en anna partiolle kuin sen pikkusormen. Koko käden vuoro tulee taas joskus.