Mini-Rogaining - jälkipuinti

Rogaining on erittäin mielenkiintoinen laji. Suoritus alkaa jo ennen varsinaista starttilaukausta. Lauantaiaamuna saimme kartat ja siitä alkoi suunnittelu. Karttaan oli merkattu rastit numeroilla 31-77 ja haetusta rastista oli luvassa aina sen numeron verran pisteitä. Suunnistukseen oli siis käytettävissä viisi tuntia aikaa ja ylimenevästä ajasta vähennetttäisiin pisteitä 10 / alkava minuutti. Ensin piti joukkuueen kesken miettiä millaista vauhtia mahdollisesti edettäisiin maastossa ja sen mukaan suunnitella reitti miten saisi kerättyä mahdollisimman paljon pisteitä. Sanomattakin lienee selvää, että suurimpien pistemäärien rastit oli sijoitettu suunnistuksellisesti haastavimpaan paikkaan, kauimmaiseksi tai tässä tapauksessa suolle. Joukkuekaverini kanssa suunnittelimme meidän taidoille ja kunnolle sopivan alustavan reitin tiettyyn pisteeseen asti ja sovimme, että siinä mietitään jatkoa sen mukaan, paljonko on vielä aikaa.

Lähtölaukaus tuli kello 10.00 ja sää oli aivan mahtava. Yöllä oli ollut pakkasta ja aurinko alkoi pikkuhiljaa paistaa ja lämmittää. Jämin maasto on ihanteellista kangasmaastoa, joten umpimetsässä eteneminenkin oli helppoa, tosin erilaisia uriakin oli paljon. Etenimmekin yllättävän nopeasti ja olimme "harkintapisteessä" jo vähän puolen välin jälkeen. Siinä sitten teimme lisäsuunnitelmia ja aina matkan edetessä kellon mukaan lisää suunnitelmia. Jaksoimme hyvin hölkkäillä, ainoastaan viimeisellä tunnilla meni enemmän kävelyksi, mutta se ei haitannut, koska olimme jo hyvin tyytyväisiä suoritukseemme.

Kaikki sujui erittäin hyvin ja vietimme todella hienon päivän ulkoillen upeissa maastoissa. Lopputuloksena olimme maastossa 4:49 minuuttia, kiersimme noin 28 kilometrin lenkin, keräsimme 22 rastia ja 991 pistettä. Jos olisimme hakeneet alkuvaiheessa yhden 74 pisteen rastin ja jättäneet viimeisen "turhaa" matkaa sisältäneen 42 pisteen rastin hakematta, olisimme saaneet yli tuhat pistettä ja sijoituskin olisi noussut useammalla pykälällä. No, jälkipeli onkin suunnistuksen suola ja ensi kerralla olemme viisaampia! Tosin ei se kyllä edes harmita, kun oli niin mukava päivä. Oli kivaa vaihtelua kisata välillä kaverin kanssa, kun muuten tulee enemmän juoksenneltua yksikseen. Viisi tuntia hujahti kuin siivillä.

Voin suositella tätä lajia kaikille, jotka tykkäävät metsässä liikkumisesta. Ja mikäli viisi tuntia tuntuu liian lyhyeltä niin varsinaiset rogaining -kisat kestävät 24 tuntia. ;-)

Rogaining

Viikonlopun kuluessa tuli sovittua vielä uusi haaste tälle vuodelle ja heti ensi lauantaille; Mini-Rogaining Jämillä. Kyseessä on siis viiden tunnin suunnistus 2-5 hengen joukkueella. Maastossa on paljon rasteja, jotka on pisteytetty. Eniten pisteitä kerännyt joukkue voittaa. Joukkueen pitää kulkea koko ajan yhdessä. Mikäli kiertää kaikki rastit, matkaa tulee n. 50 km. Tarkoitus on siis olla viiden tunnin päästä lähdöstä maalissa, yli menneestä ajasta vähennetään pisteitä. Rastit voi hakea haluamassaan järjestyksessä.

Enpä ole tälläisessä ennen ollut, mutta innoissani olen lähdössä. Itse suunnistan kaksin kaverini kanssa. Äijä lähtee kisaan kolmen hengen joukkueella. Vaihtoehtona olisi ollut myös kolmen tunnin suunnistus, mutta kunnollahan sitä mennään kun kerran mennään!

Lato on sitkeästi taistellut pystyssä, enää ei ole ihan näin hyvässä kunnossa. Taustalla oma torppa.

Viikonloppu

Viikonloppu on vierähtänyt pihan parissa puuhastellessa. Tälläistä on saatu aikaiseksi. No osa on jo aiemmin valmistunutta, mutta tässä vaiheessa mennään nyt. Kivihommat taitaa tältä kesältä jäädä tähän, ensi keväänä jatketaan niitten parissa.

 

Pirkan Hölkkä - jälkipuinti

Valmistautuminen läheni täydellisyyttä annettujen mahdollisuuksien puitteissa ja sääennustekin oli varsin lupaava, joten sunnuntaiaamuna fiilis oli mainio. Minä, äijä ja yksi kaveri jätimme auton maalipaikalle Tampereen Nirvaan, josta menimme järjestetyllä bussikuljetuksella Valkeakoskelle Tehtaan kentälle. Olimme paikalla tuntia ennen lähtöä, joten jäi hyvin aikaa vaihdella vaatteita ja vähän lämmitelläkin alkujumpan tahdissa. Lähtölaukaus kajahti ehkä jopa hieman yllättäen ilman, että ehdin turhia hermoilla. Eipä tosin paljoa jänskättänytkään. Tavoitteenani oli pitää hölkkä rentona ja olin antanut itselleni luvan vaikka kävellä välillä. Lähdin asenteella, että nyt nautitaan juoksemisesta ja maisemista, kaikki muu on sivuseikkoja. Alle 4,5 tunnin aikaan olisin tyytyväinen.

Ensimmäiset kolme kilometriä hölkättiin asfaltilla koko tien leveydellä, joten itse en ainakaan isompiin ruuhkiin juuttunut. Kolmen kilometrin kohdalla käännyttiin metsään ja metsää riittikin Tampereelle asti, välillä isompaa hiekkatietä, välillä aivan pientä metsäpolkua. 20 kilometriä meni aivan loistavasti. Etenin tasaisesti 7 min. / km vauhdilla ja kaikki tuntui menevän kevyesti. Puolimatkan kivellä olin jopa alle 4 tunnin vauhdissa. Suurinpiirtein 15-10 kilometrin väli oli hyvin pientä polkua, joka meni ylös ja alas ja oli kiviä ja juurakoita väisteltävänä. Mielestäni tosi hienoa juostavaa maastoa. Mutta. Tiedä sitten johtuiko siitä, ettei ole tullut suunnistettua eikä muuten paljon juostua pienillä poluilla, vai mistä, mutta heti kohta polun vaihduttua soratieksi, alkoivat molemmat nivuset (lonkan koukistajat) vihotella. Lyhensin hieman askelta, mikä auttoikin tuohon tunteeseen. Ilmeisesti polveni eivät kuitenkaan tykänneet tästä ja vajaan kilometrin jälkeen molempia vihloi niin, että ylämäet meni kävelyksi. Kilometri lisää ja enää en kyennyt juokseen kuin loivat alamäet. Tässä vaiheessa alkoi tulla jo ärräpäitä. Eikä mennyt kuin muutama kilometri, niin en pystynyt juokseen kuin kymmenisen metriä, kunnes meinas aina mennä jalat alta. Kyllä otti päähän tässä vaiheessa. Polvieni kanssa ei ole ollu minkäänlaista pienintäkään ongelmaa sen jälkeen, kun juoksuharrastuksen alkuongelmista pääsin. Miten ne nyt voi pettää mut näin pahasti?? Ketutti, ketutti, ketutti ja ketutti. Ei lohduttanut edes se, että monella muulla tuntui olevan vastaavanlaisia ongelmia.

Onneksi kävely sujui kuitenkin reippaasti ja alku oli mennyt niin hyvin, että loppuajaksi sain taisteltua 4:14:47. Vuorokauden jälkeen olen jo tyytyväinen suoriutumiseeni vaikka maaliviivalla ketutusitkukin oli lähellä.

Järjestelyt oli hoidettu todella hyvin, siitä kiitos niille monille vapaaehtoisille. Tämä on ehdottomasti kuitenkin minun tyyliseni juoksutapahtuma. En ole oikein sinut tasaisella asfaltilla junnaamisen kanssa, vaikka se ei minulle mitään kipuja aiheutakaan niinkuin monille muille kuulemma. Tällaisesta metsässä ja maastossa juoksemisesta nautin täysillä! Maalissa vannoin, että keskityn tulevaisuudessa vain omaksi iloksi juoksemiseen ja unohdan tälläiset juoksutapahtumat. Katotaan nyt meneekö se sitten kuitenkaan niinkään. ;D

Nyt lepuutan useamman päivän, on meinaan jalat aivan "paalissa" ja toinen polvi vielä vihottelee. Kotona on hauskaa, kun kaksi jäykkistä kiipeilee rappuja käsipuiden varassa.

Tässä syksyisiä tunnelmia, vaikka eivät matkan varrelta olekaan.

Apinasta seuraava

Nimittäin minä. Olen etsinyt itselleni juoksutakkia. Kriteereitä on kaksi; ensinnäkin tietenkin sopiva koko ja toisena se kompastuskivi. Hihojen pitäisi olla riittävän pitkät. Niin pitkät ettei ranteet paljastu. Niin, että hihat saisi vedettyä kämmenselän suojaksi. Ilmoilla, kun hanskat on vielä liikaa. Sormillani on tapana hikoilla, mutta kämmenselkä kaipaa lämpöä.

Ilmeisesti minulla on "apinamalliset" kädet. Olen löytänyt yhden takkimallin, jossa hihat ovat riittävän pitkät. Valitettavasti siinä oli huppu, jota ei saa pois. En ymmärrä sitäkään. Miksi JUOKSUtakissa on huppu? Milloin sitä käytetään ja kuinka huppu päässä voi juosta? Itseäni ainakin ahdistaa jo ajatuskin niskassa roikkuvasta hupusta, joka vetää takin kaulusta kiinni kurkkuun. Siis kurkuttaa. Ei kiitos.

Yli sadan euron takkeja en ole vielä uskaltanut sovittaa. Tuntuu jotenkin huimalta maksaa "kevyestä" takista niin paljon. Kohta tosin taitaa vaihtoehdot loppua. Mistä siis voi löytää riittävän pitkillä hihoilla varustetun sopuhintaisen takin ilman huppua? Tampereen seudun isot liikkeet alkaa oleen koluttu.