Kuulin mielenkiintoisesta kisasta. Tai lähinnä se kiinnostaa minua urheilusuorituksena. Nimittäin talvitriathlon. Jämillä olisi 19.4. talvitriathlonin SM-kisat, jossa on myös kuntosarja. Talvitriathlonin lajit ovat maastojuoksu, maastopyöräily ja hiihto putkessa. Kuntosarjan matkat ovat aika säälittäviä: juoksu 2 km, pyöräily 5 km ja hiihto 3,75 km. SM-tason matkat ovat tuplapituisia. Kuulostaa aika kiinnostavalta lajivalikoimalta. Tuon maastopyöräilyn harjoitteleminen näin nopella aikataululla ja tähän aikaan vuodesta aiheuttaa ongelmia. Tulossa on kyllä se reilun viikon Espanjan leiri ja jos sieltä löytyisi vaikka vuokrapyöriä. Hmmm. Tarvii haudutella tätä ajatusta. Kiinnostaa kyllä kovasti. Valkkuhan tästä mainitsi ja hän suunnitteli sm-kisaan osallistumista, koska kuntomatkat ovat niin lyhyet. Itselleni riittäisi näin alkuunsa tuo kuntosarja. Muut lajit menisi helposti, mutta tuo maastopyöräily pistää miettimään tuota osallistumista. En ole kovinkaan paljon maastossa pyöräillyt ja kun ei ole minkäänlaista käsitystä, että kuinka haastava reitti se on. Kokemuksia tai tietoa?
maanantai 23. maaliskuuta 2009
Vuokatin vallotus
Vuokatin hiihtoladut on nyt läpi hiihdetty. Perjantaina lähdettiin jo hyvissä ajoin ajeleen kohti Kainuuta. Perillä oltiin siis sopivasti niin, että ehdittiin vielä pienelle lämmittelylenkille. Hiihdeltiin porukalla sellanen 10 kilometrin tasamaan lenkki. Matkassa oli mukana siis Kalevan kiertäjät eli äijä kaverinsa kanssa ja valkku sekä minä huoltojoukoissa.
Lauantaina olikin sitten edessä se Suuri Koitos. Kiertäjät lähti Myllylän peesissä 60 kilometrin taipaleelle. Minä otin ensin tietysti kuvat lähdöstä ja sitten suihkasin omilla suksillani tämän joukkion perään. Tosin en edes yrittänyt pysyä joukossa mukana ja hiihtelin vain ilmasta nautiskellen sellaisen 26 kilometrin lenkin. Käytännössä Vuokatin ympäri. Koko sakki pääsi ehjänä maaliin ja kaikki olivat tyytyväisiä omiin suoristuksiinsa. Ja taas on yksi laji Kierroksesta suoritettuna.
Sunnuntaina hiihdettiin vielä porukalla vajaan 10 kilometrin palauttava lenkki Vuokatin yli ennen kotiin lähtöä. Ilma oli aivan mahtava koko viikonlopun. Aurinko paistoi, mutta lämpötila pysyi juuri ja juuri pakkasen puolella. Ainakin itse lähinnä nautiskelin keväisestä hiihtokelistä.
Vuokattihiihdon 2000:n hiihtäjän joukkoon mahtui myös julkkiksia. Näköhavaintoja tuli ainakin Mika Myllylästä, Jaakko Talluksesta ja Mikko "Peltsi" Peltolasta. Kuuleman ja tuloslistan mukaan suihkinnassa oli mukana myös Rouva Myllylä sekä Tuija Brax ja ties kunka moni muu enemmän tai vähemmän julkkis. Myllylähän tuon vapaan tyylin voiton yllättäen otti nimiinsä. Itselleni tuli yllätyksenä, että hänen vaimonsakin on aika kovan tason hiihtäjä - tuloslistasta päätellen.
Lauantaina olikin sitten edessä se Suuri Koitos. Kiertäjät lähti Myllylän peesissä 60 kilometrin taipaleelle. Minä otin ensin tietysti kuvat lähdöstä ja sitten suihkasin omilla suksillani tämän joukkion perään. Tosin en edes yrittänyt pysyä joukossa mukana ja hiihtelin vain ilmasta nautiskellen sellaisen 26 kilometrin lenkin. Käytännössä Vuokatin ympäri. Koko sakki pääsi ehjänä maaliin ja kaikki olivat tyytyväisiä omiin suoristuksiinsa. Ja taas on yksi laji Kierroksesta suoritettuna.
Sunnuntaina hiihdettiin vielä porukalla vajaan 10 kilometrin palauttava lenkki Vuokatin yli ennen kotiin lähtöä. Ilma oli aivan mahtava koko viikonlopun. Aurinko paistoi, mutta lämpötila pysyi juuri ja juuri pakkasen puolella. Ainakin itse lähinnä nautiskelin keväisestä hiihtokelistä.
Vuokattihiihdon 2000:n hiihtäjän joukkoon mahtui myös julkkiksia. Näköhavaintoja tuli ainakin Mika Myllylästä, Jaakko Talluksesta ja Mikko "Peltsi" Peltolasta. Kuuleman ja tuloslistan mukaan suihkinnassa oli mukana myös Rouva Myllylä sekä Tuija Brax ja ties kunka moni muu enemmän tai vähemmän julkkis. Myllylähän tuon vapaan tyylin voiton yllättäen otti nimiinsä. Itselleni tuli yllätyksenä, että hänen vaimonsakin on aika kovan tason hiihtäjä - tuloslistasta päätellen.
torstai 19. maaliskuuta 2009
Tekosyyt ja tavoite
Tartuin Hannan jättämään kommenttiin tekosyistä, jotka varastavat ajan ja mielenkiinnon urheilulta. Takerrun tähän asiaan nyt, koska tuli mieleeni juuri eilinen tekosyiden kanssa taisteluni.
Enpä muista mitä olen alkujaan kertoillut omasta urheilun aloittamisestani, mutta tässä nyt jotain. Nuorempana lajivalikoimiini kuuluivat lähinnä tennis ja laskettelu. Satunnaisina yrityksinä myös sähly ja pesäpallo. Viikottainen tennisharrastus loppui siinä vaiheessa (jossain 15 ja 17 vuoden välillä vissiin), kun tenniskoulusta olisi ollut aika siirtyä valmennusryhmiin ja sinne en kokenut olevani riittävän hyvä. Laskettelu jatkui pidempään, mutta on vähitellen hiipunut. Säännöllinen kuntoilu loppui kohdaltani totaalisesti siinä vaiheessa, kun lukion kaikki liikuntakurssit oli suoritettu. Erinäisiä joukkuelajeja olisin halunnut harrastaa, mutta sellaisen sopivan höntsäilyporukan löytäminen siinä vaiheessa ei onnistunut. Silloin minusta tuli todellinen sohvaperuna. En tehnyt yhtään mitään urheilusuorituksiin verrattavaa. Ja niitä tekosyitähän oli vaikka kuinka ja paljon.
Mitä enemmän tämä urheiluinnostus on saanut pontta sitä vähemmän on ollut tarvetta tekosyille. Alkuunsa niitä kyllä löytyi. Lenkille lähtökin oli lähes joka kerta todellista taistelua itseni kanssa. Nykyään se on aika harvinaista, että tarvii potkia itsensä liikkeelle. Yleisemmin sitä jalat suorastaan tutisee halusta tehdä jotain (tätä ei usko ennenkuin itse kokee). Eilen oli pitkästä aikaa taas mielessä paljon "hyviä" syitä jättää hiihtolenkki väliin (toiset parempia ja toiset huonompia):
Omalla kohdallani olen huomannut sen, että silloin kun ei yhtään huvittaisi tai ettei jaksa, niin totean itselleni, että nyt lähdet koittaan ja meet sen mitä huvittaa. Eli jos juoksu ei suju niin sitten kävelet. Tai juokset tai hiihdät vaan sen verran kun huvittaa, vaikka se olis sit puoli kilometriä. Tai mikäli ylämäet ei kiinnosta niin valitse tasainen reitti. Eli mene fiiliksen mukaan. Ei siellä oo pakko pyöriä, jos ei suju, mutta ei voi tietää jos ei yritä! Niinhän se lenkki sit yleensä kuitenkin onkin kivaa. Ehkä tää ajatusmalli on auttanut siihen, etten enää niin usein joudu käymään noita motivaatiokeskusteluja itsekseni.
Tiedän toki, että aina ei Oikeasti ole sitä aikaa ja varsinkin ihmisillä, joilla on jälkikasvua, sitä aikaa ei ole senkään vertaa. MUTTA. Olen vahvasti myös sitä mieltä, että monella se on omasta halusta kiinni ja siitä mitä pitää tärkeänä. Itselläni urheilu on vienyt aikaa lähinnä television katselulta. Enkä kyllä sieltä televisiosta mitään kaipaa. Tällä hetkellä menee yksi sarja, jota seuraan, lisäksi katson lähinnä urheilua. Ja mitään sellaista ei sieltä tule, mitä en voisi jättää väliin tai nauhottaa.
Jokainen tyylillään, minä tällä! Omasta kokemuksesta toivon lämpimästi, että kaikki löytävät edes välillä motivaation ja halun urheiluun. On se vaan niin kivaa! Harrastakaa niitä lajeja mistä nautitte, mutta kokeilkaa avoimin mielin myös jotain uutta tai unohtunutta.
Enpä muista mitä olen alkujaan kertoillut omasta urheilun aloittamisestani, mutta tässä nyt jotain. Nuorempana lajivalikoimiini kuuluivat lähinnä tennis ja laskettelu. Satunnaisina yrityksinä myös sähly ja pesäpallo. Viikottainen tennisharrastus loppui siinä vaiheessa (jossain 15 ja 17 vuoden välillä vissiin), kun tenniskoulusta olisi ollut aika siirtyä valmennusryhmiin ja sinne en kokenut olevani riittävän hyvä. Laskettelu jatkui pidempään, mutta on vähitellen hiipunut. Säännöllinen kuntoilu loppui kohdaltani totaalisesti siinä vaiheessa, kun lukion kaikki liikuntakurssit oli suoritettu. Erinäisiä joukkuelajeja olisin halunnut harrastaa, mutta sellaisen sopivan höntsäilyporukan löytäminen siinä vaiheessa ei onnistunut. Silloin minusta tuli todellinen sohvaperuna. En tehnyt yhtään mitään urheilusuorituksiin verrattavaa. Ja niitä tekosyitähän oli vaikka kuinka ja paljon.
Mitä enemmän tämä urheiluinnostus on saanut pontta sitä vähemmän on ollut tarvetta tekosyille. Alkuunsa niitä kyllä löytyi. Lenkille lähtökin oli lähes joka kerta todellista taistelua itseni kanssa. Nykyään se on aika harvinaista, että tarvii potkia itsensä liikkeelle. Yleisemmin sitä jalat suorastaan tutisee halusta tehdä jotain (tätä ei usko ennenkuin itse kokee). Eilen oli pitkästä aikaa taas mielessä paljon "hyviä" syitä jättää hiihtolenkki väliin (toiset parempia ja toiset huonompia):
- Koko päivän vaivannut vatsakramppi (joka oli silloin jo helpottanut)
- Keli (päivällä plussaa, yöllä pakkasta eli ladut on jäisiä - tää oli siis tosi huono)
- Kevyt treeniviikko (joo-o, menossa on kevyempi treeniviikko, mutta olin jo kaksi päivää pitänyt täyttä lepoa)
- Huomenna pitäisi paistaa aurinko (no huomenna sitten uudestaan!)
- Hiihtovaatteet pitäisi olla puhtaina viikonlopun Vuokatin reissua varten (pikapesulla ja kuivausrummulla siihen onkin hyvä varata vähintään kaksi päivää)
- Sukset pitäisi voidella Vuokatin reissua varten (Sitähän ei voi tehdä lenkin jälkeen, tai huomenna, tai siellä Vuokatissa suksien hoitohuoneessa)
Omalla kohdallani olen huomannut sen, että silloin kun ei yhtään huvittaisi tai ettei jaksa, niin totean itselleni, että nyt lähdet koittaan ja meet sen mitä huvittaa. Eli jos juoksu ei suju niin sitten kävelet. Tai juokset tai hiihdät vaan sen verran kun huvittaa, vaikka se olis sit puoli kilometriä. Tai mikäli ylämäet ei kiinnosta niin valitse tasainen reitti. Eli mene fiiliksen mukaan. Ei siellä oo pakko pyöriä, jos ei suju, mutta ei voi tietää jos ei yritä! Niinhän se lenkki sit yleensä kuitenkin onkin kivaa. Ehkä tää ajatusmalli on auttanut siihen, etten enää niin usein joudu käymään noita motivaatiokeskusteluja itsekseni.
Tiedän toki, että aina ei Oikeasti ole sitä aikaa ja varsinkin ihmisillä, joilla on jälkikasvua, sitä aikaa ei ole senkään vertaa. MUTTA. Olen vahvasti myös sitä mieltä, että monella se on omasta halusta kiinni ja siitä mitä pitää tärkeänä. Itselläni urheilu on vienyt aikaa lähinnä television katselulta. Enkä kyllä sieltä televisiosta mitään kaipaa. Tällä hetkellä menee yksi sarja, jota seuraan, lisäksi katson lähinnä urheilua. Ja mitään sellaista ei sieltä tule, mitä en voisi jättää väliin tai nauhottaa.
Jokainen tyylillään, minä tällä! Omasta kokemuksesta toivon lämpimästi, että kaikki löytävät edes välillä motivaation ja halun urheiluun. On se vaan niin kivaa! Harrastakaa niitä lajeja mistä nautitte, mutta kokeilkaa avoimin mielin myös jotain uutta tai unohtunutta.
Luolaan tuli kevät
Kevätauringon paistellessa alkoi se edellinen blogimalli näyttää tunkkaiselta silmään. Tästä lähden nyt kehittämään tätä uutta. Ehdottomasti värimaailma on vihreä, muuten pitää vielä muokata. Saa nähdä mitä tästä vielä tulee.
torstai 12. maaliskuuta 2009
Loppuis nyt vaan
Töissä on menossa kolmas kierros yt-neuvotteluja. Ensimmäiset kestivät kuusi viikkoa loppuen juuri ennen joulua. Niistä selvisin. Seuraavat olivat kahden viikon pikaneuvottelut alle kymmenen henkilön osalta. Ne päättyivät helmikuun loppupuolella ja niistäkin selvisin. Samana päivänä aloitettiin nämä kolmannet ja kesto on taas sen kuusi viikkoa. Koskevat koko henkilöstöä. Kolme viikkoa on nyt takana ja kolme edessä. Alkaa jo riittään.
Kummallista tämä stressi. Vaikka päällimmäinen ajatusmallini on, että tulee mitä tulee, aina siitä jotenkin selvitään ja keksitään muuta. Silti tuo stressi on ilmeisesti jostain korvakäytävästä livahtanut johonkin takaraivon pieniin koloihin. Ei enää naurata niin paljon. Pinna on aika kireällä ja hermot menee uskomattoman pienistä asioista. Tuntuu oudolta, että esimerkiksi avaimien tipahtaminen lumihankeen voi vit***** niinkin paljon. *What??* Illalla ärsyttää mennä suihkuun, koska se on jo valmistautumista seuraavaan työpäivään. Ja sunnuntait, huoh. Ja enitenhän tästä kärsii äijä kotona, voi raukkaa.
Ei töissä sinänsä edelleenkään mitään vikaa ole. Varsinaisia työtehtäviä on vaan aika vähänlaisesti ja tunnelma ei ole hääppönen. Toiset yrittävät olla niinkun ennenkin. Toiset vain valittavat. Sen muutaman kerran, kun viime päivinä on mennyt hyvällä mielellä aamulla töihin, on heti ulko-ovelle kuuluva mäkätys saanut mielen taas valahtamaan yhä alemmas ja yhä syvemmälle. Ei jaksa.
Olisi edes joku jota syyttää. Eipä siinä työnantajallakaan ole paljon vaihtoehtoja, kun työlistalla ei ole ainoatakaan työtehtävää. Tunnustan, että tässä mielentilassa kelpaisi jo lomautuskin. Sen verran ronklaan kuitenkin, että ainoastaan määräaikainen. Toistaiseksi lomautus tai irtisanominen, niin ei kiitos.
Tällä hetkellä jaksaminen haetaan perjantaina odottavasta vapaapäivästä ja viikonlopusta Vuokatin hiihtoladuilla. Sen jälkeen keksitytään kaksi viikkoa odottamaan talvilomaa. Olen siis vastaanottamassa yt:den lopputuloksia Espanjan auringossa. Toivottavasti saan tiedon heti maanantaina sinne, ettei tarvi koko lomaa miettiä miten kävi.
Kummallista tämä stressi. Vaikka päällimmäinen ajatusmallini on, että tulee mitä tulee, aina siitä jotenkin selvitään ja keksitään muuta. Silti tuo stressi on ilmeisesti jostain korvakäytävästä livahtanut johonkin takaraivon pieniin koloihin. Ei enää naurata niin paljon. Pinna on aika kireällä ja hermot menee uskomattoman pienistä asioista. Tuntuu oudolta, että esimerkiksi avaimien tipahtaminen lumihankeen voi vit***** niinkin paljon. *What??* Illalla ärsyttää mennä suihkuun, koska se on jo valmistautumista seuraavaan työpäivään. Ja sunnuntait, huoh. Ja enitenhän tästä kärsii äijä kotona, voi raukkaa.
Ei töissä sinänsä edelleenkään mitään vikaa ole. Varsinaisia työtehtäviä on vaan aika vähänlaisesti ja tunnelma ei ole hääppönen. Toiset yrittävät olla niinkun ennenkin. Toiset vain valittavat. Sen muutaman kerran, kun viime päivinä on mennyt hyvällä mielellä aamulla töihin, on heti ulko-ovelle kuuluva mäkätys saanut mielen taas valahtamaan yhä alemmas ja yhä syvemmälle. Ei jaksa.
Olisi edes joku jota syyttää. Eipä siinä työnantajallakaan ole paljon vaihtoehtoja, kun työlistalla ei ole ainoatakaan työtehtävää. Tunnustan, että tässä mielentilassa kelpaisi jo lomautuskin. Sen verran ronklaan kuitenkin, että ainoastaan määräaikainen. Toistaiseksi lomautus tai irtisanominen, niin ei kiitos.
Tällä hetkellä jaksaminen haetaan perjantaina odottavasta vapaapäivästä ja viikonlopusta Vuokatin hiihtoladuilla. Sen jälkeen keksitytään kaksi viikkoa odottamaan talvilomaa. Olen siis vastaanottamassa yt:den lopputuloksia Espanjan auringossa. Toivottavasti saan tiedon heti maanantaina sinne, ettei tarvi koko lomaa miettiä miten kävi.
keskiviikko 11. maaliskuuta 2009
Jonoon järjesty!
Kävin eilen ystäväni kanssa naapurikaupungin uimahallissa vesijuoksemassa. Valitsimme kyseisen hallin sillä perusteella, että siellä on yleensä hieman rauhallisempaa kuin tuon ison naapurikaupungin isoissa uimahalleissa. Pientä karttamista yhtä hallia kohtaan aiheuttaa myös sukeltajatuttavien kertomukset altaan pohjan kasvillisuudesta sekä siitä yhdestä viikosta toiseen paikallaan pysyvästä terveyssiteestä. Yök. Kyllä tietämätön on vaan onnellinen.
Yritin olla ajattelematta näitä, kun laskeuduimme altaaseen ja aloitimme polkemisen. Altaan reunaan oli kiinnitetty sopivasti silmänkorkeudelle kyltti, jossa kehotettiin juoksemaan ja uimaan jonossa. Reilun kierroksen verran pohdimme tätä kehotusta. Hallissa oli aika rauhallista ja vieressä oli lähes tyhjä rata uimareita varten. Päätimme siis uhmata kieltoa ja juosta rinnakkain. Eipä ehditty olla pahiksia kuin 1,5 kierroksen ajan, kunnes uimavalvoja tuli ilmoittamaan, että voisitte juosta jonossa.
Niille tiedoksi, jotka eivät vesijuoksua ole koskaan koittaneet, se on yksi maailmankaikkeuden tylsimmistä urheilulajeista ilman juoruseuraa. Etanakin etenee nopeammin ja kello jauhaa paikallaan. Siinä sitä yrittää kuluttaa tunnin treenin omien ajatusten kanssa tuijottaen edessä sätkivän selkänäppyjä. Ei tuu mitään.
Ymmärrän toki tuon ajatuksen, että hitaampien ohittelu on helpompaa, kun edessä ei ole rivissä laumaa kälättäviä akkoja. Mutta. Eikö tässäkin voisi olla joku joustovara käyttäjämäärään nähden? Nykyään tuo vesijuoksu on niin suosittua, että eikö yksi rata voisi olla varattu juoksijoille ja se toinen uimareille? Jotenkin on outoa, että samassa karsinassa juostaan ja uidaan jonossa ja vieressä on uimareille tarkoitettu karsina tyhjänä. Ainoastaan sen vuoksi, että radan päässä lukee nopeat uimarit. Kai sinne joku hitaampikin voi mennä, jos siellä ei nopeita ole? Hmmm... vai olisiko kaiken takana kuitenkin se perisuomalaisuus; se vaan ärsyttää niin paljon, jos muut ihmiset kertoilee yleisellä paikalla toisilleen omia asioitaan. Siinähän saattaa sivussa vaikka kuulla jotain. Tai niillähän voi olla jopa hauskaa ja erehtyvät nauramaan julkisesti. Eihän sellaista mekkalaa kukaan kestä. Parempi siis mennä jonossa. Hiljaa, suut supussa, talouden taantumaa ja työpaikan ilkeätä pomoa muistellen.
Tunti juostiin limittäin, toisella niska nurinperin ja välillä vetäjän paikkaa vaihdellen. Ja laitettiin tämä halli boikottiin.
Seuraavan vesijuoksutreenin paikanvalinta onkin hankalampi. Boikotin ja terveyssiteen jälkeen lähiseudulle jää (tietääkseni) kaksi vaihtoehtoa. Toinen on syvällä maan alla pommisuojassa. Tämän hallin hissiin olen aikoinani jäänyt jumiin ja rankasta ahtaan paikan kammosta kärsivänä muistot eivät ole kovin positiiviset. Tietenkään syy ei ole hallissa eikä edes sen hississä vaan vanhan mallisessa hississä yhdistettynä yli-innokkaasti sieltä poistuviin koululaisiin. Silti. Vaaka kallistunee siis tuohon yhteen jäljelle jääneeseen, jossa en ole ikinä edes käynyt. Tuleepa sekin testattua.
Yritin olla ajattelematta näitä, kun laskeuduimme altaaseen ja aloitimme polkemisen. Altaan reunaan oli kiinnitetty sopivasti silmänkorkeudelle kyltti, jossa kehotettiin juoksemaan ja uimaan jonossa. Reilun kierroksen verran pohdimme tätä kehotusta. Hallissa oli aika rauhallista ja vieressä oli lähes tyhjä rata uimareita varten. Päätimme siis uhmata kieltoa ja juosta rinnakkain. Eipä ehditty olla pahiksia kuin 1,5 kierroksen ajan, kunnes uimavalvoja tuli ilmoittamaan, että voisitte juosta jonossa.
Niille tiedoksi, jotka eivät vesijuoksua ole koskaan koittaneet, se on yksi maailmankaikkeuden tylsimmistä urheilulajeista ilman juoruseuraa. Etanakin etenee nopeammin ja kello jauhaa paikallaan. Siinä sitä yrittää kuluttaa tunnin treenin omien ajatusten kanssa tuijottaen edessä sätkivän selkänäppyjä. Ei tuu mitään.
Ymmärrän toki tuon ajatuksen, että hitaampien ohittelu on helpompaa, kun edessä ei ole rivissä laumaa kälättäviä akkoja. Mutta. Eikö tässäkin voisi olla joku joustovara käyttäjämäärään nähden? Nykyään tuo vesijuoksu on niin suosittua, että eikö yksi rata voisi olla varattu juoksijoille ja se toinen uimareille? Jotenkin on outoa, että samassa karsinassa juostaan ja uidaan jonossa ja vieressä on uimareille tarkoitettu karsina tyhjänä. Ainoastaan sen vuoksi, että radan päässä lukee nopeat uimarit. Kai sinne joku hitaampikin voi mennä, jos siellä ei nopeita ole? Hmmm... vai olisiko kaiken takana kuitenkin se perisuomalaisuus; se vaan ärsyttää niin paljon, jos muut ihmiset kertoilee yleisellä paikalla toisilleen omia asioitaan. Siinähän saattaa sivussa vaikka kuulla jotain. Tai niillähän voi olla jopa hauskaa ja erehtyvät nauramaan julkisesti. Eihän sellaista mekkalaa kukaan kestä. Parempi siis mennä jonossa. Hiljaa, suut supussa, talouden taantumaa ja työpaikan ilkeätä pomoa muistellen.
Tunti juostiin limittäin, toisella niska nurinperin ja välillä vetäjän paikkaa vaihdellen. Ja laitettiin tämä halli boikottiin.
Seuraavan vesijuoksutreenin paikanvalinta onkin hankalampi. Boikotin ja terveyssiteen jälkeen lähiseudulle jää (tietääkseni) kaksi vaihtoehtoa. Toinen on syvällä maan alla pommisuojassa. Tämän hallin hissiin olen aikoinani jäänyt jumiin ja rankasta ahtaan paikan kammosta kärsivänä muistot eivät ole kovin positiiviset. Tietenkään syy ei ole hallissa eikä edes sen hississä vaan vanhan mallisessa hississä yhdistettynä yli-innokkaasti sieltä poistuviin koululaisiin. Silti. Vaaka kallistunee siis tuohon yhteen jäljelle jääneeseen, jossa en ole ikinä edes käynyt. Tuleepa sekin testattua.
keskiviikko 4. maaliskuuta 2009
Urheilija ja kestävyysurheilija
Asuu meillä. Aiemmin jo ihmettelin tuota omaa sykettäni. Maanantaina kävin lääkärillä, joka kaiken muun touhun ohella kuunteli myös keuhkoja ja sykettä. Hän totesi siinä ohi mennen, että "sinulla on tuollainen urheilijan syke, 50 lyöntiä minuutissa". Tästä lausahduksesta muistin kotona illan mittaan mainita useaankin otteeseen. ;-D
Vastaisku tuli hyvinkin nopeasti. Tiistaina päivällä sain äijältä puhelun. Postissa oli tullut tuloslehtinen niistä Kalevan Kierroksen luisteluista. Lehdykässä oli tietenkin hieman juttuakin kyseisestä kisassa. Jutussa kerrottiin kuinka "mukana oli miesten ja naisten sarjoissa n ja n kappaletta osallistujia eli Nuoria Kestävyysurheilijoita". Muut sarjat ovat siis lähtien jostain 40+.
Nyt meillä asuu lääkärin määrittelemänä yksi Urheilija ja painetulla sanalla todistettuna yksi Nuori Kestävyysurheilija. Tämä nuorikin oli tässä jälkimmäisessä tapauksessa merkittävä. Itsehän olen vielä niin nuori, että sitä ei tarvitse sen enempää todistella. ;-P
Vaatimattomia persoonia kun olemme, niin näitä ei meillä juuri tulla muistelemaan. Niin varmaan!
Vastaisku tuli hyvinkin nopeasti. Tiistaina päivällä sain äijältä puhelun. Postissa oli tullut tuloslehtinen niistä Kalevan Kierroksen luisteluista. Lehdykässä oli tietenkin hieman juttuakin kyseisestä kisassa. Jutussa kerrottiin kuinka "mukana oli miesten ja naisten sarjoissa n ja n kappaletta osallistujia eli Nuoria Kestävyysurheilijoita". Muut sarjat ovat siis lähtien jostain 40+.
Nyt meillä asuu lääkärin määrittelemänä yksi Urheilija ja painetulla sanalla todistettuna yksi Nuori Kestävyysurheilija. Tämä nuorikin oli tässä jälkimmäisessä tapauksessa merkittävä. Itsehän olen vielä niin nuori, että sitä ei tarvitse sen enempää todistella. ;-P
Vaatimattomia persoonia kun olemme, niin näitä ei meillä juuri tulla muistelemaan. Niin varmaan!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)