Paras...

...suoritus ikinä! Nimittäin itseltäni iltarasteilla. Maasto oli aikaisemmilta torstairasteilta tuttu Lamminpää. Menin yksikseni 4 kilometrin reitin. Kaikki rastit löytyi heti suoraan rastille juosten ja vauhtiakin sain yllättävän hyvin pidettyä yllä. Ottaen huomioon maaston mäkisyyden. Loppuaika 33 minuuttia.
Sen verran olen kilpailuhenkinen luonne, että heti kun on tuttuja "vastuksia", niin vauhtia tulee lisää. Vaikka emme varsinaisesti kavereiden kanssa mitään kisaa menneetkään, niin kyllä ainakin omaan suoritukseeni tulee huomattavasti enemmän tsemppiä, kun mukana on tuttuja kenen kanssa tuloksia ja etenemistä voi vertailla. Suunnistuksessa on vielä se mielenkiintoinen tekijä, että reitin varrella ei yleensä ole pienintäkään aavistusta missä kilpakumppanit on menossa. Eli ei voi ruveta löysäileen kesken matkan.
Tällä kertaa tuo 4 kilometriä meni niin kevyesti, että viimeisen rastin jälkeen -kun olin tajunnut että seuraava todellakin on jo maali- oikein harmitti ettei tullut otettua pidempää lenkkiä.
Jos viikkoa aiemmin oli yksi tuskaisimmista suunnistuksista niin nyt oli kyllä varmasti kaikista nautinnollisin kerta. Olipas se mukavaa!

Uusia ruokatuttavuuksia

Tuntuu, että päivästä toiseen sitä syö kotona samoja ruokalajeja. Pientä vaihtelua kuvioon tuo aina kesä ja grillikausi. Kun siihen alkaa taas kyllästyyn onkin aika vaihtaa takaisin keittoihin ja muuseihin. Jostain syystä on vain joitakin ruokalajeja, joita tulee kierrätettyä viikosta toiseen. Luulenpa etten ole edes ainoa kenen keittiössä vallitsee sama tunnelma.

Taas kerran olen yrittänyt saada asiaan jotain muutosta ja testaillut uusia reseptejä. Tällä kerralla on jopa löytynyt muutama uusi ruokakokonaisuus, joista saa pienellä kehittämisellä hyviä arkiruokia. Onpa toki niitä pettymyksiäkin koettu. Olen samalla tutustunut myös ruoka-aineisiin ja valmistustapoihin, joita en ole aikaisemmin koittanut. Esimerkiksi wokkipannu on lojunut kaapin perällä vuosia täysin käyttämättömänä, mutta nyt kaivoin sen esiin ja koitin wokkausta. Ei ollenkaan hassumpaa hommaa ja tuloksena ihan hyvää ruokaa. Samalla käytin ensimmäisen kerran elämässäni ruoan laitossa inkivääriä. Sienistä en ole aiemmin juuri perustanut, mutta iän myötä olen alkanut tottua niiden makuun ja nykyään jopa pidän niistä. Tähän astiseen sienivalikoimaani on kuulunut ainoastaan herkkusienet. Nyt tuli tehtyä siitakesienistä sieni-sipulikastiketta ja oli kyllä herkullista. Tekisi jo mieleni lähteä jopa sienimetsään, mutta se vissiin vaatisi jonkinlaista sienituntemusta??
Muita uusia kokemuksia lähiaikoina on ollut ahvenfileiden kauraleivitys sekä pähkinöiden ja siementen paahtaminen. On se kumma kuinka noinkin helppoja asioita ei ole ennen tullut tehtyä. Vuosien tauon jälkeen olen myös innostunut leipomaan itse sämpylät.

Toivottavasti näistä uusista kokemuksista saataisiin vähän vaihtelua arkiseen ruokavalioon.

Bileet rapujen kera

Tunnelmia lauantain rapujuhlista kuvamuodossa. Tänä vuonna piti tuo kontrolli snapsien kanssa paremmin kuin viime vuonna. ;-D

Lonely Orienteer

Viime viikolla kävin kaksi kertaa ihan yksin suunnistamassa, huimaa. Sain siis jopa yksin aikaiseksi lähdettyä kotoa rasteille ja kierrettyä 4:n ja 5:n kilometrin radat.

Maanantaina menin Metsäkylässä 4 kilometrin lenkin. Ihan kohtuullisesti sujui. Kaikki rastit kyllä löytyi, mutta tarkkuudessa oli vähän parannettavaa. Joka rastille menin tyylillä "Nyt se on tässä lähellä jossain". Mutta tarkkaa varmuutta sijainnista ei ollut. Kaikkein lyhyimmällä rastivälillä, joka oli noin 150 metriä, onnistuin tekemään pahimman pummini, heh. No, kyllä sekin sieltä lopulta sitten löytyi. Loppuaika oli itselleni ihan kelvollinen 54 minuuttia, kun juoksukunto ei ole erityisen hyvä.

Torstaina rastit oli Lamminpäässä. Keskiviikkona olin ollut vatsa-peppu-jumpassa, jonka jäljiltä reisi- ja pakaralihakset olivat jokseenkin jäykässä kunnossa. Ajattelin, että kevyt hölkkä voisi niitä vetreyttää. Niinpä niin. Kevyt hölkkä ehkä olisi sen tehnyt, mutta soraharjun ylös-alas juokseminen ei. Oli kovin tuskainen 5 kilometriä, kun vähän väliä mentiin harjun puolelta toiselle ja lopuksi niitattiin vielä vanhan laskettelumäen pohjaa pitkin ylös. Väsyneenä, kipeillä lihaksilla ja lenkkarit jalassa irtosorarinteen ylös kipuaminen ei ollut helppo tehtävä. Suunnistuksellisesti lenkki meni hyvin ja kaikki rastit löytyi helposti. Huomattavasti tarkemminkin kuin maanantaina. Aika oli ihan tyydyttävä 1 tunti 9 minuuttia. Uskoisin pystyneeni alle tunnin suoritukseen vetreillä jaloilla. Pitäähän sitä jotain parannettavaa olla.

Sosiaalinen suomalainen

Hihi. Töissä oli siis se ruotsalainen käymässä. No, torstai-iltana mentiin porukalla syömään kunnon ravintolaan. Ihmettelin siinä syödessämme, että omituisiin paikkoihin sitä ihminen ajautuu ihan huomaamatta. Olin siis illallisella kolmen sellaisen henkilön kanssa, joista kaksi on samoissa tiloissa töissä päivät, mutta emme normaalisti ole juurikaan tekemisissä toistemme kanssa. Siellä sujuvasti juttelimme englanniksi niitä näitä ja olimme sosiaalisia.

Lopuksi suuntasin kaupungin bussilla kotiin. Istuskellessani bussissa odottamassa starttia, viereeni istahti nuori mies, kenen kanssa olen viettänyt vuoden samalla luokalla ammattikorkeakoulussa. Sujuvasti käänsin pääni ja keskityin ulos katselemiseen siinä vaiheessa, kun tunnistin hänet. Eipä hänkään minuun ottanut mitään kontaktia, tiedä sitten tunnistikokaan. Naureskelin itsekseni matkan aikana, että olen tuntitolkulla seurustellut vieraalla kielellä lähes outojen ihmisten kanssa ja nyt välttelen puolitutun suomalaisen tapaamista. Mutta. Tosiasia on, että meillä ei olisi ollut yhtään mitään keskustelun aihetta. Pakolliset "mitä kuuluu, mitä teet, missä asut..." olisi tietysti voinut vaihtaa, mutta miksi? Minua ei oikeasti tippaakaan kiinnostanut mitä sille ihmiselle kuuluu. Edes opiskellessamme en ollut täysin samalla ajatustasolla hänen kanssaan.

Tai sitten minulla vain oli päivän sosiaalisuus jo täynnä. No, eipä näyttänyt häntäkään kiinnostavan minun elämäni tai sitten ei edes tunnistanut minua. Tunsin sillä hetkellä kuuluvani niihin perinteisiin suomalaisiin, jotka eivät puhu eikä pukahda vieraille. Eikä edes tutuille. Ehkä sitten ensi kerralla taas.

Lentopallolentopallolentopallo

Syyskausi on alkanut ja samalla lentopallovuorot. Viime talvena meillä oli kahden tunnin vuoro. Mikäli seuraavalla vuorolla käyvät eivät tulleet paikalle, saatoimme joskus jatkaa vähän pidempään. Tälle talvelle varattiinkin kolmen tunnin vuoro. Huh huh. Myönnän, että se on jo vähän liikaa. Näillä ensimmäisillä viikoilla on pelaajatkin ollut kortilla. Kolmen tunnin, neljällä neljää vastaan, pelin jälkeen on energia lopussa. Olemmekin yrittäneet ottaa alkuun vähän tekniikkaharjoituksia, josko se pelikin siitä vähän kehittyisi. Mutta ei sekään kevyttä ole. Ne vähätkin pelaajat, jotka paikalle on päässyt, ovat tulleet vähän millon huvittaa. Kun ensin lätkitään pienellä porukalla tunnin verran itsemme väsyksiin, niin kahden tunnin jälkeen on itse jo aivan valmista kauraa, mutta näillä MattiMyöhäsillä vielä virtaa riittää. Hauska laji se silti on ja kesken ei malttaisi lopettaa vaikka mikään ei enää oikein onnistuisikaan. Toivotaan, että syksyn viileät ilmat ajavat ihmisiä sisälajien pariin ja pelaajia alkaa taas löytyä.

Ruotsalaiset

Jossain aiemmassa tekstissä tuli jo mainittua, että töissä sain vähän uusia kuvioita. Kyseessä on koko konsernin laajuinen esiselvitys-projekti. Konserniin kuuluu myös jonkin verran ruotsalaisia yrityksiä, joten projektia tehdään yhdessä heidän kanssa. Alussa minulle maalailtiin kauhukuvia siitä, kuinka ruotsalaisten kanssa on vaikea tehdä yhteistyötä ja heidän nuivasta suhtautumisesta kaikkea kohtaan. Ennen ensimmäistä miittinkiä projektiryhmäämme kuuluvan ruotsalaisen kanssa, pidimme suomalaisten kesken briiffauksen siitä, miten lähdemme tätä projektia viemään eteenpäin niin, että ruotsalaisetkin lähtevät mukaan. Palaverin alkaessa ovesta astui sisään ruotsalainen nuori mies tukka pystyssä ja selkäreppu olalla. Palaverin loppuessa tämä ruotsalainen, jonka piti vastustaa kaikkea, olikin täysin innoissaan lähdössä viemään ajatusta kotimaahansa. Se niistä ennakkoluuloista.

Loppuviikosta meillä on taas palaveri. Mielenkiintoista kuulla kuinka muut naapurimaamme työkaverit ovat suhtautuneet tähän projektiin, kun viestin viejä on itse innoissaan. Sen verran kuitenkin meidän suomalaisten ennakkoluulojen puolustukseksi, että toisen samanaikaisesti meneillään olevan projektin ruotsalaisvahvistus oli todennut heti alkuunsa, että "heillä ruotsissa tämä tehdään näin, tehkää te suomessa niin kun haluatte, kunhan ette sotke meidän juttuja". Se siitä yhtenäistämisestä. Onneksi meillä on mukava ruotsalainen.

Ja kaikille tiedoksi, että henkilökohtaisesti minulla ei ole mitään ruotsalaisia vastaan. Eikä muidenkaan maiden kansalaisia.

Syystympeys

Tuijotan vain edessäni tätä ruutua ja surffailen mitään sanomattomilla nettisivuilla, jotka eivät oikeastaan edes kiinnosta. Kovasti tekisi mieli lähteä lenkille, mutta en vaan saa itsestäni irti. Tekemättömiä hommia lojuu pitkin poikin. Enpä jaksa niihinkään paneutua. Stressaan niistä sitten taas sunnuntain ja maanantain välisinä öinä. Mistähän mahtoi tämä taas iskeä? Joidenkin asioiden tekeminen jopa kiinnostaisi, mutta silti voin vain istua tunteja paikallani tekemättä mitään fiksua. Untakin tuntuisi riittävän vaikka vuorokaudet ympäri. Tulisi edes vaihtelua tähän ankean harmaaseen ilmaan, jos sieltä vaikka löytyisi kadonnut motivaatio. No, onneksi näillä tympäisyillä on tapana mennä ohi samaa vauhtia kuin tulevat.