Melkein tilinpäätös ja vähän muuta jorinaa

Viimeistä iltaa lastenvahtiharjoituksessa viedään. Nyt ollaan jo sen verran hyvin sopeuduttu toisiimme, että pystyn jopa tässä samalla bloggaileen. Johtuen varmaan myös siitä, että tänään on se koko viikon odotettu pizzapäivä, eli ei tarvitse panostaa ruoanlaittoon. Loppuviikko on mennyt ihan kivasti. Eilen oltiin vaan kotosalla ja pelailtiin ja piirrettin. On ollut hauskaa seurata vähän tiiviimmin tuota lasten sielunelämää ja sitä kuinka paljon ne kehittyvät 1,5 vuoden (lasten ikäero) aikana. Vanhemmalla on jo huomattavasti enemmän kärsivällisyyttä ja muutenkin osaamista erilaisissa askareissa. Totesipa hän tuossa eilen illalla suihkuun mennessä, että "kyllä me pärjättäis täällä kaksin muuten, mutta kun ei osata laittaa ruokaa". Poitsun esittämis- ja koittelutarve on vähän rauhoittunut, mutta kyllä vieläkin välillä pitää koittaa, että onnistuisko pompottaan.
Eilen oli myös ikävöintipäivä. Poitsulla oli heti aamusta "peitto huonosti" ja tytölle tuli sitten illalla pieni ikävöintivaihe, mikä kyllä helpotti, kun äiti ja isä soitti.

Sitten vähän muitakin asioita. Töissä olen nyt yli viikon istuskellut suurimman osan ajasta peukaloitani pyöritellen, kiitos tietoteknisten ongelmien. Eilen alkoi sen verran pahasti nyppimään tyhjänpanttina istuskelu, että päätin pitää tämän perjantain vapaata töistä. Tosin "vapaapäivälle" oli selkeä suunnitelma. Talon siivoaminen. Viimeks ollaan siivottu joskus huhtikuussa ja sen jälkeen ei olla minkäänlaiseen siivousvälineeseen koskettu ja sen kyllä näki ilman suurempaa tutkimista. Niinpä aloitin järjestelyn ja siivoamisen heti kun lapset oli viety tarhaan. Ja nyt siellä odottaa kiiltävä koti, puhtaat lakanat ja jääkaappi täynnä ruokaa (ja olutta) tämän illan kotiutumista. Sain siivoukseeni jopa apulaisen kesken päivän. Siitä lisää seuraavassa.

Äijän piti lähteä torstaina iltapäivällä Saksaan ja palata lauantaina iltapäivällä. Lento oli Pirkkalasta Köpiksen kautta Hampuriin. No, siinä vaiheessa kun koneen piti lähteä PIrkkalasta, se lähtikin vasta Köpiksestä kohti PIrkkalaa. Eli jatkolentoa täytyi siirtää muutamalla tunnilla. Eipä mennyt kauaakaan, kun tuli ilmoitus, että lento peruutetaan kokonaan. Siitä sitten järjesteltiin uusi lento seuraavaksi aamuksi Helsingistä suoraan Hampuriin. Aamulla taksilla Pirkkalasta Helsinkiin. Ja mitä siellä sitten selvisikään. Lento Hampuriin on PERUTTU. Siis miten voi olla? Lentokenttävirkailijakin alkoi jo pohtimaan, että uskaltaako tuota äijää enää buukata mihinkään lennolle ettei sitäkin peruuteta. Äijä siinä sitten kaikessa rauhassa pohdiskeli aamukahvin äärellä, että vieläkö sitä lähtee kohti Saksaa vai ei. Lento Saksassa olisi perillä niin, että eipä siellä ehtisi enää varsinaiseen tilaisuuteen osallistumaan ja on sekin hieman hölmöä lähteä Saksaan asti grillaamaan perjantai-illaksi. Päätyi siis ottamaan bussin takaisin Tampereelle. Ja siis kaikissa näissä väleissä kun lento muuttui, piti soittaa sinne Saksaan ja muuttaa sovittua lentokenttäkuljetusta. Taitaa tulla SAS:lle kallis lasku kaikkine taksimatkoineen ja menetettyine työaikoineen. Itseäni tämä ei juuri harmita, kun sain siivousapua ja lastenhoito apua vielä täksi viimeiseksi illaksi :-P

Välitilinpäätös

Nyt on ensimmäiset 1,5 vuorokautta lastenvahtina takana. Siis aika purkaa kokemuksia.

Positiivisia kokemuksia:
- Lapset herää aamulla helposti. Ite oon ehtiny jo nouseen siinä vaiheessa, kun ovat kömpineet ylös, mutta herätellä ei juuri ole tarvinnut. Tuntuu mukavalta varsinkin kun muistelen omia tuskaisia aamujani, kun äiti on yrittänyt repiä ylös sängystä. Voi mamma parkaa.
- Aamut sujuu muutenkin leppoisasti ja rauhallisesti piirrettyjen ohessa pukeutumalla. Osaavat itse hakea vaatteensa ja ainakin tähän asti on vaatteet näyttänyt lastenvahdin silmään tarhavaatteiksi sopivilta. Eli juhlamekkoja yms ei ole yritetty pukea.
- Ovat hyvin omatoimisia. Touhuavat keskenään ja koko ajan ei tarvitse olla komentamassa tai muuten puuttumassa tekemisiin.
- Ruoka maistuu.
- Nukahtavat illalla kuin murmelit.
- Kyselivät eilen, että joko kohta on perjantai. Mielessäni ajattelin, että rupesivat kaipaamaan isää ja äitiä. Kun kysyin, että minkä takia odottavat perjantaita, niin vastaus oli: "kun on peli- ja pizzapäivä!"
- Illalla puhuttuuaan vanhempien kanssa totesivat, että on ikävä. Unohtui kuitenkin nopeasti iltapesujen aikana ja uni tuli hyvin silmään.

Ihmetyttää:
- Poitsun esiintyminen. On aika raskasta, kun touhut (varsinkin syöminen) menee pelleilyksi. Pitäisi yrittää olla kiinnittämättä suurempaa huomioo, mutta pakko on kuitenkin komentaa, kun muuten ei touhut suju. Uhkailu ja kiristys todettu toimiviksi. Toivottavasti vähän tottuu tähän tilanteeseen ja rauhottuu.
- Toisaalta itsekään en osaa vielä rauhoittua eli onko ihme jos ei poikakaan. Koko ajan olen henkisesti "valmiudessa" tekeen jotain jne. Eli aika väsynyt olen sen takia, mutta ehkä tässä kaikki rauhoitutaan vähitellen.
- Ruuhkat Nokian ja Tampere/Pirkkalan välissä. Ei taida tällä viikolla ihan tulla 37,5 työtuntia täyteen. Eipä onneks paljoo jää vajaaksikaan.

Odotettavissa:
- Tänään käydään visiitillä mummulassa ja perjantaina on se peli-, pizza- ja namipäivä.
- Torstai jännittää hieman, kun tuo äijä lähtee työreissuun ja jäämme loppuajaksi kolmistaan lasten kanssa. Onneksi tässä on porukalla ehditty totutteleen toisiimme.

Jänskättää

Ens viikosta on tulossa ihan uudenlainen kokemus mun elämään. Kummipoikani vanhemmat lähtevät kämpän etsintäreissulle ja me ollaan lupauduttu huolehtiin lapsista sen aikaa. Täytyy myöntää, että hiukan hirvittää. Vaikka oikeestaan en edes tiedä, että mikä. Lapset on kuitenkin jo sen verran isoja, että niiden kanssa pärjää ihan hyvin. Ehkä just se, että ne on jo sen verran isoja että osaavat myös tuon huijaamisen jalon taidon. Saas nähdä kuinka paljon meitä viedään kahville. :-D Itellä kun ei noita lapsia oo, niin elämä on aikalailla sellasta ajelehtimista. Nyt pitäis sit toimia rutiinien mukaan ja syödä, nukkua ja käydä töissä "aikataulun" mukaan. Eli ei niin, että jos aamulla sattuu väsyttään niin nukutaan vähän pitempään ja ollaan sit taas pidempään töissä. Nyt jo arvostan pienten lasten vanhempia, mutta voi olla että ens viikon jälkeen arvostus nousee ihan uudelle tasolle. Oliskohan pitäny ottaa seuraava viikko palautumislomaa ;-)

Diagnoosi

Polvi on nyt diagnosoitu. Jännetulehdus. Polven ulkoreunassa menee jänne, joka juostessa hiertää sääriluun päässä olevaan mollukkaan. Eli nk. juoksijan polvi. Hyvinkin yleinen tapaus. Ensihoitona tulehduskipulääkekuuri ja lepoa juoksusta. Seuraavaksi lähdetään päivittään lenkkareita uusiin, joissa on kunnon kantapäävaimennus ja tietysti oikeanlaiset tuet. Juoksua taas aloitellessa olis hyvä siirtyä asfaltilta vähän pehmeempiin maastoihin ja kiinnittää huomiota askellukseen, ettei jalkaterä sojota mihinkään omituisiin suuntiin. Neopreenituki polvessa voi myös auttaa. Ja lenkin jälkeen sitten kylmää polvelle.

Erittäin mukava juttu, ettei oo mitään pahempaa. Nyt tarvis vaan malttaa sit pitää tauko siitä juoksusta. Onneks voi pyöräillä ja tehdä kaikkee muuta, ettei tarvi ihan laiskistua.

Suunnalla lääkärille

Eilen oli torstairastien etsintä. Taas kerran päädyttiin siihen lyhyimpään lenkkiin, joka oli 2,6 km. Tällä kertaa sille oli jopa perustelut ja lopussa todettiin, että valinta oli ihan oikea. Kaikki reitit meni lähestulkoon umpimettässä, eli lyhyimmälläkin joutu oikeesti suunnistaan eikä vaan käveleen rastilta toiselle. Kaikki rastit löydettiin ihan mukavasti, muutamaa jouduttiin vähän oikeasti etsimään. Oma ylpeydenaiheeni on rastien 3 ja 4 väli. Otin kompassillla suunnan ja sen perusteella kävelimme suoraan rastilipulta toiselle! :-) Kummasti se itseluottamus kasvaa onnistumisten myötä. Rastinmääritteetkin osattiin tulkita oikein.

Siinä metsässä rämpiessä pohdittiin sitä Jukolaakin ja ihmeteltiin, että miten sellaisessa umpimetsämaastossa voi juosta ja samaan aikaan vielä tulkita karttaa, pysyä kartalla ja vielä kompassin kanssa oikeassa suunnassakin? Eli voi olla ettei meistä ihan hetkeen ole Jukolaan lähtijöiksi.

Loppumatkasta kiittelin todenteolla ettei otettu yhtään pidempää matkaa. Viimeset alamäet sain mennä hammasta purren. Lenkkeillessäkin hieman vihotellut polveni ei pitänyt niin vaikeakulkuisesta maastosta yhtään. Nyt se on aikas kipee. Pelkkä kävelykin välillä tuntuu, rappusista ja mäistä puhumattakaan. Varasinpa sitten heti tänään aamulla ajan urheilulääkärille. Sen verran skeptinen olen terveyskeskuslääkäreiden taitoja kohtaan tällaisissa ongelmissa, että maksan mielummin itseni kipeeksi yhdestä lääkärikäynnistä, kun että kärsisin lopunikääni polvista. Eli varasin maanantaille ajan Mehiläisen urheilulääkäri Jari Myllyniemelle, joka on toiminut mm. Tapparan liigajoukkueen lääkärinä. Toivottavasti saan kunnon hoito-ohjeet, että lenkkeily ja suunnistus voi jatkua taas pikimmiten. Voisin sanoa, että tällä hetkellä tunnelma on se, että ottaa päähän. Voihan polvi!

Kriisin ratkaisu

Eilen äijä ite ehdotti farkkuostoksille lähtöä, niin oli heti tartuttava syöttiin, kun kerrankin sai makutuomarin paikalle. Ja tuli oikein onnistunut reissu. Löysin itelleni KAHDET uudet farkut, jotka vielä istuu hyvin. :-) Nyt on todella hyvä mieli. Meillä tää shoppailu menee vähän eripäin kun yleisesti ottaen pariskunnilla. Mä kun meen yksin kauppaan niin tuomisina ei oo kun paha mieli. Mutta kun tuo äijä lähtee mukaan, niin se löytää itelleen ja mulle kassikaupalla hyviä vaatteita. Siinä on vaan sellanen rajote, et sillä pitää olla just oikeenlainen shoppailufiilis, että tää toimii. Sen takia sillon pitää peruuttaa Pilatestunnit ja kaikki muut, jos se ite ehdottaa shoppailua. Kyllä taas kannatti.

Kriisi, osa II

Nyt se pahin sitten tapahtui. Ykkösfarkkuni kului puhki. On siis PAKKO löytää jostain uudet. Ja tuo pakko ei ikinä ainakaan helpota asiaa. Edelliset farkkuostokset kun meni miten meni. Voi tuska ja ahdistus. :-( Sekään ei auta asiaa et kasari on taas muodissa eli korkeat vyötäröt jyrää. Ei meinaan kuulu mun suosikkeihin. *Jää miettimään mistä kaupasta sitä edes yrittäis tällä kertaa.*

Lillan

Lämpimänä ja aurinkoisena sunnuntaipäivänä ahersimme harrastuksemme parissa, josta ei olekaan täällä blogissa ollut vielä mitään puhetta. Nimittäin veneily. Meillä on sellainen kommuunivene merkiltään Marieholm, Lillaniksi kutsuttu. Kommuuni on jaettu kuuteen osaan.

Lillanin hankinta oli jo aikanaan hyvin mielenkiintoinen operaatio. Se oli nimittäin jäissä tuossa Mustanlahden satamassa ja silloinen omistaja sai kaupungilta ilmoituksen, että mikäli sitä ei nosteta ylös, se lähtee kaatikselle. Tällä kyseisellä herralla ei ollu enää mitään intressejä venettä kohtaan, joten me saatiin se oikein sopivasti sillä ehdolla et nostetaan se sieltä jäistä. Sinä tammikuun lauantaina (muutama vuosi sitten) oli 30 astetta pakkasta, kun Lillania ruvettiin jäistä sahalla irrottaan. Eli varsin mukavaa puuhaa. Lopulta se saatiin ison jäälautan kera kuorma-auton kyytiin. No, kuljetuksen aikana ne jääkököt alko sit irtoileen aiheuttaen mielenkiintoisia tilanteita ja sattuipa vielä poliisitkin tuleen vastaan, niin järjestettiin kesken matkan "hakkaa ylimääräiset jäät pois" -harjoitus. Hämmästyttävää kyllä vene oli säilynyt ilman suurempia vaurioita jäissä makoilusta. Lopulta saimme laitettua siitä kohtuullisesti toimivan pelin ja nykyään se kelluu kesät Pyhäjärvessä.

Eilen oli siis Lillanin kevätkunnostuksen aika. Mä puunasin sisätilat ja pojat ulkopinnat. Syksyllä kun Lillan nostetaan ylös järvestä, niin kiinnostus sen laittamiseen on yleensä aika minimaalinen. Joten keväällä homeitiöt on mukavasti vallottanu kaikki paikat, joissa vähänkin on sopivaa kasvualustaa. Onneks nää homeitiöt ei oo kauheen sitkeitä kavereita, niin niiden poistaminen ei vaadi järjetöntä jynssäämistä. Ja tekstiilit sentäs on viitsitty nostaa sisälle talven ajaks. Vielä tarvii hoitaa Lillanin vahaus ja koneen koekäynnistys niin sitten se voidaan siirtää taas kesän laineille. Tässä kevään aikana olisi tarkoitus uusia myös katossa olevat kurkistusluukut. Tällä hetkellä kun ne ovat mallia "pitäkää täydessä vauhdissa kiinni ettei lennä järveen". Aurinkoisia laineita odotellessa tässä muutama kuva meidän "ruotsinlaivasta".

Metsän rauhaa?

Maanantain iltarastit järjestettiin Kaupin metsissä. Tapahtuma oli samalla iltarastien 30-vuotis juhlatapahtuma. Porukkaa karttojen ja kompassien kanssa oli sitten sen mukaan. Mun mielestä siinä menee jo hieman suunnistamisen pointti rauhallisessa metsässä suihkimisesta, kun porukkaa on metsä väärällään. Koko ajan näköpiirissä on viidestä kymmeneen henkilöö menossa kuka minnekin suuntaan. Se on sentäs hyvä, että reittejä on paljon, niin koskaan ei tiedä mitä rastia toinen on hakemassa. Eli ite tarvii sentäs vähän suunnistaa, eikä vain kävellä kuin päiväkotilapset jonossa rastilta rastille.

Jotenkin kummasti me taas eksyttiin ottaan se helpoin reitti ja TAAS todettiin sen olevan liian iisi. No, nyt tehtiin päätös, että ens kerralla ei edes katota niitä karttoja etukäteen vaan otetaan suoraan se 4-5km:n lenkki. Siinä pitäis päästä jo käyttään vähän kompassiakin. Nää lyhyimmät kun menee polkujen läheisyydessä ja muuten helpossa maastossa. Mut jotenkin tuntuu et pitemmällä lenkillä tarvis sit vähän juostakin ettei mee koko iltaa. Nää ensimmäiset kiepit ollaan menty reipasta kävelyä. Metsämaastossa juokseminen on aika lailla rankempaa kun täällä kaupunkimaastossa, niin vähän arveluttaa et kuinka sitä jaksaa. No, ei kai sitä koko matkaa tarvi juosta.

Liekö johtunu tuosta juhlatapahtumasta vai mistä, mutta rasteilla näkyi monennäköstä tallaajaa. En olis ikinä uskonu, että suunnistus on noinkin suosittu harrastus. Oli kasikymppisiä vaareja teputtaen sen minkä jalka vielä nousee, teinityttöjä farkuissa, kukkahattutätejä kumisaappaissa, perheitä joiden pienimmät jäsenet vielä rattaissa ja sitten niitä trikoissa ja piikkareissa viivasuoria reittejä kompassien kanssa suihkivia. Joku kumma suomalaista sinne metsään siis ajaa.

Olis muuten ollu tuolla Kaupissa myynnissä suunnistustrikoita 9,90 eurolla. Noin millisekunti jopa mietittiin. Sinne tankoon ne kuitenkin vielä jäi.

Morkkis

Vapun tienoon mässäilyt ja tissuttelut aiheutti sen verran morkkista, että viikonloppuna piti ottaa aimo annos liikuntaa.

Lauantain alotin kipasemalla suoraan sängystä lenkille. Tunnin lenkki meni oikein mukavasti ja uskaltauduin välillä jopa ottaan juoksuaskelia. Kattelin muuten tässä päivänä yhtenä Elixiriä, jossa tuli juoksuopastusta á la Keskisalo. Yks tekijä ton polven kipeytymiseen on varmasti juoksuaskel. Yritän harppoo turhan pitkiä matkoja yhdellä jalalla kerralla. Takaisin astialle. Aamusaunan ja -palan jälkeen päätettiin mennä kävellen kauppaan (~1 km suuntaansa). Hämmästyttävintä siinä oli se, että tuo äijä (joka ei koskaan kävele mihinkään) ehdotti sitä. Liekö aurinko aiheuttanu jonkun häiriön. Iltapäivälle olikin kutsu mun vanhemmille syömään, joten eikun fillarit alle ja jalat käymään. Reilu puoli tuntia ylämäkee sinne ja vajaa puoli tuntia alamäkee takasin. Positiivinen puoli oli myös siinä, ettei tarvinnu arpoo kumpi voi juoda ruuan kanssa (ja sen jälkeen) viiniä. Hieman nuo nautitut viinit ja oluet naposteli pyöräilyn terveysvaikutusta, mutta parempi niin kun taksilla. ;-) Illalla vielä polkastiin niillä fillareilla kaverille (~1 km suuntaansa) kattoon kiakkoo ja syömään muurinpohjalättyjä, nam!

Sunnuntaina olikin sitten perinteiset parin tunnin lentopallopelit. Täytyy myöntää, että siitä ei tullut kyllä mun osalta yhtään mitään muuta kun hiki. Sekin tais olla tuskan hikee. Ei onnistunu mikään lyönti ja aivot ja jalat oli ihan jumissa.

Tänään mennäänkin taas metsään suihkiin kompassin kanssa. Yritin eilen opiskella rastinmääritteitä. Niitähän on vallan mahdoton määrä! Ei sellasia voi kukaan muistaa. No, oli niistä osa onneks jotenkin verrannollisia karttamerkkeihin tai muuten pääteltävissä olevia. Osassa ei kyllä ollu mitään logiikkaa. Katotaan illalla kuinka on menny perille. Siitä sitten raporttia myöhemmin.

Kriisi

Kävin viihdyttämässä itseäni sunnuntaikaupoilla, kun se taas on mahdollista. Tarkoituksena oli yrittää löytää uudet farkut. Ja taas se karu totuus iski nyrkin lailla suoraan päin näköö.

Olen siis hyvin tietoinen siitä (kuka nainen ei olisi?), että reiteni eivät ole missin eikä mallin mitoissa. Pidän niitä kuitenkin vielä inhimillisen kokoisina ja varsinkin kun miettii nyky-suomalaisia, niin eivät ne mielestäni mitenkään erityisen suuret ole. Mutta ilmeisesti sitten kuitenkin ovat. Vai kenelle vaatevalmistajat tekevät farkkunsa? Sain ottaa monessa kaupassa isoimman koon mitä löytyi (40), niistä malleista mistä niin iso sattui olemaan. Eipä niistä mikään sitten istunut muilta kohdin hyvin, joten päivän saldoksi jäi taas kerran paha mieli ja laihdutus pakkomielle sekä ahdistus.

Mistä voi löytää hyvin istuvia, muodikkaita ja normaalikokoisia, ei-mummo-mallisia farkkuja? Vai onko sittenkin vaan syytä tehostaa lenkkejä ja salaatin syöntiä? Tulee itku.

Kälyset känät

Takana on yksi elämäni mukavimmista vapuista. Usein näitä nk. pakollisia juhlapäiviä kohtaan on suuret odotukset ja harvemmin ne täyttyvät. Tällä kertaa ei odotettu eikä järjestetty mitään suurta. Ilmoitimme kaveriporukassa, että meillä on avoimet ovet vappuaattona ja voitais vaikka pelailla kaikkee, jos porukkaa tulee. Väkee tuli lopulta ihan mukavasti ja aamu viiteen asti siinä sitten hurahtikin pokeria pelaillessa ja singstaria laulellessa. Voisivat muuten julkaista tuohon singstariin uusia suomenkielisiä levyjä. Edellisen biisit alkaa oleen laulettu liian monta kertaa.

Vappupäivän iltana ajateltiin muutaman hyvän kaverin kanssa ottaa pullo tai kaksi kuohuvaa. Mutta kuinkas sitten kävikään? Jostain metsien uumenista alkoi ilmaantua monenlaista väkeä. Näihin kuului myös kälyni miehensä kanssa. Olivat iltalenkillä ja poikkesivat juomaan lasilliset vettä. Vesilasin malli ja maku hieman vaihtui siinä illan mittaan ja aamuun mennessä oli tyhjennetty omat ja naapureiden kuohuvat, valkkarit ja muut viinit. Lopulta ihmisiä taisi olla kymmenkunta. Kälyn kanssa parannettiin maailmaa kunnolla. Aiemmin ei olla yhdessä juuri miestä väkevämpään koskettu. Kyllä tää suomalainen luonne vaan kunnon kännejä tuntuu kaipaavan syvempään tutustumiseen! ;-P
Tällaiset ex-tempore illanistujaiset ovat mielestäni ehdottomasti parhaita. Jopa aina "ei-niin-mihinkään-mutta-kuitenkin" -kiireinen ystävämme kilisteli aamuun asti kiireettömälle elämäntavalle! "Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa, oi jospa oisit voinut olla mukana!"

Keväisen, vai sanoisinko jopa kesäisen, ilman myötä innostuimme porukalla uudesta aihealueesta. Pidimme kaksi luontoiltaa, ensimmäisen aiheena tikat ja toisen lokit. Tulipa pitkästä aikaa käyttöä vaarin lintukirjalle. Oli siinä ohikulkijoilla ihmettelemistä; kriik kriik ja kjääk.