Edellisestä suunnistusreenistä on vierähtänyt jo tovi, mutta maanantaina innostuin taas iltarasteille. Tällä kertaa rastit oli levitelty Ylöjärvelle Mustalammen ympärille. Yleensä valitsen radaksi joko 4 kilometriä haastava tai 5 kilometriä helppo. Isoa eroa niillä ei eilen ollut, kun molemmissa oli yhtä monta rastia ja ihannereittiä mukaillen matkaan oli saatu vain 600 metrin ero. Juoksutreenaus mielessäni päädyin vitoseen.
Ekalle rastille tulin pienen epäröinnin ja mutkan kautta, mutta siitä eteenpäin aina kutoselle asti matka sujui suunnitelmien mukaan ja kohtuullisella tahdilla. Kutosrastilla mielen ilmeisesti valtasi liiallinen itsevarmuus ja lähdin turhan hepposesti kohti seuraavaa rastia. Pieleenhän se meni. Ei pahasti mutta jonnin verran veti reitti oikeelle. Kutosesta eteenpäin (oikeestaan jo vitosesta) matkan teko siirtyi poluilta ja helpoista maastoista vähän syvempään metsään. Seiskan jälkeen aina loppuun asti löysin rasteille aikalailla suoraan, mutta eteneminen oli kuin etanalla. Mä en vaan ymmärrä miten en niin sanotussa umpimettässä pääse yhtään mihinkään. Kaikki vaan viuhtoo ohi kovaa kyytiä ja minä tarvon sen minkä jalat vie etenemättä kuitekaan mihinkään. Ärsyttävää.
Periaatteessa maalissa oli hyvä mieli kun suunnistus sujui, mutta umpimetsähitaus vaan ottaa päähän. Kai tää mun yltiöpäinen varovaisuus hillitsee sitten sielläkin menoa. Matkan varrella muuten komeat mustikan möllykät ja kantarellit odotteli poimijaansa. Tarvinnee siis silläkin mielellä suunnata metsään lähipäivinä. Maalissa joku suunnistaja näytti malttaneen pysähtyä poimiin pussillisen kantarelleja.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Rasteilu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Rasteilu. Näytä kaikki tekstit
tiistai 14. elokuuta 2012
tiistai 19. kesäkuuta 2012
Jälkipuinti - Venlojen Viesti
Yksi mahtava Jukola-viikonloppu taas takana. Kisaa edeltävällä viikolla pyöräytettiin meidän joukkueen oletettu juoksujärjestys vielä täysin ympäri ja lähdinkin vetämään kolmososuutta. Aikaisemmilla kerroilla olen ollut aina avaajana, joten oli kiva päästä koittamaan jotain muutakin. Vaikkakin matkaa tuli noin 1,5 kilometriä lisää. Kolmas osuus oli siis ratamestarin suunnittelemaa reittiä pitkin 7,1 - 7,2 km. Tiedä sitten montako kilometriä sitä ite tuli mentyä.
Sää oli lauantaina Vantaalla lähes helteinen ja matka parkkipaikalta telttapaikalle pitkä ja hikinen. Pieni miinus täytyy antaa järjestäjille opasteista. Parkkipaikalla ei mistään nähnyt mille alueelle meidät on ohjattu eikä löydetty yhtään opastetta oikean teltta-alueen suuntaan. Lopulta koko joukkue oli saapunut paikalle, teltat pystytetty ja lähdimme kisakeskukseen virittäytymään tunnelmaan.
Kahdelta kajahti Venlojen lähtölaukaus ja suuri joukko naisia säntäsi matkaan. Itse olin tässä vaiheessa jo niin jännittyneessä tilassa, että keskittyminen yhtään mihinkään oli aika haastavaa. Ilmeisesti tuo uusi osuus aiheutti ylimääräistä tärinää. Avausosuutemme vetäjä tuli suunnitellussa aikataulussa vaihtoon ja seuraava lähti matkaan. Kakkososuudella mentiinkin sitten vauhdilla ja napsaistiin pari sataa sijaa kiinni. Itse tärisin jännityksestä vaihtoalueella ja odottelin koska viestin viejä tulee. Välillä olin jo aivan varma, että en ole nähnyt hänen menevän ja minua odotellaan vaihtopuomilla. Ajoissa kuitenkin näin meidän viestin tuojan, ehdin huudella hänelle kannustukset ja sitten kipaisin vaihtopuomille odottamaan karttaa. Ja eikun menoksi.
Heti alussa oli kilometrin verran viitoitettua reittiä ennen kuin varsinainen suunnistus alkoi. Oli siis hyvin aikaa lueskella karttaa ja tehdä suunnitelmaa. Mitenkähän sitä suunnistusfiilistä sitten kuvailisi sanoin? Aikamoisessa flowssa taisin pääasiassa mennä. Rastilla vain suunta kohti seuraavaa ja menoksi ja sieltähän se seuraava tuli eteen. Maasto oli hienoa kallioilla juoksua ja jotenkin kummasti pysyin koko ajan kartalla. Välillä tosin upposin polvia myöten suohon, mutta niistä ylös kammettuani matka jatkui. Ainoat pummit tuli kun lähdin muutaman epävarman suunnistajan matkaan. Lauantaisessa mielentilassa ja itsevarmuudessa olisi kannattanut pysyä vain omassa tahdissa ja suorituksessa. Onneksi tajusin sen kahden rastin jälkeen ja jatkoin omaa matkaani. Hieman ennen loppusuoraa vilkaisin kelloani, että nyt taisin tulla hyvällä tahdilla. Loppusuoran vedin tietenkin vielä sen minkä kintuista irtosi ja lähetin ankkurin matkaan. Reilut viisikymmentä sijaa olin meidän joukkuetta nostanut ja osuusaikani oli 1:19:13. Pakko olla tyytyväinen omaankin tekemiseen.
Ankkurina meillä oli kunnon tykki, joten heti alkoi jännitys siitä, josko tästä tulisi joukkueemme kaikkien aikojen tulos. Tuijotimme kännykästä tulospalvelua, kun ankkuri napsi joka väliajalla sijoitusta paremmaksi. Sitten tulospalvelu tyssähti ja jännitimme tekikö ankkurimme jonkun megalomaanisen pummin vai onko vika tulospalvelussa. Kunnes tiimipaitamme ilmestyi metsästä ja totesimme tulospalvelun jymähtäneen. Hurjat kannustushuudot vielä loppusuoralle ja lopullinen sijoituksemme loistava 395. Nostimme siis yli 300 sijaa viime vuodesta. Huikeeta! Fiilis oli aivan mahtava. Nyt tosin ruvetaan oleen sellasilla sijoilla, että tässähän pitää alkaa treenata ihan tosissaan. Ehkä ne oli uudet "maajoukkue"-tiimiasut, jotka meidät siivitti vauhtiin. ;)
Illalla alkoikin sitten Jukolan-viestin seuraaminen. Äijä osallistui siihen joukueensa kanssa. Heidän joukkue oli koottu erilaisista tuttavan tuttavista, joten etukäteen monikaan ei tuntenut toisiaan. Hyvin rentoa ja huumorilla höystettyä porukkaa tuntui koko sakki olevan. Ainoastaan yksi porukasta oli aiemmin juossut Jukolassa. Heidänkin joukkueessa kaikki ylsivät vähintään omaan tavoitteeseensa ja moni jopa sen yli. Hyvin siis meni ja kaikille jäi hyvä fiilis, mikä on mielestäni tämän tapahtuman oleellisin juttu.
Oli aivan huippuhieno viikonloppu vaikka sunnuntain kaatosade yrittikin latistaa tunnelmaa. Ensi vuodelle esittäisin järjestävälle taholle toiveen siitä, että ruokaa olisi riittävästi. Oli ikävää kun kisan jälkeen nälkäisenä olisi kaivannut palauttavaa kunnon ruoka-annosta niin tarjolla ei ollut kun makkaraa. Onneksi ruokaa tuli myöhemmin lisää, joskin aika pieniä annoksia ja esim. leivät puuttui kokonaan.
Sää oli lauantaina Vantaalla lähes helteinen ja matka parkkipaikalta telttapaikalle pitkä ja hikinen. Pieni miinus täytyy antaa järjestäjille opasteista. Parkkipaikalla ei mistään nähnyt mille alueelle meidät on ohjattu eikä löydetty yhtään opastetta oikean teltta-alueen suuntaan. Lopulta koko joukkue oli saapunut paikalle, teltat pystytetty ja lähdimme kisakeskukseen virittäytymään tunnelmaan.
Venlojen Viestin lähtö
Kahdelta kajahti Venlojen lähtölaukaus ja suuri joukko naisia säntäsi matkaan. Itse olin tässä vaiheessa jo niin jännittyneessä tilassa, että keskittyminen yhtään mihinkään oli aika haastavaa. Ilmeisesti tuo uusi osuus aiheutti ylimääräistä tärinää. Avausosuutemme vetäjä tuli suunnitellussa aikataulussa vaihtoon ja seuraava lähti matkaan. Kakkososuudella mentiinkin sitten vauhdilla ja napsaistiin pari sataa sijaa kiinni. Itse tärisin jännityksestä vaihtoalueella ja odottelin koska viestin viejä tulee. Välillä olin jo aivan varma, että en ole nähnyt hänen menevän ja minua odotellaan vaihtopuomilla. Ajoissa kuitenkin näin meidän viestin tuojan, ehdin huudella hänelle kannustukset ja sitten kipaisin vaihtopuomille odottamaan karttaa. Ja eikun menoksi.
Meitsi keskellä sinivalkoisissa lähdössä matkaan
Heti alussa oli kilometrin verran viitoitettua reittiä ennen kuin varsinainen suunnistus alkoi. Oli siis hyvin aikaa lueskella karttaa ja tehdä suunnitelmaa. Mitenkähän sitä suunnistusfiilistä sitten kuvailisi sanoin? Aikamoisessa flowssa taisin pääasiassa mennä. Rastilla vain suunta kohti seuraavaa ja menoksi ja sieltähän se seuraava tuli eteen. Maasto oli hienoa kallioilla juoksua ja jotenkin kummasti pysyin koko ajan kartalla. Välillä tosin upposin polvia myöten suohon, mutta niistä ylös kammettuani matka jatkui. Ainoat pummit tuli kun lähdin muutaman epävarman suunnistajan matkaan. Lauantaisessa mielentilassa ja itsevarmuudessa olisi kannattanut pysyä vain omassa tahdissa ja suorituksessa. Onneksi tajusin sen kahden rastin jälkeen ja jatkoin omaa matkaani. Hieman ennen loppusuoraa vilkaisin kelloani, että nyt taisin tulla hyvällä tahdilla. Loppusuoran vedin tietenkin vielä sen minkä kintuista irtosi ja lähetin ankkurin matkaan. Reilut viisikymmentä sijaa olin meidän joukkuetta nostanut ja osuusaikani oli 1:19:13. Pakko olla tyytyväinen omaankin tekemiseen.
Enää silta alas ja loppusuora vaihtoon
Ankkurina meillä oli kunnon tykki, joten heti alkoi jännitys siitä, josko tästä tulisi joukkueemme kaikkien aikojen tulos. Tuijotimme kännykästä tulospalvelua, kun ankkuri napsi joka väliajalla sijoitusta paremmaksi. Sitten tulospalvelu tyssähti ja jännitimme tekikö ankkurimme jonkun megalomaanisen pummin vai onko vika tulospalvelussa. Kunnes tiimipaitamme ilmestyi metsästä ja totesimme tulospalvelun jymähtäneen. Hurjat kannustushuudot vielä loppusuoralle ja lopullinen sijoituksemme loistava 395. Nostimme siis yli 300 sijaa viime vuodesta. Huikeeta! Fiilis oli aivan mahtava. Nyt tosin ruvetaan oleen sellasilla sijoilla, että tässähän pitää alkaa treenata ihan tosissaan. Ehkä ne oli uudet "maajoukkue"-tiimiasut, jotka meidät siivitti vauhtiin. ;)
Illalla alkoikin sitten Jukolan-viestin seuraaminen. Äijä osallistui siihen joukueensa kanssa. Heidän joukkue oli koottu erilaisista tuttavan tuttavista, joten etukäteen monikaan ei tuntenut toisiaan. Hyvin rentoa ja huumorilla höystettyä porukkaa tuntui koko sakki olevan. Ainoastaan yksi porukasta oli aiemmin juossut Jukolassa. Heidänkin joukkueessa kaikki ylsivät vähintään omaan tavoitteeseensa ja moni jopa sen yli. Hyvin siis meni ja kaikille jäi hyvä fiilis, mikä on mielestäni tämän tapahtuman oleellisin juttu.
Jukolan lamppumeri lähdössä matkaan
Oli aivan huippuhieno viikonloppu vaikka sunnuntain kaatosade yrittikin latistaa tunnelmaa. Ensi vuodelle esittäisin järjestävälle taholle toiveen siitä, että ruokaa olisi riittävästi. Oli ikävää kun kisan jälkeen nälkäisenä olisi kaivannut palauttavaa kunnon ruoka-annosta niin tarjolla ei ollut kun makkaraa. Onneksi ruokaa tuli myöhemmin lisää, joskin aika pieniä annoksia ja esim. leivät puuttui kokonaan.
sunnuntai 10. kesäkuuta 2012
Tampere rastilta rastille
Tampereen Pyrinnön suunnistusjaosto järjesti syntymäpäiväni (vai oliko se heidän 80-vuotisjuhla?) kunniaksi kaupungin ytimessä sprinttisuunnistuksen. Kisa oli samalla MM-katsaus, joten huippunimiäkin oli paikalla. Eliittisarjat starttasivat viideltä näyttämään mallia ja kuuden jälkeen päästettiin kuntoilijatkin radalle testamaan kaupunkisuunnistusta. Olihan se koettava, kun tälläinen tilaisuus tuli eteen.
Lähtö oli Nääshallin kupeesta ja ensimmäiset rastit tietenkin Näsinpuistossa. En tunne puistoa alueena kovin hyvin, joten siellä jouduin keskittymään tarkkaan, mutta ihan mukavasti yhdellä ylimääräsellä kartanlukupysähdyksellä rastit löytyi. Puistosta matka jatkui Tallipihalle, jossa rasteja oli melkein joka mökin kulmalla. Oman rastin poimin helposti.
Lähtö oli Nääshallin kupeesta ja ensimmäiset rastit tietenkin Näsinpuistossa. En tunne puistoa alueena kovin hyvin, joten siellä jouduin keskittymään tarkkaan, mutta ihan mukavasti yhdellä ylimääräsellä kartanlukupysähdyksellä rastit löytyi. Puistosta matka jatkui Tallipihalle, jossa rasteja oli melkein joka mökin kulmalla. Oman rastin poimin helposti.
Rasti Tallipihan mökin takana piilossa.
Tallipihalta juostiin Finlaysonin Palatsin kautta puikkelehtimaan Finlaysonin vanhan tehdasalueen sisäpihoille. Sisäpihalla rasteja oli tarjolla lähes joka nurkassa ja niistä piti osata napata omansa. Hyvin onnistuin.
Toiset suuntasivat tehdasalueelle kerrostaloalueen kautta.
Kärkipään suunnistaja Finlaysonilla, tehdasalueen nurkalla.
Tehdasalueen sisäpihalla oli paljon hyviä nurkkauksia, mihin piilotella rasteja.
Tehdasalueelta poistuttiin sisäkautta! Kaikki suunnistajat ohjattiin viitoituksella Media 54:n sisälle ja sieltä tunnelia pitkin vilkkaan Satakunnankadun toiselle puolelle. Hienosti keksitty mahdollisuus!
Sisälle!
Rauhallisempien katujen ylitys oli hyvin hoidettu kymmenien vapaaehtoisten avustuksella.
Kiire Rodeo-yökerhoon?
Tehdasmiljöössä suunnistaminen jatkui Frenckellin alueella. Rasteja oli mm. kesäisin tutuksi tulleella viinikylän alueella, joten suunnistaminen jatkui liitäen rasteille kuin telkkä pönttöön. Viimeiset mutkat tehtiin vielä puistossa Vanhan kirjastotalon ja Vanhan kirkon kulmilla.
Rasti Vanhan kirjastotalon suojissa.
Naisten sarjan voittaja Venla Niemi näyttää mallia Vanhan kirkon kulmalla.
Saila Kinni
Viimeinen rasti oli kaikille yhteinen Tampereen Teatterin edessä ja siitä juostiin suoran pätkä maaliin Keskustorilla.
Aurinkoiselta terassilta oli aitiopaikat viimeisen rastin leimaukseen ja maalisuoralle.
Loppuaikani kahden kilometrin kuntoradalla oli 13.46. Menin jopa nopeammin kuin naisten sarjan voittaja, tosin ratani oli 1,1 km lyhyempi. ;)
Oli hauska kokemus ja hienoa päästä suunnistamaan tälläiseen paikkaan. Järjestäjille pitää ehdottomasti antaa kassikaupalla kiitoksia! Hyvin järjestetty tapahtuma ja uskomattoman hienon radan olivat saaneet tehtyä. Ei itselle tulisi edes mieleen kuinka monenlaisia alueita noinkin lyhyelle matkalle kaupungin keskustassa mahtuu.
Sunnistuksellisesti oli kiva päästä tekemään suoritusta, jossa voi tykittää sen minkä jaloista irtoo, kun koko ajan oli varmuus omista reitinvalinnoista ja seuraavan rastin sijainnista. 25,5 vuotta tamperelaisena ja loput 5,5 vuotta elämästäni kilometrin verran rajan toisella puolella eläneenä kun kulmat ja kujat olivat pääosin aikas tuttuja. Sprinttikartan lukemisessa oli omat haasteensa ja luulenkin, että oudossa paikassa olisin ollut pihalla kuin lumiukko.
Kokonaisuutena erittäin kiva tapahtuma!
maanantai 21. toukokuuta 2012
Maastoviikko 20
Ma: Suunnistus 5 km, 56 min.
Ti: Maastopyöräily 1h 33 min.
Ke: Lepo
To: Lepo
Pe: Juoksu 8,3 km, 54 min.
La: Maastopyöräily 38 km, 3h
Su: Kahvakuula 1h ja lentopallo 1h 35 min.
Yhteensä hieman reilu 9 tuntia
Maanantain suunnistus lähti Soppeenharjun koululta, joten luvassa oli mäkistä maastoa kovassa tuulessa. Rastit oli kohtuullisen helpoissa paikoissa eli suunnistuksen osalta homma meni lähes kuin se kuuluisa telkkä pönttöön. Heti ensimmäisillä sadoilla metreillä vatsa alkoi kiukuttelemaan juostessa, liekö iltapäivällä syömäni ISO pingviinituutti ollut liian iso. Juoksu meni varsinkin alkumatkasta siis enemmän lönköttelyksi. Siihen nähden lopputulokseen olen erittäin tyytyväinen. Tällä hetkellä tavoitteenani on suunnistusmaastossa päästä 10 min./km vauhtiin ja nyt olin jo lähellä sitä.
Tiistaina kävin haeskelemassa maastopyörällä Pirkkalan metsistä mukavia polkuja. Eipä niitä oikein löytynyt. Edelleen ovat minun taidoilleni pääosin liian kivikkoisia. Ajaminen ei ole mukavaa, kun kymmenen metrin välein meno tyssää liian vaikeaan paikkaan.
Keskiviikon ja torstain ei pitänyt molempien olla lepopäiviä, mutta niin siinä vaan erinäisten asioiden summana kävi.
Perjantaina pidin töistä vapaapäivää, joten aloitin päivän aamulenkillä. Ja olipa se taas pitkästä aikaa mukavaa. Tykkään juosta aamulla, kun päivä ei vielä paina kropassa. Valitettavasti niin aamuvirkkua minusta ei saa, että työpäivinä siihen pystyisin. Lenkki oli ihan perushölkkää ulkoilureiteillä. Torstaisen sateen jäljiltä ilmakin oli ihanan raikas ja onnistuin ajoittaan lenkkini sattumalta niin, etten kastunut pisaraakaan, vaikka perjantainakin vettä tuli taivaalta vähän väliä.
Lauantaina lähdettin äijän ja kaverin kanssa pidempikestoiselle maasturilenkille. Kierrettiin Nirvan, Suolijärven, Särkijärven, Vuoreksen ja Sääksjärven maastoissa. Suurin osa ajasta paineltiin ulkoilubaanoja, jotta päästiin etenemäänkin, mutta välillä polut kävi hieman turhankin pieniksi ja haastaviksi ja risukoissa rämpimiseksi. Ajatellen elokuista Jämin kisaa, pitänee ohjelmaan ottaa useampia ylämäkitreenejä. Sen verran totaalisesti hyydyin noihin ulkoilubaanojen ylämäkiin. Kiva lenkki kuitenkin kaikenkaikkiaan.
Sunnuntain perinteistä ei luovuta. Tosin säännöllinen lentopallokausi alkaa oleen lopuillaan, kun kesä tulee. Kahvakuula jatkunee kesänkin yli. Se on kyllä mukavaa puuhaa porukassa. Hiki virtaa oikein kunnolla ja koko ajan on täysi tekemisen meiniki. Juuri sellaista lihaskuntoilua minä kaipaan. Salilla yksin ähkiessäni en vaan saa itseäni ruoskittua kunnon suorituksiin.
Ti: Maastopyöräily 1h 33 min.
Ke: Lepo
To: Lepo
Pe: Juoksu 8,3 km, 54 min.
La: Maastopyöräily 38 km, 3h
Su: Kahvakuula 1h ja lentopallo 1h 35 min.
Yhteensä hieman reilu 9 tuntia
Maanantain suunnistus lähti Soppeenharjun koululta, joten luvassa oli mäkistä maastoa kovassa tuulessa. Rastit oli kohtuullisen helpoissa paikoissa eli suunnistuksen osalta homma meni lähes kuin se kuuluisa telkkä pönttöön. Heti ensimmäisillä sadoilla metreillä vatsa alkoi kiukuttelemaan juostessa, liekö iltapäivällä syömäni ISO pingviinituutti ollut liian iso. Juoksu meni varsinkin alkumatkasta siis enemmän lönköttelyksi. Siihen nähden lopputulokseen olen erittäin tyytyväinen. Tällä hetkellä tavoitteenani on suunnistusmaastossa päästä 10 min./km vauhtiin ja nyt olin jo lähellä sitä.
Tiistaina kävin haeskelemassa maastopyörällä Pirkkalan metsistä mukavia polkuja. Eipä niitä oikein löytynyt. Edelleen ovat minun taidoilleni pääosin liian kivikkoisia. Ajaminen ei ole mukavaa, kun kymmenen metrin välein meno tyssää liian vaikeaan paikkaan.
Hassu puu löyty maastopyörälenkillä
Keskiviikon ja torstain ei pitänyt molempien olla lepopäiviä, mutta niin siinä vaan erinäisten asioiden summana kävi.
Perjantaina pidin töistä vapaapäivää, joten aloitin päivän aamulenkillä. Ja olipa se taas pitkästä aikaa mukavaa. Tykkään juosta aamulla, kun päivä ei vielä paina kropassa. Valitettavasti niin aamuvirkkua minusta ei saa, että työpäivinä siihen pystyisin. Lenkki oli ihan perushölkkää ulkoilureiteillä. Torstaisen sateen jäljiltä ilmakin oli ihanan raikas ja onnistuin ajoittaan lenkkini sattumalta niin, etten kastunut pisaraakaan, vaikka perjantainakin vettä tuli taivaalta vähän väliä.
Lauantaina lähdettin äijän ja kaverin kanssa pidempikestoiselle maasturilenkille. Kierrettiin Nirvan, Suolijärven, Särkijärven, Vuoreksen ja Sääksjärven maastoissa. Suurin osa ajasta paineltiin ulkoilubaanoja, jotta päästiin etenemäänkin, mutta välillä polut kävi hieman turhankin pieniksi ja haastaviksi ja risukoissa rämpimiseksi. Ajatellen elokuista Jämin kisaa, pitänee ohjelmaan ottaa useampia ylämäkitreenejä. Sen verran totaalisesti hyydyin noihin ulkoilubaanojen ylämäkiin. Kiva lenkki kuitenkin kaikenkaikkiaan.
Haasteellinen polku Särkijärven rannassa (kuvasta poistettu pyöräilijä)
Sunnuntain perinteistä ei luovuta. Tosin säännöllinen lentopallokausi alkaa oleen lopuillaan, kun kesä tulee. Kahvakuula jatkunee kesänkin yli. Se on kyllä mukavaa puuhaa porukassa. Hiki virtaa oikein kunnolla ja koko ajan on täysi tekemisen meiniki. Juuri sellaista lihaskuntoilua minä kaipaan. Salilla yksin ähkiessäni en vaan saa itseäni ruoskittua kunnon suorituksiin.
perjantai 11. toukokuuta 2012
Kevät
Nyt kyllä huomaa, että kevät on tullut, kun menoo ja meininkiä riittää. Työreissuissa olen käynyt Lontoossa ja Hampurissa ja pari flunssaakin tässä vajaan kuukauden sisällä ehtinyt kärsiin. Pihassakin kaikenlaiset touhut odottavat tekijäänsä. Kuntoiluillehan nämä eivät tiedä hyvää. Aina välillä olen lenkkeillyt, pyöräillyt tai suunnistanut, mutta mitään tarkempaa raportointia näistä ei kannata tehdä.
Mainitsemisen arvoista on alkanut suunnistuskausi. Vuoden ensimmäiset rastini kävin pari viikkoa sitten Lamminpäässä. Silloin metsässä oli vielä lunta, paikoitellen polveen asti. Aika raskas reissu oli kiivetä Horhan harjua puolelta toiselle lumihangessa kahlaten. Nyt metsät onneksi alkavat olla sulia niin päästään paremmin lajin makuun. On se meno taas talvitauon jälkeen jotenkin tökkivää, mutta ehkä se siitä.
Maastopyöräilystä olen nyt innostunut ihan täysillä. Kaikkein lähimmästä pienen pienestä metsästä löytyi hyviä polkuja, kallioita, kiviä, nousuja ja juurakoita, joilla harjoitella tekniikkaa. Hauskaa, kun korvien välissä vaan rohkeus riittäis. Latupohjilta haetaan sitten vauhtia, nousuja ja kestävyyttä. Kivaakivaakivaa. Maastopyöräily - varsinkin teknisillä poluilla - kuulunee lajina samaan sarjaan suunnistuksen kanssa; koko ajan tarvii käyttää myös tuota pääkoppaa ja ajatella mitä tekee, niin kaikki muu unohtuu todella tehokkaasti.
Välillä työt meinaavat haitata harrastamista, mutta koitetaan sopeutua.
Mainitsemisen arvoista on alkanut suunnistuskausi. Vuoden ensimmäiset rastini kävin pari viikkoa sitten Lamminpäässä. Silloin metsässä oli vielä lunta, paikoitellen polveen asti. Aika raskas reissu oli kiivetä Horhan harjua puolelta toiselle lumihangessa kahlaten. Nyt metsät onneksi alkavat olla sulia niin päästään paremmin lajin makuun. On se meno taas talvitauon jälkeen jotenkin tökkivää, mutta ehkä se siitä.
Maastopyöräilystä olen nyt innostunut ihan täysillä. Kaikkein lähimmästä pienen pienestä metsästä löytyi hyviä polkuja, kallioita, kiviä, nousuja ja juurakoita, joilla harjoitella tekniikkaa. Hauskaa, kun korvien välissä vaan rohkeus riittäis. Latupohjilta haetaan sitten vauhtia, nousuja ja kestävyyttä. Kivaakivaakivaa. Maastopyöräily - varsinkin teknisillä poluilla - kuulunee lajina samaan sarjaan suunnistuksen kanssa; koko ajan tarvii käyttää myös tuota pääkoppaa ja ajatella mitä tekee, niin kaikki muu unohtuu todella tehokkaasti.
Välillä työt meinaavat haitata harrastamista, mutta koitetaan sopeutua.
Kummallisia nämä Hampurin lähiön puistot, joissa olisi ollut kiva lenkkeillä, mutta kaikki olivat aidattuja ja portit kiinni?!
perjantai 6. toukokuuta 2011
Hyvästit
Ei tää mun kuntoiluitten tänne kirjailu oo ihan parhaalla mahdollisella tavalla lähteny käyntiin. Tosin tunnustan olleeni myös hyvin hyvin laiska kuntoilija. Viime viikolla kävin huimat kaksi kertaa juoksulenkillä. Pääsiäisen komeat kevätilmat innostivat taas pihahommiin ja siinä se aika sitten on vierähtänytkin. Ollaan sentäs saatu jotain aikaiseksikin.
Kodinhoitohuoneen ovelle syntyi terassi. Kaiteet, alaosan verhouslaudat ja porras vielä puuttuvat.
Pihaa tonkiessa ja siirtäessä kesämoodin paljastui myös tuhotyö. Ystävämme jänöjussit ovat herkutelleet Koivuangervoilla. Ilmeisen laatutietoisia kavereita ovat, koska mihinkään muuhun angervolajikkeeseen tai muuhun puskaan ei ole koskettukaan, mutta jokaikinen Koivuangervo on puputettu ihan matalaksi.
Hyvää on ollut.
Tällä viikolla olenkin vain urheillut. Maanantaina aloitin suunnistuskauden ja olin aivan tohkeissani ryntäillessäni pusikoista läpi, kiipeillessäni kallioille, laskiessani jyrkänteitä ja kirmaillessani pitkin polkuja. Olipas kivaa taas pitkästä aikaa.
Rata: 4 km (4,3km), aika: 56 min., keskisyke: 156, max syke: 179, kulutus: 578 kcal
Tiistaina juoksentelin yrittäen pitää sykkeen mahdollisimman hyvin pk-alueella. Onnistuminen oli vähän siinä ja tässä.
Matka: 7,3 km, aika: 57 min., 7,8 min./km, keskisyke: 147, max syke: 178, kulutus: 528 kcal
Keskiviikkona tyydyin pelkkään hyötykävelyyn apteekkiin ja takaisin. Kilometrejä kertyi reilu kahdeksan.
Torstaina, eli eilen, päätin vetäistä vauhdikkaamman ja kunnon ylämäkiä sisältävän juoksulenkin. Alku oli kovin tahmeeta, mutta fiilis oli hieno kun sain puskettua itseni Pirkkalan näköalapaikalle sydämen ja keuhkojen hakatessa itseään rinnasta ulos. Kotiinpäin olikin sitten lähestulkoon vain alamäkeä. Onni sinänsä, koska suoliston viimeisessä mutkassa kävi tuon mäen jälkeen aikamoinen pyörähdys ja viimeiset pari kilometriä jouduin jopa kävelemään, mutta ei siitä sen enempää. ;) Hyvä fiilis jäi vaikka loppu kävelyksi menikin ja näin ollen vauhti ei nyt näytä hyvältä.
Matka: 9 km, aika: 1h 20 min., vauhti: 8,9 min./km, keskisyke: 149, max syke: 183, kulutus: 756 kcal.
Siihen on olemassa myös "syy", miksi olen tällä viikolla joka päivä ajanut itseni hikoilemaan. Tänään alkaa viikon mittainen hikoilukielto. On aika heittää hyvästit silmälaseille. Menen tänään laserleikkaukseen ja sen jälkeen ei pitäisi enää olla tarvetta reuhtoa silmälasien ja piilolinssien kanssa. Jonkun aikaa olen tätä ajatusta jo elätellyt ja viimeinen niitti oli se, että silmäni eivät kestä piilolinssien käyttöä enää vanhaan malliin (eli ympäripyöreitä päiviä). Olen siis kyllästynyt silmälaseihin ja nyt niille tulee lähtö.
Näillä kahdella parilla olen viime vuodet mennyt.
Piilolinssien käyttäjänä en niinkään mieti sitä, miltä tuntuu olla ilman silmälaseja. Hämmästystä herättää enemmänkin se, että voiko ne silmälasit sitten todellakin lähettää johonkin kehitysmaahan niitä tarvitsevalle? Eikö niitä ihan oikeesti muka enää tarvi säästää? Ei tarvi ei. Jos nyt kuitenkin vähän aikaa vielä....
Toinen ihmetyksen aihe on se, että viikkoon ei silmiin saa koskea eikä niitä saa kastella. Öööö... Miten mun on tarkotus saada aamulla simät auki niin, että pääsen lähtemään töihin??
Toiset jännittää leikkausoperaatiota, niin mä pohdin tälläsiä oleellisia juttuja. :)
torstai 13. tammikuuta 2011
Oikea osoite
Tälläisenä harrastelijasuunnistajana ilahduin suuresti, kun Minna Kauppi pokkasi Vuoden Parhaan Urheilijan -tittelin. Onnittelut Minnalle! Ja onnittelut koko Suomen suunnistukselle! Tämä palkinto tekee varmasti terää ennakkoluuloille ja käsityksille suunnistajista marjanpoimijoina - niin kuin Minnakin haastattelussa tokaisi - ja tuo positiivista draivia koko lajille.
Paljon on Minna saanut lokaa niskaansa voiton jälkeen, mutta haistattaisin kaikille arvostelijoille pitkät. Kateellisten panettelua. Ilman Minnan iloisuutta, energisyyttä, positiivisuutta ja avoimuutta suunnistaja tuskin koskaan olisi tätä palkintoa voittanut. Minna on jo aikaisemmilla esiintymisillään tuonut suunnistukselle positiivista julkisuutta. Koittakaapa itse pitää kahta pokaalia ja kukkapuskaa käsissä ja samalla repeytynyttä mekkoa ylhäällä. Itselläni olisi lennellyt enemmänkin tavaraa ja todennäkoisesti se mekkokin päältä. Mikä haloo siitä olisikaan syntynyt. Kyllä meidän haudanvakavien suomalaisten maailmaan pitää mahtua iloa ja rempseyttäkin. Ni! En minä niitä kommentteja ja poseerauksia ainakaan osannut ajatella mitenkään halventavina vaan hilpeinä ja mielestäni hyvinkin osuvina. Suunnistuksella ei ole Suomessa ollut niin suurta arvostusta kun voisi ja pitäisi.
Paljon on Minna saanut lokaa niskaansa voiton jälkeen, mutta haistattaisin kaikille arvostelijoille pitkät. Kateellisten panettelua. Ilman Minnan iloisuutta, energisyyttä, positiivisuutta ja avoimuutta suunnistaja tuskin koskaan olisi tätä palkintoa voittanut. Minna on jo aikaisemmilla esiintymisillään tuonut suunnistukselle positiivista julkisuutta. Koittakaapa itse pitää kahta pokaalia ja kukkapuskaa käsissä ja samalla repeytynyttä mekkoa ylhäällä. Itselläni olisi lennellyt enemmänkin tavaraa ja todennäkoisesti se mekkokin päältä. Mikä haloo siitä olisikaan syntynyt. Kyllä meidän haudanvakavien suomalaisten maailmaan pitää mahtua iloa ja rempseyttäkin. Ni! En minä niitä kommentteja ja poseerauksia ainakaan osannut ajatella mitenkään halventavina vaan hilpeinä ja mielestäni hyvinkin osuvina. Suunnistuksella ei ole Suomessa ollut niin suurta arvostusta kun voisi ja pitäisi.
Jukolan viestin viejät lähdössä Mikkelissä 2009
sunnuntai 24. lokakuuta 2010
Mini-Rogaining - jälkipuinti
Rogaining on erittäin mielenkiintoinen laji. Suoritus alkaa jo ennen varsinaista starttilaukausta. Lauantaiaamuna saimme kartat ja siitä alkoi suunnittelu. Karttaan oli merkattu rastit numeroilla 31-77 ja haetusta rastista oli luvassa aina sen numeron verran pisteitä. Suunnistukseen oli siis käytettävissä viisi tuntia aikaa ja ylimenevästä ajasta vähennetttäisiin pisteitä 10 / alkava minuutti. Ensin piti joukkuueen kesken miettiä millaista vauhtia mahdollisesti edettäisiin maastossa ja sen mukaan suunnitella reitti miten saisi kerättyä mahdollisimman paljon pisteitä. Sanomattakin lienee selvää, että suurimpien pistemäärien rastit oli sijoitettu suunnistuksellisesti haastavimpaan paikkaan, kauimmaiseksi tai tässä tapauksessa suolle. Joukkuekaverini kanssa suunnittelimme meidän taidoille ja kunnolle sopivan alustavan reitin tiettyyn pisteeseen asti ja sovimme, että siinä mietitään jatkoa sen mukaan, paljonko on vielä aikaa.
Lähtölaukaus tuli kello 10.00 ja sää oli aivan mahtava. Yöllä oli ollut pakkasta ja aurinko alkoi pikkuhiljaa paistaa ja lämmittää. Jämin maasto on ihanteellista kangasmaastoa, joten umpimetsässä eteneminenkin oli helppoa, tosin erilaisia uriakin oli paljon. Etenimmekin yllättävän nopeasti ja olimme "harkintapisteessä" jo vähän puolen välin jälkeen. Siinä sitten teimme lisäsuunnitelmia ja aina matkan edetessä kellon mukaan lisää suunnitelmia. Jaksoimme hyvin hölkkäillä, ainoastaan viimeisellä tunnilla meni enemmän kävelyksi, mutta se ei haitannut, koska olimme jo hyvin tyytyväisiä suoritukseemme.
Kaikki sujui erittäin hyvin ja vietimme todella hienon päivän ulkoillen upeissa maastoissa. Lopputuloksena olimme maastossa 4:49 minuuttia, kiersimme noin 28 kilometrin lenkin, keräsimme 22 rastia ja 991 pistettä. Jos olisimme hakeneet alkuvaiheessa yhden 74 pisteen rastin ja jättäneet viimeisen "turhaa" matkaa sisältäneen 42 pisteen rastin hakematta, olisimme saaneet yli tuhat pistettä ja sijoituskin olisi noussut useammalla pykälällä. No, jälkipeli onkin suunnistuksen suola ja ensi kerralla olemme viisaampia! Tosin ei se kyllä edes harmita, kun oli niin mukava päivä. Oli kivaa vaihtelua kisata välillä kaverin kanssa, kun muuten tulee enemmän juoksenneltua yksikseen. Viisi tuntia hujahti kuin siivillä.
Voin suositella tätä lajia kaikille, jotka tykkäävät metsässä liikkumisesta. Ja mikäli viisi tuntia tuntuu liian lyhyeltä niin varsinaiset rogaining -kisat kestävät 24 tuntia. ;-)
Lähtölaukaus tuli kello 10.00 ja sää oli aivan mahtava. Yöllä oli ollut pakkasta ja aurinko alkoi pikkuhiljaa paistaa ja lämmittää. Jämin maasto on ihanteellista kangasmaastoa, joten umpimetsässä eteneminenkin oli helppoa, tosin erilaisia uriakin oli paljon. Etenimmekin yllättävän nopeasti ja olimme "harkintapisteessä" jo vähän puolen välin jälkeen. Siinä sitten teimme lisäsuunnitelmia ja aina matkan edetessä kellon mukaan lisää suunnitelmia. Jaksoimme hyvin hölkkäillä, ainoastaan viimeisellä tunnilla meni enemmän kävelyksi, mutta se ei haitannut, koska olimme jo hyvin tyytyväisiä suoritukseemme.
Kaikki sujui erittäin hyvin ja vietimme todella hienon päivän ulkoillen upeissa maastoissa. Lopputuloksena olimme maastossa 4:49 minuuttia, kiersimme noin 28 kilometrin lenkin, keräsimme 22 rastia ja 991 pistettä. Jos olisimme hakeneet alkuvaiheessa yhden 74 pisteen rastin ja jättäneet viimeisen "turhaa" matkaa sisältäneen 42 pisteen rastin hakematta, olisimme saaneet yli tuhat pistettä ja sijoituskin olisi noussut useammalla pykälällä. No, jälkipeli onkin suunnistuksen suola ja ensi kerralla olemme viisaampia! Tosin ei se kyllä edes harmita, kun oli niin mukava päivä. Oli kivaa vaihtelua kisata välillä kaverin kanssa, kun muuten tulee enemmän juoksenneltua yksikseen. Viisi tuntia hujahti kuin siivillä.
Voin suositella tätä lajia kaikille, jotka tykkäävät metsässä liikkumisesta. Ja mikäli viisi tuntia tuntuu liian lyhyeltä niin varsinaiset rogaining -kisat kestävät 24 tuntia. ;-)
tiistai 31. elokuuta 2010
Numerolappu rinnassa
Olin maanantaina pitkästä aikaa suunnistamassa. Iltarasteilla oli firmaliigan viesti ja työpaikaltani eivät saaneet riittävästi osallistujia joukkueeseen, joten lupasin lähteä edustamaan. Viesti oli hyvin vapaamuotoinen, edes numerolappuja ei laitettu rintaan. Kaikkien kolmen osuuden juoksijat starttasivat samaan aikaan. Porukka oli tarkoitus erottaa toisistaan hajonnoilla ja se onnistuikin hyvin. Itse en ainakaan nähnyt letkoja tai päässyt juurikaan hyödyntämään peesejä. Suunnistuksellisesti rata oli aika iisi, mutta fyysisesti ei. Vehoniemen hiekkamontuilla riittää mäkiä kavuttavaksi.
Oma ratani oli 4,2 km (siis ihannereittiä pitkin) ja matkalle oli ripoteltu kahdeksan rastia. Suoritukseeni olen hyvin tyytyväinen. Viimeisin suunnistukseni oli kesäkuun lopussa, joten ainakaan liikaa en ole reenannut. Rastit löysin ilman suurempia pummeja ja juoksin sen minkä jaksoin. Loppuaikani oli 55:21 ja kaikkeni annoin. Mikä parasta, metsässä en tavannut yhtään hirvikärpästä, joihin olin kauhunsekaisin tuntein jo etukäteen varautunut.
Lähtöviivalla kiinnitin mielenkiintoiseen asiaan huomioni. Sykkeeni oli lähtöä odotellessa 80-90 löynnin paikkeilla. Jukolan lähtöviivalla 130 on yleensä hyvä alku. :) Paljon on siis vaikutusta sillä onko se numerolappu rinnassa vai ei!
Kuukauden päästä mennäänkin taas numerolapun kanssa; ilmoittauduin tänään Pirkan Hölkkään!
Oma ratani oli 4,2 km (siis ihannereittiä pitkin) ja matkalle oli ripoteltu kahdeksan rastia. Suoritukseeni olen hyvin tyytyväinen. Viimeisin suunnistukseni oli kesäkuun lopussa, joten ainakaan liikaa en ole reenannut. Rastit löysin ilman suurempia pummeja ja juoksin sen minkä jaksoin. Loppuaikani oli 55:21 ja kaikkeni annoin. Mikä parasta, metsässä en tavannut yhtään hirvikärpästä, joihin olin kauhunsekaisin tuntein jo etukäteen varautunut.
Lähtöviivalla kiinnitin mielenkiintoiseen asiaan huomioni. Sykkeeni oli lähtöä odotellessa 80-90 löynnin paikkeilla. Jukolan lähtöviivalla 130 on yleensä hyvä alku. :) Paljon on siis vaikutusta sillä onko se numerolappu rinnassa vai ei!
Kuukauden päästä mennäänkin taas numerolapun kanssa; ilmoittauduin tänään Pirkan Hölkkään!
Näitten kanssa on tullut punttireeniä. Hieman on jo eteenpäinkin menty tän kuvan ottamisen jälkeen.
maanantai 21. kesäkuuta 2010
Kytäjä-Jukola - jälkipuinti
Venlojen viesti juostiin lauantaina. Joukkueemme oli yhtä lukuunottamatta sama kuin viime vuonna. Etukäteen tiedossa oli, että luvassa olisi haastavaa suunnistusmaastoa, jossa oleellisempaa olisi tarkka suunnistus kuin nopeat juoksujalat.
Viime vuonna muistan panikoineeni jo monta viikkoa aikaisemmin, mutta tänä vuonna ei vielä lauantaiaamunakaan tuntunut missään. Saapuessamme kisapaikalle tunnelma alkoi nousta ja lähtökarsinassa lämmitellessäni olin jo aivan hermona. Juoksin siis tänäkin vuonna avausosuuden. Karttojen alle pääsyä odotellessani syke hakkasi jo yli 120:n ja tilannetta ei rauhoittanut kuuluttajan taukoamaton hokeminen siitä, "kuinka haastava maasto on luvassa" ja "kuinka tärkeätä olisi itseensä luottaminen" ja "kuinka paljon siellä on mäkiä" ja "kuinka vähän siellä on polkuja joihin tukeutua" ja niin edelleen ja niin edelleen. Mielestäni olisi voinut olla hiljaa.
Lähtöhetkellä ylimääräistä sekaannusta aiheutti elektroninen pulssi lähtömerkkinä. Kukaan ei tuntunut tietävän mikä se elektroninen pulssi oli, joten lopulta taisimme liikahtaa vasta kymmenisen sekuntia lähtömerkin jälkeen. Matkaan kuitenkin päästiin. Oma osuuteni meni hyvin samalla kaavalla kuin viime vuonna, peesissä. Täytyy myöntää, että muutamalla rastivälillä minulla ei ollut aavistustakaan missä päin karttaa olimme. Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi siis sinnitellä muiden perässä, joiden olin kuullut menevän samalle rastille. Täällä häntäpään joukoissa kun on tapana aika paljonkin huudella mihin rastille kukakin on menossa. Itse vähän jopa yllätyinkin, kun ensimmäiset aloittivat huutelun jo K-pisteellä. Eivät edes yrittäneet itse suunnistaa.
Maasto oli aika raskasta, jyrkänteitä ylös ja alas ja välillä aikamoista rämpimistä. Annoin kyllä kaikkeni mitä annettavissa oli tähän suoritukseen. Loppuaikani osuudellani oli 1:15:33 ja sijoitukseni 833. Aikaan olen hyvinkin tyytyväinen. Tavoitteeni oli jossain 1,5 tunnin tietämillä. Ainoa mistä pienen pettymyksen omaan suoritukseeni voin hakea, on tuo sijoitus. Lähdimme lähtönumerolla 803 (viime vuoden sijoitus) ja toiveissani oli tulla vaihtoon seiskalla alkavalla sijalla. Joukkueemme lopullinen sijoitus oli 830. Ihan kivasti siis meni. Eipä meillä joukkuueena mitään tavoitteita ollutkaan. Paitsi pitää hauskaa.
Maaston ja suunnistuksen haasteellisuudesta kertoo myös kärkijoukkueiden suuret aikaerot, Venloilla voittajan ero seuraavaan oli yli neljä minuuttia ja Jukolassa yli seitsemän minuuttia.
Venlojen Viestin ehdoton kruunu - näin syntyperäisenä tamperelaisena - oli tietenkin Tampereen Pyrinnön voitto! Hienoa naiset! Erittäin makean voitosta tekee se, että joukkue oli täysin suomalainen. Monella joukkueella kun on käytössä ulkomaanvahvistuksia.
Itse lähdin muutaman muun kanssa illalla ajelemaan vielä kotiin. Emme siis jääneet kokemaan hienoa Jukolan tunnelmaa. Tunnelma oli kyllä mukaansatempaava myös kotimatkalla autossa, kun kuuntelimme radiosta Jukolan lähtöä ja ensimmäisiä radiorasteja. Nauroimme vedet silmissä radiorastien selostuksille. Selostaja todella heittäytyi Jukolan vietäväksi! Tulipa kunnon vanhan ajan Kummeli-jaksot mieleen.
Mukavaa taas oli ja eikun ensivuonna Salpa-Jukolaan!
Viime vuonna muistan panikoineeni jo monta viikkoa aikaisemmin, mutta tänä vuonna ei vielä lauantaiaamunakaan tuntunut missään. Saapuessamme kisapaikalle tunnelma alkoi nousta ja lähtökarsinassa lämmitellessäni olin jo aivan hermona. Juoksin siis tänäkin vuonna avausosuuden. Karttojen alle pääsyä odotellessani syke hakkasi jo yli 120:n ja tilannetta ei rauhoittanut kuuluttajan taukoamaton hokeminen siitä, "kuinka haastava maasto on luvassa" ja "kuinka tärkeätä olisi itseensä luottaminen" ja "kuinka paljon siellä on mäkiä" ja "kuinka vähän siellä on polkuja joihin tukeutua" ja niin edelleen ja niin edelleen. Mielestäni olisi voinut olla hiljaa.
Lähtöhetkellä ylimääräistä sekaannusta aiheutti elektroninen pulssi lähtömerkkinä. Kukaan ei tuntunut tietävän mikä se elektroninen pulssi oli, joten lopulta taisimme liikahtaa vasta kymmenisen sekuntia lähtömerkin jälkeen. Matkaan kuitenkin päästiin. Oma osuuteni meni hyvin samalla kaavalla kuin viime vuonna, peesissä. Täytyy myöntää, että muutamalla rastivälillä minulla ei ollut aavistustakaan missä päin karttaa olimme. Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi siis sinnitellä muiden perässä, joiden olin kuullut menevän samalle rastille. Täällä häntäpään joukoissa kun on tapana aika paljonkin huudella mihin rastille kukakin on menossa. Itse vähän jopa yllätyinkin, kun ensimmäiset aloittivat huutelun jo K-pisteellä. Eivät edes yrittäneet itse suunnistaa.
Maasto oli aika raskasta, jyrkänteitä ylös ja alas ja välillä aikamoista rämpimistä. Annoin kyllä kaikkeni mitä annettavissa oli tähän suoritukseen. Loppuaikani osuudellani oli 1:15:33 ja sijoitukseni 833. Aikaan olen hyvinkin tyytyväinen. Tavoitteeni oli jossain 1,5 tunnin tietämillä. Ainoa mistä pienen pettymyksen omaan suoritukseeni voin hakea, on tuo sijoitus. Lähdimme lähtönumerolla 803 (viime vuoden sijoitus) ja toiveissani oli tulla vaihtoon seiskalla alkavalla sijalla. Joukkueemme lopullinen sijoitus oli 830. Ihan kivasti siis meni. Eipä meillä joukkuueena mitään tavoitteita ollutkaan. Paitsi pitää hauskaa.
Maaston ja suunnistuksen haasteellisuudesta kertoo myös kärkijoukkueiden suuret aikaerot, Venloilla voittajan ero seuraavaan oli yli neljä minuuttia ja Jukolassa yli seitsemän minuuttia.
Venlojen Viestin ehdoton kruunu - näin syntyperäisenä tamperelaisena - oli tietenkin Tampereen Pyrinnön voitto! Hienoa naiset! Erittäin makean voitosta tekee se, että joukkue oli täysin suomalainen. Monella joukkueella kun on käytössä ulkomaanvahvistuksia.
Itse lähdin muutaman muun kanssa illalla ajelemaan vielä kotiin. Emme siis jääneet kokemaan hienoa Jukolan tunnelmaa. Tunnelma oli kyllä mukaansatempaava myös kotimatkalla autossa, kun kuuntelimme radiosta Jukolan lähtöä ja ensimmäisiä radiorasteja. Nauroimme vedet silmissä radiorastien selostuksille. Selostaja todella heittäytyi Jukolan vietäväksi! Tulipa kunnon vanhan ajan Kummeli-jaksot mieleen.
Mukavaa taas oli ja eikun ensivuonna Salpa-Jukolaan!
Venlojen lähtö (kuva Jukolan virallisilta nettisivuilta)
torstai 27. toukokuuta 2010
Lajivalintoja
Eteeni tuli todella mielenkiintoinen tapahtuma, Hiiltomiehet Adventure 2010. Valkeakoskella heinäkuussa järjestettävä seikkailukisa. Kisassa olisi sarjoja ja matkoja tälläiselle aloittelijallekin. Muutenkin osallistumiskynnystä on madallettu erilaisin helpotuksin; Pyöräily on pääsääntöisesti hyväpohjaisilla poluilla ja latupohjilla, suunnistuksen rastipisteet on selkeitä, rullaluistelu on jätetty pois ja kaikkea muuta pientä. Luvassa olisi juoksua, suunnistusta, maastopyöräilyä, kanoottimelontaa, packraftingia (jos olen oikein ymmärtänyt niin tarkoittaa jotain uimapatjan tyyppisellä välineellä vedessä liikkumista) ja tietenkin seikkailullisia yllätystehtäviä, joissa tarvittaisiin hieman uskallustakin. Tälläinen urheilumuoto houkuttaa ihan hirveästi ja haluaisin päästä sitä koittamaan. Tykkään erityisesti näistä kaikista maastolajeista. Paljon enemmän kuin asfaltilla juoksemisesta ja pyöräilystä. Nyt olisi siis tarjolla helppo tutustumiskilpailu ja vielä lähellä. Aina on kuitenkin se yksi Mutta. Tällä kertaa se on joukkuekaveri. Joukkueessa pitää olla kaksi kisaajaa. Minulla on yksi urheilullisesti hyvin samantasoinen kaveri, jonka mukaan houkutteleminen tuskin olisi vaikeata ja jonka kanssa takuulla tulisin toimeenkin tälläisen kisan aikana. Valitettavasti hän tanssahtelee kukkamekossaan ystävänsä häissä tänä kyseisenä lauantaina. Mikä pettymys. Olin jo aivan innoissani tästä kisasta ja nyt ei löydy samanhenkistä ja -tasoista joukkuekaveria. Nyyh.
Mitäs muuten sitten kuuluu puolimaratonin jälkeen täällä urheilun saralla? Hyvinkin pian edessä on Venlojen Viesti, joten lajipainotusta täytyisi siirtää suunnistukseen. Juoksuahan sekin pohjimmiltaan on. Lisäksi joutuu aivotkin tekeen töitä. Vähän kotona pihatyöt nyt häiritsee tätä projektia, mutta yritän sovittaa kaiken yhteen. Maanantaisin olen käynyt iltarasteilla vaihtelevalla menestyksellä. Viimeisimmät rastit oli Vehoniemessä hiekkakuopan ympärillä. Kartalla oli yksi rastiväli, jota kauhistelin jo etukäteen ja siihen se suoritus sitten kaatuikin. Muuten meni oikein sujuvasti. Voitte varmasti kuvitella, että kun kartalla on 9 rastia (maali mukaan luettuna), olen menossa rastilta 5 rastille 6 ja yhtäkkiä huomaan olevani maalissa, niin kaikki ei ole mennyt niin kuin piti. Vihaan hiekkakuoppia. En ole ikinä hahmottanut kuopan ja kartan välisten muotojen ym yhteyttä. Enkä hahmottanut nytkään. Ja jostain käsittämättömästä syystä ilmeisesti umpiluuta oleva kalloni ei uskonut, kun kompassi väitti, että etenemissuunta on nyt väärä. Kaikki rastit lopulta löysin, mutta aikaa meni tolkuttomasti. Luovutuskin oli jo lähellä silloin kun tajusin seisovani maalirastin vieressä. Jostain kuitenkin kumpusi se sisu jatkaa. No, pettymyksien kautta parempaan suoritukseen, vai mitä?
Uutena lajiyhdistelmänä haluaisin koittaa myös fillarisuunnistusta. Sain jo kaverilta maastopyörääni karttatelineen lainaksi. Valitettavasti Tampereen fillarirasteja järjestetään vain muutaman kerran kuuukaudessa, eikä ne vielä ole osunut oikein yksiin omien aikataulujeni kanssa. Lisähaasteita aiheuttaa se, että minulla ei ole mahdollisuutta kuljettaa fillaria autolla kauemmaksi rasteille ja olen hieman nirso metsän suhteen mihin suostun fillarilla menemään. Pirkkalan ja Lempäälän metsät ovat pääasiassa niin kivikkoisia, että pyöräilemiseni niissä ei oikein onnistu. Menee enemmän taluttamiseksi. Seuraavat fillarirastit olisivat pyöräilymatkan päässä ja helpohkossa maastossa, mutta tietenkin samana päivänä, kun minä olen Ratinassa fanittamassa AC/DC:tä. Höh.
Mitäs muuten sitten kuuluu puolimaratonin jälkeen täällä urheilun saralla? Hyvinkin pian edessä on Venlojen Viesti, joten lajipainotusta täytyisi siirtää suunnistukseen. Juoksuahan sekin pohjimmiltaan on. Lisäksi joutuu aivotkin tekeen töitä. Vähän kotona pihatyöt nyt häiritsee tätä projektia, mutta yritän sovittaa kaiken yhteen. Maanantaisin olen käynyt iltarasteilla vaihtelevalla menestyksellä. Viimeisimmät rastit oli Vehoniemessä hiekkakuopan ympärillä. Kartalla oli yksi rastiväli, jota kauhistelin jo etukäteen ja siihen se suoritus sitten kaatuikin. Muuten meni oikein sujuvasti. Voitte varmasti kuvitella, että kun kartalla on 9 rastia (maali mukaan luettuna), olen menossa rastilta 5 rastille 6 ja yhtäkkiä huomaan olevani maalissa, niin kaikki ei ole mennyt niin kuin piti. Vihaan hiekkakuoppia. En ole ikinä hahmottanut kuopan ja kartan välisten muotojen ym yhteyttä. Enkä hahmottanut nytkään. Ja jostain käsittämättömästä syystä ilmeisesti umpiluuta oleva kalloni ei uskonut, kun kompassi väitti, että etenemissuunta on nyt väärä. Kaikki rastit lopulta löysin, mutta aikaa meni tolkuttomasti. Luovutuskin oli jo lähellä silloin kun tajusin seisovani maalirastin vieressä. Jostain kuitenkin kumpusi se sisu jatkaa. No, pettymyksien kautta parempaan suoritukseen, vai mitä?
Uutena lajiyhdistelmänä haluaisin koittaa myös fillarisuunnistusta. Sain jo kaverilta maastopyörääni karttatelineen lainaksi. Valitettavasti Tampereen fillarirasteja järjestetään vain muutaman kerran kuuukaudessa, eikä ne vielä ole osunut oikein yksiin omien aikataulujeni kanssa. Lisähaasteita aiheuttaa se, että minulla ei ole mahdollisuutta kuljettaa fillaria autolla kauemmaksi rasteille ja olen hieman nirso metsän suhteen mihin suostun fillarilla menemään. Pirkkalan ja Lempäälän metsät ovat pääasiassa niin kivikkoisia, että pyöräilemiseni niissä ei oikein onnistu. Menee enemmän taluttamiseksi. Seuraavat fillarirastit olisivat pyöräilymatkan päässä ja helpohkossa maastossa, mutta tietenkin samana päivänä, kun minä olen Ratinassa fanittamassa AC/DC:tä. Höh.
perjantai 23. huhtikuuta 2010
Mitäs sulle...?
Maanantaina aloitin suunnistuskauteni. Iltarastit oli Soppeenharjulla ja kunnianhimoisesti valitsin heti vitosen lenkin. Eka rasti löytyi oikein mukavasti ja sinne mennessä tein vielä mieltä kirkastavan havainnon, ettei kannatakaan seurata aikomaani polkua vaan lähteä etenemään käyrän mukaan. Päädyin suoraan rastille. Siihen se sitten jäikin. Heti seuraavalla välillä sekosin poluista. Metsässä juoksemiseni muistutti vaihdellen enemmän balettitanssia tai jänöjussin loikkimista kuin juoksua. Luotto omaan taitoon oli nollissa. Vaikka olin täysin varma rastin sijainnista, muiden suunnistajien meno sai pääni sekaisin. En havainnut kartalta asioita, kuten hakkuuaukiota. Lähdin etenemään suoraan ja kesken kaiken päätinkin siirtyä läheiselle polulle. Ei ole ajankäytöllisesti erityisen kannattavaa poukkoilla edestakaisin ja muuttaa mieltään moneen kertaan. Lopputuloksena toiseksi viimeinen sija. Suunta ei siis oikeastaan voi olla kuin ylöspäin. Ainakaan kovin paljon alemmas ei voi tippua. Olipa se hämmästyttävän tökkivää puolen vuoden tauon jälkeen.
Keskiviikkona juoksulenkillä tuntui alusta asti, että nyt kulkee hyvin. Syke pysy koko lenkin ajan hyvällä tasolla, askel oli kevyt ja vauhtikin oli reipasta. Olisikohan jotain kehitystä kunnossa tapahtunut? Toivotaan. Lenkillä sattui myös erikoisin asia ikinä. Olin kääntynyt muutama sata metriä aikaisemmin ison tien vierestä pienemmälle, asutusalueen läpi menevälle tielle, kun viereeni ajoi auto, jonka kuljettaja morjesteli ja kysyi voisiko hetken häiritä. Kuljettaja oli suurinpiirtein omaa ikäluokkaani oleva mieshenkilö. Pysähdyin kuuntelemaan mikä miehellä oli ongelmana. Vaivautuneesti ja sanoja haeskellen hän totesi, että näytin söpöltä (!) juostessani ja tiedusteli olenko pitkällä lenkillä ja mitäs sen jälkeen? MITÄ?? Iskyritys hikisenä lenkkeillessäni?? Tuotin miehelle pettymyksen toteamalla olevani jo varattu, jonka jälkeen hän käänsi autonsa ympäri ja lähti takasin siihen suuntaan mistä tulikin. Siis oliko se vielä kääntynyt jostain mun perään? Loppulenkki menikin hihitellessä tapahtuneelle.
Kotona kerroin äijälle tapahtumasta. Hän lupasi heti ostaa meille juoksumaton ja minä kuulemma juoksen tästä lähtien autotallissa. :)
Kesäfiilis alkaa ottaan mielestä valtaa ja kaukomaillekin olisi taas kova kaipuu. Eipä taida vaan tänä vuonna reissaaminen onnistua. Fiilistellään siis alla olevilla vanhoilla kuvilla pitkältä reissulta. Aurinkoista kesän odottelua kaikille, jotka siitä tykkää!
Keskiviikkona juoksulenkillä tuntui alusta asti, että nyt kulkee hyvin. Syke pysy koko lenkin ajan hyvällä tasolla, askel oli kevyt ja vauhtikin oli reipasta. Olisikohan jotain kehitystä kunnossa tapahtunut? Toivotaan. Lenkillä sattui myös erikoisin asia ikinä. Olin kääntynyt muutama sata metriä aikaisemmin ison tien vierestä pienemmälle, asutusalueen läpi menevälle tielle, kun viereeni ajoi auto, jonka kuljettaja morjesteli ja kysyi voisiko hetken häiritä. Kuljettaja oli suurinpiirtein omaa ikäluokkaani oleva mieshenkilö. Pysähdyin kuuntelemaan mikä miehellä oli ongelmana. Vaivautuneesti ja sanoja haeskellen hän totesi, että näytin söpöltä (!) juostessani ja tiedusteli olenko pitkällä lenkillä ja mitäs sen jälkeen? MITÄ?? Iskyritys hikisenä lenkkeillessäni?? Tuotin miehelle pettymyksen toteamalla olevani jo varattu, jonka jälkeen hän käänsi autonsa ympäri ja lähti takasin siihen suuntaan mistä tulikin. Siis oliko se vielä kääntynyt jostain mun perään? Loppulenkki menikin hihitellessä tapahtuneelle.
Kotona kerroin äijälle tapahtumasta. Hän lupasi heti ostaa meille juoksumaton ja minä kuulemma juoksen tästä lähtien autotallissa. :)
Kesäfiilis alkaa ottaan mielestä valtaa ja kaukomaillekin olisi taas kova kaipuu. Eipä taida vaan tänä vuonna reissaaminen onnistua. Fiilistellään siis alla olevilla vanhoilla kuvilla pitkältä reissulta. Aurinkoista kesän odottelua kaikille, jotka siitä tykkää!
Ajankohtainen aihe, tämä tulivuori Costa Ricassa
Tällänen karkki mulla joskus oli kesämenopelinä.
tiistai 29. syyskuuta 2009
Suoritettu
Nimittäin Kalevan Kierros. Niin se vaan meni ja äijät ja valkku sai hienosti kaikki kuusi lajia suoritettua. Hyvä hyvä!
Viimeisenä oli siis lauantaina suunnistus. Itsekin osallistuin ulkopuolisena kisailijana tähän mittelöön suunnistuskaverini kanssa. Me tosin valitsimme matkaksi vain puolikkaan eli ~12 km, kun täydelle matkalle mittaa kertyi ~21,5 km. Nämä matkat on siis ratamestarin ihannereiteillä, eli jokaiselle matkaa kertyi omien reittivalintojen ja pummien mukaan. Tavoitteena meidän viiden hengen tiimillä oli 2 palkintopallipaikkaa ja 3 mitalia. Tuliaiset olikin vähän paremmat eli 3 palkintopallipaikkaa ja viisi mitalia! Tätä täytynee selventää sen verran, että kaikki osallistujat saivat mitalin, valkun sarjassa ei ollut muita kilpailijoita ja minun ja kaverin sarjassa oli yhteensä neljä kilpailijaa. Mitalien lisääntynyt määrä johtuu siitä, että ennen kisaa emme olleet varmoja saavatko ulkopuoliset osallistujat mitaleja. ;-D
Kokonaisuudessaan kilpailu oli hyvin onnistunut. Sää oli mitä mahtavin ja reitti oli hyvin suunniteltu. Ei pelkkä läpijuoksu vaan joutui suunnistamaankin, mutta ei kuitenkaan niin paha, että olisi tuskanhiki pukannut pintaan. Maasto oli kohtuullisen rankka.
Itselleni on tämän kesän kahdessa suunnistuskilpailussa tullut joku kummallinen "kisa-flow". Homma sujuu ilman suurempia murheita ja mikä erikoisinta, mulla on hauskaa siellä matkan varrella! Nytkin oikein nautiskelin ja naureskelin (paitsi loppusuoralla kun polveen sattu perk****sti). Rupesinkin pohtimaan, että voiko tää olla joku pysyväkin kisaolotila? Eli pitäiskö koittaa muitakin kisoja, et onko niissä aina näin hauskaa? En ole meinaan ennen juuri missään kilpailuissa ollut.
Mitäs nyt sitten? Kalevan Kierros on ensi vuonna hajautettu reilummin pitkin poikin Suomea, mistä johtuen meidän porukasta ei välttämättä löydy sille kierrokselle lähtijöitä. Ajan ja rahan kulu kasvaisi liian suureksi. Itse olen pohtinut Pirkan Kierrosta, joka olisi ainakin lähiseudulla. Siinä ainoa mutta on soutu. Kyseinen laji ei oikein innosta. Voisiko sen korvata suunnistuksella? Siinä olisi mun makuun oleva kierros. Suunnistuksessa haluaisin vähän kisata. Jotain ajattelin itsellenikin keksiä ensi vuodeksi. Ja tuntuu se polte äijälläkin olevan, kun haaveilee vielä tämän vuoden Pirkan Hölkästäkin.
Viimeisenä oli siis lauantaina suunnistus. Itsekin osallistuin ulkopuolisena kisailijana tähän mittelöön suunnistuskaverini kanssa. Me tosin valitsimme matkaksi vain puolikkaan eli ~12 km, kun täydelle matkalle mittaa kertyi ~21,5 km. Nämä matkat on siis ratamestarin ihannereiteillä, eli jokaiselle matkaa kertyi omien reittivalintojen ja pummien mukaan. Tavoitteena meidän viiden hengen tiimillä oli 2 palkintopallipaikkaa ja 3 mitalia. Tuliaiset olikin vähän paremmat eli 3 palkintopallipaikkaa ja viisi mitalia! Tätä täytynee selventää sen verran, että kaikki osallistujat saivat mitalin, valkun sarjassa ei ollut muita kilpailijoita ja minun ja kaverin sarjassa oli yhteensä neljä kilpailijaa. Mitalien lisääntynyt määrä johtuu siitä, että ennen kisaa emme olleet varmoja saavatko ulkopuoliset osallistujat mitaleja. ;-D
Kokonaisuudessaan kilpailu oli hyvin onnistunut. Sää oli mitä mahtavin ja reitti oli hyvin suunniteltu. Ei pelkkä läpijuoksu vaan joutui suunnistamaankin, mutta ei kuitenkaan niin paha, että olisi tuskanhiki pukannut pintaan. Maasto oli kohtuullisen rankka.
Itselleni on tämän kesän kahdessa suunnistuskilpailussa tullut joku kummallinen "kisa-flow". Homma sujuu ilman suurempia murheita ja mikä erikoisinta, mulla on hauskaa siellä matkan varrella! Nytkin oikein nautiskelin ja naureskelin (paitsi loppusuoralla kun polveen sattu perk****sti). Rupesinkin pohtimaan, että voiko tää olla joku pysyväkin kisaolotila? Eli pitäiskö koittaa muitakin kisoja, et onko niissä aina näin hauskaa? En ole meinaan ennen juuri missään kilpailuissa ollut.
Mitäs nyt sitten? Kalevan Kierros on ensi vuonna hajautettu reilummin pitkin poikin Suomea, mistä johtuen meidän porukasta ei välttämättä löydy sille kierrokselle lähtijöitä. Ajan ja rahan kulu kasvaisi liian suureksi. Itse olen pohtinut Pirkan Kierrosta, joka olisi ainakin lähiseudulla. Siinä ainoa mutta on soutu. Kyseinen laji ei oikein innosta. Voisiko sen korvata suunnistuksella? Siinä olisi mun makuun oleva kierros. Suunnistuksessa haluaisin vähän kisata. Jotain ajattelin itsellenikin keksiä ensi vuodeksi. Ja tuntuu se polte äijälläkin olevan, kun haaveilee vielä tämän vuoden Pirkan Hölkästäkin.
torstai 6. elokuuta 2009
Sporttauksista
Enpä oo paljon urheilusta kertoillut viime aikoina (en tosin paljon muustakaan), mutta en toki ole sitä hylännyt. Laitetaan tähän väliin nyt joku pieni tilannekatsaus. Notta mitä on tullu tehtyä.
Fillarin renkaita oon kuluttanu paljon. Monella tavalla. Aamuna yhtenä piti lähtemäni pyöräileen niin takarengas oli täysin tyhjä. Vaikka on pistosuojatut ulkorenkaat ja kaikki. Tähän mun nykyiseen menopeliin on nyt vaihdettu molemmat etu- ja takarenkaat vissiin kahteen kertaan. Näitä ympäryskuntia oon sillä rullaillu pitkin kesää monta kertaa viikossa.
Hommasin toisenkin fillarin nykyisen rinnalle.
Tällä oon kolunnut pitkin metsiä. Toistaseks oon pysytelly lenkkipoluilla ja isommilla poluilla. Tosi hauskaa. Taitojen ja luottamuksen kartuttua muuttunee vielä hupaisammaks, kun uskaltaudun enemmän pelkille poluille. Olen tehnyt tuttavuutta myös lukkopoljinten kanssa. Molemmissa fillareissa on nyt yhdistelmäpolkimet. Vasta kerran oon pöllähtänyt niiden takia kyljelleni pusikkoon. Onneks olin maasturilla liikenteessä ja pienellä polulla, niin laskeutumisalustana oli pehmeä heinikko eikä asfaltti. Just sillä kohtaa sattu oleen nokkosista vapaa-aluekin, muuten ne oli levittäytyny ihan poluille asti. Aika kivasti polttelee käsivarsissa, kun yrittää sukkuloida niiden läpi...
Fillarointi on mukavaa kun maisema vaihtuu ja sillä saan pidettyä sykkeen kurissa niin tulee tuota pk-harjoitustakin tehtyä. Juosten syke tahtoo karata aina korkeelle ja kävellä en oikein malttais.
Rasteja on kierretty porukalla vähintään kerran, useimmiten kaks kertaa, viikossa. Jotenkin se alkaa nyt maistuun puulta ja tuntuun paikallaan junnaamiselta. Vähään aikaan ei oo sujunu niin kun vois sujua. Pohdin jo, että auttaisiko pieni tauko tästä lajista? Vai onko se vaan päinvastoin, että jos nyt pitää tauon niin sit mieleen jää vaan huonot fiilikset siitä lajista? Olen myös miettinyt, että miten tässä lajissa voi kehittyä? Siis muuten kun vuodesta toiseen juoksemalla rasteja ja joskus kymmenen vuoden päästä todeta et jotain kehitystä on tapahtunu. Fyysistä kuntoa saa tietysti juoksemalla, mutta entä tuo tekniikka? Miten sitä vois kehittää?
Pelkät juoksulenkit on jäänyt vähemmälle. Suunnilleen yksi viikossa tulee vedettyä. Tietysti tuolla suunnistusmetsässä liikun useimmiten juosten, eli reeniä tulee siinä. Säiden puolesta on ollut ihan mukava kesä, joten harmittaa ettei olla saatu biitsipelejä aikaiseksi. Se olis kivaa. Haluaisin sitäkin koittaa silleen ihan Oikeesti. Eli kahdella kahta vastaan. Yleensä pelataan isommalla porukalla. Tarvis vaan olla sit aika tasavertaset parit.
Sisäharrastukset on kesällä jääny täysin, kun haluan viettää mahdollisuuksien mukaan kaiken aurinkoisen ajan ulkona. Syksyn tullen nekin sieltä alkaa palautua mukaan kuvioihn. Lentopallovuoro on varattuna ja alkanee vissiin jo tällä viikolla. Ens viikolla vois palata Pumppitunnille niin lihaksetkin joutuis töihin ja eiköhän sadekeleillä tuo uimahallikin taas houkuttele. Ihan vielä en sentäs oo hiihtokelejä alkanu odotteleen. :-D Kesä, lämpö ja aurinko vaan on niin mukavia!
Pirkan hölkkä kiehtois tapahtumana. En vaan oikein tiedä, että onko musta juokseen niin pitkää matkaa? Syyskuussa on äijällä Kalevan Kierroksen suunnistus. Sinne sais osallistua ulkopuolisetkin. 12 tai 24 kilometrin suunnistus kuulostais kans jotenkin houkuttelevalta. Tarvii miettiä näitä.
Kun tuo Kalevan Kierroskin tuli puheeks, Niin. Juhannuksen jälkeen oli soutu. Ei kai kuulunut äijien lempilajeihin, mutta läpi meni ja pisteitä ropisi. Se siis soudettiin vuorosoutuveneellä tai sit yksin. Äijät souti vuoroo ja valkku yksin. Matka oli 50 kilometriä. Mä olin lähinnä valokuvaajan roolissa mukana. Soutu oli Lohjalla ja siitä kylästä ei tullut mun suosikkipaikkaa. Mut se olkoot sitten tarina erikseen, kun vaan joskus kerkeen naputtaan.
Seuraavaks vuorossa on pyöräily, Porissa viikon päästä ja matkaa 110 km. Sitten jäljellä onkin enää suunnistus syyskuussa. Niin vaan sekin kisa alkaa oleen loppusuoralla.
Fillarin renkaita oon kuluttanu paljon. Monella tavalla. Aamuna yhtenä piti lähtemäni pyöräileen niin takarengas oli täysin tyhjä. Vaikka on pistosuojatut ulkorenkaat ja kaikki. Tähän mun nykyiseen menopeliin on nyt vaihdettu molemmat etu- ja takarenkaat vissiin kahteen kertaan. Näitä ympäryskuntia oon sillä rullaillu pitkin kesää monta kertaa viikossa.
Hommasin toisenkin fillarin nykyisen rinnalle.
Tällä oon kolunnut pitkin metsiä. Toistaseks oon pysytelly lenkkipoluilla ja isommilla poluilla. Tosi hauskaa. Taitojen ja luottamuksen kartuttua muuttunee vielä hupaisammaks, kun uskaltaudun enemmän pelkille poluille. Olen tehnyt tuttavuutta myös lukkopoljinten kanssa. Molemmissa fillareissa on nyt yhdistelmäpolkimet. Vasta kerran oon pöllähtänyt niiden takia kyljelleni pusikkoon. Onneks olin maasturilla liikenteessä ja pienellä polulla, niin laskeutumisalustana oli pehmeä heinikko eikä asfaltti. Just sillä kohtaa sattu oleen nokkosista vapaa-aluekin, muuten ne oli levittäytyny ihan poluille asti. Aika kivasti polttelee käsivarsissa, kun yrittää sukkuloida niiden läpi...
Fillarointi on mukavaa kun maisema vaihtuu ja sillä saan pidettyä sykkeen kurissa niin tulee tuota pk-harjoitustakin tehtyä. Juosten syke tahtoo karata aina korkeelle ja kävellä en oikein malttais.
Rasteja on kierretty porukalla vähintään kerran, useimmiten kaks kertaa, viikossa. Jotenkin se alkaa nyt maistuun puulta ja tuntuun paikallaan junnaamiselta. Vähään aikaan ei oo sujunu niin kun vois sujua. Pohdin jo, että auttaisiko pieni tauko tästä lajista? Vai onko se vaan päinvastoin, että jos nyt pitää tauon niin sit mieleen jää vaan huonot fiilikset siitä lajista? Olen myös miettinyt, että miten tässä lajissa voi kehittyä? Siis muuten kun vuodesta toiseen juoksemalla rasteja ja joskus kymmenen vuoden päästä todeta et jotain kehitystä on tapahtunu. Fyysistä kuntoa saa tietysti juoksemalla, mutta entä tuo tekniikka? Miten sitä vois kehittää?
Pelkät juoksulenkit on jäänyt vähemmälle. Suunnilleen yksi viikossa tulee vedettyä. Tietysti tuolla suunnistusmetsässä liikun useimmiten juosten, eli reeniä tulee siinä. Säiden puolesta on ollut ihan mukava kesä, joten harmittaa ettei olla saatu biitsipelejä aikaiseksi. Se olis kivaa. Haluaisin sitäkin koittaa silleen ihan Oikeesti. Eli kahdella kahta vastaan. Yleensä pelataan isommalla porukalla. Tarvis vaan olla sit aika tasavertaset parit.
Sisäharrastukset on kesällä jääny täysin, kun haluan viettää mahdollisuuksien mukaan kaiken aurinkoisen ajan ulkona. Syksyn tullen nekin sieltä alkaa palautua mukaan kuvioihn. Lentopallovuoro on varattuna ja alkanee vissiin jo tällä viikolla. Ens viikolla vois palata Pumppitunnille niin lihaksetkin joutuis töihin ja eiköhän sadekeleillä tuo uimahallikin taas houkuttele. Ihan vielä en sentäs oo hiihtokelejä alkanu odotteleen. :-D Kesä, lämpö ja aurinko vaan on niin mukavia!
Pirkan hölkkä kiehtois tapahtumana. En vaan oikein tiedä, että onko musta juokseen niin pitkää matkaa? Syyskuussa on äijällä Kalevan Kierroksen suunnistus. Sinne sais osallistua ulkopuolisetkin. 12 tai 24 kilometrin suunnistus kuulostais kans jotenkin houkuttelevalta. Tarvii miettiä näitä.
Kun tuo Kalevan Kierroskin tuli puheeks, Niin. Juhannuksen jälkeen oli soutu. Ei kai kuulunut äijien lempilajeihin, mutta läpi meni ja pisteitä ropisi. Se siis soudettiin vuorosoutuveneellä tai sit yksin. Äijät souti vuoroo ja valkku yksin. Matka oli 50 kilometriä. Mä olin lähinnä valokuvaajan roolissa mukana. Soutu oli Lohjalla ja siitä kylästä ei tullut mun suosikkipaikkaa. Mut se olkoot sitten tarina erikseen, kun vaan joskus kerkeen naputtaan.
Seuraavaks vuorossa on pyöräily, Porissa viikon päästä ja matkaa 110 km. Sitten jäljellä onkin enää suunnistus syyskuussa. Niin vaan sekin kisa alkaa oleen loppusuoralla.
tiistai 16. kesäkuuta 2009
Mikkeli - Jukola
Kivaa Kivaa Kivaa!!!
Tunnelmia Jukolasta. Jännitys iski siinä vaiheessa päivää, kun pääsimme raviradan läheisyyteen lounaalle. Katselimme kisakeskusta ja paikkoja missä tapahtui mitäkin. Tuli oikein lauma perhosia vatsaan, syke nousi ja adrenaliini alkoi virrata. "Ei hitto, mun pitäis nyt sit IHAN OIKEESTI lähtee tosta juokseen rataa ympäri ja sit tuolta metsään". Keskittymiskyky katosi täysin. Osa joukkueestamme shoppaili kaupoissa, mutta enhän mä pystyny sellaseen paneutuun. Pyörin vaan sekavana ympäriinsä muitten perässä.
Lopulta pääsin vetään trikoot ja nastarit jalkaan, kiinnittään numerolapun rintaan ja lähteen emitin tarkastuksen ja nollauksen kautta verryttelyalueelle. Karttojen alla rivissä seisoskellessa jännitys oli aivan infernaalinen, mutta samantien, kun lähtölaukaus kajahti unohdin koko asian. Ensin juostiin tukka putkella ravirataa ympäri kunnes päästiin portista metsään ja alettiin ihmetellä karttoja. Suunnistus sujui yllättävän helposti. Reitin varrella tuntui, ettei tullut kuin yksi reilumpi pummi ja pari ylimäärästä rastia kävin varmuuden vuoksi tarkistamassa. Jälkikäteen analysoituna löytyi muutama muukin kohta, missä reitinvalinnan olisi voinut tehdä toisinkin. Tällä tasolla suuri osa reitistä meni jonoissa juostessa, mutta hauskaa se oli silti. Olin aivan innoissani ja vielä 800 metrin loppusuorallakin hymyilytti. Katsomon puolellakin joku hieman ihmetteli, että "sua vielä hymyilyttääkin". :)
Loppuaikani oli 1.29, mikä oli etukäteissuunnitelmissani aivan mahtava tulos. En todellisuudessa uskonut siihen pääseväni, mutta toisin sitten kävi. Juoksukunto olisi mahdollistanut vielä kovemman vauhdin, mutta suunnistus olisi saattanut siinä kärsiä. Pääasia, että jäi todella hyvä mieli. Taktiikka siis onnistui; telttamme oli pystytetty mm. Asikkalan Raikkaan (Minna Kaupin seura) ja Koo-Veen teltta-alueen viereen, jotta hyvä suunnistustaito imeytyisi meihin.
Illalla ja yöllä katseltiin Jukolan lähtö ja ensimmäinen vaihto. Muutama tunti pyörittiin kulkuväylän reunaan pystytetyssä teltassa ja viideltä aamulla noustiin taas katsomaan Jukolan ankkuriosuutta ja maaliin tuloa. Tuollainen valvominen on nykyään raskasta. Sunnuntai meni kuin krapulassa ja maanantainakin vielä väsytti. Nyt sitten analysoidaan reittejä, aikoja, rasteja, maastoa yms. Omia ja muiden.
Säästä. Ei osunut ennustukset ihan kohdilleen. Koko lauantain aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta ja oli kunnon hellekeli. Illalla Jukolan lähdön jälkeen tuli ukkoskuuro. Seuraava vesisade alkoi sunnuntaiaamuna, kun pakkailtiin autoa kotiinlähdön merkeissä. Parempi näin.
Järjestelyt. Kisakeskus oli aika poikkeavassa maastossa. Yleensä kaikki on pystytetty keskelle ei mitään. Nyt se oli rakenneltu raviradan, jäähallin ym rakennusten ympärille. Odotettavissa oli hyvät fasiliteetit. Ilmeisesti tähän ajatukseen oli nojattu hieman liikaa. Lisävessoja bajamajojen muodossa oli tuotu aivan liian vähän, joten vessoihin oli koko ajan pitkä jono. Erityisesti sisävessojen siisteydestä ei voi antaa kunniamainintaa. Onneksi sentäs paperi riitti koko ajan. Pointsit myös bajamajojen käsidesistä.
Ruokailun ensivaikutelma oli positiivinen. Jokaiselle ruokalajille oli oma kassansa ja jononsa. Ruokaa sai reilun annoksen. Ruoka kuitenkin loppui kesken illan. Puuroa tosin riitti. Aamulla aamupalasetin myynti alkoi kello viisi. Menimme syömään hieman seitsemän jälkeen, jolloin ne oli jo loppuneet. Puuroa riitti edelleen. Aamulla puuroa myytiin kahdesta jonosta, joissa ymmärrettävissä oli kauhea ruuhka. Kymmenkunta kassaa ja jonoa loisti tyhjyyttään. Miksi sitä ei voitu myydä joka luukusta? Elin siis viikonlopun omien eväiden lisäksi puurolla ja karkeilla. Onneksi puuro oli hyvää.
Mitään kauppaa, josta olisi saanut elintarvikkeita, ei alueella ollut. Moni jäi kaipaamaan esimerkiksi jugurttia. Grilli ja karkkikioski kyllä löytyi.
Kuvittelisin näiden kuitenkin olevan asioita, joista on kertynyt tilastoa jo monen monilta vuosilta. Ei urheilutapahtumassa pitäisi ruuan loppua. Vaikka kuinka olisi puuroa tarjolla.
Joka tapauksessa; Hyvinkää - Jukola 2010 odottaa!
Tunnelmia Jukolasta. Jännitys iski siinä vaiheessa päivää, kun pääsimme raviradan läheisyyteen lounaalle. Katselimme kisakeskusta ja paikkoja missä tapahtui mitäkin. Tuli oikein lauma perhosia vatsaan, syke nousi ja adrenaliini alkoi virrata. "Ei hitto, mun pitäis nyt sit IHAN OIKEESTI lähtee tosta juokseen rataa ympäri ja sit tuolta metsään". Keskittymiskyky katosi täysin. Osa joukkueestamme shoppaili kaupoissa, mutta enhän mä pystyny sellaseen paneutuun. Pyörin vaan sekavana ympäriinsä muitten perässä.
Lopulta pääsin vetään trikoot ja nastarit jalkaan, kiinnittään numerolapun rintaan ja lähteen emitin tarkastuksen ja nollauksen kautta verryttelyalueelle. Karttojen alla rivissä seisoskellessa jännitys oli aivan infernaalinen, mutta samantien, kun lähtölaukaus kajahti unohdin koko asian. Ensin juostiin tukka putkella ravirataa ympäri kunnes päästiin portista metsään ja alettiin ihmetellä karttoja. Suunnistus sujui yllättävän helposti. Reitin varrella tuntui, ettei tullut kuin yksi reilumpi pummi ja pari ylimäärästä rastia kävin varmuuden vuoksi tarkistamassa. Jälkikäteen analysoituna löytyi muutama muukin kohta, missä reitinvalinnan olisi voinut tehdä toisinkin. Tällä tasolla suuri osa reitistä meni jonoissa juostessa, mutta hauskaa se oli silti. Olin aivan innoissani ja vielä 800 metrin loppusuorallakin hymyilytti. Katsomon puolellakin joku hieman ihmetteli, että "sua vielä hymyilyttääkin". :)
Loppuaikani oli 1.29, mikä oli etukäteissuunnitelmissani aivan mahtava tulos. En todellisuudessa uskonut siihen pääseväni, mutta toisin sitten kävi. Juoksukunto olisi mahdollistanut vielä kovemman vauhdin, mutta suunnistus olisi saattanut siinä kärsiä. Pääasia, että jäi todella hyvä mieli. Taktiikka siis onnistui; telttamme oli pystytetty mm. Asikkalan Raikkaan (Minna Kaupin seura) ja Koo-Veen teltta-alueen viereen, jotta hyvä suunnistustaito imeytyisi meihin.
Illalla ja yöllä katseltiin Jukolan lähtö ja ensimmäinen vaihto. Muutama tunti pyörittiin kulkuväylän reunaan pystytetyssä teltassa ja viideltä aamulla noustiin taas katsomaan Jukolan ankkuriosuutta ja maaliin tuloa. Tuollainen valvominen on nykyään raskasta. Sunnuntai meni kuin krapulassa ja maanantainakin vielä väsytti. Nyt sitten analysoidaan reittejä, aikoja, rasteja, maastoa yms. Omia ja muiden.
Säästä. Ei osunut ennustukset ihan kohdilleen. Koko lauantain aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta ja oli kunnon hellekeli. Illalla Jukolan lähdön jälkeen tuli ukkoskuuro. Seuraava vesisade alkoi sunnuntaiaamuna, kun pakkailtiin autoa kotiinlähdön merkeissä. Parempi näin.
Järjestelyt. Kisakeskus oli aika poikkeavassa maastossa. Yleensä kaikki on pystytetty keskelle ei mitään. Nyt se oli rakenneltu raviradan, jäähallin ym rakennusten ympärille. Odotettavissa oli hyvät fasiliteetit. Ilmeisesti tähän ajatukseen oli nojattu hieman liikaa. Lisävessoja bajamajojen muodossa oli tuotu aivan liian vähän, joten vessoihin oli koko ajan pitkä jono. Erityisesti sisävessojen siisteydestä ei voi antaa kunniamainintaa. Onneksi sentäs paperi riitti koko ajan. Pointsit myös bajamajojen käsidesistä.
Ruokailun ensivaikutelma oli positiivinen. Jokaiselle ruokalajille oli oma kassansa ja jononsa. Ruokaa sai reilun annoksen. Ruoka kuitenkin loppui kesken illan. Puuroa tosin riitti. Aamulla aamupalasetin myynti alkoi kello viisi. Menimme syömään hieman seitsemän jälkeen, jolloin ne oli jo loppuneet. Puuroa riitti edelleen. Aamulla puuroa myytiin kahdesta jonosta, joissa ymmärrettävissä oli kauhea ruuhka. Kymmenkunta kassaa ja jonoa loisti tyhjyyttään. Miksi sitä ei voitu myydä joka luukusta? Elin siis viikonlopun omien eväiden lisäksi puurolla ja karkeilla. Onneksi puuro oli hyvää.
Mitään kauppaa, josta olisi saanut elintarvikkeita, ei alueella ollut. Moni jäi kaipaamaan esimerkiksi jugurttia. Grilli ja karkkikioski kyllä löytyi.
Kuvittelisin näiden kuitenkin olevan asioita, joista on kertynyt tilastoa jo monen monilta vuosilta. Ei urheilutapahtumassa pitäisi ruuan loppua. Vaikka kuinka olisi puuroa tarjolla.
Joka tapauksessa; Hyvinkää - Jukola 2010 odottaa!
perjantai 12. kesäkuuta 2009
Jännitystä ilmassa
Huomenna kello 15 seison 1006:n muun kanssa Mikkelin raviradalla, kun lähtölaukaus kajahtaa napataan kartat ja sännätään matkaan. Kuluva viikko on edennyt erilaisten ja eri asioista johtuvien jännitystilojen seurassa. Eilen loppui varsinaisen suunnistuksen jännittäminen. Kroppa tais tajuta, ettei sille voi enää tehdä mitään. Menee niin kun menee. Pidimme illalla pienellä porukalla vielä miittinkiä aiheesta "mitä pakkaan mukaan". Tämähän on kuin pienenä lähtö ensimmäiselle partioleirille! MIkkelissä pitäisi sataa ja ukkostaa perjantai-illasta sunnuntaiaamuun. Päädyimme siihen, että silloin kun ei ole trikoissa, on siis viisainta pukeuta kumisaappaisiin ja rehelliseen kunnon sadeasuun. Päänvaivaa on aiheuttanut myös ruokailu ennen kisaa. Starttaamme matkaan tampereen seudulta kahdeksan aikaan aamulla eli edessä on kuitenkin aika monta tuntia ennen suoritusta. Oman kroppani tuntien minun ei kannata syödä välipalakeksejä suurempaa ainakaan kolmeen-neljään tuntiin ennen lähtöä. Eilen päädyin selviämään omilla eväillä kisaan asti ja sen jälkeen siirryn sitten järjestäjien tarjoamien palvelujen pariin.
Koko joukkue on aivan innoissaan lähdössä ja se on pääasia! Tällä hetkellä olo on varsin levollinen. Eiköhän ne perhoset vielä illan mittaan vatsaan löydä.
Koko joukkue on aivan innoissaan lähdössä ja se on pääasia! Tällä hetkellä olo on varsin levollinen. Eiköhän ne perhoset vielä illan mittaan vatsaan löydä.
keskiviikko 20. toukokuuta 2009
Rastikauhu
Sanotaan, että korkeushyppääjillä esiintyy rimakauhua. Rastikauhu ei taida olla yhtä tunnettu käsite. Sellaisen termin itselleni kuitenkin kehittelin. Viimeisimmät suunnistukset on mennyt metsään, mikä sananmukaisesti on tietysti ihan hyvä juttu, mutta valitettavasti ovat menneet väärään metsään. Kaikki on hyvin niin kauan kun lähistöllä on polkuja tai muita selkeitä merkkejä ja tehdään vain lyhyitä poikkeamia umpipusikkoon. Mutta auta armias kun tulee pitkä rastiväli keskellä eimitään. Eli kun pitää ruveta Suunnistaan.
Kauhu iskee. Aivot lopettaa niille annetun ainoan tehtävänsä, jalat sotkee edestakaisin ja silmät ei suostu näkemään. Etukäteen olen tehnyt selkeän reittisuunnitelman. Tuosta tuonne ja siitä tuonne. Paras ratkaisu minun taidoilleni. Ehei. Muut lähteekin tuonne. Mistä ne menee? Suoraan. Pitäiskö itsekin sittenkin? Joo. Sinne. Jaahas. Nyt ne muut ravas näkymättömiin. Mihinkäs sitten? Jatkanko? Näyttääköhän tää kompassi nyt oikeesti ihan oikeen? Mikähän kivi toi on? Tai tää metsätraktorin ura, onkohan kartassa? Ei näistä korkeuskäyristäkään ota mitään selvää. Palaan takaisin suunnitelmaani. Vähän takaisin päin ja polkua juosten tuonne. No niin, tästä siis suunnalla suoraan rastille. Tuohon suuntaan. Mitäs noi kaikki pyörii tuolla, vaikka mun kompassin mukaan rasti on tuolla? Hitto, tää ei näytä oikein. Meen siis tonne missä muutkin. Jaa, tää onkin väärä rasti. Anteeks, näyttäisitkö missä mä mahdan olla? Kiitos. Se rasti on siis just siellä mihin kompassi näytti. Toi letka menee sinne. Perään. Siinähän se. Voi helv****! Miks en taas luottanut omaan suunnitelmaan ja kompassiini?? Aikaa ei mennyt kun 20 minuuttia tähän YHTEEN rastiin. Voi taivas!
Tällästä se nyt on ollu. Ihan tämä oma pääkoppa siis pettää. Joka kerta olen ajatellut että nyt teen sen oman suorituksen ja annan niiden muiden mennä mistä menee. Itse kuitenkin tiedän millaisessa maastossa etenemiseni on nopeinta ja kuinka pitkä kierto kannattaa tehdä verrattuna suoraan rämpimiseen. Mutta ei. Joka kerta tuo jossain vaiheessa on iskenyt. Millä siitä pääsee eroon? Kompassiin luotto on karissut kun se on niin hidas ettei pysy juostessa suunnassa. Kyllä se pysähtyessä oikein näyttää, mutta jostain syystä olen alkanut sitäkin aina epäillä. Sairasta.
Venloihin on ilmottautunut ennätysmäärä joukkueita, 987 kappaletta. Hyvä juttu; metsässä on varmasti kavereita koko ajan ja voi kysellä missä ollaan menossa jos hukkuu kartalta. Ja rasteille juostaan jonossa, tarvii vain osata valita oikea jono. Huono juttu; kun on noin paljon väkeä niin tuon oman pään pitäminen on varmaan ihan toivotonta.
Nyt kaivattais onnistumista. Josko se itseluottamus siitä taas lähtis nousuun. Kun ei viime kesänä tälläsiä esiintyny.
Kauhu iskee. Aivot lopettaa niille annetun ainoan tehtävänsä, jalat sotkee edestakaisin ja silmät ei suostu näkemään. Etukäteen olen tehnyt selkeän reittisuunnitelman. Tuosta tuonne ja siitä tuonne. Paras ratkaisu minun taidoilleni. Ehei. Muut lähteekin tuonne. Mistä ne menee? Suoraan. Pitäiskö itsekin sittenkin? Joo. Sinne. Jaahas. Nyt ne muut ravas näkymättömiin. Mihinkäs sitten? Jatkanko? Näyttääköhän tää kompassi nyt oikeesti ihan oikeen? Mikähän kivi toi on? Tai tää metsätraktorin ura, onkohan kartassa? Ei näistä korkeuskäyristäkään ota mitään selvää. Palaan takaisin suunnitelmaani. Vähän takaisin päin ja polkua juosten tuonne. No niin, tästä siis suunnalla suoraan rastille. Tuohon suuntaan. Mitäs noi kaikki pyörii tuolla, vaikka mun kompassin mukaan rasti on tuolla? Hitto, tää ei näytä oikein. Meen siis tonne missä muutkin. Jaa, tää onkin väärä rasti. Anteeks, näyttäisitkö missä mä mahdan olla? Kiitos. Se rasti on siis just siellä mihin kompassi näytti. Toi letka menee sinne. Perään. Siinähän se. Voi helv****! Miks en taas luottanut omaan suunnitelmaan ja kompassiini?? Aikaa ei mennyt kun 20 minuuttia tähän YHTEEN rastiin. Voi taivas!
Tällästä se nyt on ollu. Ihan tämä oma pääkoppa siis pettää. Joka kerta olen ajatellut että nyt teen sen oman suorituksen ja annan niiden muiden mennä mistä menee. Itse kuitenkin tiedän millaisessa maastossa etenemiseni on nopeinta ja kuinka pitkä kierto kannattaa tehdä verrattuna suoraan rämpimiseen. Mutta ei. Joka kerta tuo jossain vaiheessa on iskenyt. Millä siitä pääsee eroon? Kompassiin luotto on karissut kun se on niin hidas ettei pysy juostessa suunnassa. Kyllä se pysähtyessä oikein näyttää, mutta jostain syystä olen alkanut sitäkin aina epäillä. Sairasta.
Venloihin on ilmottautunut ennätysmäärä joukkueita, 987 kappaletta. Hyvä juttu; metsässä on varmasti kavereita koko ajan ja voi kysellä missä ollaan menossa jos hukkuu kartalta. Ja rasteille juostaan jonossa, tarvii vain osata valita oikea jono. Huono juttu; kun on noin paljon väkeä niin tuon oman pään pitäminen on varmaan ihan toivotonta.
Nyt kaivattais onnistumista. Josko se itseluottamus siitä taas lähtis nousuun. Kun ei viime kesänä tälläsiä esiintyny.
tiistai 12. toukokuuta 2009
Kuluttajan oikeudella
Äijälle ostettiin viime vuoden heinäkuussa sykemittari. Mittari oli silloin tarjouksessa, koska kyseessä oli "vanha", poistuva malli. Kotona todettiin, ettei mittari ota yhteyttä sykevyöhön ollenkaan, joten ei kun vaihtoon. Kaupasta annettiin heti uusi tuote tilalle ja testattiin jo paikanpäällä, että se toimii. Viime aikoina tämä mittari on taas temppuillut. Näyttää ihan mitä huvittaa. Jos näyttää. Kävin viime viikon keskiviikkona kaupassa, josta mittari ostettiin ja otin sen taas mukaani. Kerroin myyjälle että taas on ongelmia ja kahden viikon päässä siintää maraton eli tarttis saada toimiva mittari. Kyseinen malli on siis jo myyty loppuun eli vaihto ei onnistunut heti siinä. Kauppiaan täytyi kysyä mittarin edustajalta, että mitä saavat tehdä ja koska kello oli yli neljä, se ei onnistuisi ennen seuraavaa päivää. Siihen en suostunut, että olisivat lähettäneet mittarin edustajalle ja sieltä olisi joskus tullut mittari korjattuna tai uusi tuote tilalle. Aikaa kun ei ollut kuin se kaksi viikkoa. Sovittiin sitten niin, että soittavat seuraavana päivänä ja silloin olisi saatava tilalle uusi mittari tai kauppa purettava.
Edustaja soittikin seuraavana päivänä ja lupasi laittaa korvaavan tuotteen heti postiin. Eilen se sitten tuli. Kyseisen valmistajan uusin sykemittarimalli kaikilla mahdollisilla hienouksilla varustettuna. Ja vielä juomapullo kaupan päälle. Hyvähyvä! Tämän mallin ovh-hinta on nelinkertainen siihen verrattuna mitä vanhasta maksettiin. Täytyy todeta, että tämä "hyvitys" pompsautti meidän taloudessa uppoamassa olleen merkin mielikuvan aika reilusti takaisin pinnalle. Toivottavasti nyt sitten vaan toimii.
Toinen palautusprosessin alla oleva tuote on minun emit (rastien leimaus- ja ajanottovempula). Ostin sen kolmisen viikkoa sitten. Kaksi ensimmäistä suunnistuskertaa toimi oikein hyvin. Viime viikon maanantain rasteilla maalissa siitä ei saatu mitään ulos. Tulospalvelun järjestelmä ei tunnistanut korttia ollenkaan. Kävin testauttamassa sen suunnistajan kaupassa ja siellä tuntui toimivan ihan hyvin. Epäilin, että olin vain lähdössä nollannut sen huolimattomasti. Torstaina rasteilla toimi taas hyvin. Mutta eilen maanantainrasteilla sama ongelma tuli eteen. Lähdössä oikein tuijottamalla tuijotin nollausvalon välähtelyä, eikä siinä ollut mitään häiriötä. Maalissa ei koko korttia näkynyt järjestelmässä. Koitettiin kolmella eri laitteella mutta ei. Tulospalvelukin alkoi jo epäillä oman järjestelmänsä toimintaa ja yhteensopivuutta uusien korttien kanssa. Kaverillani on kuitenkin sarjanumeroltaan viereinen emit niin tuskin vika siinäkään on. Huomenna siis taas suunnistajan kauppaan ja emit vaihtoon. Onneksi siinäkin on viiden vuoden takuu. On vaan erikoista, että jossain toimii ja toisaalla ei. Iltarastien tulospalvelukin pyysi saada tiedon, mikäli selviää, mistä vika johtuu.
Edustaja soittikin seuraavana päivänä ja lupasi laittaa korvaavan tuotteen heti postiin. Eilen se sitten tuli. Kyseisen valmistajan uusin sykemittarimalli kaikilla mahdollisilla hienouksilla varustettuna. Ja vielä juomapullo kaupan päälle. Hyvähyvä! Tämän mallin ovh-hinta on nelinkertainen siihen verrattuna mitä vanhasta maksettiin. Täytyy todeta, että tämä "hyvitys" pompsautti meidän taloudessa uppoamassa olleen merkin mielikuvan aika reilusti takaisin pinnalle. Toivottavasti nyt sitten vaan toimii.
Toinen palautusprosessin alla oleva tuote on minun emit (rastien leimaus- ja ajanottovempula). Ostin sen kolmisen viikkoa sitten. Kaksi ensimmäistä suunnistuskertaa toimi oikein hyvin. Viime viikon maanantain rasteilla maalissa siitä ei saatu mitään ulos. Tulospalvelun järjestelmä ei tunnistanut korttia ollenkaan. Kävin testauttamassa sen suunnistajan kaupassa ja siellä tuntui toimivan ihan hyvin. Epäilin, että olin vain lähdössä nollannut sen huolimattomasti. Torstaina rasteilla toimi taas hyvin. Mutta eilen maanantainrasteilla sama ongelma tuli eteen. Lähdössä oikein tuijottamalla tuijotin nollausvalon välähtelyä, eikä siinä ollut mitään häiriötä. Maalissa ei koko korttia näkynyt järjestelmässä. Koitettiin kolmella eri laitteella mutta ei. Tulospalvelukin alkoi jo epäillä oman järjestelmänsä toimintaa ja yhteensopivuutta uusien korttien kanssa. Kaverillani on kuitenkin sarjanumeroltaan viereinen emit niin tuskin vika siinäkään on. Huomenna siis taas suunnistajan kauppaan ja emit vaihtoon. Onneksi siinäkin on viiden vuoden takuu. On vaan erikoista, että jossain toimii ja toisaalla ei. Iltarastien tulospalvelukin pyysi saada tiedon, mikäli selviää, mistä vika johtuu.
tiistai 28. huhtikuuta 2009
Suokaste
Kolmet rastit on jo takana. Ensimmäiset oli Lamminpäässä ja nastarit tuli todella tarpeeseen. Jäätä ja lunta oli vielä reilusti, joten piikeistä oli hyötyä. Kun vaan uskalsi ruveta oikeesti luottaan niihin ja niiden pitoon. Otin 4 km:n reitin. Olosuhteisiin nähden meni ihan kivasti, mitä nyt yhden rastin hain kahteen kertaan. Ykkösen jälkeen ei siis tuukaan vitonen?!
Toisilla rasteilla olikin sitten kotikenttäetu. Helppoa, osittain korttelisuunnistusta ympäri Pirkkalan keskustaa. Ei juuri tarvinnut kartasta katsoa kuin paikka missä rasti on ja juosta sinne. Pientä hämmennystä aiheutti metsän keskeltä vapaana vastaan juossut vyötärön korkuinen koira. Onneksi kyseessä oli ystävällinen tapaus vaikka haukkuen lähestyikin. Pisteet myös koiran omistajille. Kun he tajusivat, että metsässä on nyt aika paljon muitakin kulkijoita, niin ottivat koiran kiinni. Joku voisi pelästyä pahemminkin tuon kokoista irrallaan juoksevaa koiraa. Tuloksista mainittakoon sen verran, että olin 5,6 km:n reitilläni paras nainen! No, naisia oli yhteensä kolme ja näiden kahden lisäksi taakseni jäi ainoastaan yksi mies. Eipä siinä ajassa siis suurta hurraamista ollut.
Kolmannet rastit juostiin Linnainmaalla/Leinolassa ja matkaksi valitsin 5 km. Mahtava sää sai niin suuren määrän suunnistajia liikkeelle, että järjestäjiltä loppuivat kartat kesken. Luovutin omanikin maaliin tultuani seuraavalle. Valtava ihmismäärä aiheutti myös suunnistukseen hieman jonossa juoksemista. Aika helposti sitä sortui kartan tarkkailemisen sijasta lähtemään vain muiden perässä, kun ei ollut ihan varma suunnasta. Loppusuoralla nastarini saivat ensimmäisen kunnon suokasteen. Huomasin kyllä, että nyt on todella märkää edessä, mutta heti ei silmiin osunut kiertotietä niin menin läpi. Polvia myöten. Se suon ja hien tuoksu niissä kengissä on sitten niin kiva kotona!
Nämä kolmannet rastit olivat samalla ensimmäiset firmaliigan rastit. Meiltä töistä on ilmoitettu joukkue mukaan ja minäkin kirjasin itseni sinne. Nyt olen sitten piireissä. Heti aamulla tuli työkaverit kyseleen kuinka meni ja käymään läpi reittejä ja aikoja. Hih! Varmasti sivullisen korvin omituista sakkia.
Hieno harrastus! Oon taas aivan innoissani. Tästä se kesä lähtee!
Toisilla rasteilla olikin sitten kotikenttäetu. Helppoa, osittain korttelisuunnistusta ympäri Pirkkalan keskustaa. Ei juuri tarvinnut kartasta katsoa kuin paikka missä rasti on ja juosta sinne. Pientä hämmennystä aiheutti metsän keskeltä vapaana vastaan juossut vyötärön korkuinen koira. Onneksi kyseessä oli ystävällinen tapaus vaikka haukkuen lähestyikin. Pisteet myös koiran omistajille. Kun he tajusivat, että metsässä on nyt aika paljon muitakin kulkijoita, niin ottivat koiran kiinni. Joku voisi pelästyä pahemminkin tuon kokoista irrallaan juoksevaa koiraa. Tuloksista mainittakoon sen verran, että olin 5,6 km:n reitilläni paras nainen! No, naisia oli yhteensä kolme ja näiden kahden lisäksi taakseni jäi ainoastaan yksi mies. Eipä siinä ajassa siis suurta hurraamista ollut.
Kolmannet rastit juostiin Linnainmaalla/Leinolassa ja matkaksi valitsin 5 km. Mahtava sää sai niin suuren määrän suunnistajia liikkeelle, että järjestäjiltä loppuivat kartat kesken. Luovutin omanikin maaliin tultuani seuraavalle. Valtava ihmismäärä aiheutti myös suunnistukseen hieman jonossa juoksemista. Aika helposti sitä sortui kartan tarkkailemisen sijasta lähtemään vain muiden perässä, kun ei ollut ihan varma suunnasta. Loppusuoralla nastarini saivat ensimmäisen kunnon suokasteen. Huomasin kyllä, että nyt on todella märkää edessä, mutta heti ei silmiin osunut kiertotietä niin menin läpi. Polvia myöten. Se suon ja hien tuoksu niissä kengissä on sitten niin kiva kotona!
Nämä kolmannet rastit olivat samalla ensimmäiset firmaliigan rastit. Meiltä töistä on ilmoitettu joukkue mukaan ja minäkin kirjasin itseni sinne. Nyt olen sitten piireissä. Heti aamulla tuli työkaverit kyseleen kuinka meni ja käymään läpi reittejä ja aikoja. Hih! Varmasti sivullisen korvin omituista sakkia.
Hieno harrastus! Oon taas aivan innoissani. Tästä se kesä lähtee!
maanantai 20. huhtikuuta 2009
Koskaan ei koskaan
Vannomatta paras. Ja mitä muita viisauksia näitä nyt on. Aikanaan pohdiskelin trikoiden, omien reisien ja HK:n blöön yhteyttä. Sen kumosin lauantaina ja ostin elämäni ensimmäiset juoksutrikoot. Pitipä tääkin päivä nähdä. Eivät sentään ole koko pinkit vaan pääväritykseltään mustat mutta tottakai pinkki vauhtiraita pitää olla! Sen verran pitää itseään kehua (montakohan kertaa olen teille jo tätä toitottanut...?), että on mukava huomata tämän hullunmoisen urheilun aiheuttavan jotain muutoksia kropassa. Vielä vuosi sitten tuli aina tuskan hiki, ahdistus, paha mieli, itku, hammasten kiristys ja ties mikä sovituskopissa ihan vaan vaikka farkkuja sovittaessa. Vain harva malli tuntui istuvan ja oma keskivartalo näytti peilistä kaikkea muuta kuin miellyttävältä silmään (tiedoksi: meille ei ole kotiin "ehditty" vielä hankkia kokovartalopeiliä). Vähitellen jotain on kuitenkin tapahtunut ja edes niitä trikoita sovitellessa ei tullut ällötystä. Oli suorastaan ilahduttavaa huomata kuinka ne päällä pyöriessä reisistä erottui lihakset. Vau! Ei sillä etteikö "tiivistettävää" vieläkin riittäisi mutta tällaiset hetket ja havainnot lisäävät kummasti motivaatiota taas kirmailla pitkin metsiä ja saleja.
Toinen hankinta minkä tein oli suunnistuskengät. Eli sisäpiirislangilla nastarit. Otin niistä oikein kuvan, kun ovat vielä puhtaat ja siistit.
Tänään pääsen tositoimiin niitä testaan, joten näin puhtaina niitä tuskin enää koskaan tullaan näkemään. Tuntuivat jalkaan istuvilta ja kevyiltä, toivotaan että ovat sitä metsässäkin. Tänään alkaa siis osaltani tämän kesän rasteilla juoksu. Voi olla aluksi taas vaikeeta.
Tänään on muutenkin tiedossa aktiivinen päivä. Soluttauduin mukaan kaverin työporukan Pilates-kurssille. Sinne säntään suoraan töistä ja sieltä kirmataan sitten rasteille. Vähän hirvittää, kun reisi- ja perslihakset ovat vielä jökissä perjantaisen pumpin jäljiltä (kahden viikon tauko ei ollut hyvä juttu). Ensin pitäisi rääkätä juuri tuota keskivartaloa pilateksessa ja iltarastit ovat tietenkin Lamminpäässä, mikä tarkoittaa harjun ylös-alas juoksemista siis lisää rääkkiä reisille ja takapuolelle. Auts, tekee pahaa pelkkä ajatuksin. Vaihtoehtoja ei vaan oikein ole, kun kesäkuun puolen välin Venlat tuntuu jo tuskan hikenä niskavilloissa.
Toinen hankinta minkä tein oli suunnistuskengät. Eli sisäpiirislangilla nastarit. Otin niistä oikein kuvan, kun ovat vielä puhtaat ja siistit.
Tänään pääsen tositoimiin niitä testaan, joten näin puhtaina niitä tuskin enää koskaan tullaan näkemään. Tuntuivat jalkaan istuvilta ja kevyiltä, toivotaan että ovat sitä metsässäkin. Tänään alkaa siis osaltani tämän kesän rasteilla juoksu. Voi olla aluksi taas vaikeeta.
Tänään on muutenkin tiedossa aktiivinen päivä. Soluttauduin mukaan kaverin työporukan Pilates-kurssille. Sinne säntään suoraan töistä ja sieltä kirmataan sitten rasteille. Vähän hirvittää, kun reisi- ja perslihakset ovat vielä jökissä perjantaisen pumpin jäljiltä (kahden viikon tauko ei ollut hyvä juttu). Ensin pitäisi rääkätä juuri tuota keskivartaloa pilateksessa ja iltarastit ovat tietenkin Lamminpäässä, mikä tarkoittaa harjun ylös-alas juoksemista siis lisää rääkkiä reisille ja takapuolelle. Auts, tekee pahaa pelkkä ajatuksin. Vaihtoehtoja ei vaan oikein ole, kun kesäkuun puolen välin Venlat tuntuu jo tuskan hikenä niskavilloissa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)