Puolihiihtoo

Ensimmäinen hiihtotapahtuma edessä. Ilmottauduin Pirkan Hiihdon puolimatkalle, vapaalla tyylillä. Koitos on edessä maaliskuun ensimmäisenä sunnuntaina. Jännityksellä odotan mitä tästäkin tulee. Nyt vaan reeniä ja pitkää lenkkiä. Tavoitteena maalilinjan ylitys suksilla ja sen puolikkaan mitalin tuominen kotiin. Kiva olis etten olis viimenen sarjassani, mutta ei sekään sit niin tarkkaa oo.

Puolijuoksua

Keväälle olisi suunnitelmissani yksi juoksukisa. Elämäni ensimmäinen. Työnantaja maksaa osallistumisen Ideapark-juoksuun, joten kaikki mitä annetaan on otettava. 

En vaan osaa päättää osallistuisinko kympille vai puolikkaalle. Kymppi olis varma valinta. Tiedän pääseväni sen varmasti läpi. Puolikas ehkä houkuttelis enemmän. Mitäs jos se onkin liikaa? Kisa on kuitenkin jo keväällä, niin ehtiikö reenaan vielä tarpeeksi? Ottaen huomioon, että hiihdän niin pitkään, kun on hiihtokelejä. Minkälainen reitti on? Jos se on kovin mäkinen tai muuten raskas, niin olisko kymppi kuitenkin parempi valinta? Josko sitten myöhemmin kesällä juoksis jossain puolikkaan? Kymppi on kuitenkin aika vähän. Työpaikalta lauma heikkokuntoisempia (ainakin mun kuvitelmissa) äijiä menee kympille. Olishan se sit noloo ollakin hitaampi kun ne. Puolikkaalla ei olis sitä riskiä. ;-P Mutta noloo se puolikkaan keskeyttäminenkin olis. Ihan kun sillä olis mitään merkitystä muille kun itelleni...! Vielä 15 päivää aikaa tehdä päätös. Osallistun kyllä, mutta kummalle matkalle?

Vaihtovirtaa ja tasavirtaa

Liput hankittuna AC/DC:n keikalle Ratinan stadionille kesäkuun eka päivä. Jee! En varsinaisesti voi sanoa olevani suuri AC/DC -fani. Päässäni se kuitenkin kuuluu asioihin, jotka pitää kokea, kun mahdollisuus tarjotaan. Sinne siis.

Sama tilanne oli viime kesän Brucen keikalla. Vaikka en faniklubiin kuulukaan, niin tunnelma ja meininki oli niin hyvää, että kannatti kokea. Silloin päätin, että tuo eri keikoilla käynti ei ole hassumpaa puuhaa.

Leivinuuni

Luolan takkahuonetta hallitsee yhdistetty takka-leivinuuni. Kolme vuotta ollaan asusteltu ja takka on erittäin ahkerassa käytössä, mutta leivinuunia en oo jotenkin uskaltautunu vielä koittaan. Ei oo ollu oikein minkäänlaista tietoo sen lämmittämisestä ja käyttötavoista. Googlen ja työkaverin ystävällisellä avustuksella rohkaistuin ja päätin tehdä sillä ruokaa.

Päätin aloittaa helposta ruokalajikkeesta, joka valmistuu hauduttamalla. Sitä varten leivinuuni lämpiää riittävästi pelkästään sillä, että polttaa takassa puita. Korkeamman lämpötilan saavuttamiseksi tarvitsee puita polttaa leivinuuniosiossa. Siihen tarvitsee perehtyä erikseen. Joululahjaksi saimme komean valurautapadan niin sekin innoitti tähän testiin.

Kerrottakoon vielä sen verran taustaa, että tarkoituksena oli lähteä lauantaina piiitkälle hiihtolenkille ja ruoka valmistuisi sillä välin leivinuunissa. Tähänkin matkaan tuli pieni mutka, kun stressivatsani ärsyyntyi ja istuttuani kaksi yötä vessanpöntöllä totesin, ettei minusta taida olla hiihtolenkille. Äijä kävi pitkällä hiihtolenkillä eli osittain homma meni suunnitelmien mukaisesti. Minä tuijotin sillä välin leivinuunin lämpötilaa. :)

Lauantaiaamuna poltimme takassa pari pesällistä puita ja sitten pellit kiinni (siis hormista, ei kokilta). Lämpötila näytti noin 110 astetta. Pistin karjalanpaistin pataan ja padan leivinuuniin. Meni tunnin verran ja uunista alkoi tulla aivan ihana tuoksu. Vaikutti siis lupaavalta. Parin tunnin muhimisen jälkeen siivutin molemmille foliopakettiin perunoita ja laitoin kyytipojaksi Creme Bonjour Cuisine Valkosipuli ja yrtit -kastiketta (tai miksikä sitä mahdetaankaan kutsua). Sitten folionyytit kiinni ja padan viereen uuniin.

Kun äijä tuli hiihtoreissulta, oli karjalanpaisti ollut uunissa noin 5 tuntia ja perunat jotain 2-3 tuntia. Molemmat pois uunista ja eikun syömään. Lopputulos oli suorastaan täydellinen! Itselläni on aina ollut nirso-ongelma karjalanpaistin tyyppisten lihojen kanssa. Niissä kun yleensä on mukana kaikkee mun asteikolla epämäärästä. Siis muuta kuin puhdasta punasta lihaa. Tässä pitkäaikaisessa muhimisvalmistuksessa ne kaikki ylimääräiset oli sulanut ja liha oli aivan mahtavan mureaa! Eikä mikään ylimääräinen pilannut makunautintoa. Perunoiden kanssa hieman jännitin, että ovatko menneet mössöksi, mutta ei. Olivat oikein sopivan kypsiä ja herkullisia.

Kaikki valmistusajat oli siis ihan sattumanvaraisia. Kunhan pistin aamulla uuniin ja otin pois, kun nälkäinen hiihtäjä tuli kotiin. Perunat oli sen takia vähemmän aikaa, kun en osannut päättää minkälaisia perunoita tekisin, koska jääkaapissa ei ollut aineksia perinteisiin kermaperunoihin. Luova kokkiminäni kehitti sitten tuollaiset. ;)

Aivan mahtava laitos tuo leivinuuni. Siitä tuli uusi suosikkini. Nyt vain laajentamaan repertuaaria. Erityisesti se on miellyttävää, että hauduttamalla nuo ajat ei ole niin tunnin päälle. Ei siis hätää vaikka hiihtolenkki vähän venyisi.

Ja mitä tulee siihen lämpötilaan, jota tuijotin koko viisituntisen. Pysyi ihan koko ajan tasaisesti 110 asteen tienoilla. Hämmästyttää kummastuttaa pientä leivinuunikokkia. :-D

Nam nam!

Kiinnostaako mikään muu kun hiihto?

Nyt on vierähtäny tovi ja toinenkin bloggailusta. En vaan oo saanu aikaseks. Niinkun en juuri mitään muutakaan mitä pitäis. Tai siis asioita, joiden tekemiseen on jonkinlainen ulkoinen paine. Tuntuu tuo töissä käyminen syövän nyt kaiken ylimääräisen mielenkiinnon. Siis ei niinkään työtehtävät vaan itse se työpaikka. Aikamoista myllerrystä ja omituista touhua siellä on meneillään. No, ehkä se tästä vielä helpottaa.

On tää blogikin menny pelkäks kirjotteluks. Tylsän näköistä. Kamerassa olis paljon kuvia, ei tarvis kun vähän kiinnostua siirtään ja askarteleen. Kyllä mä senkin inspiraation vielä saan. Heti kun saan yhden pakon eli lpk:n kirjanpidon alta pois. Viimenen mun osalta, huh. Vaikka siitä periaatteessa tykkäänkin, niin jotenkin sekin on nyt liikaa.

Omituista tällänen kiinnostamattomuus.

Urheilussakin oli havaittavissa joulun tienoilla innostuksen puutetta. Onneksi tuli ajoissa todella hyvät hiihtokelit ja sieltähän se into on taas pulpahtanu. Voisin hiihtää vaikka joka päivä ja kuinka paljon! Mahtavaa puuhaa.

Repäisin ja liityin Elixirin virtuaalihiihtokouluun. Nyt oon silmät tarkkana tuijottanu isä ja poika Jylhän sekä Jauhojärven ja Murasen tekniikkatreenejä ja muita vinkkejä. Niitä sitten ladulla testaillut. Omasta mielestäni mun ehdottomasti heikoin lenkki on tasapaino. Yhden suksen tasapainoharjotuksista ei tuu mitään. Varsinkaan vasemmalla jalalla. Kyllähän se sit vaikuttaa hiihtoonkin. Luotan siihen, että sitkeesti reenaamalla, kyllä mäkin voin vielä oppia!

Syytä ainakin olis oppia. Luolassa on ollut puhetta osallistumisista Pirkan hiihtoon ja Lapponia-hiihtoon. Omalta osaltani aattelin Pirkan hiihdosta vaan puolikasta. Äijä taitaa mennä kokonaisen. Tosin mulla toi mieli muuttuu aina sen mukaan kuinka päivän hiihtolenkkin sujuu. Välillä oon jättämässä koko onnettoman ajatuksen, toisena päivän sitä vois suunnitella vaikka kokonaista... Olis vaan kiva, kun sais jonkun samantasosen hiihtokaverin sinne. Tietty sielläkin kavereita voi "tehdä", mutta en varsinaisesti oo mikään sosiaalinen eläin.
Lapponia-hiihdosta en ole päättänyt osaltani vielä mitään. Sielläkin vaihtoehtona olis puolikas. Tai sit vaan hiihtelen sillä välin omia latujani pitkin tuntureita. Katotaan nyt kuinka tasapaino, hiihtotekniikka ja kunto tässä talven mittaan kehittyy.

Lapponia-hiihto kuulostaa kyllä tosi hienolta kokemukselta. Ja sen voi ottaa enemmän laturetkenä kuin kisana, jos haluaa. Niinkun minä haluaisin. Kyseessä on siis kolmena päivänä hiihdettävät tunturihiihdot. Tiistaina 60, keskiviikkona 50 ja perjantaina 80 kilometriä. Maasto vaan on aika vaativaa tunturimaastoa. Kaikkein omituisinta tässä on se, että eniten mua mietityttää ne alamäet... Mä en siis uskalla laskee mäkiä ja noin pitkässä hiihdossa se olis aika tarpeellista lepoaikaa ja siinä säästäis sitä loppuaikaakin reilusti. Mutta kun... Se paniikki iskee aina jossain vaiheessa, etten pysy pystyssä. Yleensä sillon, kun edessä on joku mutka. Eihän se kaatuminenkaan vaarallista (yleensä) oo, mutta kun ei toi pääkoppa vaan tajua sitä. Ilmeisesti itsesuojeluvaisto on liian korkea tai jotain. Jollain ideoita tän ongelman poistamiseen? Siinä voi aiheuttaa vauhtia ja vaarallisia tilanteita, jos massahiihdossa vetää liinat kiinni muiden edessä alamäessä! :-P

Lumisia latuja ja liukkaita suksia kaikille lukijoille! (Jos niitä vielä näiden kirjoitustaukojen jälkeen linjoilla notkuu...)