Pää kovilla

Tämän viikon urheilut jäi maanantain 10 kilometrin hiihtolenkkiin Nokialla Koukun majan ympäristössä. Tiistaina olin niin väsynyt, että pidin lepopäivän ja keskiviikkona väsymyksen syy selvisi. Kurkku tuli oikein kunnolla kipeäksi, illalla ei tullut ääntä ja nieleminen oli tuskaista. Räkätauti aaltoilevan lämmön kera siitä iski ja loppuviikko on mennyt näissä merkeissä:

Vaikka mitään ei jaksaisi oiken tehdä niin toinen päivä tekemättä mitään alkoi jo ahdistamaan, saati sitten nyt kun mennään jo neljännessä päivässä. Pää ei kestä. Haluan jaksaa touhuta, mennä, juosta, pyöräillä ja kaikkee. Suunnistuskausikin alkaisi maanantaina, mutta taitaa jäädä haaveeksi. Kuinkahan tästä olisi järkevää taas kuntoilu aloittaa ja missä vaiheessa? En haluaisi tautia ehdontahdoin pitkittää, mutta kun ahistaa. Räkää tuntuu olevan joka paikka keuhkoista pääkoppaan asti täynnä. Lämpö on seilannut 37 ja 37,8 asteen välillä eli ei kunnon kuumetta, mutta väsyttävää lämpöilyä. Ärsyttävää. Mä sitten inhoon flunssaa. Keinoja millä tästä pääsee eroon?

Ehdin jo ilakoida, että onnistuin välttään kevättalven sitkeän flunssa-aallon, mutta näin se sitten kostautui, huoh!

Niin ja Näin

Maanantaina olin koko päivän enemmän kuin väsynyt ja töissäkin silmien auki pitäminen meinasi olla välillä ylivoimaista. Viikon kireiden pakkasten jälkeen ilma oli lauhtunut mukavaan viiteen asteeseen, joten pakotin itseni hiihtolenkille vaikka mieli olikin vahvasti sohvan kannalla. Ensimmäisen kilometrin jälkeen en katunut pätkääkään, että lähdin ladulle. Oli todella mahtavaa menoa. Suksi luisti kuin unelma, latupohja oli hyvässä kunnossa, hiihtäjässä (kumma kyllä) riitti energiaa ja hiihto tuntui sujuvan kuin itsestään. Liekö sitten syynä ollut hyvä hiihtokeli vai takana ollut kevyempi treeniviikko, mutta vauhtiakin oli ihan erilailla kuin talven aiemmilla lenkeillä. Pikkiriikkisen toiveen heitän myös parantuneen lihaskunnon puoleen, koska erityisesti wassu sujui mallikkaasti ja ilman minkäänlaista väsymistä.

Tälläistä flow-tilaa toivon kaikkien kuntoilijoiden niille lenkeille, jolloin sohvalta ylösnouseminen on vaatinut erityisen lujaa tahtoa. Fiilis oli aivan mahtava enkä olisi malttanut millään lopettaa lenkkiä.

Tiistaina ei sitten mennytkään niin kuin siellä Strömsössä. Aamulla polkasin fillarilla töihin ja matka meni oikein mukavasti, mitä nyt armoton hiki tuli, mutta se oli odotettavissakin. Iltapäivällä kotiin lähtiessä yritin aukaista fillaria lukosta ja yritykseksi se hyvin nopeasti jäikin. Avain katkesi lukkoon. Onneksi äijä oli vielä kadun toisella puolella töissä ja sieltä löytyi monenlaisia työkaluja. Erilaisilla pihdeillä yritimme ronkkia avaimen loppuosaa pois lukosta, mutta siellä se könötti tiiviisti. Ainoa vaihtoehto oli hakea kotoa rälläkkä. Tietenkin olin tarkkana tyttönä lukinnut pyörän lukolla kiinni pyöräkatokseen ettei koko pakettia voinut kuskata auton kyydissä kotiin. Onneksi työmaan pihassa on lämmitystolppia niin saatiin rälläkkään sähköä ettei tarvinnut käsisahalla hinkuttaa. Rälläkällä lukko napsahti nopeasti osiin ja pääsin polkaisemaan kotiin.

Kotiin ajellessa hylkäsin ajatuksen illan hiihtolenkistä, kun lämpötila tippui käyrillä pystysuoraan alaspäin ja jäätävä viima puhalsi suoraan poskille. Aika hyytävä olo tuli eikä toi henkinen puolikaan tainnut ihan parhaimmillaan olla sillä hetkellä. Ai niin, lukkohan oli ensimmäistä kertaa käytössä, suoraan sisätiloista laitettu aamulla reppuun ja siitä kiinni fillariin. Eli kosteus sitä ei ainakaan ole jäädyttänyt. Reklamaatio on jo mennyt ja uudenlainen lukko toimituksessa.

 Tähän päättyi tiistai

Arvatkaapa muuten moniko ohikulkija tuli kyselemään millä asialla olimme lukkoa rälläköidessämme?

4 astetta

Riemuitsin liian aikaisin. Lauantaina aloitimme muurikivien asentamisen. Aloitimme hyvin lyhyestä muurista, tai paremminkin istutusaltaasta. Ensimmäisen kerroksen paikalleen hierominen otti aikansa. Seuraavat kerrokset olisivat ihan iisipiisejä, mutta mutta mutta. Toisen kerroksen kivet eivät oikein tuntuneet menevän paikalleen. Eipä niin, kun ovat vääriä kiviä. Samasta muurikivestä on kahta eri mallia; sellainen, josta rakentuu pystysuora muuri ja sellainen, josta rakentuu 4 asteen kallistuksella oleva muuri. Meille piti tulla suoran muurin kiviä, mutta olivatkin noita kallistuvia. Eivät oikein toimi esimerkiksi rappusten reunassa.

Olisi Kivimies saanut kuulla pari valittua ja vähemmän valittua sanaa, jos paikalle olisi sillon eksynyt. Nyt odotellaan taas oikeita kiviä.

Huijausta vai ei sittenkään?

Ostin lauantaina uudet lenkkarit. Sovittelin kaupassa ensin eri merkkejä todeten, että Asics istuu edelleen parhaiten jalkaani. Loppusuoralle pääsivät mallit Kinsei 2 ja DS-Trainer. Edelliset lenkkarini ovat Asicsin Stratukset, jotka ovat hyvin samantyyppiset Trainerin kanssa. Rullaavat, kevyet, nopeille lenkeille ja kisaan tarkoitetut kengät. Kinseit ovat enemmän vaimennetut erityisesti kantapäästä. Vaimennuksen ero oli hyvin selkeä. Kinseistä oli äitienpäivätarjous 129 euroa ja Trainerit maksoivat 169 euroa. Valinta oli todella vaikea. Trainerit tuntuivat jalkaan tutummilta, mutta Kinseit tuntuivat myös hyviltä ja vahvempi vaimennus houkutteli. Aluksi en ajatellut hintaa ollenkaan vaan keskityin ainoastaan kenkiin. Kun nämä parit olivat niin tasavertaiset, päädyin 40 euron eronkin vuoksi Kinseihin.Tarkoituksena kun on juosta pitkiäkin lenkkejä, niin kunnon vaimennus kuulosti kokeilemisen arvoiselta. Kinsein ohjehinnaksi ilmoitettiin 229 euroa eli ei kai ne voi huonot kengät olla. Ja olinhan juuri lukenut Juoksija -lehdestä kehut kyseisistä kengistä.

Kotona tein sitten sen mitä ei ikinä pitäisi tehdä ostettuaan jotain. Tutkin nettikaupassa lenkkareita. Ensimmäiseksi selvisi, että nuo Kinseit, mitkä ostin olivat vuoden 2008 mallia. Taisi unohtua myyjältä mainita. Eihän sillä sinänsä ole mitään merkitystä, kun kengät tuntuvat hyvältä jalassa, mutta jotenkin jäi huijattu tunne. Tuskin vuoden 2008 mallin ovh hinta kuitenkaan on 229 euroa. Eli alennus ei tainnutkaan olla niin kova kun mainostettiin. Lisäksi tuolta nettikaupasta olisi samat Kinseit saanut noin 60 eurolla ja Trainerit 80 eurolla. Mielelläni maksan palvelusta, kun joku kantaa minulle erilaisia kenkiä eteen sovitettavaksi ja tekee alustavan karsinnan puolestani. Aika hurjalta tuo hintaero silti tuntuu. Taitaa Suomessa joku vetää aika hyvin välistä noissa hinnoissa. Ainakaan Tampereen seudulla kun ei tunnu olevan juuri kilpailua urheiluvarusteiden myynnissä.

Huijatuksi tulemisen tunne on onneksi nukutun yön ja päivien mittaan laantunut. Kai sitä kunnollisista kengistä ja palvelusta voi jotain maksaakin. Toivottavasti tuntuvat vielä lenkilläkin yhtä miellyttäviltä jaloissa. Ja onhan ne söpöt! ;)

Voihan Kiilopään kantapää!

Lapin vaelluksella oikean jalkani kantapää kipeytyi heti toisena päivänä. Epäilin kenkien olleen huonosti jalassa tai jotain, koska vaelluskengät on jo hyvin sisäänajetut ja mitään suurempia ongelmia ei ole ilmennyt. Sitkeästi koko reissun niillä tallustin vaikka joka aamu tuntui pahalta vetää kengän nauhoja kiinni. Päivän mittaan kantapää turtui ja kipu ei enää tuntunut.

Nyt kotioloissa liikkuminen ei aiheuta mitään ongelmia, mutta kenkien käyttö ärsyttää kantapäätä. Yllättäen olen tilanteessa, että juoksu maistuu hyvältä. Se sujuu, tuntuu kevyelle ja himo on taas iskenyt reippaasti. Joka päivä vois mennä juoksulenkille. Siitähän tuo kantapää ei sitten tykkää. Joku järjen hippunen yrittää huudella, että lepo vois olla tarpeen. Millä sen vaan sais toteutettua? Kuinka helppoo se onkaan sanoo muille vammoista kärsiville, että juoksutauko on järkevä. Kuinka sillä tauolla pääsee oikeasti helpommalla. Mutta mutta. Itselle sen takominen päähän ei onnistu. Joku toinen puutarhatonttu huutaa päässä, että kunto rapistuu hetisamointein kun pidät pienenkin tauon, juoksu ei suju enää ikinä, liikkuminen ei huvita tauon jälkeen, palaat takaisin sohvaperunaksi ja ties vaikka mitä muita herjoja. Huoh! Ja kun ei ihan varmaksi ole tiennyt mistä on kyse, kun jalan liikuttaminen ja sillä liikkuminen ei tunnu missään. Ainoastaan kenkien käyttö aiheuttaa kipua.

Käytin apunani kaikkitietävää googlea sekä kotihyllyssä majailevaa Matkalla Maratonille -kirjaa ja tein diagnoosin; kantapään limapussintulehdus. No justiinsa. Vaellusnetistä löytyi keskustelu, jonka pystyin heti yhdistämään omiin vaelluskenkiini. Kengissä on kantapäässä kuppimainen muotoilu, jonka yläreuna painaa tuohon akillesjänteen alaosaan, missä tuo limapussi majailee. Aluksi en uskonut kengissä olevan mitään vikaa, mutta nyt kun asiaa ihan oikeasti ajattelee, niin enhän mä niillä mitään erityisen pitkiä reissuja oo tepastellu. Lisäksi vaellusnetin keskustelua lukiessa muistui mieleeni, että vaelluskenkäni tuntuvat pidemmän käyttökatkon jälkeen nilkoissa kovilta. Sama ongelma kuin keskustelun kirjoittajalla oli ollut. AHAA! Siksi myös kotona arkikäytössäni olevat uudehkot Merrelin "tennarit" tuntuvat kaikkein pahimmilta tuolle kantapäälle. Niissä tuo kuppimuotoilu on hyvinkin selkeä. Juoksulenkkarit eivät varsinaisesti paina tuota kohtaa, mutta tietenkin kun se alkaa oleen turvoksissa, niin siihen ottaa kenkä kun kenkä. Nyt lähti läjä kenkiä käyttökieltoon.

Kenkien käyttöä pitää nyt yrittää välttää, kunnes kantapää rauhoittuu. Lisäksi tietty vedetään tulehduskipukuuri ja annetaan kantapäälle kylmähoitoa. Ainoa ongelmatekijä on siis edelleen tuo lepo. Okei, sen alan (ehkä) jo uskoa, että juokseen ei nyt kannata mennä. NYYH! Mutta pitääkö levon olla muuten totaalista? Voinko mennä esimerkiksi uimaan, kun siinä ei tarvi kenkiä? Mitä muuta voi harrastaa ilman kenkiä? Siis JOS voi harrastaa.

Miks näitten vammojen pitää tulla aina just sillon kun joku sujuu tosi hyvin ja siitä nauttii täysillä?? Murr.

Loppuis nyt vaan

Töissä on menossa kolmas kierros yt-neuvotteluja. Ensimmäiset kestivät kuusi viikkoa loppuen juuri ennen joulua. Niistä selvisin. Seuraavat olivat kahden viikon pikaneuvottelut alle kymmenen henkilön osalta. Ne päättyivät helmikuun loppupuolella ja niistäkin selvisin. Samana päivänä aloitettiin nämä kolmannet ja kesto on taas sen kuusi viikkoa. Koskevat koko henkilöstöä. Kolme viikkoa on nyt takana ja kolme edessä. Alkaa jo riittään.

Kummallista tämä stressi. Vaikka päällimmäinen ajatusmallini on, että tulee mitä tulee, aina siitä jotenkin selvitään ja keksitään muuta. Silti tuo stressi on ilmeisesti jostain korvakäytävästä livahtanut johonkin takaraivon pieniin koloihin. Ei enää naurata niin paljon. Pinna on aika kireällä ja hermot menee uskomattoman pienistä asioista. Tuntuu oudolta, että esimerkiksi avaimien tipahtaminen lumihankeen voi vit***** niinkin paljon. *What??* Illalla ärsyttää mennä suihkuun, koska se on jo valmistautumista seuraavaan työpäivään. Ja sunnuntait, huoh. Ja enitenhän tästä kärsii äijä kotona, voi raukkaa.

Ei töissä sinänsä edelleenkään mitään vikaa ole. Varsinaisia työtehtäviä on vaan aika vähänlaisesti ja tunnelma ei ole hääppönen. Toiset yrittävät olla niinkun ennenkin. Toiset vain valittavat. Sen muutaman kerran, kun viime päivinä on mennyt hyvällä mielellä aamulla töihin, on heti ulko-ovelle kuuluva mäkätys saanut mielen taas valahtamaan yhä alemmas ja yhä syvemmälle. Ei jaksa.

Olisi edes joku jota syyttää. Eipä siinä työnantajallakaan ole paljon vaihtoehtoja, kun työlistalla ei ole ainoatakaan työtehtävää. Tunnustan, että tässä mielentilassa kelpaisi jo lomautuskin. Sen verran ronklaan kuitenkin, että ainoastaan määräaikainen. Toistaiseksi lomautus tai irtisanominen, niin ei kiitos.

Tällä hetkellä jaksaminen haetaan perjantaina odottavasta vapaapäivästä ja viikonlopusta Vuokatin hiihtoladuilla. Sen jälkeen keksitytään kaksi viikkoa odottamaan talvilomaa. Olen siis vastaanottamassa yt:den lopputuloksia Espanjan auringossa. Toivottavasti saan tiedon heti maanantaina sinne, ettei tarvi koko lomaa miettiä miten kävi.

Sääraivoa

Keskiviikkona oli ihan siinä rajalla etten laittanu taloa myyntiin, pakannut tavaroita ja suunnannut joko 1000 km pohjoiseen tai useamman 1000 km etelään. Tuli oikein kunnon kiukku, onneksi olin yksin kotona niin sain rauhassa raivota.
Olen innostunut oikein kunnolla hiihtämisestä ja viime viikolla kävin kolme kertaa hiihtämässä vaihtelevissa olosuhteissa, kunnes lauantaina oli ladut jo oikein hyvässä kunnossa. No maanantaina alkoi sitten vesisade ja lumesta ei ollut hippustakaan jäljellä enää tiistaina. Keskiviikkona kun tulin töistä kotiin, niin viheriöivät nurmikot tammikuussa aiheuttivat oikein kunnon kiukun ja melskasin yksin kotona. Miten ihmeessä tälläsessä paikassa voi pysyä täysjärkisenä, kun vuodesta 50 viikkoa sataa vettä?!?!?!?! Kesällä on yksi viikko kaunista ja lämmintä ja talvella viikko talvista keliä. Kiukuttelin yksinäni. Onneksi olin kuitenkin sopinut äijän kanssa, että käyn lenkillä ja haen hänet sitten töistä. Oli siis jonkinlainen pakote lähteä lenkille ja se todennäköisesti pelasti tällä kertaa tuon mielenrauhan. Kiukku jäi sinne lenkkipolulle, mutta jos olisin vain istunut kotona sohvalla, se olisi mitä ilmeisemmin vain kasvanut.
Nyt näyttää tuo sääennuste taas mukavalta. Ensi viikolla pitäisi sataa useamman päivän ajan lunta ja olla pikku pakkasta. Nöyrin pyyntö; ettei sitä iloa vietäisi taas heti perään vesisateella pois. Pliis.

Ärripurri Mökömökömaasta

On taas päivä kun kaikki ottaa pattiin. Katselin sääennustetta. Kiva lomasää luvassa. Ihan vaan pelkkää vesisadetta, ei auringon pilkahdustakaan ja lämmintä 15 astetta. Nice. Taidan muuttaa johonkin maahan missä näkyy aurinko, edes sillontällön.

Töissä meillä otettin käyttöön hieno laite, jolla poltetaan cd:t ja se tekee samalla niihin "tarran" päälle. Työkaveri totesi, että hän käytti vielä vanhoja (jotka on todella Huonoja) ja ei kai näihin uusiin ole pakko siirtyä? Ööö.. no, ei kai täällä pakko ole kun kuolla. Olishan se kiva että asiakkaille lähetettävät cd:t olisi siistejä ja yhtenäisiä. Mutta en kai minä ketään voi pakottaa? Siis alle kolmekymppinen mies ei voi siirtyä uuten järjestelmään, jonka käyttö ei ole edes vaikeaa. Just. Lähetä vanhoja pas**** sitten. Aivan sama.

Toinen työkaveri kuuntelee kuulokkeilla musiikkia. Ja lyö samalla jaloilla tahtia. Voisitko lopettaa? Ärsyttää!

Että sellasta. Ehkä huomenna kaikki on taas paremmin. Tulis vaan se huominen.