Viime vuonna muistan panikoineeni jo monta viikkoa aikaisemmin, mutta tänä vuonna ei vielä lauantaiaamunakaan tuntunut missään. Saapuessamme kisapaikalle tunnelma alkoi nousta ja lähtökarsinassa lämmitellessäni olin jo aivan hermona. Juoksin siis tänäkin vuonna avausosuuden. Karttojen alle pääsyä odotellessani syke hakkasi jo yli 120:n ja tilannetta ei rauhoittanut kuuluttajan taukoamaton hokeminen siitä, "kuinka haastava maasto on luvassa" ja "kuinka tärkeätä olisi itseensä luottaminen" ja "kuinka paljon siellä on mäkiä" ja "kuinka vähän siellä on polkuja joihin tukeutua" ja niin edelleen ja niin edelleen. Mielestäni olisi voinut olla hiljaa.
Lähtöhetkellä ylimääräistä sekaannusta aiheutti elektroninen pulssi lähtömerkkinä. Kukaan ei tuntunut tietävän mikä se elektroninen pulssi oli, joten lopulta taisimme liikahtaa vasta kymmenisen sekuntia lähtömerkin jälkeen. Matkaan kuitenkin päästiin. Oma osuuteni meni hyvin samalla kaavalla kuin viime vuonna, peesissä. Täytyy myöntää, että muutamalla rastivälillä minulla ei ollut aavistustakaan missä päin karttaa olimme. Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi siis sinnitellä muiden perässä, joiden olin kuullut menevän samalle rastille. Täällä häntäpään joukoissa kun on tapana aika paljonkin huudella mihin rastille kukakin on menossa. Itse vähän jopa yllätyinkin, kun ensimmäiset aloittivat huutelun jo K-pisteellä. Eivät edes yrittäneet itse suunnistaa.
Maasto oli aika raskasta, jyrkänteitä ylös ja alas ja välillä aikamoista rämpimistä. Annoin kyllä kaikkeni mitä annettavissa oli tähän suoritukseen. Loppuaikani osuudellani oli 1:15:33 ja sijoitukseni 833. Aikaan olen hyvinkin tyytyväinen. Tavoitteeni oli jossain 1,5 tunnin tietämillä. Ainoa mistä pienen pettymyksen omaan suoritukseeni voin hakea, on tuo sijoitus. Lähdimme lähtönumerolla 803 (viime vuoden sijoitus) ja toiveissani oli tulla vaihtoon seiskalla alkavalla sijalla. Joukkueemme lopullinen sijoitus oli 830. Ihan kivasti siis meni. Eipä meillä joukkuueena mitään tavoitteita ollutkaan. Paitsi pitää hauskaa.
Maaston ja suunnistuksen haasteellisuudesta kertoo myös kärkijoukkueiden suuret aikaerot, Venloilla voittajan ero seuraavaan oli yli neljä minuuttia ja Jukolassa yli seitsemän minuuttia.
Venlojen Viestin ehdoton kruunu - näin syntyperäisenä tamperelaisena - oli tietenkin Tampereen Pyrinnön voitto! Hienoa naiset! Erittäin makean voitosta tekee se, että joukkue oli täysin suomalainen. Monella joukkueella kun on käytössä ulkomaanvahvistuksia.
Itse lähdin muutaman muun kanssa illalla ajelemaan vielä kotiin. Emme siis jääneet kokemaan hienoa Jukolan tunnelmaa. Tunnelma oli kyllä mukaansatempaava myös kotimatkalla autossa, kun kuuntelimme radiosta Jukolan lähtöä ja ensimmäisiä radiorasteja. Nauroimme vedet silmissä radiorastien selostuksille. Selostaja todella heittäytyi Jukolan vietäväksi! Tulipa kunnon vanhan ajan Kummeli-jaksot mieleen.
Mukavaa taas oli ja eikun ensivuonna Salpa-Jukolaan!
Venlojen lähtö (kuva Jukolan virallisilta nettisivuilta)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti