lauantai 1. marraskuuta 2008

Omituisia tapoja

Auts, kiitos vaan rakkaalle kälylleni tästä haasteesta. Nyt pitäis yrittää luetella viisi omituista tapaani. Tiedän, että minulla on niitä pilvin pimein, mutta eihän ne näin yht'äkkiseltään mieleen tule. No, koitetaan.

1. Tää tuli heti mieleen ja ärsyttää itseänikin. Autossa, ollessani kyydissä, kuvittelen hyppääväni esim. lyhtypylväiden tai vastaantulevien autojen kohdalla niiden yli. Mielessäni siis nostelen jalkojani. Ärsyttävää. Onneksi ei tule aina autossa istuessa mieleeni.

2. Jääkaapin sisällön pitää olla tietyllä tavalla järjestetty. Jokaiselle tuotteelle on oma hyllynsä. Jos joku on väärässä paikassa, siirrän sen. Vaikka kaappi olisi muuten tyhjä.

3. Suihkuun mennessä laitan lämpimän veden valumaan ja sitä odotellessa käyn koittamassa onko saunan seinä lämmin (seinän toisella puolella on siis takka).

4. Juon maito- tai vesilasillisen aina vasta syötyäni ruoan kokonaan. En koskaan juo siis kesken syömisen. Ainoa poikkeus on, jos ruoan kanssa on viiniä.

5. Säästän pizzasta aina parhaimmalta näyttävän palan viimeiseksi. Tästä yritän tosin opetella pois, koska usein käy niin, etten sitten jaksaisikaan sitä viimeistä palasta, mutta se on pakko syödä, kun se on se paras... Että silleen.

Olipas se hankalaa. Paljon helpompaa olis keksiä muista ihmisistä heidän omituisia tapojaan. ;-D

Oikeastaan kaikki kenen blogia tiiviimmin seurailen, ovat jo saaneet tämän haasteen. Eli tämä haastehaara taitaa tyssätä tähän.

3 kommenttia:

  1. Ole hyvä vaan :D Tiesin, että sulla ainakin pitää olla jotain omituisia tapoja.... Runs in the family ;)

    Vaikeinta oli keksiä sellaisia omituisia tapoja, jotka oli julkaisukelpoisia :D

    VastaaPoista
  2. Juu, se on ihan totta et omituisia tapoja on vaikka kuinka, mut jonkinlainen "kulissi" tarvii yrittää ylläpitää :-P

    VastaaPoista
  3. Voisithan tehdä jutun niistä toistenkin ärsyttävistä tai muuten vaan oudoista tavoista. Vaikka joku top5 ja ilman nimiä, ettei tuu kellekkään paha mieli.

    Rupesin siis lukeen sun plokia läpi ja siks kommentoin näitä vanhojakin..

    VastaaPoista