sunnuntai 18. tammikuuta 2009

Sääraivoa

Keskiviikkona oli ihan siinä rajalla etten laittanu taloa myyntiin, pakannut tavaroita ja suunnannut joko 1000 km pohjoiseen tai useamman 1000 km etelään. Tuli oikein kunnon kiukku, onneksi olin yksin kotona niin sain rauhassa raivota.
Olen innostunut oikein kunnolla hiihtämisestä ja viime viikolla kävin kolme kertaa hiihtämässä vaihtelevissa olosuhteissa, kunnes lauantaina oli ladut jo oikein hyvässä kunnossa. No maanantaina alkoi sitten vesisade ja lumesta ei ollut hippustakaan jäljellä enää tiistaina. Keskiviikkona kun tulin töistä kotiin, niin viheriöivät nurmikot tammikuussa aiheuttivat oikein kunnon kiukun ja melskasin yksin kotona. Miten ihmeessä tälläsessä paikassa voi pysyä täysjärkisenä, kun vuodesta 50 viikkoa sataa vettä?!?!?!?! Kesällä on yksi viikko kaunista ja lämmintä ja talvella viikko talvista keliä. Kiukuttelin yksinäni. Onneksi olin kuitenkin sopinut äijän kanssa, että käyn lenkillä ja haen hänet sitten töistä. Oli siis jonkinlainen pakote lähteä lenkille ja se todennäköisesti pelasti tällä kertaa tuon mielenrauhan. Kiukku jäi sinne lenkkipolulle, mutta jos olisin vain istunut kotona sohvalla, se olisi mitä ilmeisemmin vain kasvanut.
Nyt näyttää tuo sääennuste taas mukavalta. Ensi viikolla pitäisi sataa useamman päivän ajan lunta ja olla pikku pakkasta. Nöyrin pyyntö; ettei sitä iloa vietäisi taas heti perään vesisateella pois. Pliis.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti