torstai 15. lokakuuta 2009

Voihan Kiilopään kantapää!

Lapin vaelluksella oikean jalkani kantapää kipeytyi heti toisena päivänä. Epäilin kenkien olleen huonosti jalassa tai jotain, koska vaelluskengät on jo hyvin sisäänajetut ja mitään suurempia ongelmia ei ole ilmennyt. Sitkeästi koko reissun niillä tallustin vaikka joka aamu tuntui pahalta vetää kengän nauhoja kiinni. Päivän mittaan kantapää turtui ja kipu ei enää tuntunut.

Nyt kotioloissa liikkuminen ei aiheuta mitään ongelmia, mutta kenkien käyttö ärsyttää kantapäätä. Yllättäen olen tilanteessa, että juoksu maistuu hyvältä. Se sujuu, tuntuu kevyelle ja himo on taas iskenyt reippaasti. Joka päivä vois mennä juoksulenkille. Siitähän tuo kantapää ei sitten tykkää. Joku järjen hippunen yrittää huudella, että lepo vois olla tarpeen. Millä sen vaan sais toteutettua? Kuinka helppoo se onkaan sanoo muille vammoista kärsiville, että juoksutauko on järkevä. Kuinka sillä tauolla pääsee oikeasti helpommalla. Mutta mutta. Itselle sen takominen päähän ei onnistu. Joku toinen puutarhatonttu huutaa päässä, että kunto rapistuu hetisamointein kun pidät pienenkin tauon, juoksu ei suju enää ikinä, liikkuminen ei huvita tauon jälkeen, palaat takaisin sohvaperunaksi ja ties vaikka mitä muita herjoja. Huoh! Ja kun ei ihan varmaksi ole tiennyt mistä on kyse, kun jalan liikuttaminen ja sillä liikkuminen ei tunnu missään. Ainoastaan kenkien käyttö aiheuttaa kipua.

Käytin apunani kaikkitietävää googlea sekä kotihyllyssä majailevaa Matkalla Maratonille -kirjaa ja tein diagnoosin; kantapään limapussintulehdus. No justiinsa. Vaellusnetistä löytyi keskustelu, jonka pystyin heti yhdistämään omiin vaelluskenkiini. Kengissä on kantapäässä kuppimainen muotoilu, jonka yläreuna painaa tuohon akillesjänteen alaosaan, missä tuo limapussi majailee. Aluksi en uskonut kengissä olevan mitään vikaa, mutta nyt kun asiaa ihan oikeasti ajattelee, niin enhän mä niillä mitään erityisen pitkiä reissuja oo tepastellu. Lisäksi vaellusnetin keskustelua lukiessa muistui mieleeni, että vaelluskenkäni tuntuvat pidemmän käyttökatkon jälkeen nilkoissa kovilta. Sama ongelma kuin keskustelun kirjoittajalla oli ollut. AHAA! Siksi myös kotona arkikäytössäni olevat uudehkot Merrelin "tennarit" tuntuvat kaikkein pahimmilta tuolle kantapäälle. Niissä tuo kuppimuotoilu on hyvinkin selkeä. Juoksulenkkarit eivät varsinaisesti paina tuota kohtaa, mutta tietenkin kun se alkaa oleen turvoksissa, niin siihen ottaa kenkä kun kenkä. Nyt lähti läjä kenkiä käyttökieltoon.

Kenkien käyttöä pitää nyt yrittää välttää, kunnes kantapää rauhoittuu. Lisäksi tietty vedetään tulehduskipukuuri ja annetaan kantapäälle kylmähoitoa. Ainoa ongelmatekijä on siis edelleen tuo lepo. Okei, sen alan (ehkä) jo uskoa, että juokseen ei nyt kannata mennä. NYYH! Mutta pitääkö levon olla muuten totaalista? Voinko mennä esimerkiksi uimaan, kun siinä ei tarvi kenkiä? Mitä muuta voi harrastaa ilman kenkiä? Siis JOS voi harrastaa.

Miks näitten vammojen pitää tulla aina just sillon kun joku sujuu tosi hyvin ja siitä nauttii täysillä?? Murr.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti