Tässä on lähtötilanne jossain vaiheessa kevättä. Kuuset on jo siirretty takarajalle ja kalliota kaivettu esiin.
Sama paikka tällä hetkellä.
Toisesta suunnasta kuvattuna.
Kivilaatotus takaovelta rappusia pitkin takapihan kalliolle.
Täytyy todeta, että itse olen hyvin ylpeä ja tyytyväinen aikaansaannoksiimme. Enkä olisi ikinä osannut kuvitella takapihastamme mitään tälläistä. Tarkoituksena oli jättää se luonnontilaiseksi. Esiin kaivettu kallio on kuitenkin muokannut suunnitelmia aika paljon. Tässä on vasta takapihan osuus, joten hommaa on vielä paljon.
Kivimuurin päälllä näkyvät istutukset ovat elämäni ensimmäiset itse tekemäni istutukset. En todellakaan ole luonnostani mikään hortonomi, joten saa nähdä miten kasvien käy. Istutettuina lajeina on tällä hetkellä rinne- ja koivuangervoja, seppelvarpua, kääpiövuorimäntyjä sekä kääpiö- ja tarhakatajia. Arvatkaapas muuten mikä on tärkein apuväline, kun insinööri istuttaa? :)
Minä en voi vastustaa kivirakentamista pihassa. Se on puutarhaliikuntaa parhaimmillaan. Tosi hieno kokonaisuus on tulossa. :)
VastaaPoistaOuti, kiitos, eiköhän sitä liikuntaa oo tosiaan tässä rakennellessakin saanut.
VastaaPoista