Kunto ja koostumus

Olin viime keskiviikkona siellä UKK-instituutin kuntotestissä ja tässäpä jorinaa itse testistä ja tietenkin tuloksista.

Enstemmäiseks mitattiin pituus ja katottiin koostumus, mistä on tämä nainen tehty. Vuosiin en ole enää pituutta kasvanut ja kasaan painumistakaan ei ole vielä havaittavissa, pituus siis edelleen 170 cm, tasan. Kehon koostumusmittauksessa seisoin paljain jaloin vaa'alla ja pidin molemmissa käsissä vaakaan kytkettyjä kahvoja. Hetken aikaa kone raksutti ja lopulta sylkäisi printteristä tuloksen.

Jos jonkinmoisia mittauksia se laite oli tehnyt, mm. paino, painoindeksi, rasva prosentteina ja massana, perusaineenvaihdunta, kokonaisvesimäärä, luumassa ja lihasmassa. Hienoa koostumuksessani on se, että kaikki mitatut arvot ovat analyysissa vihreällä alueella eli Normaalilla alueella. Olen hyvin tyytyväinen. Luumassasta olen yllättynyt. MInussa on 2,5 kg luita. Olisin kuvitellut, että ihmisen luut painavat enemmän.
Hauskojakin mittaustuloksia tuli, kuten molempien jalkojen ja käsien rasvaprosentti, rasvan massa ja lihasmassa. Oikean jalan ja oikean käden rasvaprosentit ovat alhaisemmat kuin vasemmalla puolella. Oikeassa kädessä on myös 100 grammaa enemmän lihasta kuin vasemmassa. Sen huomaan jo itsekin joistain paidoista. Vasemman käden hihan saa käärittyä ylös, kun oikea jumittaa aiemmin.

Seuraavaksi mitattiin verenpaine ja ympäri keskivartaloani kytkettiin piuhoja sydänfilmiä varten. Filmistä en tiedä muuta kuin että näytti normaalia. Hyvä niin. Mitä se normaali sitten ikinä onkaan.

Sydänkäyräpiuhat jätettiin kroppaan kiinni ja niihin kuuluva kokoajamötti köytettiin selkään kiinni. Naamalle laitettiin hengitysmaski, josta lähti putki johonkin. Testaajat vannoivat putkesta tulevan normaalia huoneilmaa. Sitten siirryin juoksumatolle, missä minut sidottiin vielä valjaisiin, joista lähti naru kattoon. Tämä estäisi sen sarjakuvatapahtuman, mistä jo aikaisemmin kehittelin kauhukuvia. Mikäli jalat lähtisi alta, jäisin naruun roikkumaan ja samalla narun kiskaisu pysäyttäisi maton. Eipä tarvinnut sitäkään jännittää sen enempää. Näissä vetimissä oli sitten tarkoitus juoksennella. Maton käyttäytyminen jännitti. Nykäiseekö se liikkeelle lähtiessään ja kuinka nopeasti se on täydessä vauhdissa ja toisaalta kuinka nopeasti se pysähtyy? Aika äkkinäisiä nuo liikkeet olivat, mutta hyvin pysyin silti pystyssä. Pysäytysvaiheissa varmistelin pitämällä kaiteesta kiinni.

Testi aloitettiin kevyellä lämmittelykävelyllä. Epävarmana mattojuoksijana naamalla oleva maski tuntui hieman hankalalta. En ollut täysin varma osuuko jalat matolle, kun en nähnyt niitä. Päätin kuitenkin luottaa tasapainooni ja tuijotin vain eteeni. Lämmittelyn jälkeen napattiin sormenpäästä maitohapot ja aloitettiin varsinainen testi. Aloitusnopeus oli 6 km/h. Kolmen minuutin välein matto pysäytettiin, mitattiin maitohapot ja jatkettiin testiä lisäämällä vauhtia 1 km/h. Alkuvaiheessa pohdiskelin, että peili olisi kiva. Olisin voinut samalla analysoida omaa juoksuasentoani. Juostuani kolmen minuutin pätkän vauhdilla 11 km/h päätimme pitää vauhdin siinä, mutta nostaa maton kulmaa aina asteella. Tässä vaiheessa olinkin jo tyytyväinen siitä, ettei sitä peiliä ollut. Tuskaista alkoi olemaan muutenkin. Loppu tuli hieman ennen kolmen minuutin täyttymistä, kun matossa oli vauhtia 11 km/h ja kulmaa 3 astetta. Näytin peukulla alaspäin, kun jalat ei enää noussut. Näyttävämpää olisi ollut lopettaa heittäytymällä niiden valjaiden varaan roikkumaan. Pienen hengähdyksen jälkeen matto laitettiin vielä loppuverryttelykävelyä varten pyörimään. Heikkoo meinas tehdä hetken aikaa, mutta nopeasti meni ohi. Vielä viimeiset maitohappomittaukset ja sitten irtautuminen kaikista kytkennöistä. Se oli siinä.

Heti testin loputtua sain alustavan analyysin kunnostani. Hapenottokykyni on luokassa 5 eli hyvä (asteikko 1-7) muihin ikäisiini verrattuna. Mainittakoon, että vuoden päästä samalla tuloksella olisin päässyt jo seuraavaan luokkaan, 6 erittäin hyvä. ;) Sykkeeni nousi heti alussa hyvin nopesti yli 150:n ja siinä sitten menikin pitkään. Testaaja sanoi, että käyrä oli sen verran erikoinen, että varmoja tuloksia on vaikea sanoa, mutta epäili sykerajojen olevan lähellä aikaisemman polkupyörätestini tuloksia (aerobinen kynnys 139, anaerobinen 164). Testaaja totesi sen, minkä itsekin oikeastaan aavistin eli matalan sykkeen pk-reeniä pitäisi tehdä enemmän.
Nämä testin alustavat tulokset olivat toisaalta pienimuotoinen pettymys. Näillä sykerajoilla juokseminen jäisi hyvin vähiin ja kuntoa nostaakseni joutuisin nöyrtymään tylsääkin tylsempään kävelyyn. Ajatus Pirkan Hölkästäkin alkoi arveluttaa. En saisi mitenkään pidettyä sykettä niin alhaalla niin pitkää aikaa juoksemalla. Jaksaisinko siis mitenkään koko matkaa? Mukavaa oli, että 3,5 vuotta sitten tehdyssä testissä hapenottokykyni oli välttävä ja nyt se on hyvä.

Lisäinfona kerrottakoon tähän väliin, että kävin sunnuntaina juoksulenkillä; perusmukavaa, helppoa ja reipasta juoksua. Sykkeeni oli hieman alle 150. Mietiskelin noita sykerajoja siinä samalla, koska tuolla vauhdilla ei tuntunut missään ja olisin voinut vaikka jonkun kanssa jutustella. Onko aerobinen sykerajani todella niin alhainen?

Tänään sain viralliset testitulokset. Enpä osannut ihan tällaista odottaa. Aerobinen kynnykseni on 164 (!!), anaerobinen kynnys 176 ja maksimisyke 190. Tieto oli helpotus. Näihin rajoihin saan itsekin omat lenkkini ja tuntemukseni sijoitettua. Näiden kanssa on mukava jatkaa harjoittelua. Tarvii silti muistaa välillä tehdä niitä hyvin matalankin sykkeen palauttavia reenejä. Hyvillä mielin ja innoissani suunnittelen taas Pirkan Hölkkää.