Tekosyyt ja tavoite

Tartuin Hannan jättämään kommenttiin tekosyistä, jotka varastavat ajan ja mielenkiinnon urheilulta. Takerrun tähän asiaan nyt, koska tuli mieleeni juuri eilinen tekosyiden kanssa taisteluni.

Enpä muista mitä olen alkujaan kertoillut omasta urheilun aloittamisestani, mutta tässä nyt jotain. Nuorempana lajivalikoimiini kuuluivat lähinnä tennis ja laskettelu. Satunnaisina yrityksinä myös sähly ja pesäpallo. Viikottainen tennisharrastus loppui siinä vaiheessa (jossain 15 ja 17 vuoden välillä vissiin), kun tenniskoulusta olisi ollut aika siirtyä valmennusryhmiin ja sinne en kokenut olevani riittävän hyvä. Laskettelu jatkui pidempään, mutta on vähitellen hiipunut. Säännöllinen kuntoilu loppui kohdaltani totaalisesti siinä vaiheessa, kun lukion kaikki liikuntakurssit oli suoritettu. Erinäisiä joukkuelajeja olisin halunnut harrastaa, mutta sellaisen sopivan höntsäilyporukan löytäminen siinä vaiheessa ei onnistunut. Silloin minusta tuli todellinen sohvaperuna. En tehnyt yhtään mitään urheilusuorituksiin verrattavaa. Ja niitä tekosyitähän oli vaikka kuinka ja paljon.

Mitä enemmän tämä urheiluinnostus on saanut pontta sitä vähemmän on ollut tarvetta tekosyille. Alkuunsa niitä kyllä löytyi. Lenkille lähtökin oli lähes joka kerta todellista taistelua itseni kanssa. Nykyään se on aika harvinaista, että tarvii potkia itsensä liikkeelle. Yleisemmin sitä jalat suorastaan tutisee halusta tehdä jotain (tätä ei usko ennenkuin itse kokee). Eilen oli pitkästä aikaa taas mielessä paljon "hyviä" syitä jättää hiihtolenkki väliin (toiset parempia ja toiset huonompia):

• Koko päivän vaivannut vatsakramppi (joka oli silloin jo helpottanut)
  
• Keli (päivällä plussaa, yöllä pakkasta eli ladut on jäisiä - tää oli siis tosi huono)
  
• Kevyt treeniviikko (joo-o, menossa on kevyempi treeniviikko, mutta olin jo kaksi päivää pitänyt täyttä lepoa)
• Huomenna pitäisi paistaa aurinko (no huomenna sitten uudestaan!)
• Hiihtovaatteet pitäisi olla puhtaina viikonlopun Vuokatin reissua varten (pikapesulla ja kuivausrummulla siihen onkin hyvä varata vähintään kaksi päivää)
• Sukset pitäisi voidella Vuokatin reissua varten (Sitähän ei voi tehdä lenkin jälkeen, tai huomenna, tai siellä Vuokatissa suksien hoitohuoneessa)

Tässä on nyt vain osa niistä syistä. Suluissa on niitä millä niitä kumosin. Lopulta voitin itseni ja lähdin lenkille. Eikä taas jälkeenpäin harmittanut.

Omalla kohdallani olen huomannut sen, että silloin kun ei yhtään huvittaisi tai ettei jaksa, niin totean itselleni, että nyt lähdet koittaan ja meet sen mitä huvittaa. Eli jos juoksu ei suju niin sitten kävelet. Tai juokset tai hiihdät vaan sen verran kun huvittaa, vaikka se olis sit puoli kilometriä. Tai mikäli ylämäet ei kiinnosta niin valitse tasainen reitti. Eli mene fiiliksen mukaan. Ei siellä oo pakko pyöriä, jos ei suju, mutta ei voi tietää jos ei yritä! Niinhän se lenkki sit yleensä kuitenkin onkin kivaa. Ehkä tää ajatusmalli on auttanut siihen, etten enää niin usein joudu käymään noita motivaatiokeskusteluja itsekseni.

Tiedän toki, että aina ei Oikeasti ole sitä aikaa ja varsinkin ihmisillä, joilla on jälkikasvua, sitä aikaa ei ole senkään vertaa. MUTTA. Olen vahvasti myös sitä mieltä, että monella se on omasta halusta kiinni ja siitä mitä pitää tärkeänä. Itselläni urheilu on vienyt aikaa lähinnä television katselulta. Enkä kyllä sieltä televisiosta mitään kaipaa. Tällä hetkellä menee yksi sarja, jota seuraan, lisäksi katson lähinnä urheilua. Ja mitään sellaista ei sieltä tule, mitä en voisi jättää väliin tai nauhottaa.

Jokainen tyylillään, minä tällä! Omasta kokemuksesta toivon lämpimästi, että kaikki löytävät edes välillä motivaation ja halun urheiluun. On se vaan niin kivaa! Harrastakaa niitä lajeja mistä nautitte, mutta kokeilkaa avoimin mielin myös jotain uutta tai unohtunutta.