tiistai 12. huhtikuuta 2011

Jälkipuinti - Lapponia-Hiihto

Maanantai 4.4. - Keimiön Kiekerö 60 km

Maanantaina seistiin lähtöviivalla auringonpaisteessa ja jännitys oli aika kova. Eturiviin huudeltiin nimiä Kari Varis, Paavo Puurunen, Esa Mursu, Liisa Anttila... Ensimmäisen päivän lenkin lähtö ja maali olivat Oloksella. Lähdin suosiolla takajoukoista liikkeelle etten ole heti ensimmäisessä laskussa vauhdikkaampien tukkeena. Alkutohinoissa tuli aika paljon kaatumisia ja sauvojen rikkoontumisia. Onneksi selvisin (ja koko meidän mökillinen) ilman onnettomuuksia väljemmille vesille. 
Ensimmäiset 15 kilometriä mentiin aika reipasta tahtia. Sen jälkeen alkoi kipuaminen. Ylämäki tuntui joka mutkan jälkeen vain jatkuvan ja jatkuvan kunnes lopulta oltiin Sammaltunturilla ihailemassa komeita maisemia. Tässä vaiheessa tuli todettua, että ei siellä Pirkan Hiihdon Rokkakosken mäessä olla koskaan ylämäkeä nähtykään. Tunturilta lähdettiin laskettelemaan tietenkin alaspäin. Alku oli mukavaa avotunturia, jossa ladun näki hyvin ja minäkin uskalsin antaa tulla vaan. Sitten sukellettiin tunturikoivikon sekaan pujottelemaan, jolloin rohkeuteni korvien välissä loppui ja siirryin ladulta luistelu-uralle hieman himmailemaan menoa. Hyvin kuitenkin pääsin alas, mutta tietenkin tuo jarruttelu on vähän "turhaa" reisien rasittamista.
Tästä matka jatkui aavoilla soilla ja järvillä vastatuuleen lykkien. 25 kilometrin huoltopisteellä oli jo aika voipunut olo. Seuraavat 30 kilometriä vaihteli auringon pehmittämät ja kosteuttamat metsätaipaleet, joilla suksi suorastaan imeytyi latuun kiinni ja vastatuuliset järven selät. Viimeiset viisi kilometriä olikin sitten kapuamista takaisin Olokselle.
Oli oikeastaan aika kamala hiihto, mutta jotenkin sain sen taisteltua läpi. Aikaa taapertamiseen meni lopulta hieman yli 6 tuntia. Ainoa positiivinen puoli oli, että auringonpaisteessa naamaan tarttui hyvin rusketusta. Hiihdosta ei ole juuri positiivista sanottavaa. Enpä kyllä ollut ainoa jolle tämä ensimmäinen lenkki oli vaikea. Lähes tulkoon kaikilla kenen kanssa juteltiin oli ollut raskas reissu.
Aika: 6:10:31, keskisyke: 151, max syke: 176, kulutus: 3584 kcal 


Mökki ja suksien voitelua

Keskiviikko 6.4. - Himmelriikin Hiihto 50 km

Sää oli aamulla kostea ja sumuinen, kun bussi Olokselta starttasi kohti lähtöpaikkaa eli Vuontispirttiä. Maanantain tuskainen hiihto, vallitseva säätila ja tulevan hiihtoreitin profiilikartta aiheuttivat jopa pientä ahdistusta ja järven jäällä lähtöä odotellessa melkein jalat tärisivät jännityksestä. Lähtölaukauksen kajahtaessa olin jopa tyytyväinen sumuiseen ilmaan, niin edessä oleva seinämä, mihin oltiin kiipeämässä, ei näkynyt. Epäilen, että oli henkisesti huomattavasti helpompaa hiihtää kun ei nähnyt kuinka pitkään mäki vielä jatkuu. Ylös Montellinmajalle vain oli kivuttava ja sinnehän mentiin eikä edes tuntunut missään! Ylhäällä ei tasaista pätkää ollutkaan vaan samantien lähdettiin pudottautuun Nammalkuruun toiselle puolelle tunturia ja ensimmäiselle huoltopisteelle.
Koska kyseessä oli tunturihiihto, niin huollon jälkeen käännettiin taas sukset kohti ylämäkeä ja Pallastunturia. Tämä nousu onneksi helpotti ensimmäisen kilometrin jälkeen ja Pallastunturin rinteillä oli ilo wassutella vauhdikkaasti. Pallaksen jälkeen olikin parin kymmenen kilometrin mittainen lasku. Aika hauska! Vielä kun suksi olisi luistanut kunnolla, mutta kivaa se oli näinkin.
Jokunen kilometri oli suht tasaista maastoa kunnes taas alkoi kipuaminen Olokselle. Viimeiset kaksi kilomeriä oli samaa reittiä kuin maanantaina. Tänään näihinkin mäkiin jaksoin vielä vähän puristaa reisistä potkua. Maalissa olikin aivan eri tunnelma kuin maanantaina. Tälläistä sen hiihdon pitää olla!
Hiihdon aikana totesin, että aikalailla samoja numerolappuja siinä ympärillä pyöri kuin maanantainakin. Eli samalla tahdilla mentiin.
Aika: 3:56:31, keskisyke: 154, max syke: 179, kulutus: 2374 kcal

 Olos

Perjantai 8.4. - Karra Huikonen 80 km
Herätys oli aamulla jo ennen ylösnousua. Puoli seitsemältä lähti Olokselta bussikuljetus kohti Hettaa, josta viimeiselle matkalle startattiin puoli yhdeksältä. Heti alussa tuntui, että nyt suksi ei oikein luista niin hyvin kun se voisi. Ensimmäisen huollon ja kymmenen hiihdetyn kilometrin jälkeen alkoi kipuaminen Pyhäkeron tunturin reunaa pitkin kohti Sioskurua. Tunturin reunaa pitkin hiihtäminen on aika haastavaa, kun latu on koko ajan kallellaan toiseen suuntaan. Nousussa tunsin, että jos suksi ei luista, niin eipä taida tämä hiihtäjäkään enää ihan täysissä voimissa olla. 
Kilometrit Sioskurusta Hannukuruun (~10km) pääsivätkin sitten listalle "elämäni kamalimmat hiihtokilometrit". Lämmin viikko ja vähäiset yöpakkaset oli sulattanut tuntureilta lumia todella paljon. Tätä väliä ei oltu siis pystytty ajamaan koneella ja sinne tänne oli jouduttu kolaamaan ladulle lisää lunta, että siellä yleensäkin saattoi hiihtää. No, itse en sitä enää laduksi tai hiihtämiseksi kutsuisi. En tiedä missä kunnossa latu oli alkupään hiihtäjillä, mutta loppupäässä karahdettiin välillä keskelle kanervikkoa kun lumi loppui ja muutenkin latu muodostui lähinnä jäisistä sinne tänne poukkoilevista suksien urista. Matka olisi ollut varmasti hienoa laskettelua ja maisemien katselua hyvällä ladulla, mutta nyt se oli suurta pystyssä pysymisen ja varpujen väistelyn tuskaa. Reidet olivat jäykät kuin ratakiskot kun pääsin Hannukurun huoltoon.
Hannukurusta eteenpäin maasto oli aika tasaista ja latukin parani mitä pidemmälle mentiin. Valitettavasti tuo edellinen pätkä oli syönyt jo muutenkin vähissä olevia voimia ja varsinkin hermoja. Pitkälti tasatyöntöä käyttäen sain lopulta lykittyä itseni Nammalkuruun, jossa oli siis keskiviikkonakin ensimmäinen huoltopiste. Tästä eteenpäin reitti olikin sama kuin keskiviikkona. Ja koko ajan meno helpottui, kun latupohja parani ja tuntui että suksikin toimi vähän paremmin. Se pitkä lasku tuntui myös tänään todella mukavalta ja tarpeelliselta lepuuttelulta. 
Viimeiset kaksikymmentä kilometriä olivat todella pitkiä. Jokainen kilometri tuntui ainakin nelinkertaiselta ja hermot alkoivat olla tiukalla, kun lähes joka työnnöllä jompi kumpi sauvoista upposi syvälle hankeen. Jollain ihmeen sisulla sieltä metsästä kuitenkin maaliin taapersin ja mikä erikoisinta (tai parasta?), viimeisellä viidellä kilometrillä ohitin vielä kolme aiemmilta päiviltä tuttua numerolappua, jotka jo alkumatkasta hävisivät horisonttiin!
Aika: 7:12:20, keskisyke: 149, max syke: 171, kulutus: 4078 kcal

 Poron vasa välipäivänä Raattaman poropäivillä

Niin kuin tunnelmista varmasti huomaa, aika kaksijakoinen, eikä välttämättä kovin hauskan kuuloinen kisa. Loppufiilis on kuitenkin ihan hyvä. Tulipa tämäkin suoritettua. Vaikka matkalla monesti tuskaa olikin, niin hieno tapahtuma oli kuitenkin. Hieman paremmalla harjoittelulla ja valmistautumisella juuri tähän tapahtumaan voin kyllä lähteä toistekin. Tänä vuonna harjoittelu tyssähti hieman siihen Pirkan Hiihtoon ja tankkaaminenkin jäi jotenkin puolinaiseksi. Lumien loppuminen tunturista ei ilmeisesti ole kovin yleistä vielä tähän aikaan vuodesta, eli sen suhteen sattui vain huono vuosi. Kevätaurinko varmasti lämmittää aina latuja jo tähän aikaan eli ensi kerralla tarvinnee tuota voitelua tai vesikelin suksia tai jotain muuta miettiä vähän tarkemmin.
Talviloman viettotapana tässä oli hyvät ja huonot puolensa. Eipä ainakaan tullut työasiat mieleen, kun kaikki aika meni hiihtoon valmistautumiseen, hiihtämiseen tai siitä palautumiseen. Toisaalta välillä tuntui, että näinkö sen ainoan lomaviikkoni haluan viettää... No, itseasiassa on kyllä aika rentoutunut olo, eli eiköhän se ollut ihan hyvä tapa!
Kokonaisaika: 17:19:22

 Mitsku ja kunniakirja!

Nyt meni sukset kesäsäilöön. Tarkkaa kilometrikertymää en ole vielä laskenut, mutta parikymmentä jäi vajaaksi tonnista. Ei vaan enää pysty, mutta hyvä näinkin.

1 kommentti: