Olin eilen suunnistuskaverini kanssa katsomassa Venlojen viestiä. Lähinnä kannustamassa kaverini siskoa joukkueineen. Ikinä ennen en ole Jukolan viestiä käynyt paikanpäällä seuraamassa. Oli aikamoinen yllätys huomata kuinka suuresta tapahtumasta oikeasti onkaan kyse. Tunnelma oli kuin festareilla. Porukkaa oli valtavasti, niin suunnistajia kuin katsojiakin. Varsinaista suunnistustahan ei oikeastaan pysty paikanpäällä seuraamaan kuin vaihtojen osalta, mutta silti tunnelma imaisi mukaansa ja tunnit vierähtivät ihan huomaamatta jännittäessä, että koska viestin viejä tulee vaihtoon.
Vaihdon jälkeen kuultiin viestin viejältä tunnelmat kuinka oli mennyt. Seuraamamme joukkueen kaikilla jäsenillä oli aika yhtenevät kommentit osuuksiensa jälkeen: "vaikea maasto, mutta vitsit että oli KIVAA!" Joukkueen jäsenet alkoivat puhumaan meitä ympäri ensi vuoden Venlaan kakkosjoukkueeksi. Enpä voi kieltää etteikö tuo mahtava tunnelma ja osallistujien täydestä sydämestä pursuava innostus olisi aiheuttanut jonkilaista kärpäsen puremaa. Ja yli 900:n joukkueen sekaan mahtui niin monenlaista kulkijaa, että itsellekin tuli tunne, ettei se aivan ylitsepääsemätön suoritus olisi. Juoksukuntoa ja suunnistustaitoja tarvii vielä petrata ettei tule itku heti ensimmäisellä rastilla. Kun vain saisi tuon polven kestämään. Jos ei vielä ensi vuonna, niin ehkä sitten 2010? Polte kyllä syttyi.
Seuraamamme joukkuekin pärjäsi ihan mukavasti ja täytti omat tavoitteensa; eivät joutuneet yhteislähtöön ja paransivat viime vuoden sijoitustaan. Hyvä tytöt!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti