perjantai 3. huhtikuuta 2009

Kaikenlaista

Yleisfiilis on ollu aika väsyny, mikä näkyy blogikirjotusten tahdissakin. Nyt kuitenkin kevyt päivitys ennen leiritystä.

Lauantaina sisällä majailevat viherkasvit sai uudet kasvualustat. Ensimmäisen kerran ne eivät edes hermostuneet mulle. Yleensä ovat murjottaneet pidemmän aikaa sen jälkeen. Kai sitä voi jonkin tasoiseksi viherpeukaloksikin oppia vielä tälleen iän karttuessa. Syytä ainakin olisi. Ollaan nimittäin päivitetty hieman taas pihasuunnitelmaa. Erilaisia puskia, puita, heiniä ynnä muita on tulossa aika laaja kirjo mun mitta-asteikolla. Enpä itse niistä lajikkeista tunnistanut kuin pari kolme. Ovat kuulemma kuitenkin mahdollisimman helppohoitoisia niin kuin oli toive, koska meillä asuu kaksi hyvin antiaktiivia pihannyppijää.

Tiedä sitten onko tullut kevätväsymys, työuupumus, ylikunto (tuskin), piilevä sairaus vai mikä mättää, mutta urheilusta ei oo tullu reiluun viikkoon oikeestaan muuta kun paha mieli. Kolme kertaa oon käyny juoksulenkillä ja kertaakaan ei oo tuntunu erityisen hyvältä. Ensin jumitti yleisesti, sitten oli pohkeet kuin ratapölkyt ja kolmannella kerralla juoksu vaihtui kävelyksi kun vatsassa joku kivisti. Ei hyvä. Enkä oo edes ollut niin intoa piukassa lähtemään lenkille mitä tähän asti. No, toiveet on suuret, että sen tästä loman myötä taas lähtee aukeen. Auttaiskohan vaikka uusi juoksuvaate tähän ongelmaan? ;-P

Työt on verrattavissa loskassa kahlaamiseen. Onnistuisinpa vaan unohtamaan koko paikan nyt kun loma alkaa. Ensi torstaihin asti. Sitten kuullaan uutiset kuka jatkaa ja kuka lomailee tai näytetäänkö joillekin jopa ovea lopullisesti.

Kevätaurinko herättelee jossain sisimmässäni asuvaa shoppailijaa, sisustajaa ja siivoojaa. Mielitekoja on paljon; Verhot, makuuhuoneisiin ja tuulikaappiin komeroita, eteiseen senkki tai vastaava, tauluja seinille (niitä kyllä on jossain laatikoissa), valokuvia kehyksiin, uusia tekstiilejä kotiin, itelle vaatteita ja kenkiä, keittiön ja vessojen laatikoita ja kaappeja tarvisi siivota, yksi romuhuone tekisi mieli tyhjentää (ennen sitä tarvitaan ne komerot ja roska-auto), autotallia voisi rakentaa ja pihan kuopsutuksen aloittaa, ikkunat kaipaa pesua, samoin auto. Koko ajan näitä tupsahtelee mieleen lisää. Lienee ohimenevää.

Nokka kohti etelää reiluksi viikoksi. Punaviinin ja auringon luvattu maa odottaa. Adios!

4 kommenttia:

  1. Moi Henna,

    YT:t tältä päivältä ohi, en tiedä saitko lappua, taidat olla lomalla.
    Moni taas laput sai.
    Hyvät pääsiäiset!

    terv. eräs samasta hallista.

    VastaaPoista
  2. Anonyymi; hmmm.. rupes oikeen kiinnostaan kukahan mahdat olla. Kyllä lappu napsahti tännekin siinä jaossa.

    VastaaPoista
  3. Anonyymi = henkilö, joka on torstaista alkaen lomalla toistaiseksi.. Tsemppiä!

    VastaaPoista