maanantai 1. helmikuuta 2010

Ohrapaistos

Aloittelevan leivinuunikokin ohrapuurosta tuli pohjaanpalanut epämääräinen paistos. Olisi melkein pitänyt ennakkotunnelmista jo aavistaa lopputulos ja siirtää testi johonkin toiseen päivään. Lauantai-iltana päätin laittaa ohrapuuron leivinuuniin muhimaan ja aamulla siellä olisi valmis puuro. Ei ollut. 
Ensin en osannut valita sopivaa astiaa. Tein puuron kattilaan, mutta viedessäni sitä kohti leivinuunia tajusin, ettei sen muoviset kahvat välttämättä kestä uunin lämpöä. Muoviton kattila oli tietysti tiskikoneessa, joka oli jo päällä. Puuroa oli niin paljon, ettei se mahtunut keraamisiin astioihin, mitä kaapeista löytyi, joten päädyin kippaamaan sen valurautapataan. Ajatellen jo siinä vaiheessa, että onkohan tämä hyvä idea. Ei ollut.
Jotenkin yöllä uni maistui oletettua pidempään eli puuro muhi aika pitkät pätkät leivinuunin lämmössä. Aamulla otin padan uunista, aukaisin kannen ja totesin, että taidammekin syödä aamupalaksi sämpylöitä. Puuro oli kärähtänyt paksuna kerroksena kiinni padan seiniin ja pohjaan. Siinä sitä olikin sunnuntaille ja vielä maanantaillekin puuhaa pohjaan palaneen valurautapadan puhdistamisessa. Uuuh.
No, virheistä oppii, tekevälle sattuu, kantapään kautta ja mitä kaikkia näitä nyt on. Ensi kerralla toivottavasti hieman fiksumpana puurotestin kimppuun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti