Umpihankee

Viikonloppuna urheiltiin, sanoisinko riittävästi. Minun kolmen päivän hiihtosaldo oli ~50 km ja lisäksi 2,5 tuntia lentopalloo.

Perjantaina kävin Pirkkalan valaistuilla laduilla pyörähtään 10 kilometrin peruslenkin. Mikäli haluaa hiihtää rauhassa, voin suositella perjantai-iltana 16 asteen pakkasessa suihkimista. Ei ollut ladulla ruuhkaa. Ladut oli ilmeisesti ajettu perjantaina työpäivän viimeisinä tunteina, kun ei näkynyt moniakaan hiihtojälkiä. Oli siis ilo lykkiä meneen. Eikä tullut edes kylmä, kun piti vauhtia yllä.

Lauantaina lähdettiin äijän kanssa yhdessä hiihtään. Tavoitteena oli joku hieman pidempi lenkki, joten päädyimme reitille Niihama - Kyötikkälä - Niihama. Matkaa tuli eestaas noin 26 km. Meinas olla jokseenkin raskasta. Yöllä ja aamulla oli satanut lunta, joten latupohja oli aikamoista pöperöö. Siinä tarpoessa ei ilmaiseksi saanut suksellistakaan. Onneksi Kyötikkälässä oli kahvio auki niin sai hetken levähtää ja tankata energiaa paluumatkaa varten. Silti meinas välillä usko omiin voimiin loppua sähkölinjan alla mäkiä kivutessa. Lopun viimeiset kilometrit tasaisella ja tallatulla pohjalla tuntuivatkin kevyeltä hiihtelyltä. Ihmettelenpä vaan, etteikö Tampereen kokoisessa kaupungissa kannattaisi hiihtoladut ajaa läpi viikonloppunakin mikäli lunta sataa reilummin? Viikonloppuisin ladut kuitenkin on kovemmassa käytössä kuin viikolla ja aika harvoin sitä lunta niin reilusti tulee, että ladut pöperöityy. Eli kukaan tuskin joutuisi kaikkia talviviikonloppuja viettämään latukoneen puikoissa. Kai siihenkin kuluisi sitten liian paljon euroja.

Ilmeisesti pöperössä tarpomisesta ei vielä lauantaina saatu tarpeeksi, koska sunnuntaina puolen päivän aikaan olimme taas sukset jalassa. Tällä kertaa Nirvan kurssikeskuksella varpaat kohti Suolijärveä. Pöperö ei ollut haihtunut yön aikana. Sitkeästi tarvoin Suolijärven ympäri, vaikka erityisesti lonkankoukistajat yrittivät parhaansa mukaan hannata vastaan. Raskasta oli. Jotain hyvväkin tuosta väsyneenä hiihtämisestä keksin. Asenne oli se, että "ihan sama vaikka olisin päälläni hangessa, mutta mäet on pakko laskea, että saan lepoa". Eipä tarvi niitäkään alamäkiä enää jännittää. :)
Iltapäivällä edessä oli kevyt loppuverryttely; 2,5 tuntia lentopalloa. Pelaajia oli neljä molemmilla puolilla verkkoa eli ei saanut sluibailla sielläkään. Illalla rojahdin kaikkeni antaneena nojatuolin pohjalle todeten, että maanantaina taitaa olla lepopäivä. Sen verran tuolin syvyyksistä vääntäydyin ylös, että venyttelin koko kropan huolella ja rauhassa läpi. Siitä oli hyvä lihasten aloittaa palautuminen.