Lauantaina oli ohjelmassa pitkä hiihtolenkki. Tarkoituksena oli vähän testata myös tankkausta tuota PIrkan Hiihtoa ajatellen. Mun vatsani kun on mikä on, niin sen suhtautumisesta uusiin asioihin ei voi olla ihan varma. Itsellenihän tällainen ei tullut mieleenkään, mutta onneksi on tuo äijä, joka ajattelee kaikenlaista. Eli loppuviikosta muutin aterioita hieman enemmän hiilihydrattipitoisemmiksi ja yritin tankkailla nestettä reilummin. Vettä tosin olen jo ennestään opetellut juomaan normaalistikin pitkin päivää.
Lähdimme aamulla Lamminpäästä rauhakseen liu'uttelemaan kohi Julkujärveä ja siitä vielä eteenpäin aina Nokialle ja Koukun majalle asti. Välillä mun oli pakko antaa äijille vähän etumatkaa ja hidastaa omaa tahtiani, muuten olisi saattanut noutaja tulla ennen maalisuoraa. Matkalla hörpättiin muutaman kerran omista eväistä mehua. Koukun majalla tankattiin kroppaan kaakaot ja munkit. Ai että, kun ne maistuu aina yhtä herkullisille! Tää tankkausvaihe taitaa Pirkan Hiihdossa jäädä väliin. Kahvia sielläkin tosin olis huoltopisteillä tarjolla, mutta ei jotenkin oikein iske minuun tuo kahvin ja urheilun yhdistäminen.
Paluumatkalla pidettiin myös pari mehutaukoa ja itse odottelin koko ajan sitä tuskaista väsymyksen tunnetta joko hartioihin tai lonkkien seutuville. Kun viimeinen oikeaksi mäeksi luokiteltava ylämäki oli takana, heräsi epäilykseni, etteikö se väsymys iskisikään. Eikä se iskenyt. Hyvävoimaisena jarruttelin Lamminpään majalle 33 hiihtokilometrin jälkeen.
Tiedä sitten pitäisikö tästä kiittää sitä tankkausta vai mitä, mutta tuollaisen hiihtofiiliksen tilaan myös sinne PIrkan Hiihtoon, kiitos. Eihän tolla menolla 45 kilometriä oo juuri mitään. ;-P
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti