Mitäs sulle...?

Maanantaina aloitin suunnistuskauteni. Iltarastit oli Soppeenharjulla ja kunnianhimoisesti valitsin heti vitosen lenkin. Eka rasti löytyi oikein mukavasti ja sinne mennessä tein vielä mieltä kirkastavan havainnon, ettei kannatakaan seurata aikomaani polkua vaan lähteä etenemään käyrän mukaan. Päädyin suoraan rastille. Siihen se sitten jäikin. Heti seuraavalla välillä sekosin poluista. Metsässä juoksemiseni muistutti vaihdellen enemmän balettitanssia tai jänöjussin loikkimista kuin juoksua. Luotto omaan taitoon oli nollissa. Vaikka olin täysin varma rastin sijainnista, muiden suunnistajien meno sai pääni sekaisin. En havainnut kartalta asioita, kuten hakkuuaukiota. Lähdin etenemään suoraan ja kesken kaiken päätinkin siirtyä läheiselle polulle. Ei ole ajankäytöllisesti erityisen kannattavaa poukkoilla edestakaisin ja muuttaa mieltään moneen kertaan. Lopputuloksena toiseksi viimeinen sija. Suunta ei siis oikeastaan voi olla kuin ylöspäin. Ainakaan kovin paljon alemmas ei voi tippua. Olipa se hämmästyttävän tökkivää puolen vuoden tauon jälkeen.

Keskiviikkona juoksulenkillä tuntui alusta asti, että nyt kulkee hyvin. Syke pysy koko lenkin ajan hyvällä tasolla, askel oli kevyt ja vauhtikin oli reipasta. Olisikohan jotain kehitystä kunnossa tapahtunut? Toivotaan. Lenkillä sattui myös erikoisin asia ikinä. Olin kääntynyt muutama sata metriä aikaisemmin ison tien vierestä pienemmälle, asutusalueen läpi menevälle tielle, kun viereeni ajoi auto, jonka kuljettaja morjesteli ja kysyi voisiko hetken häiritä. Kuljettaja oli suurinpiirtein omaa ikäluokkaani oleva mieshenkilö. Pysähdyin kuuntelemaan mikä miehellä oli ongelmana. Vaivautuneesti ja sanoja haeskellen hän totesi, että näytin söpöltä (!) juostessani ja tiedusteli olenko pitkällä lenkillä ja mitäs sen jälkeen? MITÄ?? Iskyritys hikisenä lenkkeillessäni?? Tuotin miehelle pettymyksen toteamalla olevani jo varattu, jonka jälkeen hän käänsi autonsa ympäri ja lähti takasin siihen suuntaan mistä tulikin. Siis oliko se vielä kääntynyt jostain mun perään? Loppulenkki menikin hihitellessä tapahtuneelle.
Kotona kerroin äijälle tapahtumasta. Hän lupasi heti ostaa meille juoksumaton ja minä kuulemma juoksen tästä lähtien autotallissa. :)

Kesäfiilis alkaa ottaan mielestä valtaa ja kaukomaillekin olisi taas kova kaipuu. Eipä taida vaan tänä vuonna reissaaminen onnistua. Fiilistellään siis alla olevilla vanhoilla kuvilla pitkältä reissulta. Aurinkoista kesän odottelua kaikille, jotka siitä tykkää!

Ajankohtainen aihe, tämä tulivuori Costa Ricassa

Tällänen karkki mulla joskus oli kesämenopelinä.