Lauantaina ajelimme Ylläkselle ja olimme perillä kuuden aikaan illalla. Pitkän ajomatkan jälkeen olo oli sen verran väsähtänyt, että kävimme vain lyhyellä verryttelykävelyllä ja katsastamassa lyhyimmän reitin mökiltä hiihtoladulle. Poiketessamme lähikaupassa, joku kotiinlähtijä valitteli, ettei ollut koko yhdeksän päivän lomansa aikana nähnyt vilaustakaan auringosta. Huolestuttavaa.
Sunnuntaina heräilimme perinteisestä lappalaisesta kelomökistä ja yhdentoista aikaan olimme suksien päällä. Päivän mittaan totesimme lähtöajan olleen aivan liian myöhäinen. Öisin lämpötila oli hieman pakkasen puolella ja päivisin se humpsahti reilusti plussalle. Ladut ajettiin pääosin öisin, eli aikaisin aamusta oli latujen kunnon kannalta paras hiihtoaika. Puolen päivän jälkeen lämpö ja auringon paiste pehmensivät baanat niin, että hiihto muistutti enemmän tarpomista ja sukset suorastaan imeytyivät kiinni latuun. Tällä ensimmäisellä lenkillä kropalla meni aikansa muistellessa mikä laji nyt onkaan kyseessä. Etelässä kun ei enää muutamaan viikkoon hiihdetty. Liekö edellispäivän ajomatkalla ollut myös joku vaikutus, koska molemmilla syke oli parikymmentä pykälää normaalia korkeammalla. Jopa lepotilassa. Kävimme munkki-kaakaolla Velhon kodalla ja kilometrejä kertyi 30.
Maanantaille teimme hiihtosuunnitelman edellisiltana. Kilometrejä oli tarkoitus tulla kolmisenkymmentä. Aamupalaa syödessä tutkimme latukarttaa ja totesimme pienen laskuvirheen, matkaa tulisikin 40 kilometriä. Päätimme kuitenkin toteuttaa suunnitelman, koska reitti olisi tasaista. Kymmenen aikaan suuntasimme Lainion krouville, jossa pidimme ensimmäisen tauon. Siitä matka jatkui toiselle taukopaikalle Latvamajalle. Ennen sitä viimeiset kuusi kilometriä oli yhtä suurta tuskaa. Ruisleipä ja kaakao antoi sen verran lisäpotkua, että jaksoin lykkiä itseni vielä rinteiden juurelle Taigaan ansaitulle loppuhuurteiselle. Sen jälkeen ei tarvinnut kuin lasketella alas mäkeä mökille.
Tiistaina edellisen päivän tuskakilometrit olivat vielä niin tuoreessa muistissa, että päätimme pitää kevyemmän hiihtopäivän. Kävimme Luosujärven latukahvilassa. Edestakainen matka oli noin 15 kilometriä.
Keskiviikkona aikaistimme lähtöä ja yhdeksältä olimme jo hyvää vauhtia menossa Ylläksen ympärikierrokselle. Enpä muista lomaa jolloin olisin laittanut herätyskellon soittamaan seitsemältä aamulla! Aamulla olikin oikein kunnon lentokeli. Alkumatkasta latu kipusi tunturin yläosiin asti. Juuri ajettu ja luistava latupohja antoi potkua niin ettei ylämäki tuntunut missään. Sitten olikin edessä 1,5 kilometrin laskeutuminen tunturin toiselle puolelle keskivaikeaksi merkittyä latua pitkin. Otettuani lähikontaktia latuun jo helpolla osuudella, päätin lähteä laskuun auraillen. Mäen alla olin tyytyväinen valintaani. Vauhti olisi kasvanut muuten niin kovaksi, että ensimmäisessä mutkassa olisin löytynyt keloon kietoutuneena. Alhaalla huokaillessamme mäen haasteellisuutta, ylöspäin lähti pillit soiden ambulanssikelkka. Toivottavasti ketään ei tarvinnut irrotella männyn oksista. Loppumatkan reitti pysyttelikin lähinnä tunturin juurella ja välillä poikettiin Kesängin Keitaalle lätty-kaakaolle. Päätimme lopuksi tehdä vielä pienen lisäkiepin edessä olevan pitkän ja loivan alamäen houkuttelemina. Aluksi menikin kivasti, mutta viimeisellä kolmella kilometrillä hiihto menetti merkityksensä kahdentoista tien ylityksen vuoksi. Kaksi ylitystä uskaltauduttiin köpöttään sukset jalassa, mutta lopuilla kymmenellä ei ollut lumen hippusiakaan jäljellä. Ei siis muuta kuin sukset pois, sukset jalkaan, sukset pois, sukset jalkaan... Tässä siis keväthankien heikko kohta. Kumma kyllä kaikki ylitykset osuivat tälle yhdelle reitille. Muina päivinä niistä ei ollut haittaa. Päivän hiihtokilometreiksi kirjattiin 37.
Minä, ruuhka ja osa Yllästä Äkäslompolon puolelta tutkailtuna
Torstain hiihtolenkin aloitimme autoilulla. Siirryimme ensin Äkäslompolon puolelle Navettagallerian pihaan ja lähdimme sieltä hiihteleen. Uusia maisemia nähkääs. Latu oli liukas ja itsestäni tuntui kuin en olisi ikinä suksilla ollutkaan. Tasapaino heitteli ja kroppa oli aivan unessa. Ei mennyt kuin 15 kilometriä heräilyyn ja hiihdon sujumiseen. Hangaskurun laavun ja Karhunkodan kautta kiersimme Lainion tunturin päätyen Kotamajalle ensimmäiselle tauolle. Hieman ennen Kotamajaa ladun varressa pörhisteli metso! Hetken seisahtumisen jälkeen totesin ukon olevan sen verran ärhentelevällä tuulella, etten uskaltanut jäädä syvempää tuttavuutta tekemään. Äijä uskaltautui vielä palaamaan ottamaan kaverista muutaman kuvan. Tauon jälkeen kroppakin alkoi lopulta toimia ja kiepsautimme lenkin Peurakallion kautta. Matkalle osui komeat Äkässaivon kanjonimaisemat seitakiven kera. Viimeiset viisikilometriä wassuttelimme järven jäällä vastatuulen. Sen jälkeen tiesi ja tunsi taas hiihtäneensä. Kilometrejä karttui 35.
Sellainen pörhistelijä
Viikon aikana latuja kierrettiin reilun 170 kilometrin verran. Sää oli enemmän kuin suosiollinen. Vaikka välillä satoi jopa vettä, niin aina siinä vaiheessa, kun me kömmimme mökistä ladulle, aurinko ilmestyi jostain. Tuloksena nenän kesiminen, heh. Onnistunut loma oli ja nyt voin hyvillä mielin siirtää sukset kesäsäilytykseen.
Koko talvena hiihdin 730 kilometriä. Aika huimasti, kun vertaa edellistalven 300 kilometriin ja sitä edeltävien 15 vuoden hiihtoinhoon. :)
Ylläsjärven puolelta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti