Eteeni tuli todella mielenkiintoinen tapahtuma, Hiiltomiehet Adventure 2010. Valkeakoskella heinäkuussa järjestettävä seikkailukisa. Kisassa olisi sarjoja ja matkoja tälläiselle aloittelijallekin. Muutenkin osallistumiskynnystä on madallettu erilaisin helpotuksin; Pyöräily on pääsääntöisesti hyväpohjaisilla poluilla ja latupohjilla, suunnistuksen rastipisteet on selkeitä, rullaluistelu on jätetty pois ja kaikkea muuta pientä. Luvassa olisi juoksua, suunnistusta, maastopyöräilyä, kanoottimelontaa, packraftingia (jos olen oikein ymmärtänyt niin tarkoittaa jotain uimapatjan tyyppisellä välineellä vedessä liikkumista) ja tietenkin seikkailullisia yllätystehtäviä, joissa tarvittaisiin hieman uskallustakin. Tälläinen urheilumuoto houkuttaa ihan hirveästi ja haluaisin päästä sitä koittamaan. Tykkään erityisesti näistä kaikista maastolajeista. Paljon enemmän kuin asfaltilla juoksemisesta ja pyöräilystä. Nyt olisi siis tarjolla helppo tutustumiskilpailu ja vielä lähellä. Aina on kuitenkin se yksi Mutta. Tällä kertaa se on joukkuekaveri. Joukkueessa pitää olla kaksi kisaajaa. Minulla on yksi urheilullisesti hyvin samantasoinen kaveri, jonka mukaan houkutteleminen tuskin olisi vaikeata ja jonka kanssa takuulla tulisin toimeenkin tälläisen kisan aikana. Valitettavasti hän tanssahtelee kukkamekossaan ystävänsä häissä tänä kyseisenä lauantaina. Mikä pettymys. Olin jo aivan innoissani tästä kisasta ja nyt ei löydy samanhenkistä ja -tasoista joukkuekaveria. Nyyh.
Mitäs muuten sitten kuuluu puolimaratonin jälkeen täällä urheilun saralla? Hyvinkin pian edessä on Venlojen Viesti, joten lajipainotusta täytyisi siirtää suunnistukseen. Juoksuahan sekin pohjimmiltaan on. Lisäksi joutuu aivotkin tekeen töitä. Vähän kotona pihatyöt nyt häiritsee tätä projektia, mutta yritän sovittaa kaiken yhteen. Maanantaisin olen käynyt iltarasteilla vaihtelevalla menestyksellä. Viimeisimmät rastit oli Vehoniemessä hiekkakuopan ympärillä. Kartalla oli yksi rastiväli, jota kauhistelin jo etukäteen ja siihen se suoritus sitten kaatuikin. Muuten meni oikein sujuvasti. Voitte varmasti kuvitella, että kun kartalla on 9 rastia (maali mukaan luettuna), olen menossa rastilta 5 rastille 6 ja yhtäkkiä huomaan olevani maalissa, niin kaikki ei ole mennyt niin kuin piti. Vihaan hiekkakuoppia. En ole ikinä hahmottanut kuopan ja kartan välisten muotojen ym yhteyttä. Enkä hahmottanut nytkään. Ja jostain käsittämättömästä syystä ilmeisesti umpiluuta oleva kalloni ei uskonut, kun kompassi väitti, että etenemissuunta on nyt väärä. Kaikki rastit lopulta löysin, mutta aikaa meni tolkuttomasti. Luovutuskin oli jo lähellä silloin kun tajusin seisovani maalirastin vieressä. Jostain kuitenkin kumpusi se sisu jatkaa. No, pettymyksien kautta parempaan suoritukseen, vai mitä?
Uutena lajiyhdistelmänä haluaisin koittaa myös fillarisuunnistusta. Sain jo kaverilta maastopyörääni karttatelineen lainaksi. Valitettavasti Tampereen fillarirasteja järjestetään vain muutaman kerran kuuukaudessa, eikä ne vielä ole osunut oikein yksiin omien aikataulujeni kanssa. Lisähaasteita aiheuttaa se, että minulla ei ole mahdollisuutta kuljettaa fillaria autolla kauemmaksi rasteille ja olen hieman nirso metsän suhteen mihin suostun fillarilla menemään. Pirkkalan ja Lempäälän metsät ovat pääasiassa niin kivikkoisia, että pyöräilemiseni niissä ei oikein onnistu. Menee enemmän taluttamiseksi. Seuraavat fillarirastit olisivat pyöräilymatkan päässä ja helpohkossa maastossa, mutta tietenkin samana päivänä, kun minä olen Ratinassa fanittamassa AC/DC:tä. Höh.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti