sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Täällä taas ja nyt hiihdetään!

Loppuvuodesta puski kiirettä vähän joka suunnasta, mutta josko tämä tahti taas hieman tasoittuisi. Paljon on tietysti ehtinyt tapahtua tämän kahden kuukauden blogihiljaisuuden aikana. En niitä ala sen enempiä kertaileen, kun en kaikkea kuitenkaan muista.

Tällä hetkellä olen aivan into piukeana hiihdosta. Oikein pidättelemään joutuu ettei mene yötäpäivää laduilla. On se vaan mahdottoman hienoa, että meillä Suomessa on nämä eri vuodenajat! Varsinkin tällaisina vuosina, kun täällä etelämmässäkin on oikea talvi. En tiedä olisinko näin tohkeissani hiihtämisestä, jos sitä voisi tehdä vuoden ympäri. Ja toisaalta juoksu tuntuu keväällä taas mukavammalta, kun on välillä keskittynyt pääasiallisesti muuhun. Hiihtokausi startattiin Itsenäisyyspäivä -viikonloppuna Vuokatissa ja nyt kilometrejä on kertynyt jo huikeat 200! Huikeat siinä mielessä, että viime vuonna tähän aikaan ei tainnut olla vielä sataakaan kasassa. Hiihtotyylinä itselläni on tänäkin talvena vapaa. Perinteistä yritettiin Vuokatin reissulla muistella, mutta jotenkin tuo vapaa vain on enemmän mun juttu. Pertsasta olisi kai juoksuharjoitteluun enemmän hyötyä, mutta eikös täällä elämässä pidä kuitenkin nauttia? Ja kun ei minusta enää taida mitään ammatikseen urheilevaa tulla, niin voi tehdä sitä mistä tykkää. ;)

Muutama pidempi hiihtolenkkikin on tullut jo tehtyä ajatellen mahdollisia tulevia massahiihtoja keväällä. Lauantaina lähdettiin Lamminpäästä ja hiihdettiin Nokian puolelle Koukkujärven majalle munkki-kaakaoille ja energiatankkauksen jälkeen takaisin. Matkaa kertyi yhteensä noin 34 km. Nokian puolella ei latua oltu edellisten lumisateiden jälkeen ajettu, joten 10 km (5+5) umpihankihiihtoa ja tasatyöntöä vei aika hyvin naisesta mehut. Silti oli kivaa ja tiesipä ainakin tehneensä. Täytyy antaa Kankaantaan Kisan kantaville voimille ISO ja lämmin KIITOS! He ylläpitävät kahvilatoimintaa Koukun majalla ja maja on talvikaudella auki joka päivä klo 10-19. Ja voitteko kuvitella, että munkki ja kaakao maksavat yhteensä 2 euroa?! Tälläistä toimintaa tukisin vaikka vähän isommallakin summalla.

Haluaisin vain toitottaa tätä hiihdon ilosanomaa kaikille, mutta ymmärrän toki, etteivät kaikki ole yhtä hurahtaneita kuin minä! :)

Ennen joulua oltiin katsomassa kummitytön taitoluistelunäytöstä, tässä tunnelmia sieltä.




Valitsen muuten tarkoituksella näihin "heilahtaneita" kuvia, koska en ole kysellyt lupaa kuvien julkaisemiseen ja erityisesti tutuista en halua julkaista tunnistettavia kuvia kysymättä.

Sitten vielä vinkki muille hiihtohulluille. Katselkaa ampumahiihtoa. Siinä vasta on jännittävä laji ja naisten puolella Suomen Kaisa Mäkäräinen pärjää hienosti.

2 kommenttia:

  1. No sittenhän meitä on kaksi hiihdon iosanoman levittäjää! Kiva, kiva.
    Mukava kuulla sinusta. Oon samaa mieltä tuosta hiihtotyyli asiasta, vaikka juoksukoulussa toitotetaan,että hiihto ei tue juoksua, en ota kuuleviin korviini. Siinä koulussa ei ole ketään josta oikeesti juoksija vielä tulisi(varsinkaaan minusta.)
    Kuvista vielä, että juuri tuollaisia vauhtikuvia on kiva katella!

    VastaaPoista
  2. Mäkäräinen sattu tänään sattumoisin ruudulle ja ihan hyvinhän se veti..

    Kiva kuulla, että Koukulla on edullista tankkausevästä tarjolla! Sinne täytyy koittaa ittekin vielä ainakin jostain päin suksia ennen Pirkkaa..

    VastaaPoista