Perjantain kotiin paluu Hampurista ei mennyt ihan niinkuin elokuvissa vaan venähti mojovasti lauantai-iltapäivän puolelle, joten lauantai-ilta meni uupuneessa tunnelmassa hereillä pysytellessä.
Sunnuntaina heräsinkin pirteänä kymmenen tunnin (!) yhtäjaksoisen unen jälkeen. Aloitin aurinkoisen päivän rauhassa aamupalaa nauttien ja Aamulehteä lueskellen, jonka jälkeen järjestelin kotona paikkoja ja starttasin pesukoneen pyöritysrumban. Kaikki pipot, hanskat ja huivit pääsi pesuun, joten mikäli tällä viikolla tulee taivaalta räntää ja ilma on hyytävän kylmä, voi syyttävän sormen osoittaa tähän suuntaan.
Päivällä lähdin testaamaan huollosta tullutta maasturiani. On se kumma kuinka hidas tekninen pyörittäminen pienillä poluillakin saa hien pintaan. Taitaa tosin enemmän olla tuskanhikeä vielä tässä vaiheessa. Maasto oli sateiden jäljiltä sen verran kosteeta, että pahimmat kallio- ja juuristopaikat olivat jo turhankin haastavia. Mukava 50 minuutin setti ja huolletut vaihteet toimi hienosti.
Päivällistankkaus hoidettiin äitienpäiväkemuilla piirakoilla, tortuilla ja kakuilla. Sulatteluksi sitten tehokasta kahvakuulaa. Ai että kun oli mukavaa ähkiä ja puhkua kaikki irti itsestäni. Taas sain hieman enemmän liikkeitä tehtyä isommalla eli 12 kilon kuulalla. Ei kai se ihan turhaa hommaa voi olla kun kehitystäkin tuntuu tulevan. Ja Kuulajussi keksii aina mukavia lisähaasteita liikkeisiin ettei pääse tylsistymään. Lähes kaksi tuntia lentopallohöntsäilyä toimi hyvin kuulatunnin loppuverryttelynä.
Rentouttavan päivän kruunasi ruoka, sauna ja lasillinen kylmää valkkaria! Tälläisistä päivistä minä tykkään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti