Edellisestä suunnistusreenistä on vierähtänyt jo tovi, mutta maanantaina innostuin taas iltarasteille. Tällä kertaa rastit oli levitelty Ylöjärvelle Mustalammen ympärille. Yleensä valitsen radaksi joko 4 kilometriä haastava tai 5 kilometriä helppo. Isoa eroa niillä ei eilen ollut, kun molemmissa oli yhtä monta rastia ja ihannereittiä mukaillen matkaan oli saatu vain 600 metrin ero. Juoksutreenaus mielessäni päädyin vitoseen.
Ekalle rastille tulin pienen epäröinnin ja mutkan kautta, mutta siitä eteenpäin aina kutoselle asti matka sujui suunnitelmien mukaan ja kohtuullisella tahdilla. Kutosrastilla mielen ilmeisesti valtasi liiallinen itsevarmuus ja lähdin turhan hepposesti kohti seuraavaa rastia. Pieleenhän se meni. Ei pahasti mutta jonnin verran veti reitti oikeelle. Kutosesta eteenpäin (oikeestaan jo vitosesta) matkan teko siirtyi poluilta ja helpoista maastoista vähän syvempään metsään. Seiskan jälkeen aina loppuun asti löysin rasteille aikalailla suoraan, mutta eteneminen oli kuin etanalla. Mä en vaan ymmärrä miten en niin sanotussa umpimettässä pääse yhtään mihinkään. Kaikki vaan viuhtoo ohi kovaa kyytiä ja minä tarvon sen minkä jalat vie etenemättä kuitekaan mihinkään. Ärsyttävää.
Periaatteessa maalissa oli hyvä mieli kun suunnistus sujui, mutta umpimetsähitaus vaan ottaa päähän. Kai tää mun yltiöpäinen varovaisuus hillitsee sitten sielläkin menoa. Matkan varrella muuten komeat mustikan möllykät ja kantarellit odotteli poimijaansa. Tarvinnee siis silläkin mielellä suunnata metsään lähipäivinä. Maalissa joku suunnistaja näytti malttaneen pysähtyä poimiin pussillisen kantarelleja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti