Jälkipuinti - Jämi84 MTB

Blogi on viettänyt kesälomaa, mutta nyt palaudutaan takaisin toimintaan Jämin maastopyöräilyraportilla.

Kolmen viikon kesälomani siis huipentui lauantaina Jämillä poljettuun 84 kilometrin maastopyöräkisaan. Aamulla kisapaikalla en ollut vielä minkäänlaisissa kisafiiliksissä. Autot parkkeerattiin vähän kauemmaksi kisakeskuksena toimivasta Areenasta, joten ensimmäisenä laitoimme fillarit kasaan (eli eturengas ja satula paikalleen) ja polkasimme keskukseen hakeen numerolaput ja muut tarpeet. Sieltä takaisin autolle vaatteiden vaihtoon ja muuhun säätämiseen, johon kaikki käytettävissä oleva aika menikin ja suuntasimme suoraan lentokentän päässä olevalle lähtöalueelle. Edelleen tunne oli jotenkin vaisu. Maaliin pääsyn lisäksi ajatuksena oli, että jos alle kuuden tunnin menee niin matka on mennyt aikalailla nappiin.

Lähdössä oli porukkaa varsin mukavasti ja ensimmäinen suora lentokentän päästä toiseen toimi hyvin porukan hajauttajana. Ainakin sieltä peräpäästä katseltuna. ;) Aloitimme matkan teon yhdessä porukassa äijän ja yhden kaverin kanssa. Lentokentän jälkeen ajeltiin joku viitisen kilometriä nopeita ja tasaisia metsäautoteitä / latupohjia. Mitä nyt välillä oli pehmeitä hiekkadyynejä aiheuttamassa hämmennystä. Välillä matka jatkui varsin pienilläkin poluilla. Mielestäni ne olivat kuitenkin parhaita osuuksia, kun maasto oli suht tasaista kangasmetsää ilman isompia kivikoita ja juurakoita. Ensimmäinen huoltopiste tuli vastaan jossain 13-14 kilometrin paikkeilla. Juomaa kurkusta alas ja matka jatkui kohti Jämiä. Maasto jatkui edelleen varsin tasaisena ja 21 kilometrin jälkeen olimme palanneet Jämille, jossa oli kirimaali ja seuraava huoltopiste. Kirimaalin palkinnot oli tosin jaettu jo aika paljon ennen meitä, vaikka mekin olimme hyvässä reilun 5 tunnin vauhdissa tässä kohtaa.

Juomisten jälkeen se varsinainen ilo vasta alkoikin ja maasto vaihtui huomattavasti mäkisemmäksi. Harjua mentiin ylös ja alas. Edelleen jatkuvat yllättävät hiekkadyynit keskellä hyvää baanaa aiheuttivat itselleni vähän liikaa päänvaivaa ja sitä kautta energiankulutusta, kun korvien väli ei antanut periksi painaa vauhdilla yli, mikä olisi ollut kaikelta kannalta katsottuna järkevin vaihtoehto. Kolmannella huoltopisteellä eli reilun kolmenkymmenen kilometrin polkemisen jälkeen alkoi itselläni väsymys jo selkeästi tuntua ja huoltopisteen toimitsijoiden huumori tulevan matkan kestosta ei oikein uponnut. Jälkiviisaana voin todeta, että tässä vaiheessa olisi kannattanut pistää jotain energiapatukkaa poskeen muutaman banaaninpalan ja urheilujuoman lisäksi. Jotenkin vaan ei mikään maistunut ja takaraivoa ahdisti, että olen muiden jarruna. Vaikka kuinka oltiin sovittu, että joka haluaa mennä lujempaa, saa sen tehdä heti kun siltä tuntuu.

Matka seuraavalle huoltopisteelle olikin sitten varsinainen tuskien taival. Energia loppui täysin ja reitti meni välillä pientä hieman kivikkoisempaa polkua, jossa vauhtia ei ollut huimaavasti ja jotkut pienet kärpäset kävi kuin hyeenat kimppuun tunkien suuhun ja nenään. Tällä pätkällä kaveri onneksi hävisi horisonttiin jatkaen omaa hyvää suoritustaan, kun minä rämmin tuskissani. Äijä jäi tsemppaamaan minua ja täytyy myöntää, että ilman häntä olisin hyvin todennäköisesti tullut autokyydillä maaliin. Reilun neljänkympin jälkeen Vatulan huoltopisteellä tankkasin kunnolla energiapatukkaa, banaania ja urheilujuomaa ja seuraavan etapin aikana olo kohenikin huomattavasti. Toki olin jo onnistunut polkemaan reiteni aika loppuun ja polveni kipeäksi.

Vatulasta noustiin taas johonkin harjulle ja nousun jälkeen oli hieno pätkä. Pienempää polkua kangasmaastossa harjumaisemissa. Seuraava huoltopiste oli jossain 53 kilometrin nurkilla ja sieltä reitti kääntyi takaisin kohti Vatulaa. Koko väli tultiin isompaa hiekkatietä ja lopuksi jopa asfalttia. Aika tylsä väli ja taas tuli energiavaje. Mikä siinä on ettei ymmärrä joka pisteellä tankata kunnolla?? Ei sillä pelkällä juomalla vaan näemmä pitkälle mennä. Pienetkin ylämäkinyppylät tuottivat tuskaa. 64 kilometrin paikkeilla oltiin taas Vatulassa ja eikun suklaapatukkaa, banaania ja juomaa kurkusta alas.

Matka jatkui edelleen hiekkateitä pitkin ja tässä vaiheessa olin oikeastaan ihan tyytyväinen ettei reitti mennyt pienemmällä polulla. Matkan taittaminen oli niin tuskaista, että pienemmällä polulla se olisi kestänyt ikuisuuden. Hyvin olimme ennen kuutta viimeisellä huoltopisteellä vaikka menomatkalla toimitsijat sitä hieman epäilivätkin.

Viimeinen kymppi matkattiin taas latupohjilla, metsäautoteillä ja poluilla. Viimeisille kilometreille järjestäjät olivat löytäneet vielä miellyttäviä nousuja, jotka itselläni meni fillarin tuuppaamiseksi. Veltot reidet ja pistävän kipeä polvi eivät enää suostuneet polkimien pyörittämiseen. Tuskaisen matkan olin jotenkin kummasti kuitenkin vääntäytynyt läpi ja maaliin tultiin äijän kanssa ajassa 6 tuntia 45 minuuttia. Eikä kumpikaan edes sarjojemme viimeisinä.

Matkan aikana ja sen jälkeen on mielessä käynyt monenmoisia ajatuksia. Ensinnäkin kun tälläisiin leikkeihin päättää ryhtyä niin treenaamisesta tuskin olisi haittaa. Mukava pyöräily sillon tällön ja päälle pieni kesälomatissuttelu eivät isommin edesauta matkantekoa. Ainakin treenaamisella suorituksesta voisi tehdä mielekkäämmän. Polven kipeytyminen hieman jopa ihmetyttää. Kesäloman pyöräretkillä pohjosessa siinä oli pieniä tuntemuksia, mutta nyt se tuli jo aika alkumatkasta ihan kunnolla kipeäksi. Reisien väsähtäminen varmasti aiheutti osan tästä kipeytymisestä. Kunnollinen energian tankkaus tasaisesti koko matkan ajan ja joka huoltopisteellä teki mieli tai ei! Olen tehnyt tämän saman virheen kerran Ideapark-juoksussa ja kerran Pirkan Hiihdossa ja aina tulos on ollu samanlainen. Jokohan kolmannesta menisi tähänkin kaaliin? Kalusto toimi muuten hyvin, mutta fillarini satulaa jouduin nostaan kymmenkunta kertaa matkan aikana, kun se vähitellen valui alemmaksi. Alkuaikoina minulla oli pyörän kanssa juuri tämä ongelma, mutta nyt se on pitkän aikaa pysynyt hyvin paikallaan. Olisiko tämä johtunut siitä, että kisaa edeltävällä lenkillä testasin maasturiini toisen pyöräni satulaa. Tämä toinen satula on jotenkin "jousitettu" ja ilmeisesti jossain välissä on öljyä, koska nyt maasturini satulan putki oli ihan öljyssä. Öljy varmaan liukasti putken niin ettei pikakiinnitys pitänyt sitä paikallaan. Korvien väliin pitää tätä lajia varten saada lisää rohkeutta. Ehkä se sieltä ajamalla tulee, onhan sitä hiihtoonkin tullut huomattavasti.

Järjestelyjen ja maastojen puolesta tapahtuma on todella mukava ja toimiva. Tänä kesänä on ollut niin kosteaa, että ilmaisia kilometrejä ei maastossa ollut tarjolla, kun fillarit ei liikoja rullannut ja hiekkadyynejä oli aika paljon. Jos jotain parannettavaa tapahtumaan pitäisi keksiä niin huoltopisteiden tarjontaa voisi monipuolistaa. Kun ne banaanit ei maistunut niin tarjonta jäi aika vähäiseksi. Pullaa olisi ollut, mikä sekin oli mielestäni erikoinen vaihtoehto. Voin suositella kaikille maastossa pyöräilystä kiinnostuneille! Ilman maastopyörääkin pärjää, muutamat näytti lähtevän matkaan retkipyörillä. Ja erikoisin kulkuneuvo minkä itse näin oli maasto-tandem!

Kuvassa ei ole Jämin maastot vaan minä matkalla alas Ylläksen huipulta