sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Tampere rastilta rastille

Tampereen Pyrinnön suunnistusjaosto järjesti syntymäpäiväni (vai oliko se heidän 80-vuotisjuhla?) kunniaksi kaupungin ytimessä sprinttisuunnistuksen. Kisa oli samalla MM-katsaus, joten huippunimiäkin oli paikalla. Eliittisarjat starttasivat viideltä näyttämään mallia ja kuuden jälkeen päästettiin kuntoilijatkin radalle testamaan kaupunkisuunnistusta. Olihan se koettava, kun tälläinen tilaisuus tuli eteen.

Lähtö oli Nääshallin kupeesta ja ensimmäiset rastit tietenkin Näsinpuistossa. En tunne puistoa alueena kovin hyvin, joten siellä jouduin keskittymään tarkkaan, mutta ihan mukavasti yhdellä ylimääräsellä kartanlukupysähdyksellä rastit löytyi. Puistosta matka jatkui Tallipihalle, jossa rasteja oli melkein joka mökin kulmalla. Oman rastin poimin helposti.

Rasti Tallipihan mökin takana piilossa. 

Tallipihalta juostiin Finlaysonin Palatsin kautta puikkelehtimaan Finlaysonin vanhan tehdasalueen sisäpihoille. Sisäpihalla rasteja oli tarjolla lähes joka nurkassa ja niistä piti osata napata omansa. Hyvin onnistuin.


Toiset suuntasivat tehdasalueelle kerrostaloalueen kautta.

 Kärkipään suunnistaja Finlaysonilla, tehdasalueen nurkalla.

Tehdasalueen sisäpihalla oli paljon hyviä nurkkauksia, mihin piilotella rasteja.

Tehdasalueelta poistuttiin sisäkautta! Kaikki suunnistajat ohjattiin viitoituksella Media 54:n sisälle ja sieltä tunnelia pitkin vilkkaan Satakunnankadun toiselle puolelle. Hienosti keksitty mahdollisuus! 

Sisälle! 

Rauhallisempien katujen ylitys oli hyvin hoidettu kymmenien vapaaehtoisten avustuksella. 
 
Kiire Rodeo-yökerhoon?

Tehdasmiljöössä suunnistaminen jatkui Frenckellin alueella. Rasteja oli mm. kesäisin tutuksi tulleella viinikylän alueella, joten suunnistaminen jatkui liitäen rasteille kuin telkkä pönttöön. Viimeiset mutkat tehtiin vielä puistossa Vanhan kirjastotalon ja Vanhan kirkon kulmilla.

 Rasti Vanhan kirjastotalon suojissa.

 Naisten sarjan voittaja Venla Niemi näyttää mallia Vanhan kirkon kulmalla.

Saila Kinni

Viimeinen rasti oli kaikille yhteinen Tampereen Teatterin edessä ja siitä juostiin suoran pätkä maaliin Keskustorilla. 

 Aurinkoiselta terassilta oli aitiopaikat viimeisen rastin leimaukseen ja maalisuoralle.

Loppuaikani kahden kilometrin kuntoradalla oli 13.46. Menin jopa nopeammin kuin naisten sarjan voittaja, tosin ratani oli 1,1 km lyhyempi. ;)

Oli hauska kokemus ja hienoa päästä suunnistamaan tälläiseen paikkaan. Järjestäjille pitää ehdottomasti antaa kassikaupalla kiitoksia! Hyvin järjestetty tapahtuma ja uskomattoman hienon radan olivat saaneet tehtyä. Ei itselle tulisi edes mieleen kuinka monenlaisia alueita noinkin lyhyelle matkalle kaupungin keskustassa mahtuu.

Sunnistuksellisesti oli kiva päästä tekemään suoritusta, jossa voi tykittää sen minkä jaloista irtoo, kun koko ajan oli varmuus omista reitinvalinnoista ja seuraavan rastin sijainnista. 25,5 vuotta tamperelaisena ja loput 5,5 vuotta elämästäni kilometrin verran rajan toisella puolella eläneenä kun kulmat ja kujat olivat pääosin aikas tuttuja. Sprinttikartan lukemisessa oli omat haasteensa ja luulenkin, että oudossa paikassa olisin ollut pihalla kuin lumiukko.

Kokonaisuutena erittäin kiva tapahtuma!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti