Hihi. Töissä oli siis se ruotsalainen käymässä. No, torstai-iltana mentiin porukalla syömään kunnon ravintolaan. Ihmettelin siinä syödessämme, että omituisiin paikkoihin sitä ihminen ajautuu ihan huomaamatta. Olin siis illallisella kolmen sellaisen henkilön kanssa, joista kaksi on samoissa tiloissa töissä päivät, mutta emme normaalisti ole juurikaan tekemisissä toistemme kanssa. Siellä sujuvasti juttelimme englanniksi niitä näitä ja olimme sosiaalisia.
Lopuksi suuntasin kaupungin bussilla kotiin. Istuskellessani bussissa odottamassa starttia, viereeni istahti nuori mies, kenen kanssa olen viettänyt vuoden samalla luokalla ammattikorkeakoulussa. Sujuvasti käänsin pääni ja keskityin ulos katselemiseen siinä vaiheessa, kun tunnistin hänet. Eipä hänkään minuun ottanut mitään kontaktia, tiedä sitten tunnistikokaan. Naureskelin itsekseni matkan aikana, että olen tuntitolkulla seurustellut vieraalla kielellä lähes outojen ihmisten kanssa ja nyt välttelen puolitutun suomalaisen tapaamista. Mutta. Tosiasia on, että meillä ei olisi ollut yhtään mitään keskustelun aihetta. Pakolliset "mitä kuuluu, mitä teet, missä asut..." olisi tietysti voinut vaihtaa, mutta miksi? Minua ei oikeasti tippaakaan kiinnostanut mitä sille ihmiselle kuuluu. Edes opiskellessamme en ollut täysin samalla ajatustasolla hänen kanssaan.
Tai sitten minulla vain oli päivän sosiaalisuus jo täynnä. No, eipä näyttänyt häntäkään kiinnostavan minun elämäni tai sitten ei edes tunnistanut minua. Tunsin sillä hetkellä kuuluvani niihin perinteisiin suomalaisiin, jotka eivät puhu eikä pukahda vieraille. Eikä edes tutuille. Ehkä sitten ensi kerralla taas.
Mikään ei muuten ole niin ärsyttävää kun joku puolituttu, josta ei oikein edes tiedä, että pitäisikö tervehtiä ja että tunnistaako se toinen edes. Parempi olla suomalaiseen tapaa ihan hiljaa :D
VastaaPoistaNiinpä, ja niitä tuntuu tässä elämän mittaan tulevan aina vaan enemmän repertuaariin. Helpompi on melkein puhua ihan vieraille kun näille puolitutuille.
VastaaPoista