keskiviikko 3. syyskuuta 2008

Syystympeys

Tuijotan vain edessäni tätä ruutua ja surffailen mitään sanomattomilla nettisivuilla, jotka eivät oikeastaan edes kiinnosta. Kovasti tekisi mieli lähteä lenkille, mutta en vaan saa itsestäni irti. Tekemättömiä hommia lojuu pitkin poikin. Enpä jaksa niihinkään paneutua. Stressaan niistä sitten taas sunnuntain ja maanantain välisinä öinä. Mistähän mahtoi tämä taas iskeä? Joidenkin asioiden tekeminen jopa kiinnostaisi, mutta silti voin vain istua tunteja paikallani tekemättä mitään fiksua. Untakin tuntuisi riittävän vaikka vuorokaudet ympäri. Tulisi edes vaihtelua tähän ankean harmaaseen ilmaan, jos sieltä vaikka löytyisi kadonnut motivaatio. No, onneksi näillä tympäisyillä on tapana mennä ohi samaa vauhtia kuin tulevat.

2 kommenttia:

  1. Kotipsykologina tuohon voisi määrätä esimerkiksi punaviiniä ja jotain hyviä herkkuja viikonloppuna :) Auttaa ainakin hetkellisesti. Liiallissa määrin voi tosin aiheuttaa päänsärkyä seuraavana päivänä ;)

    VastaaPoista
  2. Kiitos kotipsykologille neuvoista. Punaviini todellakin auttaa aina. :-)

    VastaaPoista