perjantai 27. tammikuuta 2012

Matalin aita

Reeniohjelma ehdotteli tälle viikolle cooperin testiä uiden ja juosten. Päätin toteuttaa testin hiihtäen ja juoksu-cooperin jättänen keväämmälle ja pitävämmän alustan aikakaudelle.

Keskiviikkona oli sopiva päivä tälle suoritukselle. Tein tarkan suunnitelman kuinka ensin tietyn lenkin hiihtäen tulee hyvä alkulämmittely, sitten Pirkkalan keskuskentälle ajetulla 400 metrin kiepillä voin vetää varsinaisen cooperin ja lopuksi suunnitelmissa oli loppuverryttelyyn sopiva lenkki.

On se vaan kummallista tämä ihmisen pyrkimys peruslaiskuuden tilaan. Päivällä jo pohdin, että mahtaako olla liian kylmä (-10 astetta) tuollaiseen rehkimiseen. Lenkille lähtiessä ajattelin katsoa kuinka hiihto sujuu ja suksi luistaa ja sen mukaan tehdä päätöksen. Kentälle päin hiihdellessä mietin, että kentällä voi olla hiihtokoululaisia ja silloin en ainakaan cooperia tee. Kentän vieressä ollessani totesin sen olevan tyhjä ja päättelin, ettei siellä taida olla edes ajettua latua. Olihan siellä baana ajettuna ja kentälle päästyäni päätin koittaa kuinka hiihto lähtee sujumaan ja tehdä päätöksen jatkamisesta vasta sitten. Eka kierros tuntui vaikealta ja päässäni jo pyöri että ei tästä taida mitään tulla. Joku suurempi voima minut kuitenkin piti siellä kentällä puuskuttamassa koko kahdentoista minuutin ajan.

Yllättäen jälkeenpäin fiilis oli hyvä kun tuli rehkittyä kunnolla ja verryttelyhiihtokin sujui huomattavasti kevyemmin, kun konetta oli käynnistetty reippaammin välillä. Mikä siinä on, että rankempien suoritusten aloittaminen on niin vaikeata ja tekosyitä löytyy roppakaupalla? Onneksi joku pieni piru takaraivossani huutelemassa minut kuitenkin tuohonkin rehkimiseen tsemppasi.

Niin, mikä se tulos sitten oli? No siinä ei ole kehumista. 2550 metriä meni. Selittelyjähän onnettomalle tulokselle löytyy vaikka kuinka; elämäni ensimmäinen cooper (en laske cooperiksi yläasteella kävelemääni 12 minuutin aikaa...) joten en tiennyt kuinka kovaa tuollaiseen suoritukseen pitäisi lähteä, pakkanen, suksien luisto, vähäiset kilometrit kun hiihtokausi on vielä alkuvaiheessa, paljon vaatetta päällä jäykistämässä, tekniikka, hiihtäjän asenne... Treeninä tämä oli kuitenkin onnistunut, koska siitä tuli hyvä olo ja erityisesti se fiilis kun perushiihto oli sen jälkeen huomattavasti helpompaa ja kevyempää. Nyt voin loppukaudesta motivoida itseni uuteen testiin ja vertailla onko mitään tapahtunut.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti