Pirkan Hiihto 2012 - Jälkipuinti

Täyden ysikympin Pirkan Hiihdon suksin sunnuntaina läpi.

Kohdalle sattui taas mitä komein talvipäivä. Aurinko paistoi täydeltä taivaalta, pikku pakkanen piti kelin kuivana ja tuulikin oli lähes tyyntynyt. Aamulla omia valmistautumisia tehdessä seurailin perinteisen lähdön gps-seurantaa ja ensimmäisen tunnin jälkeen kävi jo selväksi, että aika liukas keli taitaa olla. Myöhemmin oman matkan varrella kuultiinkin, että perinteisellä oli tehtailtu uusi reittiennätys.

Oma kisa alkoi vauhdikkaasti. 25 kilometriä paineltiin äijän kanssa hurmoksessa loistavasti toimivilla suksilla aika haipakkaa. Mielessä kävi välillä, että onkohan vauhtia liikaakin. Muutaman letkan perässä himmailimme vähän aikaa, mutta jotenkin rytmi ei osunut yksiin meidän hiihtelyn kanssa ja päädyimmekin ohituksiin ja jatkamaan omaa tahia. Jälkiviisaana voin todeta ettei olisi kannattanut. Ohitusten jälkeen kun vauhti tahtoi jäädä päälle. Ja sen 25 kilometrin jälkeen hyydyin.

Siitä eteenpäin aina maaliin saakka tuskaisia olivat erityisesti ne ylämäet, joissa piti vaihtaa kuokalle. Kuokkamäet on ollut koko talven heikoin lenkkini, eikä se tilanne ollut näemmä itsestään mihinkään kadonnut. Tekniikka on hukassa ja kunto on hukassa. Nousen mäet varmaan kävellenkin nopeammin kuin kuokalla tällä hetkellä. Muistuttaa lähinnä vaivaista räpeltämistä ja tuntuu, että vaikka kuinka vetää happea, se ei ikinä kulkeudu reisille asti. Tällä reissulla lisähöysteenä oli vielä mäissä ilmenevä todella huono olo. Tuntui, että oksennus voi tulla hetkenä minä hyvänsä. Ei onneksi tullut.

Liekö tuo ylämäissä ilmennyt huono olo myös seurausta siitä, että en meinannut saada energiaa kurkusta alas matkan aikana. Eipä ole aiemmin ruoan maistuminen ollut ongelma, mutta nyt teki tiukkaa. Välillä yritin jotain kiinteämpää, kuten rusinoita ja leipää, nieleskellä, mutta eipä se oikein onnistunut. Mehulla, mustikkakeitolla ja vellillä vetelin koko matkan. Saattoipa siinä siis energiatkin olla vähissä. Geeleistä olisi voinut olla apua, olisivat ainakin helppoja niellä, mutta en niitä ole ennen juuri testaillut, niin en kesken matkan uskaltanut yrittää. Tiedä sitten oliko jo tankkaus jotenkin epäonnistunut, kun heti alkumatkasta tuli etäisesti nälkää muistuttava tunne vatsaan.

Täydet kiitokset siitä, että matka ei jäänyt kesken kuuluu JSportille ja omalle äijälleni. JSportin jäljiltä sukset olivat aivan huippukunnossa, joten tasaisia jaksoin wassutella vaikka ylämäet tökkikin. Alamäissä liu'ut oli niin mahtavia, että välillä oikein pelotti. Mutta suksista ja JSportin vierailusta tarkoitukseni on saada aikaiseksi oma juttunsa, eli siitä enemmän myöhemmin. Useamman kerran sanoin äijälle, että antaa mennä vaan, jos menohaluja on, mutta hän vakuutteli, että ei ole kiireinen ja hiihteli kanssani. Kyllä se vaan auttaa jaksamaan, kun joku joka tietää mistä on kyse tsemppaa vieressä.

Vaikka mitään aikaa en lähtenyt tavoittelemaan niin mainitaan siitäkin. Aika ei loppujen lopuksi ollut kuin 7 minuuttia huonompi kuin viime vuonna. Mikä on jopa pienoinen yllätys. 52 kilometrin kohdalla oltiin vielä täysin samassa vauhdissa, mutta viime vuonna pidimme siinä kohdassa melkein puoli tuntia pidemmän tauon. Eli loppuosuuteen meni tänä vuonna käytännössä puolisen tuntia kauemmin. Yhtä hyvä mieli tästä ei jäänyt kuin viime vuoden suorituksesta. Syyttävää sormea ei voi kyllä osoittaa tippaakaan mihinkään muualle kuin itseensä.

Pirkan Hiihtoni